Siirry sisältöön

Wikimatkoista
Istanbulin sininen moskeija

Istanbul on Turkin suurin kaupunki, asukkaita on arviolta n. 16 miljoonaa (vuoden 2007 väestönlaskennassa 12,6 M). Kaupunkia jakaa Bosporin salmi, jossa kulkee myös Euroopan ja Aasian raja. Näin ollen kaupungin länsiosa sijaitsee Euroopassa ja itäosa Asiassa. Kaupunki tunnettiin ennen nimellä Konstantinopoli ja tätä ennen Byzantiumina.

Ymmärrä

[muokkaa]

Istanbul on suurkaupunki. Etäisyydet ydinkeskustan ulkopuolella ovat suuria ja matkoihin kannattaa varata aikaa. Turistille mielenkiintoisimpia kohteita lienevät Sultanahmetin alue, jossa ns. päänähtävyydet ja basaarit sijaitsevat, sekä Galatan alue, jossa on paljon edullisia ruokapaikkoja sekä baareja.

Tule

[muokkaa]

Lentäen

[muokkaa]

Helsingistä Istanbuliin lentävät suoraan Turkish Airlines ja Finnair, toisaalta sinne pääsee myös esimerkiksi Lufthansalla Frankfurtin tai Münchenin kautta tai Air Balticilla Riian kautta. Näistä esimerkiksi Air Baltic lentää Istanbuliin kohtuuhinnalla useammalta paikkakunnalta Suomessa.

Nämä lentävät kaupungin päälentoasemalle, Atatürkin kansainväliselle lentoasemalle joka sijaitsee Euroopan puolella. Aasian puolella sijaitsee Sabiha Gökcenin kansainvälinen lentoasema , jota käyttää lähinnä halpalentoyhtiöt ja pienemmät lentoyhtiöt.

Junalla

[muokkaa]

Perinteinen Idän Pikajuna ei enää kulje, mutta Istanbuliin on silti junayhteyksiä Budapestista, Belgradista, Bukarestista sekä Thessalonikista. Euroopasta tulevat junat pysähtyvät Sirkecin asemalla, Bosporinsalmen länsipuolella. Aasian puoleisesta Turkista ja Iranista tulevat junat pysähtyvät puolestaan Aasian puoleisella Haydarpasan asemalla.

Bussilla

[muokkaa]

Istanbuliin on joitakin bussiyhteyksiä Balkanin maista. Bussiasema Otogar sijaitsee kymmenisen kilometriä Bosporinsalmesta länteen.

Laivalla

[muokkaa]

Itäisellä Välimerellä liikennöivät risteilyalukset pysähtyvät usein Istanbulissa, Karakoyn satamassa lähellä Sultanahmetin ja Taksimin kaupunginosia.

Liiku

[muokkaa]
Bosporinsalmen silta
Istanbulin alueet

Autolla

[muokkaa]

Turkkilainen liikennekulttuuri on suomalaiseen verrattuna joustavaa, joskin kaoottista. Auton käyttö on Istanbulin alueella epäkäytännöllistä varsinkin ruuhkien aikana.

Taksilla

[muokkaa]

Taksi on kätevä ja edullinen tapa liikkua, joskin ruuhka-aikaan se voi olla hidasta. Taksin voi ottaa helpoiten lennosta kättä heilauttamalla tai taksiasemalta, joita on kantakaupungissa tiheässä. Tyypillinen (pitkähkö) taksimatka maksaa 10-20 YTL. Lentokentältä vanhaan kaupunkiin noin 35-40 YTL. Aloitusmaksu on 2.50 YTL. Öisin korotetut maksut. Matkatavaroista voidaan veloittaa lisämaksu.

Lentokentällä on jo rakennuksen sisällä takseja, jotka tarjoavat "edullista" matkaa 50 euron hintaan. Se on kuitenkin selvää huijausta mittaritaksin noin 15 euron taksaan verrattuna. Myös keltaisten taksien kanssa kannattaa varoa huijauksia. Eräs tavanomaisimmista on, että kuljettaja vaihtaa antamasi setelin toiseen. Väittää esimerkiksi että annoit vain 5 liiraa vaikka annoit 50. Rahoja kuljettajalle laskiessa kannattaakin tehdä reissarin vastakikka ja laskea joka seteli ääneen niiden nimellisarvo lausuen. Ongelmatapauksissa kannattaa korottaa ääntä ja uhata turistipoliisilla (puh.nro 155). Vilppiin ei kannata suostua. Toinen yleinen taksikuskien vilppi on väittää, ettei ole antaa rahasta takaisin. Siksi kannattaakin rahaa vaihtaessa pyytää myös pieniä seteleitä ja kolikoita. Automaatista rahaa nostaessa ongelmana on, että se syytää suuria seteleitä.

Bussilla

[muokkaa]

Bussiaikataulut: Minibusseja (dolmus) on paljon, mutta niiden aikataulut ja reitit ovat ulkopuolisen vaikeita selvittää. Usein niiden reitit eivät sovellu matkailijoille.

Kävellen

[muokkaa]

Vanhankaupungin alueella on helppo liikkua kävellen, ottaen kuitenkin huomioon, että korkeuserot voivat olla suuria. Myös pääkatujen ulkopuolella jalkakäytävät ovat usein kapeita ja niille pysäköityjen autojen tukkimia.

