Kielitoimiston sanakirja

Kielitoimiston sanakirja 1–3
Kielitoimiston sanakirjan 1. osan kansi
Kirjailija	Eija-Riitta Grönros (päätoim.)
Kansitaiteilija	Markus Itkonen
Kieli	suomi
Genre	sanakirjat
Kustantaja	Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Julkaistu	2006
Ulkoasu	nidottu
Sivumäärä	713 + 739 + 691
ISBN	952-5446-20-4
Sarja: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 140 (ISSN 0355-5437)
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema yksikielinen suomen kielen sanakirja ja Suomen kielen perussanakirjan seuraaja. Sanakirjan ensimmäinen versio julkaistiin sähköisenä vuonna 2004. Syksyllä 2006 sanakirjasta julkaistiin myös kolmiosainen painettu sanakirja, Kielitoimiston sanakirja, joka pohjautuu aiempaan sähköiseen versioon. Loppuvuodesta 2014 alkaen sanakirjan verkkoversio on ollut käytettävissä ilmaiseksi,^[1] eikä fyysisiä versioita ole sen jälkeen enää painettu.

Sanakirjan ilmoitetaan olevan ”laajin ja ajantasaisin yksikielinen suomen kielen sanakirja”.^[2] Se sisältää kielenhuollon uusimmat suositukset ja paljon uudissanoja. Hakusanoja teoksen verkkoversiossa oli vuonna 2022 kaikkiaan noin 104 000 sanaa^[3], ja vuosittain sen kautta tehdään noin 4,2 miljoonaa hakua.^[4] Verkkosanakirjaa päivitetään vuosittain kuusihenkisen sanakirjantoimituksen keräämän uuden aineiston pohjalta.^[2]

Kielitoimiston sanakirja pyrkii kuvaamaan suomen nykyisen yleiskielen keskeiset sanavarat eli yleistä, vakiintunutta ja tyypillistä sanastoa.^[5][6] Sanakirja ei sisällä esimerkiksi nimiä, lyhenteitä tai vanhan kirjakielen sanoja.^[2] Hakusanoina on kuitenkin myös joitakin harvinaisempia sanoja ja vierassanoja sekä tunnetumpia käsitteitä, joiden täsmällinen merkitys on tyypillisesti vähemmän tunnettu: Kotus on listannut epämääräisemmän merkityksen sisältäviin sanoihin esimerkit “simpsakka”, “hipsteri”, “diskontata”, “jytky” ja “havas”.^[7] Erikoisalojen termistöstä on otettu mukaan sellaisia käsitteitä, jotka esiintyvät mediassa.^[5] Murre- ja slangisanoista sanakirjaan on valittu vain joitakin laajalevikkisiä sanoja,^[5] mutta yleisesti ottaen arkikielisiä, puhekielelle ja epämuodolliselle kirjoitetulle kielelle tyypillisiä ilmauksia on mukana runsaasti.^[6]

Sanakirjan hakusanat ja selitteet ovat suomeksi. Yksittäisten sanojen merkitysten lisäksi sanakirjassa selitetään fraaseja, nostetaan esille homonyymisia sanoja sekä yhdistetään toisiinsa synonyymejä. Sanakirja selittää myös samankaltaisten sanaparien toisistaan poikkeavia merkityksiä, esimerkiksi sanoissa ‘määritteleminen’, ‘määrittäminen’ ja ‘määrääminen’.^[7] Joissakin sana-artikkeleissa täsmennetään myös käsitteen kuvallista käyttöä sekä neutraalista yleiskielestä poikkeavaa tyylisävyä, kuten leikillisyyttä, ylätyyliä tai vanhentuneisuutta. Sävyltään erikoiseksi, kuten arkiseksi tai slangiksi luokitellulle hakutulokselle esitetään sen yleiskielen vastine.^[2] Kieliyhteisön käsitykset sanojen tyylilajista kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa, ja sanakirjan verkkoversioon lisätään tai sieltä poistetaan korostuksia tarpeen mukaan.^[5][8] Myös yksittäisten kielenkäyttäjien käsitykset sanojen käyttöaloista vaihtelevat, ja sanakirjan verkkosivuilla korostetaankin tyylilajimerkintöjen olevan käyttöohjeen sijaan kuvauksia siitä, millaisissa yhteyksissä sanaa yleensä käytetään.^[5]

