ZIS-110
| ZIS-110 ZIL-110 |
|
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Neuvostoliitto |
| Valmistaja |
Zavod imeni Stalina (1946-1956) Zavod imeni Lihatšova (1956-1958) |
| Valmistusvuodet | 1946-1958 (mahdollisesti vuoteen 1961) |
| Tuotantomäärä | 2 083[1] |
| Korimalli | 4-ovinen sedan |
| Luokka | F-segmentti |
| Edeltäjä | ZIS-101 |
| Seuraaja | ZIL-111 |
ZIS-110 on neuvostoliittolaisen Zavod imeni Lihatšova -autotehtaan vuosina 1945–1959 valmistama limusiini, käytännössä kopio yhdysvaltalaisesta vuoden 1938 Packard 180:sta. Autoa valmistettiin seitsemänpaikkaisena ja neliovisena limusiinina (ZIS-110(15) ), viisiovisena ambulanssina (ZIS-110A), neliovisena avomallina (ZIS-110B(15)). Ajoneuvoa valmistettiin myös panssaroituna, seitsemisen tonnia painavana ZIS-115 -mallina Neuvostoliiton ylimmän johdon käyttöön.[1]
ZIS-110 tuotanto ajatuksena sai alkunsa 1943, kun neuvostoliittolainen kauppavaltuuskunta oli vierailulla Yhdysvalloissa Packardin tehtailla hankkiakseen lentokonemoottoreita. Autoon liittyen laivattiin Neuvostoliittoon Packardin vanhoja tuotantokoneita ja ensimmäiset ZIS-100:t valmistettiin 1945. Sarjavalmistukseen päästiin 1946 ja auto oli sarjavalmistuksessa 1946–1959.
Autossa on suora kahdeksansylinterinen iskutilavuudeltaan 6,1 litran vetoinen ja teholtaan 137-hevosvoimainen moottori. ZIS-110:n huippunopeus on 140 km/h ja massa 2 720 kg. Sen valmistusmäärä oli noin 2 080 kappaletta.
Josif Stalinin vuoden 1949 ZIS-110 on nykyään suomalaisomistuksessa.
Paasikiven ja Kekkosen ZIS-110:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nikita Hruštšov lahjoitti valtiovierailun yhteydessä syyskuussa 1953 silloiselle pääministeri Urho Kekkoselle ZIS-110:n, samanlainen auto lahjoitettiin myös presidentti Paasikivelle joulukuussa 1955. Paasikiven auto on nykyään näytteillä Vehoniemen automuseossa. Kekkoselle lahjoitettu ZIS-110 on Mobilia-museossa.
Suomeen lahjoitetut ZIS:t olivat vuoden 1948 valmistetta, mutta peruskorjattuja. Kesällä 1962 valtioneuvosto luovutti ZIS:t pääesikunnan kuljetusosastolle, mistä ne tulivat kenraalien käyttöön. Paasikiven auto sai puolustusvoimien rekisteritunnuksen SA-37 ja Kekkosen auto tunnuksen SA-36. Autojen käyttö pääesikunnan palveluksessa päättyi 1964. Mobiliassa oleva SA-36 -rekisterinumeron saanut ZIS-110 päätyi Sotamuseolle ja Vehoniemen automuseossa oleva SA-37 -rekisterinumeron saanut päätyi Kuljetusvälinevarikon huutokaupassa vuonna 1964 yksityishenkilölle.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Siegelbaum, Lewis H.: Cars for Comrades: The Life of the Soviet Automobile, s. 27. Cornell University Press, 2008. Google Books (viitattu 26.7.2019). (englanniksi)
- ↑ Kimmo Levä (toim.): SA-INT – auto sodassa ja rauhassa: Mobilia-vuosikirja 2007, s. 44. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2007.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]