Metrolla ja raitiotievaunulla

[muokkaa]
Kaupungin raideliikennejärjestelmät

Istanbulin pitkään laiminlyödyn infrarakentamisen vuoksi metro käsittää vasta kaksi linjaa; M1 ja M2, jotka eivät ole suoraan yhteydessä keskenään. M1 kulkee Atatürk -lentoasemalta Aksarayhin. Linja M2 kulkee Taksimilta 4. Leventiin. Linjaa M1 käyttäen pääsee lentoasemalta vanhan kaupungin keskustaan, mutta silloin on vaihdettava Zeytinburnun tai Aksarayn asemalla raitiovaunuun (linja T1). Linjan M2 varrella on kaksi merkittävää ostoskeskusta, Kanyon (asema "Levent") ja Cevahir (asema "Mecidiyekoy"). Metrolinjoja täydentävät raitovaunulinjat (tram) ja maanalaiset kaapelivaunut (funicular). Yhdessä nämä kolme muodostavat Istanbulin julkisen liikenteen selkärangan. Metrolippu tai itseasiassa "jeton" eli kolikko, jolla pääsee kulkemaan metroaseman portista, maksaa 2 YTL (huhtikuu 2012). Metrossa käy myös Akbil, jolla saa noin 10 % alennuksen. Akbilia ei saa enää ostaa mistään, mutta vanhat akbilit edelleen toimivat. Akbilin korvaa etäluettava älykortti, Istanbulkart. Kortin ostamista kannattaakin siis harkita jos aikoo käyttää julkisia jonkin verran. Kortin saa ostettua suuremmilla asemilla hintaan 6 liiraa (marras 2013), jonka jälkeen siihen voi ladata rahaa kassaluukuilla tai automaateissa. Korttia ei lunasteta takaisin eikä sille jäänyttä saldoa hyvitetä. Kannattaa huomata, ettei I-kart ole henkilökohtainen. Yhdellä kortilla voi leimata vaikka isommankin porukan kulkuportista yksi kerrallaan sisääm, jos vain saldo riittää. I-korttia ei tarvitse - eikä myöskään pidä - leimata kulkuvälineestä poistuttaessa. Kortti käy myös reittiliikennettä ajaviin vesibusseihin (otobüs deniz).

Useimmat kohtuuhintaiset hotellit sijaitsevat Aksarayn, Lalelin ja Taksimin alueella. Aksarayn suhteen kannattaa huomata, että sen maine alueena on kyseenalainen. Aksarayn hotellit kyllä ovat halpoja ja niitä saa jopa tuntihinnalla, mikä kertookin missä käytössä ne nukkumisen lisäksi ovat. Sieltä pääsee kätevästi raitiovaunulinjalla T1 kaikkiin päänähtävyyksiin vanhan Istanbulin puolella ja uuden Istanbulin puolelle Taksimin aukiolle johtavalle Istiklal Caddesille. Se on suuri kävelykatu, jonka varrelta (ja sen sivukujilta) löytyy kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Raitiovaunusta vaihdetaan joko maailman toiseksi vanhimpaan (ja lyhimpään) metroon, Tünnel (FN1), tai uudempaan vastaavaan Fünicülääriin (FN2).

Näe

[muokkaa]
Hagia Sofia
  • Hagia Sofia. Suljettu maanantaisin. Hagia Sofia on 500-luvulla alunperin kirkoksi rakennettu, sittemmin moskeijaksi muutettu rakennus Istanbulin vanhassa kaupungissa. Rakennus sijaitsee Gülhamin puistoalueella, Topkapin ja Sinisen moskeijan välissä. Nykyään rakennus toimii museona. Pääsymaksu 25 YTL.
  • Sininen moskeija (Sultanahmetin moskeija). Suljettu sunnuntaisin. Sisältä upeilla hienopiirteisillä kaakeleilla pinnoitettu valtava aidosti päivittäisessä käytössä oleva moskeija. Turisti ohjataan erillisen sisäänkäynnin kautta. Moskeijaan mennessä otetaan kengät pois (saa kuljettaa mukana muovipussissa, jonka saa sisäänkäynnistä), pukeutuminen pyhää paikka kunnioittavaa ei shortseissa ja naisilla käsivarret peittävä asu. Vapaa sisäänpääsy.
  • Topkapi. Laaja palatsialue, erilaisine rakennuksineen ja puistoineen. Hyvät näkymät Bosporinsalmelle ja Aasian puoleiseen Istanbuliin. Alueella on ravintola. Pääsymaksu on 20 YTL (yli 6-vuotiaat) ja pääsymaksu Haaremiin on erikseen 15 YTL..

Jos joudut valitsemaan edellisistä parhaat ajan tai budjetin vuoksi, järjestys on: Sininen moskeija, Topkapi, Hagia Sofia.