Kotuksen mukaan Kielitoimiston sanakirjalla on kielen kuvailun lisäksi myös normatiivinen tehtävä, eli se antaa suosituksia neutraalista asiatyylistä.^[9] Suositukset ja esimerkit sanojen käytöstä pohjautuvat Kotimaisten kielten keskuksen yhteydessä toimivan suomen kielen lautakunnan päätöksiin.^[6] Sanakirjaa voikin käyttää myös oikeinkirjoitusoppaana.^[7] Sana-artikkeleissa esitellään sanojen eri taivutusmuodot ja määritetään astevaihtelun tyyppi. Adjektiiveista esitetään myös vertailumuodot. Lisäksi sanakirjasta saa apua yhdyssanojen ja vierassanojen oikeinkirjoitukseen sekä ison tai pienen alkukirjaimen valintaan. Esimerkit antavat tietoa sanan käyttöympäristöstä ja sanasta osana lauserakennetta.^[10] Sanakirja antaa ohjeita myös joidenkin sanojen ääntämiseen.^[6]

Kuten Nykysuomen sanakirja, myös Kielitoimiston sanakirja nostaa esille lukuisissa sanoissa vierasvoittoisuuksia, pääasiassa svetisismejä, ja ilmentää niitä suomenkielisen kielenkäytön kannalta kartettaviksi.^[11]

Vierasvoittoisille ilmauksille esitetään Kielitoimiston sanakirjassa sulkeissa korjausehdotus:

Korkein sallittu nopeus (suurin)

Hän on hyvin pidetty (hänestä pidetään paljon)^[11]

Nykypäivän kielenhuolto-ohjeiden svetisisminäkemysten katsotaan periytyvän kielitieteilijä E. A. Saarimaan 1930–1940-luvun julkaisuista Huonoa ja hyvää suomea sekä Kielenopas,^[12] vaikka monet ns. ruotsinvoittoisuudet ovatkin sittemmin joko kadonneet tai hyväksytty osaksi suomea.^[8][11] Kielitoimiston sanakirjan uudemmassa verkkoversiossa (2014–) vierasvoittoisuuksia on edelleen korostettu, mutta niitä on myös aktiivisesti vähennetty.^[8] Aikaisemmin torjuttuja mutta sittemmin hyväksyttyjä ilmauksia esitetään sanakirjassa hakasulkeissa, ja niitä nimitetään vaihtoehtoisiksi synonyymeiksi.^[8] Edelleen epäsuositeltavien ilmausten ihanteellisempia muotoja korostetaan kuitenkin ns. paremmin-suosituksena:

Helsingissä löytyy [paremmin: Helsingissä on tai Helsingistä löytyy] kauniita rakennuksia.

Kielitoimiston sanakirjaa edeltävät vuosina 1951–1961 julkaistu kuusiosainen Nykysuomen sanakirja sekä 1990-luvulla julkaistu Suomen kielen perussanakirja.^[13] Painetun kolmiosaisen Suomen kielen perussanakirjan viimeinen osa julkaistiin maaliskuussa 1994^[14] ja sähköinen CD-Perussanakirja vuonna 1997.^[6] Kielitoimiston sanakirja on Perussanakirjan uusittu ja laajennettu versio, ja sen vuonna 2004 julkaistussa ensimmäisessä versiossa oli noin 4 000 sana-artikkelia enemmän kuin CD-versiossa ja 6 000 sana-artikkelia enemmän kuin painetussa Suomen kielen perussanakirjassa. Tämän lisäksi yli 15 000 sana-artikkelia muokattiin muun muassa merkitysten, esimerkkien ja kielenhuollon suositusten osalta. Sanakirjaan lisättiin myös 21 000 paikannimeä kattava Asutusnimihakemisto.^[6]

