Renessanssifilosofia

Osa artikkelisarjaa
Länsimaisen filosofian historia
Länsimainen filosofia
Aikakaudet Antiikki Keskiaika Renessanssi Uusi aika Nykyaika Vuosisadat 1500-luku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku 2000-luku
Katso myös
Uskonto Kristinusko Islam Juutalaisuus Muut Suomalainen
Länsimainen kulttuuri Länsimaat
n k m

Renessanssifilosofialla tarkoitetaan lähinnä Länsi-Euroopassa renessanssin aikana noin vuosina 1350–1600 harjoitettua filosofiaa. Renessanssi merkitsi suurta muutosta ihmisten ajattelutavoissa. Se kuvataan usein keskiaikaisen Euroopan paluuna klassisen kulttuurin lähteille. Filosofiassa sitä kuvaa humanismin taistelu skolastiikkaa ja aristotelismia vastaan sekä platonismin uusi nousu.

Renessanssi alkoi kehittyä Italiassa hitaasti 1300-luvun kuluessa ja levisi sittemmin koko Eurooppaan. Nykyään renessanssin katsotaan alkaneen suunnilleen vuonna 1450. Keskeisinä hahmoina on nähty Dante Alighieri, Francesco Petrarca ja Giovanni Boccaccio, vaikkakin he elivät paljon aiemmin.

Renessanssin syntyyn vaikuttivat muun muassa Itä-Rooman romahdus ja siitä seurannut idän oppineiden ja sivistyksen pakolaisvirta läntiseen Eurooppaan, kaupankäynnin lisääntyminen Kiinan ja Intian kanssa, 1500-luvun alussa syntynyt uskonpuhdistus ja sitä seurannut katolisen kirkon hengellisen yksinvallan päättyminen läntisessä Euroopassa, kaupunkien nousu, opiskelun lisääntyminen sekä kirjapainotaidon keksiminen ja sen mahdollistama tiedon levittämisen helpottuminen.

Renessanssin ajattelu oli hyvin monitahoista, mutta sitä luonnehtii humanismin synty ja antiikin filosofian ja muun kulttuurin uudelleen löytäminen. Taiteessa renessanssi halusi palata naturalismiin tyyliin sijasta. Filosofiassa matematiikka palautettiin läheiseen yhteyteen muiden filosofian osa-alueiden kanssa. Kreikka palasi 1300-luvulla takaisin opetettujen kielten joukkoon Italiassa.

Filosofiassa platonismi heräsi uudelleen uusplatonistisessa muodossa, mutta yhtä lailla 1500-lukua voidaan pitää aristotelismin suurimpana vuosisatana. Myös hellenistisen ajan filosofiset koulukunnat stoalaisuus, epikurolaisuus ja skeptisyys saivat uudelleen kannattajia. Muun muassa stoalaisuus heräsi uudelleen henkiin uusstoalaisuutena.

Yliopistojen rinnalle nousi renessanssin aikana muita instituutioita, joissa harrastettiin filosofiaa. Näitä olivat erilaiset akatemiat sekä kaupunkien hovit. Läheskään kaikki renessanssihumanistit eivät toimineetkaan enää yliopistojen piirissä. Muun muassa Erasmus Rotterdamilainen mahdollisti vapaan toimintansa pysyttäytymällä itsenäisenä ajattelijana. Renessanssin akatemioista tunnetuin on Cosimo de' Medicin vuonna 1462 Firenzeen perustama platonilainen Firenzen Akatemia, joka halusi toimia Platonin Akatemian perillisenä. Toinen merkittävä tieteen keskus oli Padovan yliopisto, joka oli puolestaan aristoteelinen.

Renessanssin päätepisteenä on usein pidetty Giordano Brunon polttamista harhaoppisena vuonna 1600. Uuden ajan filosofian katsotaan vastaavasti usein alkavan Francis Baconista.

Pääartikkeli: Humanismi

Renessanssin merkittävimpänä aatesuuntauksena pidetään humanismia, jossa painopiste siirtyi enemmän ihmisten henkilökohtaisiin ja maallisiin asioihin, sen sijaan että ihmiselämä olisi nähty pelkästään välietappina tuonpuoleiseen. Pico della Mirandola kirjoitti vuonna 1486 teoksen Oratio de Hominis Dignitate (Ihmisen arvokkuudesta)^[1], jota pidetään renessanssin julistuksena. Siinä valetaan Platoniin ja Aristoteleeseen tukeutuen luottamusta siihen, että ihmiset kykenevät käsittämään kaiken mahdollisen tiedon.