Yerebatan Sarayi
  • Yerebatan Sarayi. Maanalainen vesisäiliö, joka sijaitsee aivan Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan lähellä. Sisäänkäynti on vaatimaton ja vähän piilossa. Säiliö on valtava maanalainen rakennelma ja todella käynnin arvoinen paikka. Se rakennettiin 500-luvulla Bysantin keisari Justinianuksen aikana. Sisäänpääsymaksu on sekä aikuisilta että lapsilta 10 TL.
  • Dolmabahce palatsi (Dolmabahçe Sarayı), Dolmabahçe Cad., Beşiktaş, +90 212 236 90 00. ti, ke, pe-su 9-15. Ottomaanien palatsi Taksim-aukion lähellä Dolmabahçen rannalla. Nimensä mukaisesti palatsi on rakennettu Topkapin jäätyä vanhanaikaiseksi. Sen rakennus- ja ylläpitokustannukset johtivat maan vararikkoon vuonna 1875. Eikä ihme, sen 36 valtavaa kristallikruunua jo varmaan riittivät siihen. 110 000 m2 :n kokoisessa rakennuksessa, josta ottomaanista valtakuntaa johdettiin viimeiset 150 vuodet, on 285 huonetta ja 43 hallia. Palatsissa on ohjattu tunnin kiertokäynti ensin Selamlikiin (julkisiin tiloihin) ja sitten haaremiin (yksityisiin tiloihin). 15 TL 'Selamlık', 10 TL 'Harem', 20 TL molemmat osat. 1 TL opiskelijoille.
  • Süleymaniyen moskeija (Süleymaniye Camii) (noin 15-20 min kävelymatkan päässä Beyazıtin pysäkistä/Grand Bazaar, saman verran Eminönüstä, mutta sieltä joudut kävelemään mäkeä ylös). Vuoren huipulla josta on näkymä Kultaiselle Sarvelle sijaitsee 1500-luvulla eläneen arkkitehdin Sinanin luomus. Moskeija on hyvä esimerkki sen aikaisesta ottomaanisesta arkkitehtuurista ja myös Sinisen Moskeijan rakentajat saivat inspiraatiota tästä rakennuksesta. Moskeijan hautausmaalle on haudattu Sinanin lisäksi sulttaani Suleiman ja hänen vaimonsa. Ilmainen sisäänpääsy.
Taksim-aukio
  • Taksimin aukio. Iso aukio Galatan kaupunginosassa.
  • Atatürkin Museuo (Atatürk Müzesi), Halaskargazi Caddesi 250, Şişli (on the main avenue of Şişli), +90 212 240-63-19. Ma-Ke Pe-La 9-16. Turkin tasavallan perustajan, Kemal Atatürkin entinen talo toimii nykyään museona. 0€.
  • Arkeologian museo (Arkeoloji Müzesi), Osman Hamdi Bey Yokuşu, Gülhane (raitiovaunu: Gülhane; mene Gülhane puistoon ja ota ensimmäinen katu oikealle), +90 212 520-77-42. Ti-Su 9-17. Lipunmyynti loppuu 16:00. Hieno arkeologinen museo, jossa on näytteillä mm. sumerialaisia jäännöksiä, babylonialaisten ja roomalaisten patsaiden osia sekä hyvin säilytty sarkofagi, jota on ennen luultu olevan Aleksanteri Suuren. 10 TL.
  • Turkkilaisen ja islamilaisen taiteen museo (Sultanahmet). Mattoja, kalligrafiaa, ruukkuja. Samalla lipulla pääsee myös samassa rakennuksessa sijaitsevaan Etnografinen museo, jossa voi tutustua turkkilaisten esi-isien elämään. 10 TL.
  • Vanhankaupungin muurit. Koko kaupungin länsipuolta suojaavat muurit Kultaisen Sarven kärjestä aina Marmarajärven rannalle rakennettiin bysanttilaisen keisarin Theodosius II:en (408450) valtakautena. Muurit ovat hyvässä kunnossa joskin 1990-luvulla suoritetun remontin jäljet näkyvät paikoittain selvästi ja joissakin paikoissa muuria on purettu katujen tieltä. Jos pidät kävelystä voit kävellä muuria pitkin, muuten voit matkustaa katsomaan muuria Choran kirkolle, T1-raitiolinjan Pazartekken asemalle tai Yedikulen linnoitukselle joissa ovat parhaimmat katselupaikat.
  • Galatatorni (Galata Kulesi) (Karaköy/Galatan ja Istiklal-kadun eteläpään välillä), +90 212 293 81 80, e-mail: . Rakennettiin genovalaisten toimesta Galatan kaupunkimuurien päällä, joka oli länsimainen kaupunki heti bysanttilaisen Konstantinopolin vieressä. Ylös pääsee hissillä ja sieltä on mahtava 360 asteen kaupunkinäkymä, ja sieltä käsin voi ottaa kuvia melkein kaikista Istanbulin nähtävyyksistä. Tornissa on myös ravintola
  • Cezayir-katu (Cezayir Sokağı) (Galatasaray Lisesin takana, kävele Galatasarayaukiosta rinnettä alas). Tunnetaan myös nimellä Fransız Sokağı tai La Rue Française, siis "Ranskalainen katu", ranskalaisteemainen katu, jossa on ranskalaistyylistä arkkitehtuuria, kahviloita ja ruokapaikkoja.
  • Emirganin puisto (Emirgan Parkı) (noin 20 min jalan rannasta). Sijaitsee vuorella, josta näkee Emirganin kaupunginosan ja Bosporinsalmen. Oli kauan ainoa paikka, jossa istanbulilaiset voivat käydä ihailemassa tulppaaneja. Nykyään niitä on muuallakin, mutta puisto on edelleenkin mukava paikka kävellä tai istua alas kahville. ilmainen.
  • Beylerbeyin palatsi (Beylerbeyi Sarayı), Beylerbeyi (Üsküdarin pohjoispuolella), +90 216 321-93-20. ti, ke, pe-su 9:3016 (talvisin); ti,ke, pe-su 9:30-17 (kesäisin). Kaunis palatsi Bosporin sillan alla. Palatsin rakennutti vuosina 1861-1865 sulttaani Abdulaziz. Näkemisen arvoinen on myös palatsin vessa, josta on näkymä Bosporinsalmelle. Palatsissa ei saa liikkua vapaasti; ainoa tapa nähdä se on opastettu kierros.
  • Neitsyttorni (Kız Kulesi), Salacak (south of Üsküdar, about 15 min on foot away), +90 216 342-47-47, e-mail: . Pienellä saarella Aasian puolella. Legendan mukaan eräs keisari rakennutti sen tyttärelleen, kun oli kuullut ennustajalta, että hänen tyttärensä kuolisi pian - torniin pääsi kuitenkin käärme hedelmäkorissa, joka sittemmin tappoi tytön. Todellisuudessa torni rakennettiin majakaksi. Hyvä aika käydä on auringonlaskun aikaan.