Sanakirjan uudistuksen myötä vaihtui myös sen nimi. Uutta nimeä perusteltiin Kielitoimiston tunnettuudella ja pitkällä historialla kielenhuollon ja sanakirjatyön parissa. Vaikka Kotimaisten kielen keskuksessa ei vuoden 1994 organisaatiomuutosten jälkeen ole ollut Kielitoimisto-nimistä yksikköä,^[15] liitetään sen nimi edelleen vahvasti kielenhuoltoon, kielineuvontaan ja nykykielen sanakirjatoimitukseen. Sekä Nykysuomen sanakirja että Suomen kielen perussanakirja on tehty Kielitoimiston yhteydessä. Uudella nimellä haluttiin kunnioittaa nykykielen sanakirjojen jatkumoa ja varmistaa, että siitä käy ilmi myös tekijän nimi.^[6]

Suomen kielen perussanakirjan tavoin Kielitoimiston sanakirja perustuu Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämään ja jatkuvasti kartutettavaan sähköiseen sana-arkistoon eli nykysuomen sanatietokantaan, joka on osa kaikille avointa Nykysuomen arkistoa.^[6][16][17] Nykysuomen sana-arkiston yli 5,5 miljoonasta sanalipusta suurin osa, noin 4,5 miljoonaa sanalippua, on kerätty vuosina 1880–1950 julkaistuista lähteistä Nykysuomen sanakirjaa (1951–1961) varten.^[18] Nykysuomen sanakirjan valmistuttua aineistoa on kartutettu uudissanoilla sekä Suomen kielen perussanakirjan että Kielitoimiston sanakirjan toimittamista varten.^[19] Vuoden 1950 jälkeen julkaistusta lähteistä on kerätty noin 700 000 sanalippua.^[18] Sähköisiä sanalippuja alettiin kerätä 1980-luvulla, ja paperisista lipuista luovuttiin kokonaan vuonna 2008. Vuoden 2015 alussa sähköinen sanatietokanta sisälsi runsaat 200 000 sanalippua.^[19]

Sanatietokantaa täydennetään jatkuvasti sanastamalla eli keräämällä käytetystä kielestä uutta aineistoa. Poimituista sanoista luodaan sanalippuja, eräänlaisia muistiinpanoja sanoista.^[2] Sanalippuun kirjataan hakusana, lähdetieto, käyttökonteksti ja toisinaan myös lisätietoa koskien esimerkiksi sanan käyttöalaa tai tyyliä. Hakusana on se sana, jota sanalipun muistiinpanot koskevat ja jonka mukaan tietokannan sanaliput aakkostetaan. Lähdetietomerkinnästä puolestaan käy ilmi, missä ja milloin sanaa on käytetty. Myös kirjaamisen ajankohta saatetaan mainita erikseen.^[17][19] Erityisen tärkeä osa sanalippua on sanan käyttökonteksti eli katkelma tekstistä tai puheesta, jossa sanaa on käytetty. Koska sanalla voi olla useita käyttötarkoituksia ja -yhteyksiä, voi yhdestä hakusanasta olla useita sanalippuja. Esimerkiksi olla-verbistä on nykysuomen sana-arkistossa tuhansia sanalippuja.^[19]

Suurin osa vanhasta aineistosta on kerätty tieto- ja kaunokirjallisuudesta, mutta nykyään päälähteitä ovat sanoma- ja aikakauslehdet sekä internet.^[19] Periaatteessa mikä tahansa kirjallinen tai suullinen lähde sopii sanastettavaksi: uusia sanoja poimitaan esimerkiksi radiosta, televisiosta ja erilaisista vuorovaikutustilanteista.^[17] Sanatietokantaan ei kerätä vain täysin uusia sanoja vaan myös vanhojen sanojen uusia merkityksiä ja käyttötapoja sekä erilaisia fraaseja ja sanaliittoja. Sanastajien tavoitteena onkin poimia sanastoa ja ilmauksia mahdollisimman kattavasti eri elämänaloilta.^[19] Vuosittain sanoja kerätään 5 000–8 000.^[20]

