Cyrano de Bergerac

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Savinien de Cyrano de Bergerac (6. maaliskuuta 1619 Pariisi – 28. heinäkuuta 1655 Sannois^[1]) oli ranskalainen kirjailija, jonka elämä ja kirjallisuus toimivat innoituksena Edmond Rostandin näytelmälle Cyrano de Bergerac (Cyrano de Bergerac: Comedie héroïque en cinq actes).^[2]

Cyrano syntyi 6. maaliskuuta 1619 Pariisissa ja kastettiin Savinien de Cyranoksi. Vuonna 1626 Cyranon isä Abel I de Cyrano laittoi pojan koulutettavaksi ja täysihoitoon eräälle papille, jonka pedanttisuus sai Cyranon jo varhain vastustamaan ajan aristoteelisia käsityksiä. 1631 Cyrano jatkoi opintojaan Collège de Dormans-Beauvaisissa, missä hänen rehtorinsa Jean Grangier ei osoittautunut yhtään paremmaksi ja sai myöhemmin esittää pääosaa Cyranon näytelmässä Le Pédant joué.^[3] Opintojensa aikana hän tutustui Henry Le Bretiin, josta tuli elinikäinen ystävä ja Cyranon pääteosten ensimmäinen julkaisija. Cyrano myös liitti nimeensä de Bergerac perheelleen kuuluneen tilan mukaan.

Vuonna 1636 Abel I myi läänitystilat Mauvières’ssa ja Bergeracissa köyhtymisen takia. Kun Cyrano jätti opintonsa ja liittyi pariisilaisten nuorten keikarien ja aatelismiesten joukkoon, hän pian oppi pukeutumaan, käyttäytymään, huvittelemaan ja taistelemaan kuten hekin. Hän sai ilmeisesti satunnaisesti rahaa sukulaiseltaan, serkulta nimeltä Madeleine Robineau, paronitar de Neuvillette. Rostandin näytelmän sankaritar Madeleine Robin sai nimensä osaksi häneltä, osaksi Madeleine Robinilta, joka oli samoihin aikoihin Pariisissa asunut nuori koketti. Paronitar de Neuvillette sen sijaan oli jonkin verran iäkkäämpi rouva, joka kävi hyvin hurskaaksi miehensä kuoltua Arrasin piirityksessä 1640.

Henry Le Bret taivutti Cyranon liittymään Carbon de Castel-Jaloux’n komppaniaan vuonna 1638, mikä tiesi sekä käyttörahoja että osallistumista kolmikymmenvuotiseen sotaan, jossa hän haavoittui kahdesti. Ensin vuonna 1638 musketinkuula osui häneen Mouzonissa. Kun hän toivuttuaan liittyi Contin herttuan joukkoihin, jotka piirittivät Arrasia, miekka lävisti hänen kurkkunsa. Tämä päätti hänen sotilasuransa, vaikka hän selviytyikin hengissä. Castel-Jaloux’n komppania antoi hänelle nimityksen ”le demon de la bravoure”, urheuden demoni. Cyrano palasi toivuttuaan Pariisiin vuonna 1640 ja liittyi nuorten miesten elämään syvästi sotaan pettyneenä.

Kaksintaistelut, tanssitunnit ja muut nuorelle miehelle kuuluvat harrastukset vaihtuivat vähitellen opiskeluun, kun Cyrano kiinnostui libertiinien seurasta, heidän vapaasta ajattelustaan ja kirjallisista harrastuksistaan. Cyranon tuttaviin kuuluivat muun muassa Hector de Brissailles, de Bourgogne, de Guicy, runoilija Hénault ja Cyranon kovasti ihailema Tristan l’Hermite (1601–1655), jonka näytelmä Marianne (1636) kohonnut suureen maineeseen.

