Viipuri

Viipuri Выборг, Vyborg (venäjäksi) Viborg (ruotsiksi) Wiborg/Wiburg (saksaksi)
lippu	Vaakuna
Viipurin kaupunkikunnan alue Viipurin piirin kartalla.
Viipuri
Koordinaatit: 60°42′33″N, 28°44′39″E
Valtio	Venäjän federaatio
Alue	Leningradin alue
Piiri	Viipurin piiri
Viipurin linna perustettu	1293[1]
Kaupunkioikeudet	1403[2]
Pinta-ala
– Kokonaispinta-ala	160,847 km²
– Maa	112,27 km²
– Josta vettä	48,577 km²
Korkeus	3 m
Väkiluku (2022)  ([3])	73 001
– Väestötiheys	650,23 as./km²
Aikavyöhyke	UTC+3 (MSK) [4][5]
Postinumerot	188800 (kaupunki)–188992 (Viipurin piiri)[6]
Suuntanumero(t)	+7 81378[7]
www.city.vbg.ru
Tämä tietolaatikko käsittelee nykyistä Viipuria osana Venäjää. Entistä Suomen kuntaa käsittelevä tietolaatikko on jäljempänä artikkelissa.
Infobox OKNimi-testi OK

Viipuri (ven. Выборг, Vyborg; ruots. Viborg; saks. Wiborg/Wiburg) on kaupunki luoteis-Venäjällä Suomenlahden pohjoisrannikolla Viipurinlahden perukassa Karjalankannaksen länsipäässä. Viipurissa oli Venäjän vuoden 2022 väestönlaskennan mukaan 73 001 asukasta 1. tammikuuta 2022. Kaupunki on samalla Leningradin alueen 193 863 asukkaan Viipurin piirin hallinnollinen keskus.^[3]

Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Viipuri on kuulunut keskiajasta alkaen Ruotsille, sen jälkeen vuodesta 1710 Venäjälle, vuodesta 1812 Suomen suuriruhtinaskunnalle ja vuodesta 1917 lähtien itsenäiselle Suomelle. Suomi joutui luovuttamaan Viipurin Neuvostoliitolle talvisodan päättyessä vuonna 1940. Jatkosodan alussa vuonna 1941 Suomi valtasi kaupungin takaisin, mutta Neuvostoliitto otti kaupungin jälleen haltuunsa Viipurin-Petroskoin operaatiossa vuonna 1944.

Kaupungin keskusta sijaitsee niemellä Viipurinlahden äärimmäisen perukan Suomenvedenpohjan ja sen eteläpuolisen Viipurinlahden osan, Viipurista Uuraaseen ulottuvan Suomenvedenselän välissä.^[8][9] Vanhan kaupunkikeskustan länsipuolella on Linnasaari, jonka erottaa keskustasta kapea Linnasalmi. Sillä sijaitsevalla pienellä saarella on keskiaikainen Viipurin linna.

Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Arkeologisten kaivausten perusteella kauppapaikka on ollut käytössä jo 900-luvulla. Viipurin varhaiseen olemassaoloon viittaa myös noin vuodelta 1100 oleva ruotsalainen riimukivi, johon henkilön kuolinpaikaksi on merkitty Uiburk, joskin se saattaa viitata myös Tanskan Viborgiin. Viipurin seudulla on mainittu myös olleen 1100- ja 1200-luvulla Novgorodin valtapiiriin kuuluva kylä ja kauppapaikka.^[1]

Kaupunki sijaitsee Viipurinlahden perukassa eli Suomenvedenpohjassa paikalla, jossa vielä uudella ajalla oli Vuoksen läntisen laskuhaaran suu, joka oli merkittävän vesireitin läntinen päätepiste Laatokalle.^[10]. Vesireitin itäinen päätepiste sijaitsi Vuoksen suulla Käkisalmessa Läntinen laskuhaara kuitenkin kuivui maankohoamisen myötä vähitellen 1600–1800-luvuilla.^[11][12][13] Vielä 1600-luvun lopulla kaupungin sanotaan sijainneen Vuoksen virran varrella.^[14]