Sanastustyötä tekevät pääasiassa sanakirjantoimittajat ja Kotimaisten kielten keskuksen muut asiantuntijat.^[17] Niukkenevien resurssien vuoksi Kotimaisten kielten keskuksessa on kuitenkin pohdittu, miten sana-arkiston kartuttamista voisi tehostaa esimerkiksi teknologian tai suuren yleisön avulla.^[19] Vapaaehtoisia, kielestä kiinnostuneita kansalaisia on hyödynnetty sanastamisessa ennenkin, muun muassa Suomen murteiden sanakirjan murreaineiston kartuttamisessa 1920-luvulta alkaen, mutta systemaattista tapaa osallistaa suurta yleisöä nykysuomen aineistonkeruuseen ei vielä ole.^[19] Kuka tahansa voi kuitenkin ehdottaa sanaa lisättäväksi nykysuomen sanatietokantaan Kielitoimiston verkkosivuilla.^[19][21]

Sanakirjatyön lisäksi sanatietokantaa hyödynnetään muun muassa tutkimus- ja opetuskäytössä. Sanalippujen pohjalta julkaistaan myös kieliaiheisia kirjoituksia sekä Kotuksen verkkosivuilla että Kielikellossa. Lisäksi Kotimaisten kielten keskus julkaisee vuosittain Vuoden sanapoiminnot eli koosteen kuluneen vuoden uusista tai ajankohtaisista sanoista.^[22]

Kielitoimiston sanakirjan sähköisten ja fyysisten painoksien sekä vuoteen 2017 asti myös verkkoversion päätoimittaja oli Eija-Riitta Grönros.^[23] Verkkoversiolla on kuusihenkinen toimitus, joka vastaa sanakirjan sisällön ajantasaisuudesta lisäämällä sinne uusia hakusanoja ja päivittämällä vanhoja sana-artikkeleita.^[24] Toimitus vastaa myös yleisökysymyksiin ja kirjoittaa kieliaiheisia julkaisuja. Vuonna 2023 toimitukseen kuuluvat päätoimittaja Minna Pyhälahti, toimitussihteeri Minna Haapanen ja neljä toimittajaa.^[24]

Toimitus tekee myös tiivistä yhteistyötä Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osaston kanssa.^[25][26] Kielenhuolto-osasto ja Suomen kielen lautakunta muodostavat kielenhuolto-organisaation,^[25] jonka päätöksiin ja ohjeisiin Kielitoimiston sanakirjakin nojaa. Toisaalta suomen kielen lautakunnan suosituksia on muutettu sanakirjan toimituksen aloitteesta.^[26] Näin ollen sanakirjatoimituksen sanotaan olevan merkittävä auktoriteetti kotimaisen sanastonkehityksen ohjaamisessa ja seuraamisessa.^[25]

Kielitoimiston sanakirjaa päivitetään säännöllisesti, jolloin uusia hakusanoja lisätään ja vanhoja sana-artikkeleita muokataan ajantasaisemmiksi.^[27] Harvinaisissa tapauksissa sanoja saatetaan myös poistaa.^[28] Päivityksiä tehdään ensisijaisesti nykysuomen sanatietokannan pohjalta, mutta niissä huomioidaan myös kielenhuollon suositukset ja eri alojen erikoissanasto.^[9] Korjauksia ja kokonaan uusia artikkeleita tehdään runsaasti myös käyttäjien antaman palautteen perusteella.^[20] Myös sanakirjan hakutilastoja seuraamalla saadaan tietoa sanoista, joita käyttäjät hakevat mutta jotka eivät vielä ole sanakirjassa. Hakutilastojen perusteella sanakirjaan on lisätty esimerkiksi sellaiset sanat kuin hammasraudat ja uunijäätelö.^[29]

