Matti Pohto

Matti (Kirja-Matti) Pohto (7. maaliskuuta 1817 Isokyrö – 30. heinäkuuta 1857 Viipuri) oli suomalainen talonpoikaistaustainen kirjankeräilijä. Hänen ansiostaan Helsingin Aleksanterin-yliopiston kirjaston (nykyään Kansalliskirjasto) kokoelmiin saatiin huomattava osa siitä suomenkielisestä kirjallisuudesta, jonka Turun akatemian kirjasto oli menettänyt Turun palossa vuonna 1827.

Pohto syntyi Isossakyrössä, myöhemmän Ylistaron kunnan alueella, Yli-Pohtolan talossa yksitoistalapsisen perheen kahdeksantena.^[1] Pohdon äiti oli Heleena Antintytär.^[2] Hänen isänsä talollinen Iisakki Jaakonpoika liittyi tuolloin vaikuttaneisiin puukkojunkkareihin ja joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Perheen kotitalo myytiin Pohdon ollessa vasta kahdeksanvuotias, mistä eteenpäin hänen oli hankittava elantonsa itse muun muassa paimenena ja kerjäämällä. Myöhemmin hänestä tuli kirjansitoja ja arkkiviisukauppias. Pohto oli naimaton.^lähde?

Fredrik Wilhelm Pippingin suurteoksen Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista esipuheessa kerrotaan Pohdosta monta sivua. Pippingin luettelon yli 4 000 numerosta Pohdolla oli kuolinvuonnaan yli 3 000.^[2] Tätä ennen hän oli jo lahjoittanut kirjastolle kaksoiskappaleistaan noin 800. Erikoiseksi Pohdon kiinnostuksen kirjoihin tekee se, että hänellä ei ollut minkäänlaista koulutusta rippikoulua lukuun ottamatta. Sen käytyään hän ryhtyi kiertäväksi arkkiveisujen ja muiden pienpainatteiden kauppiaaksi. Parissakymmenissä Pohto ryhtyi kierteleväksi kirjansitojaksi ja alkoi myös itse kerätä kirjoja itselleen. Pipping oli saanut 1847 kuulla Pohdosta Isonkyrön kirkkoherralta ja Pippingin pyynnöstä Pohto saapui tapaamaan häntä elokuussa. Tästä alkoi vuosikymmenen mittainen yhteistyö, josta oli ratkaiseva apu Pippingin bibliografialle.^lähde?

Antero Warelius esitteli Pohdon toimintaa Suomettaressa 14. huhtikuuta 1848. Warelius tiesi Pohdolla olevan ”wanhemmista suomalaisista kirjoista täydellisin kokous, joka missään löytyy.^[1] Waillinaisia kirjojaan säästää kunnes saa mitä puuttuu taikka toisen täysinäisen kappaleen. Millä hartaudella hän pyytää kirjojansa täysinäisiksi näkyy siitäkin, että eräästä Kristiina kuningattaren kuwasta, joka on ollut 1642-vuotisen Piplian alwussa mutta puuttui siitä kappaleesta, joka hänellä oli, maksoi koko hopia ruplan, waikka kuwa itsessään ei olisi kopeekankaan arvoinen.” Hopearupla kuvasta oli aikalaisten mielestä suurta hulluutta, mutta nyt tiedetään, että kuningatar Kristinan kuva vuoden 1642 Bibliassa on äärimmäisen harvinainen. Noin vuonna 1850 Pohto tutustui toiseen kirjoja keräävään kansanmieheen, Emanuel Kanajärveen Kalvolan pitäjässä. Matkojen lomassa Pohto asui Kanajärven ullakkokamarissa ja siirsi kirjansa sinne.^lähde?

Pohtoon liittyy joitakin sitkeitä vääriä uskomuksia kuten se, että hän olisi ollut lukutaidoton kansanmies, joka erotti kirjat toisistaan painamalla mieleensä näkökuvan niiden kirjaimista. Todellisuudessa Pohto ei ollut ainoastaan hyvä lukija, vaan myös kirjoittaja. Pohto kirjoitti isoin kirjaimin, mitä tapaa kutsuttiin puolipräntiksi.^[3] Se oli hänen kotiseudullaan yleinen käytäntö, mutta jälkimaailman silmissä se näytti pikkulapsen kirjoitukselta. Oscar Blomstedt kuvaa Pohdon erikoislaatuista muistia Suomettaressa seuraavasti:

»Ainakin taisi hän, irtanaisen kirjan-lehden kun näki, heti sanoa mihin kirjaan se kuului, vieläpä mihin painokseenki. ^[4]»

Renki Juhana Niilonpoika Rein tappoi Pohdon kirveellä Viipurissa Nuoraan kylällä Tuomas Tetrin talossa, Pohdon ollessa matkalla Inkeriin. Syynä oli ilmeisesti rengin mielenhäiriö. Kansakoulun lukukirjassa vuodelta 1963 Pohtoa käsittelevässä luvussa väitettiin surman syyksi sitä, että Pohto olisi julkisesti nuhdellut renkiä tämän paheellisesta elämästä. Pohto haudattiin Ristimäen hautausmaalle Viipuriin. Vuonna 1988 Helsingin yliopisto haki hänen erikoisen suljetun kirjan muotoisen hautakivensä, jonka ylioppilaat olivat pystyttäneet. Se löytyi tuhoutuneelta hautausmaalta lähes entiseltä paikaltaan ja oli jäämässä tielinjauksen alle. Nykyisin kivi on Kansalliskirjaston pihassa. Pohdon muistoksi on pystytetty myös vuonna 1957 patsas Ylistaroon nykyisen Kirja-Matin koulun pihaan.^[5] Koulu on nyttemmin nimetty Pohdon lempinimen Kirja-Matti mukaan.^[6]

Pohdon kunniaksi on ehdotettu virallista liputuspäivää. Esitys jätettiin silloiselle sisäministerille Päivi Räsäselle vuonna 2014. Hakemuksen Matti Pohto -liputuspäiväksi jättivät kirjailija Juha Hurme, Kansalliskirjasto, Suomen kirjastoseura sekä Ylen kulttuuriohjelmat Kultakuume ja Strada. Ehdottajien mukaan Turun palon syttymispäivä syyskuun 4. olisi sopiva päivä liputukselle.^[7]

• Appelqvist, Walter: Matti Pohto, ”vanhaan kirjaan kokoja”: elämäkerta ja satavuotismuisto. Helsinki: Otava, 1959 (täydennetty painos 1967).
• Kaivola, Terttu: Messukirjasta meteli: suomalaisen kirjan viisi vuosisataa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988. ISBN 951-717-522-1
• Kuitunen, Kalevi: Kirjahulluja. Helsinki: C. Hagelstamin antikvaarinen kirjakauppa, 1998. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Mäkelä-Henrikson, Eeva (toim.): Miscellanea bibliographica: osa 10 Matti Pohdon muistolle hänen 150-vuotissyntymäpäivänään 7.3.1967. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 1967.
• Rahikainen, Esko: Hassunahan te mua pidätte. Matti Pohto Turun palossa tuhoutuneen kirjallisuuden kokoajana. Kansalliskirjasto, 2007, nro 4. Helsinki: Kansalliskirjasto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.6.2009.
• A. H. Virkkunen: Matti Pohto: vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja. Helsinki: Otava, 1924.
• Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 589.

• Lisää luettavaa aiheesta Matti Pohto on Wikiaineistossa
• Ylen Kulttuuricocktailin Matti Pohto -sivu