Chappelle, Luillier’n poika, oli saanut hyvän koulutuksen; Cyrano keskusteli mielellään hänen kanssaan ja halusi tutustua hänen opettajaansa filosofi Pierre Gassendiin (1592–1655). Cyrano osallistui Gassendin luentoihin ja oppi uusia, katolisen kirkon dogmeista poikkeavia käsityksiä filosofiasta ja luonnontieteistä. Vuodesta 1643 Cyrano alkoi vähitellen kirjoittaa itsekin, hän kirjoitti ajan tavan mukaan niin poliittisia kirjeitä kuin myös kirjeitä, joissa harjoiteltiin muodinmukaista presiöösiä kieltä. Tunnetuimpia hänen kirjeistään ovat ”La Ministre d’Etat flambé” – mazarinadi – sekä ”Remonstrances des Trois Estats à la Reine Régente”, jossa hän keskusteli eri säätyjen näkökulmista siitä, mitä frondelaisuus ja kuninkaallisten politiikka oli maassa aiheuttanut. Ensimmäinen näytelmä Le Pédant joué kirjoitettiin Laniuksen mukaan joko 1645 tai 1646 ja se kiersi käsikirjoituksina, koska Cyranolla ei ollut varaa painattaa sitä. Molière lainasi siitä kohtauksen näytelmäänsä Les fourberies de Scapin, kuten myös Rostand näytelmässään mainitsee. Cyranon näytelmä oli huomattava myös siitä, että se oli ensimmäinen proosamuodossa kirjoitettu ja sisälsi kansankieltä, patois-murretta. Päähenkilö Grangier oli ilkeä karikatyyri hänen entisestä opettajastaan Jean Grangerista.

Cyrano oli ehtinyt jo suututtaa pariisilaiset häätämällä Montfleuryn näyttämöltä ja tappamalla apinan, jonka sen isäntä oli pukenut Cyranoksi ja naurattanut siten yleisöään. Kun Cyranon seuraava näytelmä La Mort d’Agrippine esitettiin vuonna 1653 Hôtel de Bourgognessa, yleisö nautti aluksi näkemästään, mutta raivostui kuullessaan sanan l'hostie, joka tarkoitti sekä uhria että ehtoollismaljaa. Näytelmässä kehotettiin hyökkäämään uhria vastaan, mutta se tulkittiin hyökkäykseksi ehtoollista ja kirkkoa vastaan, mellakointi keskeytti esityksen ja Cyrano menetti suojelijansa Arpajonin herttuan, jolle näytelmä oli omistettu.

Cyranon päähän putosi puunkappale ikkunasta vuonna 1654 hänen ollessa menossa tapaamaan Arpajonin herttuaa. Ei ole varmaa, oliko kyseessä vahinko vai murhayritys. Cyrano kuitenkin joutui vuoteen omaksi, aluksi viimeisen suojelijansa Tanneguy Renail des Boisclairin, myöhemmin Pierre de Cyranon luona. Hän oli sairaana 14 kuukautta, minä aikana hän viimeisteli kaksi romaania sekä kirjoitti teoksen L’Histoire de l’etincelle, joka kuitenkin katosi hänen hautajaistensa aikoihin. Cyrano kuoli 28. heinäkuuta 1655 maalla serkkunsa Pierre de Cyranon luona. Hänen pääteoksensa ilmestyivät postuumisti Le Bretin toimittamina vuonna 1657. Romaaneista ensimmäinen oli tuolloin nimetty Les estats et empires de la Lune ja toinen Histoire de la République du Soleil. Vuoden 1657 painoksessa niiden yhteinen otsikko oli Histoire comique, joskin sen jälkeen on useimmiten käytetty yhteisnimikettä L’ Autre Monde. Cyranon kuolinsyytä ei tiedetä, mutta on mahdollista, että hän kuoli iskun jättämiin vammoihin tai kuppaan, jota lienee sairastanut kymmenisen vuotta.