Eerikinkronikan mukaan upplantilaiset rakensivat Viipurin linnan vuonna 1293^[15] kolmannen ristiretken yhteydessä. Viipurin linnassa tehdyissä kaivauksissa on kuitenkin tullut esille merkkejä kivilinnaa edeltäneistä hirsirakennuksista. Löytöinä on myös ristiretkiajan esineitä, joiden perusteella alkuperäistä varustusta pidetään karjalaisten linnoituksena, jonka upplantilaiset sittemmin valloittivat.^[16] Pähkinäsaaren rauhassa 1323 linnasta ympäristöineen tuli virallisesti Ruotsin valtakunnan osa. Kuningas Eerik Pommerilainen myönsi Viipurille kaupunkioikeudet vuonna 1403.^[2] Vähitellen linnan yhteyteen kasvoi yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Viipuri oli sittemmin Itä- ja Kaakkois-Suomen keskus ja merkittävä kauppakaupunki.^[16]

Ruotsalaisissa lähteissä Viipurin linna mainitaan ensi kerran vuonna 1295 kuningas Birgerin kirjeessä, mutta novgorodilaisten kronikassa kerrotaan, että ruotsalaiset perustivat linnan Karjalaan ”vuonna 6801” (länsimaisen ajanlaskun mukaan vuonna 1293). Myöhemmin Viipurin kaupunki mainitaan kirjallisissa lähteissä vuonna 1336 ja Viipurin raati 1393. Dominikaanit perustivat Viipuriin luostarin vuonna 1398, ja fransiskaanikonventti perustettiin 1400-luvun alussa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu Viipurin porvari oli saksalainen Ewert von Balven Tallinnasta (1393), samoin saksalainen oli ensimmäinen tunnettu raatimies Magnus Schröder (1410). Kaukokauppa oli suureksi osaksi itämeren saksalaisista hansakaupungeista kuten Lyypekistä ja Tallinnasta saapuneiden hansakauppiaiden hallinnassa. Vienti suuntautui enimmäkseen Tallinnaan, missä tavarat myytiin läntiseen Eurooppaan. Karjalaiset olivat kylläkin enemmistönä tavallisten kaupunkilaisten joukossa.^[16]

Koska Viipuri oli kaukana Tukholmasta, Viipurin linnalääniä hallittiin kuin itsenäistä valtakuntaa. Hämeen ja Turun linnalääneillä oli Viipuria kiinteämpi yhteys Tukholmaan ja vähemmän itsemääräämisoikeutta. Linnan ympärille kehittynyt kaupunki oli linnanherran suojeluksessa ja Viipuri oli ainoa Suomen kaupunki, jonka ympärillä oli kaupunginmuuri.^[16]

Suuren Pohjan sodan aikana Pietari Suuren venäläisjoukot valtasivat kaupungin vuonna 1710, ja sen jälkeen vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Venäjän keisarikunta sai Viipurin Ruotsilta.^[17]

Venäjään liittyminen hyödytti suuresti Karjalan taloutta, kun kauppa suuntautui kasvavaan Pietarin kaupunkiin. Rahtitalonpojat ansaitsivat rahaa kuljettamalla rahtia hevoskärryllä tai reellä. Pääkaupunkiin saatettiin myös muuttaa työn perässä. Omalta asuinpaikalta käsin saattoi myydä maataloustuotteita tai harjoittaa sivuelinkeinoja. Näin pääsi miltei jokainen karjalainen rahatalouden piiriin. Toisaalta maatalous taantui, kun venäläinen halpa vilja valtasi markkinoita.^[18]

Jo 1700-luvulla Venäjään liitetty Vanha Suomi ja sen osana Viipuri liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Talouselämässä ja kaupungin hallinnossa saksalaisilla oli määräävin asema^[19] ja kaupungissa asui paljon saksalaisia kauppiassukuja.

Viipurin on myös sanottu olleen suuriruhtinaskunnan kansainvälisin kaupunki: siellä asui suomenkielisten lisäksi venäjän-, ruotsin- ja saksankielisiä asukkaita.^[20] Vuonna 1839 perustettiin Viipurin hovioikeus^[20] Suomen kolmanneksi hovioikeudeksi.