Myöhemmät humanistit pitivät ensimmäisenä humanistina ja esikuvanaan Petrarcaa. Hän arvosteli skolastiikkaa sekä Aristoteleen logiikan ja sen käsitteistön käyttämistä kaikkiin asioihin. Hän arvosti enemmän Platonia, joka oli hänestä päässyt lähemmäksi kristillistä totuutta kuin kukaan muu pakanoista, sekä Ciceroa tämän latinan hienostuneisuuden vuoksi. Toinen merkittävä skolastiikan vastustaja oli Lorenzo Valla. Maltillisempaa suhtautumista edusti Leonardo Bruni, joka hylkäsi skolastisen logiikan, mutta arvosti Aristoteleen käytännöllistä filosofiaa. Hän käänsi sekä Nikomakhoksen etiikan että Politiikan.

Pääartikkeli: Uskonpuhdistus

Uskonpuhdistus eli reformaatio on 1500-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut liike, joka alun perin pyrki muuttamaan katolisen kirkon oppia ja sen piirissä ilmenneitä käytäntöjä, kuten anekauppaa. Keskeisenä kiistana uskonpuhdistuksessa oli kysymys Raamatun oikeasta tulkinnasta, eli onko teologien hyväksyttävä paavin ja kirkolliskokousten muotoilema kirkon tulkinta Raamatusta, vai voiko Raamattua tulkita myös itse. Tässä yhteydessä uskonpuhdistajat pyrkivät myös Raamatun kansankielisten käännösten julkaisemiseen ja jumalanpalveluskielen vaihtamiseen latinasta paikalliseen kieleen.

Lopulta uskonpuhdistus kuitenkin johti siihen, että kirkosta erosi useita teologisesti erimielisiä ryhmiä, joista sittemmin muotoutuivat luterilainen, reformoitu (eli kalvinistinen) sekä anglikaaninen kirkko. Uskonpuhdistuksen pääarkkitehteina olivat eräät saksalaiset, sveitsiläiset ja ranskalaiset teologit, tärkeimpinä Martti Luther, Ulrich Zwingli, Philipp Melanchthon ja Jean Calvin.

• Francesco Petrarca (1304–1374)
• Georgios Gemistos Plethon (1355–1450)
• Leonardo Bruni (1374–1444)
• Georgios Trapezuntios (1395–1472)
• Nicolaus Cusanus (1401–1464)
• Johannes Bessarion (1403–1472)
• Lorenzo Valla (1407–1457)
• Johannes Argyropulos (1410–1487)
• Marsilio Ficino (1433–1499)
• Pietro Pomponazzi (1462–1525)
• Giovanni Pico della Mirandola (1463–1494)
• Gianfrancesco Pico della Mirandola (1469–1533)
• Erasmus Rotterdamilainen (1466–1536)
• Niccolò Machiavelli (1469–1527)
• Thomas Cajetanus (1469–1534)
• Nikolaus Kopernikus (1473–1543)
• Thomas More (1478–1535)
• Martti Luther (1483–1546)
• Juan Luis Vives (1492–1540)
• Paracelsus (1493–1541)
• Agostino Steuco (1497–1548)
• Bernardino Telesio (1509–1588)
• Petrus Ramus (Pierre de la Ramée) (1515–1572)
• Francesco Patrizi da Cherso (1529–1597)
• Jacopo Zabarella (1533–1589)
• Michel de Montaigne (1533–1595)
• Hieronymus Fabricius (1533–1619)
• Justus Lipsius (1547–1606)
• Giordano Bruno (1548–1600)
• Francisco Suárez (1548–1617)
• Francisco Sánchez (1550–1623)
• Cesare Cremonini (1550–1631)
• Francis Bacon (1561–1626)
• Galileo Galilei (1564–1642)
• Tommaso Campanella (1568–1639)

• Heinrich Cornelius Agrippa, okkultisti (1486–1535)
• Girolamo Savonarola, saarnaaja (1452–1498)
• Andreas Vesalius, anatomian tutkija (1514–1564)

• Humanismi
• Sekularismi

• Knuuttila, Simo & Saarinen, Risto (ed.): Theology and Early Modern Philosophy (1550-1750). Helsinki: Academia Scientiarum Fennica, 2010.
• Mikkeli, Heikki: "Renessanssifilosofia". Teoksessa Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Tampere: Gaudeamus, 1999.
• Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. ((Alkuteos: History of Western Philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo) Porvoo Helsinki Juva WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1

• Vilkka, Jouni: Humanistit ja tiede – Renessanssihumanistien muuttuvan maailmankuvan merkitys modernille tieteelle ja filosofialle (Arkistoitu – Internet Archive)