Tee

[muokkaa]
Lautta Bosporinsalmella
  • Bosporinsalmen risteily. Halvimmillaan salmen voi ylittää julkisen liikennejärjestelmän tokenilla (1,75 YLT).

Varsinaisia risteilyjä on eri hintaisia 10 YTL - 30-40 euroa matkanjärjestäjästä riippuen. Edullinen parin tunnin risteily (10 YLT) ilman opastusta tai kuulutuksia lähtee Eminönün raitiovaunupysäkin (linja T1) kohdalta. Risteily seuraa Euroopan-puoleista rantaa Bosporin sillan ali aina Faith Sultan Mehmedin sillalle asti ja palaa Aasian-puoleista rantaa myötäillen. Näet Rumelin linnoituksen mereltä.

  • Eyüp ja Kultainen Sarvi. ovat saavutettavissa reittilaivalla, joka lähtee Galatansillan vanhan Istanbulin pään ylävirran puolelta. Eyüp Ensarin, Muhammadin lipunkantajan, hauta. Köysiradalla pääsee Pierre Lotin kahvilaan, josta on upeat näkymät.
  • Kävele Kultaisen Sarven ympäri. ja näe historiallisia, uskonnollisia ja muita raknnuksia.
  • Käy Hamamissa. Hamam eli turkkilainen sauna on olennainen osa Istanbulin vierailua. Sultanahmetin moskeijan ympärillä on monta hamamia.
  • Katso jalkapalloa livenä . Galatasaray SK on tunnetuimpia turkkilaisjoukkueita ja kotiotteluiden tunnelma ei jätä ketään kylmäksi. Tosin ei kannata kävellä kaupungilla ottelupäivänä vierasjoukkueen fanipaita päällä.
  • Turk Balloon, Kadıköyn kaupunginosassa. Mene ylös keltaisen kuumailmapallon kyydissä ja näe koko kaupungin 200 metrin korkeudesta.
  • Formula 1 . Turkin osakilpailu ajetaan keväisin Istanbul Parkin radalla 20 km Kadıköystä itään. Kilpailujen aikana sinne pääsee suoraan bussilla eri paikoista Istanbulin keskustassa.
  • Formula 1 . Turkin osakilpailu ajetaan keväisin Istanbul Parkin radalla 20 km Kadıköystä itään. Kilpailujen aikana sinne pääsee suoraan bussilla eri paikoista Istanbulin keskustassa.
  • Nargile. Joissain Istanbulin teepaikoissa voi polttaa makutupakkaa vesipiipussa eli turkkilaisittain nargilessa. Vesipiipun hinta on mausta ja paikasta iippuen 15-25 TL.