Topelius kuvasi liikkuvuuteen tottunutta karjalaista kansaa:

»Matkustaminen ja kaupanteko ovat hänelle mieluisia, ja hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja vie tavaroitaan Venäjälle asti – Pietariin. Siellä on karjalaisten alinomainen markkinapaikka. Siellä hän ansaitsee pienillä kivilläkin, ja yhtä helposti kuin raha on tullut, se taas meneekin.»
(Topelius, Maamme-kirja. (Engman, Suomi Venäjällä. Teoksessa Suomen kulttuurihistoria 2, s. 99))

Viipurissa oli vuonna 1906 kolme osuuskauppaa: Viipurin Työväen Osuuskauppa, Karjalan Työväen Osuuskauppa ja Osuusliike Ponnistus. Siellä toimi myös työväenyhdistys. Tuolloin Viipurin esikaupungeissa asui lähes yhtä paljon väestöä kuin itse kaupungissa, mutta ilman kaupungin mukavuuksia. Sen vuoksi esikaupunkien yhdistäminen kaupunkiin oli Viipurin työväenyhdistyksen polttavimpia kysymyksiä. Samana vuonna Pohjoismaiden Osakepankin pääkonttori siirtyi Viipurista Helsinkiin, mikä aiheutti viipurilaisissa raivoa ja vilkasta kirjoittelua paikallisissa lehdissä.^[21]

Vuonna 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Viipuri oli Suomen sisällissodassa ensin punaisten alueella; valkoiset valloittivat sen 29. huhtikuuta 1918. Maailmansotien välisenä aikana rakennettiin muun muassa Viipurin kirjasto.

Vuonna 1931 Viipurissa järjestettiin Herättäjäjuhlat.^[22]

Ennen talvisotaa Viipuri oli Suomen neljänneksi suurin kaupunki Helsingin, Tampereen ja Turun jälkeen.^[23] Viipuri oli asukasluvultaan Suomen suurimman läänin, Viipurin läänin, pääkaupunki.

Talvisodassa kaupunki vaurioitui pahoin. Vaikka puna-armeija ei saanut sitä vallattua, Moskovan rauhassa se jäi muun luovutetun Karjalan osana Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valtasi Viipurin takaisin 1941 ja kunnosti pahoin tuhoutuneen kaupungin nopeasti asuinkelpoiseksi. Suomi menetti kaupungin jatkosodassa uudelleen 20. kesäkuuta 1944.^[24]

Viipurin kuuluminen Neuvostoliiton alueeseen vahvistettiin uudestaan Moskovan välirauhansopimuksessa 19. syyskuuta 1944. Stalin oli jo Teheranin konferenssissa marraskuussa 1943 ilmoittanut vaativansa vuoden 1940 rajoja ja ettei hän suostunut edes keskustelemaan Churchillin ja Rooseveltin ehdotuksesta, että rauhan­neuvottelujen helpottamiseksi Viipuri voitaisiin jättää Suomelle.^[25]

• 
  Näkymä Siikaniemestä kaupunkiin noin vuonna 1709
• 
  Kartta Viipurin keskustasta 1900-luvun alusta
• 
  ASEA AEG -raitiovaunu 1912
• 
  Rautatieasema ja sen edusta 1930-luvulla
• 
  Viipurin tuomiokirkko ennen sotia
• 
  Hilda Flodin: graniittinen veistospylväs (1910)
• 
  Sodan raunioittamaa kaupunkia 1940
• 
  Paraati jatkosodan aikana elokuussa 1941

Viipuri Viborg (ruotsiksi) Вы́борг Vyborg (venäjäksi) Wiborg/Wiburg (saksaksi)
Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
vaakuna	sijainti
Lääni	Viipurin lääni
Maakunta	Karjalan historiallinen maakunta
Kuntanumero	929
Perustettu	Viipurin linna perustettu 1293,[1] kaupunkioikeudet 1403[2]
Lakkautettu	1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala	111,50 km²  [26] (12.3.1940)
– maa	100,00 km²
– sisävesi	11,50 km²
Väkiluku	74 403  [23] (31.12.1939)
– väestötiheys	744,0 as./km²
Infobox OK

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin rajojen sisällä olevia kaupunginosia olivat:^[27]

Väestönlaskennassa olivat mukana myös eräät Viipurin kaupungin rajojen ulkopuolella sijaitsevat alueet. Niistä Viipurin maalaiskunnassa sijaitsivat:^[27]

Edellä mainittujen lisäksi Viipurin tietojen yhteydessä on mainittu myös Uuras, joka oli jakautuneena Viipurin maalaiskunnan, Vahvialan ja Johanneksen kuntien kesken.^[27]