Vain murto-osa nykysuomen sanatietokannan sanoista päätyy hakusanaksi Kielitoimiston sanakirjaan.^[9] Sanatietokannan sähköisiä sanalippuja käydään säännöllisesti läpi. Jos sanalipun sanan katsotaan toimitusperiaatteiden mukaisesti soveltuvan hakusanaksi, alkaa sana-artikkelin kirjoittaminen. Lähtökohtana kirjoittamiselle on tiedonhaku. Artikkelin kirjoittamisessa hyödynnetään monialaisesti eri lähteitä, kuten muita sanakirjoja, hakuteoksia ja verkkosivustoja. Hyötyä on myös oppikirjoista, sanastoista ja asiantuntijoista.^[30] Eri kielten asiantuntijat voivat auttaa esimerkiksi sanan kirjoitusasun määrittelyssä.^[31]

Hakusanan lisäksi sana-artikkelin tavanomaisia rakenneosasia ovat taivutustiedot, selite, esimerkit ja käyttöala.^[32] Lisäksi sanaan on voitu liittää sitä koskevia suosituksia ja ääntämisohjeet. Hakusana on tyypillisesti kirjoitettu perusmuodossa. Esimerkiksi nominin muoto sanakirjassa on nominatiivi ja verbin muoto a-infinitiivi. Sana-artikkeli sisältää myös taivutustiedot kaikille nomineille ja verbeille. Artikkelissa olevan selitteen tehtävänä on määritellä tiiviisti sanan merkitys. Käyttöala puolestaan ilmaisee erikoisalaa, sävyä tai tyyliä. Artikkelin yhteyteen liitetyt esimerkit taas havainnollistavat laajemmin sanan käyttöä, merkitystä ja tyypillisiä esiintymisyhteyksiä. Joillekin sanoille on olemassa paremmin soveltuvia vaihtoehtoisia ilmaisutapoja tai ne ovat muuten vältettäviä. Tällöin sanan yhteydessä on mainittu suosittavat ilmaukset viittaamalla niihin sanoilla “paremmin” ja “pitää olla”. Jos sana äännetään eri tavalla kuin se kirjoitetaan, on sanan yhteyteen liitetty myös ääntämisohjeet.^[33]

Kun sana-artikkeleita on riittävästi valmiina, toimittajat tutustuvat toistensa kirjoittamiin sana-artikkeleihin ja voivat esittää niihin kehitysehdotuksia. Sen jälkeen artikkelit tarkastaa kielenhuoltaja, joka varmistaa sanan taivutustietojen oikeellisuuden. Viimeisenä päätoimittaja tekee päätöksen siitä, päätyykö sana-artikkeli hakusanaksi, tuleeko sitä korjata vai jääkö sana niin sanotusti odotushuoneeseen. Sana voi jäädä päivityksestä pois esimerkiksi siinä tapauksessa, jos sen ei katsota olevan riittävän vakiintunut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se voisi tulla lisätyksi sanakirjaan myöhemmin.^[30] Vakiintuneisuus on keskeinen kriteeri sanan valikoitumiselle hakusanaksi Kielitoimiston sanakirjaan. Sen määrittelyssä käytetään apuna erilaisia verkko- ja arkistohakuja. Sanakirjaan päivityksissä lisättävät hakusanat eivät kuitenkaan välttämättä ole uudissanoja. Joskus vakiintuneiden sanojen puuttuminen sanakirjasta on vain jäänyt huomaamatta.^[31]

Hakusanoja lisättäessä tai vanhoja sana-artikkeleita päivittäessä on tärkeää huomioida, että sanat ja merkitykset asettuvat osaksi jo olemassa olevaa sanakirjakokonaisuutta. Sana-artikkeleiden väliset yhteydet voivat olla esimerkiksi synonymiaan, homonymiaan tai jaettuun perus- tai määriteosaan perustuvia. Uuden sanan lisääminen voi vaikuttaa aikaisempien hakusanojen sana-artikkeleihin tai edellyttää uusien hakusana-artikkeleiden kirjoittamista.^[31]