Osta

[muokkaa]
Suuri basaari
  • Suuri Basaari. Kapali Carsi (Grand Bazaar) on todella iso basaarialue, josta voi ostaa vaatteita, mattoja, koruja, matkamuistoja, koriste-esineitä ja käsitöitä. Yhteensä kauppoja arvioidaan olevan alueella jopa 4000. Basaarissa on myös useita kahviloita ja ravintoloita. Suuri basaari on avoinna kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Islamilaisten juhlapyhien aattona aukioloajoissa voi olla muutoksia.
  • Maustebasaari. Misir Carsisi (Egyptian/Spice Bazaar) on Galata-sillan länsipäässä oleva rakennus, jossa myydään lähinnä mausteita, siemeniä, hedelmiä ja pähkinöitä. (Ulkopuolella myös kalaa ja äyriäisiä.) Suljettu sunnuntaisin.
  • Kaynyon -ostoskeskus. Modernein Istanbulin kauppakeskuksista. Useita länsimaisia (kalliita) merkkiliikkeitä, ravintoloita ja 3D-elokuvateatteri. Suomalaisittain valikoima ei ole kovin kiinnostava.
  • Cevahir -ostoskeskus. Euroopan mantereen suurin ja maailman kuudenneksi suurin kauppa- ja huvittelukeskus. Useiden turkkilaisten myymälöiden lisäksi joitain tuttuja länsimaisia merkkiliikkeitä, yhteensä yli 300. Laaja Food Court -ravintola-alue, lähinnä pikaruokaketjuja. Osana kompleksia on huvipuisto, jossa on sisätiloissa mm. (pieni) vuoristorata, Space shot, Viikinkilaiva, keilahalli sekä 12 elokuvateatteria. Erikoisuutena kauppakeskuksen lasikatossa on maailman toiseksi suurin kello.
  • Olivium outlet. Yli 100 myymälää käsittävä Outlet -keskus, jossa joskus hyviä tarjoksia. Tunnetuimpia merkkejä edustavat Tommy Hilfiger ja Kappa.
  • Deli Kızın Yeri, 82 Halıcılar Çarşısı, +90 212 526 1251. Nimi tarkoittaa suomeksi "Hullun Naisen Palatsia" ja perustaja olikin amerikkalainen eläkeläisnainen, joka oli muuttanut Turkkiin. Myynnissä on monenlaisia turkkilaisia erikoisuuksia kuten mattoja, taideteoksia ja käytännöllisiä esineitä.

Syö

[muokkaa]

Istanbul on täynnä ravintoloita. Pienet kadunvarsikioskit myyvät erilaisia kebab-annoksia alkaen 1,50 YTL ja aidot turkkilaiset ravintolat tarjoavat Ottomaani-illallismenuja 20-50 YTL/henkilö. Turistikohteiden lähellä olevilla pääkaduilla voi ruokailla joko hyvää ruokaa kalliilla tai huonoa halvalla. Mutta jo muutama kadunväli syrjään, niin voit löytää kohtuuhintaisen paikan, jossa on maukas tarjonta. Aito turkkilainen kebab poikkeaa suomalaisesta. Suomessa kebab-annoksissa myydään usein jauhelihamassoista vuoltuja lastuja, mutta turkissa kebab on joko kokolihasta (kana, nauta, vuohi, lammas) vuoltuja lastuja tai tikussa grillissä paistettua jauhe- tai kokolihaa. Myös kastikkeet poikkeavat suomalaisista versiosta. Turkkilaiset jälkiruuat ja leivonnaiset ovat kokeilemisen arvoisia, joskin monesti todella makeita.

Edulliset

[muokkaa]
Kebabateria ravintolassa Istanbulissa
  • Vivaldi Restaurant, Mustafa Kemalpasa Cad. No 52/A, Yenikapi (Raitiovaunulla Laleliin, kävele merta päin pitkin

Ataturk-bulevaria/Mustafa Kemal -katua. Katso Efes Beer aurinkovarjoja), (0212) 458 68 27. Pieni kahvila/ravintola rauhallisella alueella. Kokeile katkeraa wrapia tai pide-sekoitusta. Voit kaupan päälle saada maistaa turkkilaista teetä. meals under YTL 10.

  • Doy-Doy Restaurant, Sifa Hamamı Sokak No: 13, Sultanahmet, (0212) 517 15 88. Kolmen kerroksen ravintola ja näköalaterassi, jossa näkee Marmaranjärveä sekä Sinisen moskeijan. Paikallisten suosiossa. Ruokalistalla on kebabia, kana- ja lammasruokia sekä pideä (turkkilainen pizza); myös monta vaihtoehtoa kasvissyöjille. Lounaaksi tarjotaan erilaisia keittoja. Myöhään auki. ateriat alle YTL 10.
  • Full-screen Galata Bridge Fish Sandwiches, Galata silta alataso). Balik ekmek! Tarjolla perinteisiä kalaleipiä, joita ennen sai ostaa suoraan kalastajien veneistä (mikä on nykyään kielettyä hygieniasyistä). Juomaksi voi tilata perinteistä vihannesmehua. .
  • Tarihi Subaşı Lokantası , Çarşıkapı, Nuruosmaniye Cad. No:48-2 (lähellä Suuren Basaarin 'Nuruosmaniye'-porttia), +90 212 522-47-62. Perinteistä ottomaanista ruokailua.
  • Hayat Cafe, Akbıyık ja Mehmet Ağa katujen risteyksessä, Sultanahmet. Ulkoilmakahvila-ravintola, joka vilkkaampaan aikaan leviää kadulle. Mezejä, salaatteja ja kebabeja, myöskin monta kasvisvaihtoehtoa. about YTL 10.
  • Taksimaukion kioskit. Taksim-aukion ja Istiklalkadun kulmassa on hampurilaiskioskeja, jotka ovat auki kellon ympäri - tarjolla on "maustetun hampurilaisen" lisäksi dönereitä, ranskiksia, paahtoleipiä ja muuta lämmintä ja kylmää pikkpurtavaa.
  • Karadeniz Aile Pide ve Kebap Salonu. Sultanahmetin raitiotiepysäkin välittömässä läheisyydeessä. Pide noin 4€..

