Runo-Edda

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runo-Edda tai Vanhempi Edda on runomuotoinen skandinaavisten muinaistarujen kokoelma. Suurin osa runoista syntyi arviolta vuosina 800–1000, jotkin sen jälkeen. Ne elivät aluksi muinaisnorjankielisenä suullisena perimätietona ennen kuin ne kirjoitettiin ylös Islannissa toisen vuosituhannen alkuvuosisatoina. Runot ovat useiden eri tekijöiden sepittämiä, mutta tekijöiden nimiä ei tiedetä. Merkittävin käsikirjoitus on Islannissa noin vuonna 1270 koottu Codex Regius.

Synty ja siirtyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edda-runojen syntyaikaa ja alkuperää ei voida tarkasti määritellä. Niiden runomitta on länsigermaanista, mikä tekee niistä luultavasti hyvin vanhoja. Runojen aiheet ovat peräisin kristinuskon tuloa edeltävän ajan mytologiasta, ja ne kertovat muun muassa esikristillisistä jumalista, joiden osuutta ei ole kristinuskon vaikutuksesta pienennetty kuten monissa muissa tuon ajan eurooppalaisissa mytologioissa. 1200- ja 1300-luvun kirjoituksissa eddalaista runoutta pidettiin jo vanhanaikaisena.[1]

Vanhimpia tunnettuja esimerkkejä muinaisnorjankielisestä eddamittaisesta runoudesta ovat vanhemmalla futhark-riimukirjoituksella tehtyjä kaiverruksia, usein muistokirjoituksia, joita on löydetty paljon etenkin Ruotsista.[2] Kirjoitus oli käytössä noin vuosina 150–700.[2]

Yksittäisten runojen keskinäistä aikajärjestystä on myös vaikea määritellä. Se johtuu osittain siitä, että kun runot kirjoitettiin ylös keskiajalla, niihin oli jo saatettu lisätä uusia piirteitä.[3]

Eddarunojen esittäjiä ei tiedetä nimeltä, eikä heidän sukupuolestaan ole tietoa. Sitäkään ei tiedetä, missä runonlausujat esiintyivät. Yleisesti arvellaan, että runoa lausui yksi lausuja yleisölleen. Joidenkin tutkijoiden mukaan runoja saattoi esittää usea esittäjä, joista jokaisella oli oma roolinsa. Tätä tukisi Codex Regiusissa olevat merkinnät, jotka näyttävät näyttelijälle tarkoitetuilta ohjeilta.[4]

Ei tiedetä, siirtyivätkö runot sukupolvelta toiselle samassa muodossa, vai uusiutuivatko ne jatkuvasti lausujien tuntemien runokaavojen puitteissa. Yleisimmin uskotaan runojen siirtyneen muistinvaraisesti, vaikka joistain runoista tunnetaankin hiukan toisistaan poikkeavia versioita.[5]

Ylös kirjoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalainen kirjaimisto sekä eläimennahka kirjoitusmateriaalina saapuivat Skandinaviaan 1000- ja 1100-luvuilla. Sen myötä suullista Edda-runoutta alettiin kirjoittaa ylös pergamentille Islannissa ja mahdollisesti paikoin myös muualla Skandinaviassa. Tarkkaa aikaa tälle ei kuitenkaan tiedetä.[6] Runo-Edda on koottu erilaisista käsikirjoituskokoelmista, ja siitä on erilaisia versioita.[7] Kaikkia runoja ei koskaan kirjoitettu ylös, ja osa kirjoitetuistakin on kadonnut. Puuttuvien runojen tapahtumiin viitataan esimerkiksi Snorri Sturluson 1220-luvulla laatiman Proosa-Eddan tarinoissa.[8]

Codex Regius

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runo-Eddan tunnetuin käsikirjoitus on Islannissa noin vuonna 1270 koottu Codex Regius. Kokoelman alkuperäistä nimeä ei tiedetä. Sitä alettiin kutsua 1600-luvulla Sæmundar-Eddaksi, kun sen löytäjä Brynjólfur Sveinsson luuli sitä Sæmundr fróðin kokoamaksi ja Snorri Sturlusonin 1220-luvulla kirjoittaman Eddan (nykyään nimeltään Proosa-Edda) lähteeksi. Muinaisnorjalaisten runojen kokoelman nykyaikainen nimi Runo-Edda perustuu tähän väärinkäsitykseen.[9]

Codex Regiukseen kuuluu 31 erillistä runoa. Se koostuu kahdesta osiosta, Eddan jumalrunot, joihin kuuluu 11 runoa, ja Eddan sankarirunot, joita on 20. Ensimmäisistä jumalrunoista Vǫluspá, Vafþrúðnismál ja Grímnismál kuvaavat maailman, jumalien, ihmisten ja muiden olentojen syntyä sekä maailmanloppua.[10] Sankarirunoissa kerrotaan muun muassa Sigurdin sankariteoista.[11]