Myös olemassa olevia sana-artikkeleita ajantasaistetaan tarpeen mukaan. Sanat ovat voineet saada uusia merkityksiä, niiden käyttöala on muuttunut, tai artikkeli on jotenkin puutteellinen. Kielitoimiston sanakirjaan on esimerkiksi jäänyt muistona painetusta sanakirjasta yksittäisiä hakusanoja, joilta puuttuvat selitteet ja esimerkit – näitä kutsutaan sokeiksi sana-artikkeleiksi. Myös kielenhuollon muuttuneet suositukset voivat aiheuttaa kehitystarpeita. Tällöin jo olemassa olevasta sana-artikkelista tehdään muutosehdotus päätoimittajalle. Päätoimittaja käy läpi ehdotuksen, tarvittaessa tekee siihen muokkauksia ja vie sen sanakirjan tietokantaan. Tietokannan muutokset tarkistetaan vielä ennen uuden version julkaisemista.^[28]

Joidenkin sanojen tarkoite on lakannut olemasta, tai niillä ei ole käyttöä. Kielitoimiston sanakirjassa tällainen käsite tavallisesti merkitään käyttöalaltaan vanhentuneeksi. Harvinaisissa tapauksissa yksittäisiä sanoja myös poistetaan. Esimerkki poistetusta sanasta on “kanserogeeninen”, karsinogeeni-sanan synonyymi, jota ei käytetä yleiskielessä. Kertaalleen sanakirjasta poistettu sana voi myös palata sanakirjaan, jos sille alkaakin ilmaantua esiintyvyyttä.^[34]

Kotimaisten kielten keskus julkaisi sanakirjan sekä cd-romina että internet- ja intranetversiona vuonna 2004. Internet-versio oli osa Kielikone Oy:n MOT-sanakirjastoa.^[1][6]

Keväällä 2008 julkaistiin päivitetty versio sähköisesta sanakirjasta. Se oli edelleen saatavilla sekä cd-romina että verkkoversiona ja sisälsi tuhat hakusanaa enemmän kuin aiempi versio. Lisäksi 4 000 sana-artikkelia oli uudistettu, mukaan lukien vuoden 2006 painettuun laitokseen tehdyt muutokset. Uusien hakusanojen joukossa olivat muun muassa ajatushautomo, retro ja energiansäästölamppu.^[35]

Kevään 2012 versiota ei julkaistu enää cd-romina vaan ainoastaan verkkoversiona MOT-sanakirjastossa.^[1] Uusi versio sisälsi 2 000 uutta hakusanaa ja 2 700 päivitettyä artikkelia.^[36]

Vuosien 2004–2012 sähköisissä versioissa oli erillinen osio, noin 21 000 paikannimeä sisältänyt Asutusnimihakemisto. Asutusnimihakemistosta on sittemmin tullut erillinen verkkojulkaisu^[1], jota päivitetään säännöllisesti.^[37]

Kielitoimiston sanakirjan ensimmäinen painettu laitos ilmestyi kolmiosaisena syksyllä 2006. Se sisälsi noin 6 500 hakusanaa enemmän kuin painettu Perussanakirja ja lisäksi yli 20 000 päivitettyä sana-artikkelia. Uusien hakusanojen joukossa olivat muun muassa blogi, sähköpostiosoite ja tekstiviesti. Painettuun versioon lisättiin myös 300 uutta ja noin 2 500 muokattua artikkelia, joita sanakirjan kaksi vuotta aiemmin julkaistussa sähköisessä versiossa ei vielä ollut. Tällaisia uudissanoja olivat esimerkiksi kuukautiskuppi ja sudoku.^[38]

Uudistettu painos ilmestyi syksyllä 2012. Se sisältää noin 3 000 hakusanaa enemmän kuin ensimmäinen painos, ja lisäksi 4 000 artikkelia on uudistettu. Keväällä 2012 julkaistuun sähköiseen versioon verrattuna painettu sanakirja sisältää noin 100 uutta hakusanaa ja 400 muokattua sana-artikkelia.^[39]