Keskihintaiset

[muokkaa]
  • Imroz , Nevizade sokak 24 (Uuden Istanbulin puolella). Nevizade-kujan vanhin ja ehkä myös suosituin ravintola. Klassinen korttelikrouvi Istiklal-ostoskadun poikkikadulla. Erityisen hyvät turkkilaiset meze-alkuruoat. Tilaamalla joukon meze-annoksia ja lasillisen rakia voi olla varma mukavasta illasta. Usein täynnä myöhäiseen iltaan asti, paikallisia syömässä pitkin päivää. Ainoa paikka laajalla ravintola-alueella, jossa ei tarvita sisäänheittäjiä. Hyvä lounas/päivällinen kahdelta hengeltä noin 50 YTL..
  • Sehzade Mehmed Sofrasi , Sehzadebasi Caddesi. (Vanhan Istanbulin puolella lähellä Valensin akvaduktia). Sijaitsee 1500-luvulla rakennetun Sehzadi Camii -moskeijan muurin sisäpuolella, ei ihan helppo löytää, mutta kannattaa etsiä. Ainutlaatuinen ja kaunis ympäristö sekä herkullista ruokaa, esimerkiksi Halep-kebabia.
  • Rumeli Cafe (Mozaik Cafe), Ticarethane Sokak No:8 (Divanyolu Caddesin lähellä, kortteli Yerebatan Saraysta), 212 512 00 08. Lähellä Sultanametin nähtävyyksiä hiljaisella sivukadulla. Ruoka on lammaspainotteista, perinteiseen tapaan. alkuruoka, pääruoka, drinkki 35-55 YTL/hlö.
  • The House Café, Istiklal Caddesi Mısır Apt. No:163 Beyoğlu, +90 212 251-79-91. Isoja salaatteja, pääruoka-annoksia ja pizzoja, ruokalista vaihtuu kauden mukaan..
  • Ficcin (Fıccın), Kallavi Sok. No:13 (Istikal-kadun sivukadulla), +90 212 293-37-86, e-mail: . päivittäin 7-24. Kaukasialainen ravintola, joka on suosittu niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Englantia puhutaan, myös alkoholia on tarjolla ja voi istua joko sisällä tai terassilla. noin 20TL/hlö ilman viiniä.
  • Lale Lokantasi, Feshane Caddesi, Eyüp (Feshane Kültür Merkezi - keskuksessa), +90 212 501 73 72. Perinteistä turkkilaista ruokaa.

Hintavat

[muokkaa]
  • Asitane , Erdinekapissa. Turkkilaista lammaspainotteista ruokailua, tällä kertaa hienossa miljöössä..
  • 360 Istanbul , Istiklal Cad. 311, Mısır Apartmanı, kahdeksas kerros (Istiklal-kadulla S. Antonion kirkkoa vastapäätä), +90 212 251 10 42, e-mail: . Beyoglun kaupunginosassa rakennuksen katolla, josta on 360 asteen näkymä kaupungille. Iltaisin täällä syödään, öisin se muuttuu paremman luokan biletyspaikaksi.
  • NuTeras, Meşrutiyet Caddesi 145-147, Tepebaşı, +90 212 245 60 70. 18:30-04. 17-kerroksisen hotellin katolla Galatatornin lähellä. korkea hintataso.
  • Park Fora . Kuruçeşmen puistossa sijaitseva ravintola, joka tarjoaa meren antimia. Henkilökunta osaa englantia hyvin, ja ravintolasta on hieno näkymä Bosporinsalmelle. 50-150 YTL/hlö.
  • Divan , Cevdet Paşa Caddesi No: 121, Bebek, +90 212 257 72 70. Meren äärellä sijaitseva ensimmäisen luokan ravintola.

Juo

[muokkaa]

Kahvilat

[muokkaa]
  • Akmanoğlu Fırını (Eyüp-moskeijan lähellä), +90 212 581 06 39. Leipomo-kahvila Kultaisen Sarven alueella. Täältä saa monenlaisia ottomaanisen valtakunnan aikaisia leipomoherkkuja, joita on vaikeaa muualta löytää kuten halka-rinkeleitä.
  • Green Corner. Mukava ulkoilmakahvila Yerebata Sarayn lähellä. Täällä voi myös kokeilla vesipiippua.
  • Cagaloglu Hamami Café, Prof. K.I. Gurkan Caddesi, Cagaloglu. Vanhassa vuonna 1741 perustetussa hamamissa, elävää musiikkia.
  • Sark Kahvesi , Yaglikcilar Caddesi 134 (Suuressa Basaarissa). Basaarin tunnetuin kahvio, jossa on vanhojen aikojen tunnelmaa. turkkilainen kahvi YTL 1.5.

Baarit & pubit

[muokkaa]
  • Biz Jazz Bar, Topcu Caddesi 18, Talimhane Taksim. 14-04. Mukava baari, jossa voi nauttia elävästä musiikista joka ilta.
  • DoRock , İmam Adnan Sokak 10, Beyoğlu (lähellä Taksim-aukiota, seuraa mustiin pukeutuneita pitkätukkaisia henkilöitä ja löydät perille). useimmiten auki 03:een asti. 90-luvun suosituista heavy metal -baareista tämä on viimeisimpiä vielä olemassa olevista. Live-esityksiä viikonloppuisin, ja hinnatkin ovat varsin edullisia. tuoppi 4 TL.