Runojen lomassa on kokoajien kirjoittamia proosamuotoisia selvennyksiä, jotka selittävät lukijalle vaikeasti ymmärrettäviä, unohtuneita tai avoimeksi jääviä asioita.[11]

Muut kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edda-runoutta on myös islantilaisissa muinaissaagoissa, jotka ovat saagojen lajityyppi.[12] Lisäksi kolme Edda-runoa esiintyy keskiaikaisissa islantilaisissa historiallisissa kokoelmissa.[13]

Runot on suomentanut Aale Tynni.[7]

Runomitat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eddan runomitta tunnetaan hyvin tarkkaan, sillä Snorri Sturluson teki siitä kattavan selvityksen Nuorempaan Eddaan sisältyvässä "Háttatal"-runossa.[14]

Muodollisesti Edda-runot käyttävät tiukkoja, tavujen määrään ja alkusointuihin perustuvia runomittoja. Eeppisessä, kertovassa runoudessa, kuten "Vǫluspássa" oli yleensä käytössä fornyrðislag-mitta (sananmukaisesti 'vanhojen sanojen mitta'), joka perustuu allitteraatioon ja painollisten ja painottomien tavujen vaihteluun.[15] Samantapaisia mittoja on käytössä myös muissa keskiaikaisissa, germaanisissa runoteoksissa, kuten Englannin Beowulfissa ja saksankielisessä Nibelungein laulussa.[16]

Lyyrisempi, ei-kertova runous, kuten "Hávamál", käytti yleensä ljóðaháttr-runomittaa (sananmukaisesti 'runomitta'). Ljóðaháttrissa säkeistöt koostuvat tavallisesti kahdesta kolmen säkeen jaksosta, joissa kahta ensimmäistä säettä yhdistää sama alkusointu ja kolmannessa on oma sisäinen alkusointu.[17] Konsonanttiriimi perustuu saman konsonantin toistumiseen, mutta vokaaliriimien alkusointu voi muodostua myös eri ääneistä. Esimerkki ljóðaháttr-runomitasta ("Hávamál", runo 77):

Deyr fé,
deyja frændr,
deyr sjalfr it sama,
ek veit einn,
at aldrei deyr:
dómr um dauðan hvern.[18]
Kuolee karja,
koko suku suuri,
kuolevainen olet itsekin.
Muttei kuole
kiitos koskaan,
jos on hyvä maine hankittuna. (suom. Juha Peura)[19]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Andersen, Per Thomas: Norsk litteraturhistorie. (2. painos) Oslo: Universitetsforlaget, 2012. ISBN 978-82-15-01704-4 (norjaksi)
  • Larrington, Carolyne & Quinn, Judy & Schorn, Brittany (toim.): A Handbook to Eddic Poetry: Myths and Legends of Early Scandinavia. Cambridge University Press, 2016. ISBN 978-1-107-13544-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 16–18.
  2. ↑ a b Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 19.
  3. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 18-19.
  4. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 19–20.
  5. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 20–21.
  6. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 21–23.
  7. ↑ a b Egerkrans, Johan (kääntäjän esipuhe Ojanen, Eero, s. 8–9.): Pohjoismaiset jumalolennot, s. 8–9. Suomentanut Ojanen, Eero. Minerva, 2017 (alkuteos 2016). ISBN 978-952-312-440-0
  8. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 31.
  9. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 22–23.
  10. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 24.
  11. ↑ a b Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 25.
  12. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 28.
  13. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 30.
  14. ↑ Andersen 2012, s. 42.
  15. ↑ Andersen 2012, s. 36.
  16. ↑ Andersen 2012, s. 27.
  17. ↑ Peura, J.: Hávamálin runomitta. Hávamál. Viikinkien viisaus, 1996, s. 91. Göteborg–Oslo–Reykjavík: Gudrun publishing. ISBN 9979-856-06-8 (suomeksi)
  18. ↑ Hávamál (runo 77) 27.3.2014. Heimskringla. Viitattu 23.5.2014. (muinaisnorjaksi)
  19. ↑ Hávamál. Viikinkien viisaus. Suomentanut Juha Peura. Gudrun publishing, 1996, s. 88.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eddan sankarirunot. (Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni) Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10173-7
  • Eddan jumalrunot. (Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni) Helsinki: WSOY, 1982 (2. painos 1998). ISBN 951-0-11503-7
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Runo-Edda&oldid=20685621”