Uudistettuun painokseen on uusien sanojen lisäksi päivitetty sellaisia kielenkäytön määritteitä, joiden katsotaan kielentutkimuksen kannalta vanhentuneen. Esimerkiksi vuonna 1979 käyttöön otettu käsite yleispuhekieli on uudemmassa painoksessa täsmennetty muotoon “epämuodollinen puhutun kielen muoto”, koska yleispuhekieli-termiä ei enää muuttuneiden kielenkäyttötapojen vuoksi katsota riittävän täsmälliseksi kuvaukseksi.^[40]

Kielitoimiston sanakirja
Kuvakaappaus hakunäkym��stä.
Verkkosivusto	https://www.kielitoimistonsanakirja.fi
Kotipaikka	Helsinki
Kaupallinen	ei
Tyyppi	verkkosanakirja
Rekisteröinti	ei
Kielet	suomi
Omistaja	Kotimaisten kielten keskus
Luonut	Kielikone Oy[2]
Avattu	11. marraskuuta 2014
Nykyinen tila	aktiivinen
Infobox OK

Kielitoimiston sanakirja julkaistiin internetissä ilmaisena versiona 11 marraskuuta 2014.^[41] Hakusanoja oli julkaisuhetkellä noin 100 000 eli 500 enemmän kuin vuoden 2012 sähköisessä versiossa.^[42] Kotimaisten kielten keskus kertoi julkaisun olevan ajantasaisin ja luotettavin suomen yleiskielen sanakirja.^[43] Julkaisusta tuli Kotuksen neljäs verkossa luettava sanakirja.^[43]

Verkkoversioon sisällytettyjä uusia ominaisuuksia olivat hakusanaluettelo sekä katkaistu haku eli sanojen hakeminen pelkällä alku- tai loppuosalla. Usean sanan yhdistelmähaku taas auttaa sanontojen etsimisessä.^[44]

Verkkosanakirjaa toimitetaan Adobe FrameMaker -ohjelmalla.^[45]

Verkkosanakirjaa päivitetään vuoden tai kahden vuoden välein. Päivityksessä lisätään tavallisesti 400–600 uutta sana-artikkelia.^[46]

Vuoden 2016 päivitys toi sanakirjaan 700 uutta sana-artikkelia sekä muutoksia 1 400 artikkeliin. Päivityksen yhteydessä muun muassa väljennettiin eräiden vierassanojen taivutusta suomen kielen lautakunnan uusien ohjeiden mukaiseksi ja poistettiin “Paremmin”-suosituksia monista aiemmin svetisismeiksi luokitelluista ilmauksista.^[8] Vuonna 2018 sanakirjaan lisättiin yli 600 hakusanaa ja reilun tuhannen sana-artikkelin tietoja päivitettiin. Uudet hakusanat poimittiin vuoden 2016 aikana kerätystä sana-aineistosta, ja niiden joukossa olivat muun muassa bitcoin, kaupunkipyörä ja drone eli drooni.^[47]

Vuonna 2017 sanakirjaan tehtiin yli 3,5 miljoonaa hakua^[31], ja vuosina 2019 ja 2021 määräksi ilmoitettiin 4,2 miljoonaa.^[2][4] Hakuihin vaikuttavat paljon esimerkiksi mediassa esillä olevat puheenaiheet sekä vuodenkierto ja sesongit. Haetuimpien sanojen joukossa ovat myös muutamat taivutuksen ja oikeinkirjoituksen kannalta hankalat sanat ja sanaliitot, kuten jompikumpi ja alun perin.