Yökerhot

[muokkaa]
  • Balans & Balans Tonique , Istiklal cad. Balo sok. 22 Beyoğlu. Balansissa livemusiikkia, Balans Toniquessa elektronista musiikkia.
  • Riddim (Taksim-aukion lähellä), +90 0212 251 27 23. Kolmen kerroksen kompleksi, jossa voi tanssia monenlaisen musiikin tahdissa. Rıddım R&B-HipHop on monen mielestä paras R&B-klubi.
  • Sal, Buyukparmakkapi Sokak 18, +90 212 243 4196. Perinteisen turkkilaisen teeman mukainen yökerho, matkailijoiden suosiossa.
  • Badehane, General Yazgan Sk 5, Tünel. Usein elävää musiikkia, keskiviikkoisin turkkilainen teema-ilta.

Nuku

[muokkaa]

Edulliset

[muokkaa]
  • Erboy Hotel , Ebusuud Caddesi No: 32, +90 212 513 3750. Hotel Erboy sijaitsee vanhassa kaupungissa lähellä merkittäviä nähtävyyksiä ja Sirkeci-rautatieasemaa. Hotelli on vaatimaton, mutta ystävällinen henkilökunta ja toimivat palvelut. Pienissä huoneissa on oma kylpyhuone, ilmastointi/lämmitys, televisio ja hiustenkuivaaja. Osaan huoneista voi kuulua hotellielämän ääniä sekä liikenteen melua.
  • Big Orange Hotel , Akbıyık Değirmen Street No: 3 Sultanahmet, +90 212 518-10-61, e-mail: . Hintaan sisältyy aamiainen ja vuodevaatteet. Hotellissa on lukollisia säilytyskaappeja, alakerroksessa wifi, huoneissa ilmainen nettiyhteys sekä ilmastointi. Vastaanotto auki 24h ja lisämaksusta nouto lentoasemalta. 1hh alk. €30.
  • Tulip Guesthouse , Akbiyik cad. Terbiyik Sokak No:15/2, Sultanahmet, +90 212 517 65 09, e-mail: . Ystävällistä palvelua, ravintolasta hieno näkymä Marmaranjärvelle, kahvia ja teetä kuuluu hintaan. dormi €10, huoneet alk. €45.
  • Istanbul Hostel , 35 Kutklu Gun Sokak, Sultanahmet (Sinisen moskeijan ja Four Season Hotelin vieressä), +90 212 516 93 80. Check-in: 11:00, check-out: 10-11:00. Kuuden ja kahdeksan sängyn dormit, terassi, ravintola katolla. Ilmainen wifi ja ystävällistä palvelua. Tosin alakerroksen huoneisiin kuuluu ääniä kadulta ja yläkerroksessa on yksi ainoa toimiva suihku, jonka kaikki joutuvat jakamaan.. dormi 20 YTL, hintaan sisältyy aamiainen.
  • i-House , Istiklal Caddesi Zambak Sokak No:5, Beyoğlu, +90 212 244 37 73, e-mail: . Juuri remontoitu ja puhdas, 3 min Taksim-aukiolta. Kattoterassi, olohuone ja englannintaitoinen henkilökunta. dormi €8.50,2hh €39.
  • Rapunzel Guesthouse & Café , Bereketzade Mah. Bereketzade Camii Sk. No:3, +90 212 292-50-34, e-mail: . Uudehko hostelli lähellä Galatantornia. Hyvää musiikkia, ilmainen wifi ja hintaan kuuluu aamiainen. 2hh 25 €/hlö.dormipaikka 16/18€ (6 sängyn/4 sängyn) per person.
  • Armada Hotel, Ahirkapi Sok. 24, 34122 Cankurtaran. Hieman kulunut hotelli Sultanahmetissa meren ja Sinisen moskeijan välissä. Huoneissa langaton nettiyhteys, ilmastointi ja kylpyhuone. Ravintola katolla josta on hyvä merinäkymä. 2hh 42€.

Keskihintaiset

[muokkaa]
  • Ibrahim Pasha , Terzihane Sok. No. 5, Adliye Yani, Sultanahmet,, +90 212 518 0394, e-mail: . Boutique-hotelli Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian lähellä. Huoneissa ilmainen wifi ja ilmastionti. Tässäkin hotelissa on kattoravintola. perushuone 125€.
  • Hotel Sultan Hill , Tavukhane sok. No:17-19-21 Sultanahmet, +90 212 5183293, e-mail: . Hotelli sijaitsee entisöydyssä 1700-luvun rakennuksessa. Hotellissa on 17 huonetta joissa kaikissa on ilmastointi, minibaari, TV, wifi ja kassakaappi. Huonehintoihin kuuluu aamiainen. 1hh 60€, 2hh 80€, 3hh 120€, perhehuone 140€.
  • Dersaadet Hotel , Kapiağasi Sokak No:5, Sultanahmet, +90 212 458 07 60, e-mail: . Sultanahmetin kaupunginosassa josta on kävelymatka keskeisiin nähtävyyksiin. Vanhassa ottomaanisessa rakennuksessa toimiva hotelli, huoneissa on ilmastointi, tv, minibaari ja kassakaappi ja alakerrassa pääsee langattomasti nettiin. Kattoravintola. 1hh 95€, 2hh 105€, sviitit 120-240€.
  • 1 Midtown Hotel Taksim , Lamartin Cad. No. 13, 34437 Taksim (lähellä Taksimin aukiota), +90 212 361 6767. Moderni bisneshotelli keskustassa.. 110.

