Maastojuoksun Suomen-mestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jussi Utriainen oli nopein miesten 12 kilometrillä vuosina 2007 ja 2008.
Francis Kirwa saavutti miesten 12 kilometrin pronssia 2007 ja hopeaa 2008.
Mårten Boström saavutti miesten 12 kilometrin hopeaa 2007.
Minna Kauppi sai naisten 6 kilometrin pronssia vuosina 2007 ja 2009.

Maastojuoksun Suomen-mestaruuskilpailut (SM-maastot) on vuosittain järjestettävät yleisurheilun Suomen-mestaruuskilpailut maastojuoksussa. Suomen Urheiluliitto päättää kilpailujen järjestämisestä ja myöntää vuosittain järjestämisoikeuden seuroille tai seurayhtymille. Ainakin yhden järjestävän seuran tulee hakemis- tai myöntämishetkellä kuulua vähintään seuraluokittelun 1. luokkaan. Kilpailut järjestetään yksipäiväisenä kilpailuna huhti–toukokuussa tai syys–lokakuussa.[1]

Sarjat ja matkat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joka matkalla kilpaillaan sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että joukkuekilpailussa, jossa lasketaan seuran kolmen parhaan juoksijan sijoitukset. 10 kilometrin kilpailun joukkuekilpailu on yhteinen miehille ja naisille, niin että joukkueessa täytyy olla vähintään yksi juoksija molemmista sarjoista.[1]

  • Miehet: 10 km ja 4 km
  • Naiset: 10 km ja 4 km
  • 22-vuotiaat miehet: 6 km
  • 22-vuotiaat naiset: 4 km
  • 19-vuotiaat miehet: 6 km
  • 19-vuotiaat naiset: 4 km
  • 17-vuotiaat miehet: 4 km
  • 17-vuotiaat naiset: 4 km
  • 15-vuotiaat pojat: 4 km
  • 15-vuotiaat tytöt: 4 km

Vuoteen 2019 asti naisilla oli vain yksi kilpailumatka (vuodesta 1972 lähtien 5 km tai 6 km) ja miesten lyhyt matka oli 5 km tai 6 km vuosina 1946–1991 ja vuodesta 1992 lähtien 4 km ja miesten pitkä matka oli 15 km vuosina 1973–1991 ja 12 km vuodesta 1992 lähtien. Vuodesta 2020 lähtien kilpailumatkoina on sekä miehissä että naisissa 4 km ja 10 km[2].

Maastojuoksun Suomen-mestaruuskilpailut on juostu vuosittain ainakin vuodesta 1913 (paitsi sotavuosina 1918 ja 1942). Vuosina 1954, 1962, 1963, 1965 ja 1966 juostiin kahdet kilpailut vuodessa, keväällä ja syksyllä. Syysmaastot on merkitty asteriskilla (*) luetteloon.[3]