Tiedon lisäämiseksi ja sisällön parantamiseksi sanakirjan verkkosivuilla on vinkkejä sanakirjan monipuolisempaa käyttöä varten. Sanakirjan monipuolistamiseksi toivotaan myös, että sanakirjasta saadaan tulevaisuudessa suora yhteys esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankkiin tai muuhun taustatekstiin.^[26]

Alkuvuodesta 2020 verkkoversiota päivitettiin matkapuhelimen näytön kokoon paremmin mukautuvalla responsiivisella käyttöliittymällä.^[48] Versiosta jäivät väliaikaisesti puuttumaan vuoden 2018 versiossa olleet monipuoliset hakutoiminnot, kuten haku selitteistä ja esimerkeistä, ja hakuja pystyi tekemään vain hakusanoista.^[20] Hakuominaisuudet palautettiin kuitenkin saman vuoden syksyllä, ja samalla sanakirjan sisältöä uudistettiin ja päivitettiin. Syksyllä 2020 uusia hakusanoja lisättiin 230, ja yli 700:aa sana-artikkelia korjattiin tai päivitettiin. Lisäksi joidenkin sanojen tyylimerkintöjä päivitettiin: esimerkiksi tietyistä sanoista poistettiin merkintä arkisesta tyylisävystä. Myös saavutettavuutta parannettiin niin, että sanakirjaa voi käyttää myös ruudunlukijalla tai pelkällä näppäimistöllä.^[4]

Kielitoimiston sanakirjan ilmainen verkkojulkaisu on saanut myönteistä palautetta. Sen ulkoasua on kutsuttu selkeäksi ja navigointia johdonmukaiseksi.^[49]

Kotimaisten kielten keskuksen teettämän kyselyn mukaan Kielitoimiston sanakirja on toimittajille ja muille kielen ja kirjoittamisen parissa työskenteleville tiheään käytetty työkalu, jota hyödynnetään myös oikeinkirjoitusoppaana ja synonyymien etsimisessä.^[50]

Helsingin Sanomien toimittaja Ville Eloranta on nostanut sanakirjan myönteisesti esille kirjoittaessaan kotimaisesta kielenhuollosta ja suomen kielen tilanteesta.^[51] Helsingin kaupungin varavaltuutettu Joonas Lyytinen on ehdottanut sanakirjatoimitukselle suurempia resursseja ja todennut, ettei sanakirja hänen mukaansa aina päivity tarpeeksi nopeasti esimerkiksi erityisen etnisten ryhmien kutsumanimien osalta.^[52] Vuoden 2012 kirjoitukseen kuului lopulta toteen käynyt toivomus siitä, että Kielitoimiston sanakirja julkaistaisiin verkossa helpommin päivitettävänä versiona.

Kielitoimiston sanakirjaan lisätyistä sanoista on toistuvasti uutisoitu “uusina” tai “virallisina” suomen kielen sanoina, ja toisaalta sanakirjasta poistettujen sanojen on kerrottu poistuneen kielestä.^{[53][54][55][56]} Sanakirjan verkkosivuilla kuitenkin todetaan, ettei sanakirja ole “hyväksyttyjen” sanojen luettelo vaan kuvaa vakiintunutta sanastoa.^[5] Myös sanakirjan entinen päätoimittaja Eija-Riitta Grönros on korostanut, että sanakirja kuvaa vain pientä osaa kielestä. Sanan puuttuminen sanakirjasta ei tarkoita, että se puuttuisi kielestä kokonaan tai ettei sitä voisi käyttää.^[26][55][57]

• Suomen kielenhuolto
• Karjalan kielen sanakirja

• Kolehmainen, Taru: Kielenhuollon juurilla. Suomen kielen ohjailun historiaa. Hansaprint, 2014. ISSN 1239-5315 ISBN 978-952-222-539-9 Kielenhuollon juurilla, verkkoversio (viitattu 22.4.2021).

• Kielitoimiston sanakirja
• Kaikki Kotimaisten kielten keskuksen sanakirjat
• Kotimaisten kielten keskuksen kotisivut
• Asukasnimihakemisto
• Kotimaisten kielten keskus: Kielenhuolto
• Kielitoimiston sanakirja päivittyy ja uudistuu (13.2.2020)