Miikka Tammisen "Keskiajan hirviöt" (Gaudeamus, 2021) käsittelee nimensä mukaisesti erilaisia hirviöitä, joiden ihmiset keskiajalla ja vähän sen jälkeMiikka Tammisen "Keskiajan hirviöt" (Gaudeamus, 2021) käsittelee nimensä mukaisesti erilaisia hirviöitä, joiden ihmiset keskiajalla ja vähän sen jälkeen uskoivat elävän keskuudessamme. Tamminen on rajannut kirjansa aiheen ns. luonnollisiin hirviöihin; kaikenlaiset yliluonnollisuudet hän lupaa jättää kirjansa tulevaan jatko-osaan.
"Keskiajan hirviöt" marssittaa lukijan eteen melkoisen kavalkadin toinen toistaan uskomattomampia otuksia, joiden olemassaoloon uskottiin ja joita pyrittiin löytämään etenkin kaukomailta. Tutkimusmatkailijoiden tarinoita kyllä myös väritettiin ja niihin lisättiin hirviöitä, jotta ne kiinnostaisivat lukijoita.
Jotkut otuksista ovat jääneet elämään nykyaikana ihmisten mielissä, toiset ovat taas painuneet enemmän tai vähemmän unholaan. Seireenit ja lohikäärmeet ovat meille tuttuja, Harry Potter in ansiosta saattaa joku muistaa alruunan, mutta sen sijaan pygmejä vastaan taistelevat kurkimiehet tai kasvilammas borametzi eivät ole pahemmin populaarikulttuurissa esiintyneet.
Hirviöt pyrittiin asettamaan osaksi luonnollista maailmanjärjestystä, niiden synnylle haluttiin löytää erilaisia selityksiä ja samalla kirkon parissa pohdittiin pitäisikö otuksia yrittää käännyttää kristinuskoon. Ainakin pari patagonialaista jättiläistä saivat kasteen Fernao de Magalhaesin toimesta v. 1520 paikkeilla.
Hirviöitä käytettiin myös poliittisina ja uskonnollisina pelinappuloina, joiden uskottiin olevan jonkinlaisia Jumalan tahdon ilmaisijoita - yleensä hyökkäyksinä joko protestanttista tai katolista uskoa vastaan. Martti Lutherkin harrasti moista kirjoitellessaan pamfletteja munkkivasikasta.
Toimittaja Ina Mikkolan "Runkkarin käsikirja - Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi" (Into, 2020) oli vähän kaksijakoinen lukToimittaja Ina Mikkolan "Runkkarin käsikirja - Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi" (Into, 2020) oli vähän kaksijakoinen lukukokemus. Mikkola käsittelee paljon huomiota saanessa tietokirjassaan erilaisia seksiin, seksuaalisuuteen ja pornoon liittyviä juttuja iloiseen ja positiiviseen sävyyn (tästä pisteet hänelle, aiheeseen liittyy niin paljon turhaa syyllisyyttä ja syyllistämistä), mutta tarpeen vaatiessa myös ongelmakohtia esille tuoden.
Takakannen mukaan kirja on suunnattu "kaikille taustasta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta" riippumatta. Näkisin silti, että kohderyhmää ovat ensisijaisesti nuoret, vaikka kyllä tämmöinen vanhempikin lukija sai hetkittäin jonkinmoisia ahaa-elämyksiä.
Tietokirjamaisesti kirjoitetut osiot toimivat paremmin kuin "runkkuringiksi" kutsutut katkelmat, jossa joukko parikymppisiä somevaikuttajia sun muita minulle enemmän tai vähemmän hämäräksi jääneitä julkimoita kävi jonkinmoista WhatsApp-keskustelua.
Setämiehen hermot meinasivat mennä kirjan kieliasun kanssa. Lieneekö kyse iästä vai mistä, mutta ärsyynnyn suunnattomasti lukiessani "mässyjen tyyppien fiilaamisesta" ynnä muusta vastaavasta. Kiinnostava olisi tietää, kokevatko nuoret moisen sitten omakseen. Maria Laakson Taltuta klassikko! -kirjassa rennoksi tarkoitettu kieliasu toimi mielestäni paremmin. Jonkun täällä lukemani arvion mukaan kirja olisi tarkoitettu kuunneltavaksi, joten ehkäpä asia on sillä tavalla perusteltavissa....more
Loading...