Viipurin kaupunkiin tehtiin vuosien mittaan useita alueliitoksia. Esimerkiksi vuoden 1930 väestönlaskennan jälkeen tehdyissä aluejärjestelyissä vuonna 1932 Viipurin maalaiskunnasta siirrettiin Viipurin kaupunkiin 858 henkeä ja vuoden 1933 alueliitoksessa 11 271 henkeä. Uuras liitettiin osaksi Viipurin kaupunkia vuonna 1936. Seuraavassa on lueteltu Viipuriin tehtyjä alueliitoksia.

Vuonna 1924

Papulan, Huusniemen, Karjalan, Tiiliruukin, Kangasrannan, Kolikkoinmäen ja Talikkalan esikaupungit liitettiin Viipurin maalaiskunnasta Viipurin kaupunkiin.

Vuonna 1928

Kelkkalan, Liimatan ja Maaskolan esikaupungit liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.

Vuonna 1932

Ravansaari, Kuurinsaari, Mentsinsaari, Suonionsaaren kylä ja osia Karppilan kylästä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.^[28]

Uuraan satama-alue liitettiin Johanneksen kunnasta Viipurin kaupunkiin.^[29]

Vuonna 1938

Osia Ykspään, Kärjen ja Karppilan kylistä liitettiin kaupungista takaisin maalaiskuntaan. Nämä alueet oli liitetty kaupunkiin vuosina 1932 ja 1933.^[30] Toisaalta samana vuonna osia Suurperon ja Hämäläisen kylistä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.^[30]

Seuraavassa on lueteltu Viipurissa ilmestyneitä sanomalehtiä ennen kaupungin luovuttamista Neuvostoliitolle.

Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi Neuvostoliitolle, joka asutti sen omilla asukkaillaan.^[31][1]

Kaupungissa on vanhoja suomalaisia rakennuksia, joista osa on huonokuntoisia ja rapistuneita kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, jota tosin on nyttemmin restauroitu. Kaupungin sodanjälkeiseen luonteeseen on vaikuttanut rajan läheisyys. Asukkaina on paljon rajavirkailijoita ja teollisuustyöntekijöitä. Teollisuuslaitoksia Viipurissa toimii yli 20.^lähde?

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nimesi 25. maaliskuuta 2010 Viipurin ”sotilaskunnian kaupungiksi”. Venäjällä kaupunki voi saada tällaisen arvonimen, mikäli kaupungissa tai sen lähistöllä on ollut kovia taisteluita ja joissa venäläisen näkemyksen mukaan isänmaan puolustajat ovat osoittaneet urheutta, sitkeyttä ja yleistä sankaruutta.^[32]

Seuraavassa taulukossa on esitetty Viipurin väkiluku eräinä vuosina. Vuosien 1930 ja 1939 luvut ovat ajankohdan 31.12. mukaiset ja perustusvat kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin merkittyyn väestöön. Vuosien 1850 ja 1860 sekä 1900 ja 1910 välillä Viipurin väkiluku laski, ja muina aikaväleinä se oli nousussa. Väkiluvun kasvuun vaikuttivat myös kaupunkiin Viipurin maalaiskunnasta tehdyt alueliitokset.

Vuoden 1870 väestönlaskennan perusteella Viipurissa oli 13 466 asukasta (1.3.1870). Asukkaista suomenkielisiä oli 6 845 henkeä, ruotsinkielisiä 2 261, venäjänkielisiä 3 257, saksankielisiä 610 ja puolankielisiä 234.^[35] Suomenkielisten osuus väestöstä oli siis 50,8 %, ruotsinkielisten 16,8 %, venäjänkielisten 24,2 %, saksankielisten 4,5 % ja puolankielisten 1,7 %.

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin hallinnollisella alueella oli 52 253 asukasta. Viipurin rajojen ulkopuolella sijainneissa, mutta väestönlaskennassa mukana olleissa osissa Viipurin maalaiskuntaa ja Uuraassa oli yhteensä 19 986 asukasta, joten koko väestönlaskenta-alueen väkiluku oli 72 239 henkeä.^[27] Koko väestönlaskenta-alueen väestöstä suomenkielisiä oli 67 609, ruotsinkielisiä 2 103, venäjänkielisiä 1 807 ja saksankielisiä 439 asukasta.^[36] Tämän perusteella suomenkielisiä oli 93,6 %, ruotsinkielisiä 2,9 %, venäjänkielisiä 2,5 % ja saksankielisiä 0,6 % väestönlaskenta-alueen asukkaista.