Cyranon romaaneissa hänen alter egonsa Dyrcona lentää Kuuhun laitteella, joka muistuttaa kuurakettia, ja käy siellä keskusteluja Sokrateen daimonin kanssa yhteiskunnasta, elämän olemuksesta, uskonnon kappaleista, ihmisen osasta maailmankaikkeudesta, filosofiasta ynnä muusta. Kuusta hän löytää myös maallisen paratiisin ja sen vartijan, profeetta Eliaan, joka tosin heittää hänet paratiisista hävyttömän leikinlaskun jälkeen. Kuun asukkaat, suuret, neljällä raajalla kulkevat kuuihmiset, pitävät häntä apinana ja majoittavat kuningattaren lemmikkiapinan – Kuuhun tulleen espanjalaisherran – vaimoksi. Kun Dyrcona oppii Kuun kieltä, hän toistuvasti todistelee olevansa ihminen ja joutuu oikeuden eteen todistelemaan maan oloista ja käsityksistä ja omasta ihmisyydestään.^[3] Häntä pidetään muun muassa strutsina ja papukaijana ja syytetään rienaamisesta, koska ”apina ei mitenkään voi olla sukua ihmiselle”. Daimoni kuitenkin saa hänet vapaaksi ja jatkaa valistamista, kunnes Dyrcona palaa pirun kyydillä Maahan.

Seuraavan matkansa alussa Dyrcona joutuu pakoilemaan ihmisiä, joita hänen kertomuksensa Kuusta on suututtanut harhaoppisuutensa takia, ja lopulta hän pakenee vankeudesta koneella, joka nousee Aurinkoon asti. Myös Auringosta Dyrcona löytää olentoja, jotka haastavat maassa vallitsevat käsitykset avaruudesta ja maasta ja elämästä yleensä. Lintujen tuomioistuimessa hän joutuu tuomituksi surkeaan kuolemaan ihmisyytensä tähden, mutta pelastuu tutun papukaijan puolustettua häntä, puhuvat puut taas kertovat hänelle antiikin myyttien synnystä. Auringossa hän tapaa sekä Campanellan että Descartesin, jotka lupaavat kertoa hänelle kaiken maailmasta. Kirjat haastavat lähes kaikki tuon ajan hyväksytyt käsitykset maailmankaikkeudesta, ihmisen ylemmyydestä, filosofiasta, sukupuolten ja sukupolvien suhteista ja uskonnosta. Taustalla ovat Giordano Brunon käsitys äärettömistä maailmoista, Galileo Galilein opit, Descartesin tekstit sekä Gassendin opetukset filosofiasta ja atomistisesta maailmankäsityksestä. Cyranon kirjallisia esikuvia olivat muun muassa Lukianoksen satiirinen ja valheellinen matkakertomus Tosi tarina, Macchiavellin Ruhtinas, Godwinin The Man in the Moone ja Campanellan Aurinkokaupunki. Cyranon sanotaan vaikuttaneen vahvasti muun muassa Jonathan Swiftin Gulliverin matkoihin. ^[2]

• Brun, Pierre Antonin: Savinien de Cyrano Bergerac, gentilhomme Parisien, 2006, ISBN 0-543-95702-0, faksimile vuonna 1909 Pariisissa ilmestyneestä painoksesta
• Butler, Mildred Allen: The Historical Cyrano de Bergerac as a Basis for Rostand’s Play, Educational Theatre Journal, Vol. 6, No. 3. (Oct., 1954), pp. 231-240
• Campbell, Mary Baine: Wonder & Science : Imagining Worlds in Early Modern Europe, New York 1999, ISBN 0-8014-3648-6
• Classic illustrated no. 79 : Edmond Rostand - Cyrano de Bergerac, N.Y. 1951
• Cyrano de Bergerac, Savinien de: L’Autre Monde: Les États et Empires de la Lune – Les États et Empires du Soleil, ed. Jacqus Prévot, Paris 2004
• Cyrano de Bergerac, Savinien de: Oeuvres complètes, ed. Jacques Prévot, Paris 1977 ISBN 2-7011-0296-0
• Cyrano de Bergerac, Savinien de: Matka kuuhun. Suom. Aarno Saleva. Esipuhe Timo Kaitaro. Faros-kustannus, Turku 2008 ISBN 978-952-5710-07-6
• Gautier, Théophile: Les Grotesques, Paris 1904
• Juppont, P.: L’ouevre scientifique de Savinien de Cyrano dit: Cyrano de Bergerac, Paris 1906
• Lanius, Edward W.: Cyrano de Bergerac and the universe of the imagination, Geneve 1967
• Lefèvre, Paul: La vie de Cyrano de Bergerac, Paris 1927

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cyrano de Bergerac.

• A voyage to the moon: Cyrano de Bergerac - (Gutenberg.org)