Vuosi Päivämäärä Kunta Järjestävät seurat
1913 25.5. Turku Turun Urheiluliitto
1914 31.5. Kuopio Kuopion Riento
1915 16.5. Helsinki Helsingin Jyry
1916 21.5. Hämeenlinna
1917 20.5. Viipuri
1918 ei järjestetty
1919 18.5. Tampere Tampereen Pyrintö[4]
1920 16.5. Viipuri
1921 15.5. Porvoo Porvoon Akilles
1922 21.5. Hyvinkää Hyvinkään Tahko
1923 10.5. Turku
1924 28.9. Mikkeli
1925 10.5. Kotka
1926 9.5. Helsinki
1927 15.5. Inkeroinen
1928 20.5. Lahti
1929 12.5. Lappeenranta
1930 18.5. Jyväskylä
1931 17.5. Enso
1932 8.5. Hämeenlinna
1933 7.5. Savonlinna
1934 13.5. Lahti
1935 12.5. Orivesi
1936 4.10. Pölläkkälä
1937 10.5. Hämeenlinna
1938 22.5. Inkeroinen
1939 21.5. Lohja
1940 9.6. Turku
1941 25.5. Joensuu
1942 ei järjestetty
1943 30.5. Hyvinkää
1944 28.5. Sortavala Sortavalan Viritys
1945 27.5. Jyväskylä
1946 2.6. Vuoksenniska
1947 1.6. Lahti
1948 30.5. Lohja
1949 22.5. Jyväskylä Jyväskylän Lohi
1950 21.5. Kuortane
1951 20.5. Lappeenranta
1952 18.5. Lahti
1953 24.5. Kouvola
1954 23.5. Mikkeli Mikkelin Kilpa-Veikot
1954 (syksy) 24.10. Lohja Lohjan Urheilijat
1955 16.10. Porvoo
1956 7.10. Helsinki
1957 26.5. Heinola
1958 25.5. Jämsänkoski
1959 24.5. Hamina
1960 16.10. Turku
1961 28.5. Helsinki Helsingin Kisa-Veikot
1962 20.5. Kuortane
1962* 11.11. Heinola
1963 19.5. Loppi
1963* 27.10. Hyvinkää
1964 10.5. Imatra
1965 16.5. Veteli
1966 15.5. Helsingin maalaiskunta
1966* 23.10. Kuortane
1967 28.5. Sotkamo
1968 5.5. Lahti
1969 11.5. Alajärvi
1970 10.5. Saarijärvi
1971 2.5. Hämeenlinna
1972 14.5. Nilsiä
1973 13.5. Mikkeli
1974 12.5. Kalajoki
1975 11.5. Porvoo
1976 9.5. Sotkamo
1977 8.5. Joutsa Joutsan Pommi
1978 14.5. Pori
1979 13.5. Salo
1980 10.5. Hattula
1981 9.5. Joroinen
1982 9.5. Kauhajoki
1983 7.5. Hyvinkää
1984 12.5. Imatra
1985 4.5. Helsinki
1986 10.5. Mynämäki
1987 23.5. Kempele
1988 22.5. Lapua
1989 21.5. Lapinlahti
1990 19.5. Kalajoki
1991 18.5. Nurmes
1992 10.5. Espoo (Leppävaara)
1993 20.5. Kankaanpää
1994 15.5. Pudasjärvi
1995 11.5. Vantaa (Hakunila)
1996 11.5. Keuruu
1997 17.5. Mikkeli
1998 10.10. Lahti
1999 9.10. Maarianhamina
2000 13.5. Kemi
2001 20.5. Vehkalahti
2002 12.5. Lapua
2003 17.5. Lieto Liedon Parma
2004 16.5. Porvoo Porvoon Urheilijat
2005 15.5. Varkaus Varkauden Kenttä-Veikot
2006 14.5. Saarijärvi Saarijärven Pullistus
2007 20.5. Imatra Imatran Urheilijat
2008 18.5. Vammala Vammalan seudun Voima, Liikuttavat
2009 17.5. Savonlinna Savonlinnan Riento
2010 16.5. Lahti  Lahden Ahkera
2011 15.5. Nivala Nivalan Urheilijat
2012 13.5. Pudasjärvi Pudasjärven Urheilijat
2013 12.5. Vantaa Kenttäurheilijat-58, Vantaan Salamat, Korson Kunto
2014 11.5. Lempäälä Lempäälän Kisa
2015 9.5. Imatra Imatran Urheilijat
2016 8.5. Vöyri IF VOM
2017 7.5. Heinola Lahden Ahkera
2018 6.5. Perniö Salon Vilpas, Perniön Urheilijat
2019 5.5. Janakkala Janakkalan Jana Yleisurheilu ja Karkkilan Pojat
2020 27.9.[5] Kurikka Kurikan Ryhti
2021 9.5. Joensuu Joensuun Kataja
2022 8.5. Nakkila Nakkilan Vire, Noormarkun Nopsa
2023 7.5. Helsinki Helsingin Kisa-Veikot[6]
2024 5.5. Kotka Karhulan Katajaiset[7]
  1. a b Yleisurheilun mestaruuskilpailusäännöt – Voimassa 1.1.2020 lähtien (pdf) (s. 3–6, 27–28) Suomen Urheiluliitto. Viitattu 17.3.2020.
  2. Päivitetyt mestaruuskilpailusäännöt 2020 julkaistu Yleisurheilu.fi. 17.12.2019. Viitattu 17.3.2020.
  3. Tilastopaja Oy: SM-maastojuoksut Lieto 17.5.2003 (DOC) liedonparma.fi. Viitattu 30.7.2008.[vanhentunut linkki]
  4. Suomen Urheilulehti No 21 1919, 27.5.1919, sivu 10
  5. Maastojuoksun SM-kilpailut juostaan Kurikassa syyskuussa Yleisurheilu.fi. 16.3.2020. Viitattu 17.3.2020.
  6. Vaativa reitti odottaa SM-maastojuoksijoita – naisten 4 kilometrillä tiedossa jännittävä ja tasokas kilpailu Yleisurheilu.fi. 5.5.2023. Viitattu 8.5.2023.
  7. SM-maastot 2024 karhulankatajaiset.sporttisaitti.com. Viitattu 6.5.2024.