Talvisodan aikana, osittain jo sen edellä Viipurin koko väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Välirauhan aikana tyhjentyneeseen kaupunkiin siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Kun Suomi jatkosodassa valtasi Viipurin, osa sen entisistä asukkaista muutti sinne takaisin, mutta joutui jälleen poistumaan kaupungista, kun Neuvostoliitto vuonna 1944 valloitti sen uudestaan.

Sodan jälkeen Viipurissa ei asunut suomalaista väestöä, vaan sinne siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Ensimmäisessä toisen maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliiton väestönlaskennassa vuonna 1959 Viipurin asukasluku oli pienempi kuin ennen sotia. Sotia edeltänyt väkiluku ylittyi vuoden 1979 väestönlaskentaan mennessä. Enimmillään Viipurissa oli asukkaita lähes 81 000 henkeä viimeisessä Neuvostoliiton ajan väestönlaskennassa. Vuoteen 2002 tultaessa kaupungin asukasluku oli hieman vähentynyt ja vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan se oli taas noussut lähes 80 000 henkeen.

Seuraavassa on edellä selostettujen tietojen perusteella laadittu kuvaaja Viipurin väestönkehityksesta vuodesta 1815 vuoteen 2010. Pylväiden päissä näkyvät luvut ovat tuhansia asukkaita sadan asukkaan tarkkuuteen pyöristettynä. Musta pystyviiva on merkitty toista maailmansotaa edeltäneiden ja senjälkeisten väkilukutietojen väliin.^[43]

Viipurin kaupunkikunnan naapureita ovat nykyään: etelässä Johanneksen kaupunkikunta, lännessä Tienhaaran maalaiskunta, pohjoisessa Antrean kaupunkikunta ja idässä Gontšarovon maalaiskunta.

Sisäisesti Viipurin kaupunki on 15. lokakuuta 2008 lähtien ollut jaettuna kymmeneen kaupunginosaan (ven. микрорайон, mikroraion), jotka ovat:

Viipuri on teollisuuskaupunki. Se on myös eräs suomalaisten Venäjän lähialueiden turistikohteita.

Kaupunkiin pääsee junalla, henkilö- tai linja-autolla, reittitaksilla tai vesiteitä pitkin.^{[44][45] [46]}

Viipurin rautatieasema on Lappeenrannan kautta Pietarin Suomen asemalle johtavan pääradan tärkein asema Venäjän puolella ennen Pietarin kaupunkia.^[47]

Suomesta Viipuriin johtavat veneily- tai laivaväylät saapuvat Suomenlahden tai Saimaan kanavaa suunnalta. Viipurin satama on yksi Leningradin alueen kauppasatamia.

• 
  Rautatieasema
• 
  Viipurin linja-autoasema
• 
  Viipurin kaupunkibussi
• 
  Viipurin satamanostureita ja irtolastia
• 
  Rockwoolin tehdas

Katso myös: Luettelo Viipurin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Viipurin keskeisin nähtävyys on 1200-luvun lopulta peräisin oleva Viipurin linna. Kaupunkia on myös ainoana suomalaisena kaupunkina ympäröinyt kaupunginmuuri, joka purettiin 1800-luvulla. Muurista on jäänteenä keskiajan lopulta peräisin oleva niin sanottu Raatitorni ja hiukan myöhempää perua oleva Pyöreä torni eli Pässinlinna, joka on ollut ravintolakäytössä vuodesta 1923. Torkkeli Knuutinpojan torilla sijaitseva Viipurin vanha raatihuone on nykyään asumiskäytössä. Viipurin 700-vuotisjuhliin vuonna 1993 entisöitiin Torkkeli Knuutinpojan patsas, joka sijoitettiin alkuperäiselle paikalleen kaupunginmuseon eteen. Torilla sijaitsee myös vanha päävartiorakennus sekä Weckrothin kauppiassuvun vuonna 1989 tulipalossa pahoin vaurioitunut ja 2000-luvulla korjattu Weckrothin talo.^lähde?