Hintavat

[muokkaa]
  • Celal Aga Konagi Hotel , Balabanaga Mah. Sehzadebasi Caddesi No:5/7, Sehzadebasi-Eminönü, +90 212 519 09 09. Luksushotelli keskustassa jossa huoneen hintaan sisältyy hotellin kylpylä-alueen käyttö. Suuren Basaarin lähellä, siniselle moskeijalle kävelee 20 minuutissa. USD 350.
  • Four Seasons Hotel Istanbul at Sultanahmet , Tevkifhane Sokak No:1, Sultanahmet-Eminönü, +90 212 638 82 00. Maailmankuuluun luksusketjuun kuuluva hotelli toimii vanhassa vankilassa. Hyvä näkymä Hagia Sofialle. alk. USD 420.
  • Ceylan Intercontinental , Asker Ocagi Cadessi No 1, Taksim, +90 212 368 44 44. Check-in: 14:00, check-out: 12:00. Viiden tähden hotelli hyvällä sijainnilla. Hotellissa on erinomainen baari ja kolme ravintolaa. €200.
  • Misafir Suites , Gazeteci Erol Dernek Sok. No: 1 Beyoglu, +90 212 249 89 30. Pieni hotelli joka koostuu seitsemästä sviitistä. €200.
  • Pera Palace (Pera Palas), Meşrutiyet Caddesi 52, Tepebaşı-Beyoğlu, +90 212 377-40-00, e-mail: . Istanbulin "Grand Old Hotel" joka avattiin 1892 on äskettäin remontoitu laajamittaisesti. Hotelli oli monen legendarisen Idän pikajunan matkustajan valinta, ja Agatha Christie asuikin huoneessa 411 kirjoittaessaan kirjan "Murder on the Orient Express" (suom. Idän pikajunan arvoitus). Hotellin asiakkaiseen kuuluu valtionpäämiehiä, eri alojen maailmantähtiä ja muita tunnettuja henkilöitä. €230- €600.

Pysy turvassa

[muokkaa]

Istanbulin turistialueet ovat turvallisia, joskin taskuvarkaita on syytä varoa. Istanbulissa on ollut viime vuosina satunnaisia terroristi-iskuja. Ne ovat kohdistuneet usein isoihin länsimaisiin hotelleihin, yrityksiin tai lähetystöihin. Taksim-aukio on kokoontumispaikka, jota on syytä välttää mielenosoitusten aikana. Istanbulissa on erityinen "turistipoliisitalo", jossa rikoksen uhriksi joutunut matkailija saa palvelua myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja arabiaksi.

  • Turistipoliisi (Turizm Polisi), Yerebatan Caddesi 6, Sultanahmet (Keltaisessa puurakennuksessa Hagia Sofian ja Yerebatan Sarayin sisäänkäynnin välissä), +90 212 527 45 03.
  • Suomen konsulaatti , Cumhuriyet Caddesi 71, 8th floor, Elmadağ, +90 212 296-95-49.

Kengänkiillottajat

[muokkaa]

Huijaavat turisteja "pudottamalla" harjan. Kun avulias turisti sitten poimii ja palauttaa sen omistajalleen tämä tarjoutuu kiillottamaan kengät ilmaiseksi. Toimenpiteen aikana kerrotaan vuolain sanoin, kuinka hän on toiselta paikkakunnalta tai jopa eri maasta ja kuinka nälkäisiä hänen lapsensa ovat. Ilmainen toimenpide maksaa sitten helposti 10-20 YTL, kun normaalitaksa on 5 YTL.

Pysy terveenä

[muokkaa]

Juo vain pullotettua vettä.

Turkkilaiset ravintolat ovat yleensä siistejä, ja niiden tarjoama ruoka vastaa tasoltaan suomalaista.

Simpukoiden syöntiä kannattaa harkita A-hepatiittiriskin takia.

Retkiä Istanbulissa

[muokkaa]

Istanbulissa matkalaisia palvelee suomalainen matkatoimisto NES Travel. NES Travel järjestää päiväretkiä Istanbulissa ja lähistöllä suomenkielisellä opastuksella, myös Turkin kiertomatkoja, teemamatkoja ja elämysmatkoja. www.nestravel.com. NES Travelin Istanbulin toimisto: puhelin: +90 (212) 296 03 33, osoite: Halaskargazi Cad. No 2/1, Harbiye, Istanbul - Turkki.

Jatka matkaa

[muokkaa]

Istanbulista pääsee linja-autoilla helposti muualle Turkkiin ja naapurimaihin. Myös Turkin sisäinen lento-liikenne on edullinen vaihtoehto jatkaa matkaa esim. etelä-Turkin rantakohteisiin. Junalla pääsee vain muutamiin kohteisiin Turkissa ja junat ovat hitaita.

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!