Monet Viipurin vanhan kaupungin rakennukset ovat nykyään huonokuntoisia.^[48] Kaupungissa on säilynyt yli 200 suomalaista julkista ja asuinrakennusta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on Monrepos'n puisto, jota on 2000-luvulla hieman kunnostettu suomalaisten aloitteesta. Suomalaisen toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven mieleen Monrepos'n puisto on jäänyt Aili Runteen sanoittamasta, Erik Lindströmin säveltämästä ja laulajatar Annikki Tähden tulkitsemasta ikivihreästä iskelmästä Muistatko Monrepos'n.^lähde?

Viipurin taidemuseo on kunnostettu Eremitaašin sivutoimipisteeksi. Viipurin pääkatu on Leninin valtakatu (aiemmin Torkkelinkatu).^lähde?

• 
  Viipurissa on paljon rakennuksia Suomen ajalta. Kuvassa aiempi Kansallisosakepankin talo.
• 
  Viipurin Pyöreä torni
• 
  Näkymä Viipurin linnan Pyhän Olavin tornista kaupunkiin.
• 
  Toinen näkymä keskustaan Pyhän Olavin tornista.
• 
  Viipurin linna (2012)
• 
  Viipurin vankila
• 
  Luterilainen Pietari–Paavalin kirkko
• 
  Ortodoksinnen Profeetta Elian kirkko
• 
  Ortodoksinen Kristuksen kirkastumisen katedraali
• 
  10 ruplan muistoraha sarjasta Venäjän vanhat kaupungit (Venäjän pankki, 2009).

Viipuri oli ennen sotia merkittävä suomalainen kulttuurikaupunki. Vielä nykyisin muutama kuoro vaalii viipurilaisia lauluperinteitä. Näitä ovat esimerkiksi Helsingin yliopiston Wiipurilaisen osakunnan kuoro ja mieskuoro Viipurin Lauluveikot. Jälkimmäinen perustettiin Viipurissa vuonna 1897. Sotien jälkeen Helsinkiin muuttaneet kuoron entiset jäsenet jatkoivat toimintaa; kuoro konsertoi yhä niin Suomessa kuin muuallakin. Ohjelmistossa Viipuria ja Karjalaa muistellaan esimerkiksi kappaleilla Muistatko Monrepos'n (Erik Lindström) ja Karjala (Olli Nykänen).^lähde?

Viipurissa on järjestetty useita suuria kristillisiä kesätapahtumia. Vanhoillislestadiolaisten suviseurat järjestettiin Viipurissa vuonna 1922^[49] ja herännäisyyden herättäjäjuhlat vuonna 1931.^[50]

Viipurilla on nykyään kolme ystävyyskaupunkia:

• Lappeenranta (Suomi)
• Nyköpingin kunta (Ruotsi)
• Bodø (Norja)

• Luettelo tunnetuista viipurilaisista (ennen Neuvostoliitolle luovuttamista Viipurissa syntyneitä tai asuneita)

• Kuujo, Erkki ja Lakio, Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.
• Seppovaara, Ossi: Vuoksi. Luonto ja ihminen vesistön muovaajina. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984. ISBN 951-717-370-9
• Viipurin väestölaskenta marraskuun 27 p. 1930: Taululiitteitä (PDF) Suomen virallinen tilasto 6: Väestötilastoa 71:3. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
• Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.

• Elfvengren, Eero ja Tammi, Eeva: Viipuri 1944: miksi Viipuri menetettiin?. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33196-5
• Hakala-Rahko, Ilmo: Viipurissa, Viipurista, Viipuriin: Viipurin vaikutusalueen julkisen liikenteen historiaa Ruotsin vallan ajalta kesään 1944. Tampere: Suomen linja-autohistoriallinen seura, 2010. ISBN 978-952-99779-3-2
• Iltanen, Jussi: Viipurin historiallinen kartasto. Helsinki: Karttakeskus, 2017. ISBN 978-952-266-504-1
• Iltanen, Jussi: Viipurin karttakirja 1939. Vantaa: Genimap, 2006. ISBN 951-593-009-X
• Kallioniemi, Jouni: Viipuri suursodassa 1939–1944. Turku: Kirjaveteraanit, 1990. ISBN 951-96209-0-7
• Kallioniemi, Jouni ja Kuujo, Erkki: Viipurin seitsemän vuosisataa. Turku: Kirjaveteraanit, 1993. ISBN 9519620931
• Krohn, Aarni: Viipuri: kirjailijan, muistelijan ja historioitsijan kaupunki. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-082-0
• Lankinen, Juha ja Miettinen, Harri: Viipurissa 2.9.1939. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu, 2009. ISBN 978-952-5264-88-3
• Markus Lehtipuu: Karjala, Suomalainen Matkaopas.
• Mård, Anders ja Londen, Magnus: Takaisin Viipuriin. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3426-1
• Neuvonen, Petri: Viipurin historiallinen keskusta: rakennusperinnön nykytila. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994. ISBN 951-8915-93-8
• Neuvonen, Petri: Viipuri: rakennusperinnön seitsemän vuosisataa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-973-9
• Neuvonen, Petri; Pöyhiä, Tuula ja Mustonen, Tapani: Viipuri: opas kaupunkiin. Helsinki: Rakennustieto, 1999. ISBN 951-682-485-4
• Partanen, E. ja Neuvonen, Petri: Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa: Eino Partasen valokuvia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. ISBN 978-952-222-203-9
• Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri: Karjalan pääkaupungin kohtalonvuodet 1939, 1941 ja 1944. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-539-6
• Riimala, Erkki: Meren, kanavan ja laivojen Viipuri. Suomen laivahistoriallinen yhdistys, 1991. ISBN 952-90-3227-7
• Shikalov, Juri ja Hämynen, Tapio: Viipurin kadotetut vuodet 1940–1990. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6885-8
• Simola, Marja: Sellaista oli Viipurissa. Joensuu: Ilias, 2011. ISBN 978-952-5679-62-5
• Tandefelt, Marika: Viborgs fyra språk under sju sekel. Espoo: Schildt, 2002. ISBN 951-50-1270-8 (ruotsiksi)
• Tarkki, Uuno: Miksi menetimme Viipurin?: mitä todella tapahtui Viipurissa 20.6.1944?. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990. ISBN 951-26-3421-X
• Vatanen, Arvo ja Andersin, Hans E.: Viipuri: haavoittunut kaunotar. Helsinki: Arvokirjat, 2011. ISBN 978-952-67052-2-4
• Vatanen, Arvo ja Jaskari, Eija: Postia Viipurista. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-110-4
• Juha Metso, Pekka Hakala: Viipuri Venäläisten kaupunki. Helsinki: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-687-7

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viipuri Wikimedia Commonsissa

• Halvalla lähtee -- Viipurin hintataso ja 15 muuta faktaa (menaiset.fi)
• Hyvin säilynyt Viipuri (mondo.fi)
• Viipuri teoksessa Nordisk familjebok (”Uggleupplagan”, 1904–1926) (ruotsiksi)
• Puolustusvoimain katsaus 9: Viipuri suomalaisten valtaushetkellä elo-syyskuussa 1941, Elonet.fi
• Ylen Elävä arkisto: Venäläinen Viipuri
• Viipuri 2000
• Viipuri-keskuksen sivut
• Wiipuri-Yhdistys ry:n sivut
• www.viipur.com – sisältää kuvia
• VirtuaaliViipuri (virtuaaliviipuri.tamk.fi)
• Kuvia Alvar Aallon kirjastosta, sekä piirustukset (sivu espanjaksi)
• Viipurin Lauluveikot Ry:n kotisivu
• Ylen Elävä arkisto: Eeli Aallon elokuva Wiipurini^{[vanhentunut linkki]}
• Kaunis muistorikas Viipuri. Aamukävely kaupungilla, Karjala, 01.10.1939, nro 264, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Viipurin piiri

Hallinnollinen keskus: Viipuri
Kunnat: Antrea (Kamennogorsk) | Enso (Svetogorsk) | Johannes (Sovetski) | Kivennapa (Pervomaiskoje) | Koivisto (Primorsk) | Kyyrölä (Krasnoselskoje) | Kähäri (Gontšarovo) | Makslahti (Glebytševo) | Raivola (Roštšino) | Tienhaara (Seleznjovo) | Uuras (Vysotsk) | Uusikirkko (Poljany) | Viipuri (Vyborg)