Sulkavan kirkko

Sulkavan kirkko
Sulkavan kirkko ja kellotapuli talvella.
Sijainti	Kirkkotie 1, Kirkonkylä, Sulkava
Koordinaatit	61°47′21″N, 028°22′26″E
Seurakunta	Sulkavan seurakunta
Rakentamisvuosi	1822, kellotapuli 1770
Suunnittelija	Charles Bassi
Materiaali	puu
Istumapaikkoja	1000
Tyylisuunta	uusklassismi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Sulkavan kirkko on vuonna 1822 rakennettu Sulkavan kirkonkylässä sijaitseva kaksoisristikirkko eli kahtamoinen. Kirkon piirtäjä ja suunnittelija oli italialaissyntyinen valtionarkkitehti Charles Bassi. Rakennusmestari Salonen suoritti rakennustyön verrattain vapaasti. Kirkossa tehtiin merkittäviä muutos- ja korjaustöitä jo vuonna 1851, joiden jäljiltä kirkko sai nykyisen, alkuperäistä suuremman muotonsa. Kirkkoon mahtuu istumaan noin tuhat henkeä.

Seudun vanhin tiedossa oleva kirkko purettiin vuonna 1653 rakennettavan uuden kirkon tieltä. Nykyistä edeltävä kirkko rakennettiin sata vuotta myöhemmin. Se oli jo samalla paikalla kuin tämä nykyinen, kolmas, vuonna 1822 rakennettu kirkko. Kirkon sijainti Uitonvirran suulla Saimaaseen kuuluvan Alanteen selän rannalla on luonteva paikka ottaen huomioon, että merkittävä osa seurakuntalaisia on saapunut kirkkoon kirkkoveneellä vesitse.

Kellotapuli on kirkkoa vanhempi. Sen rakennusvuodeksi mainitaan 1770 ja rakentajaksi Matti Petrell.

Ennen Sulkavan seurakunnan perustamista sulkavalaiset kuuluivat Iitlahti-nimiseen Säämingin seurakunnan neljänneskuntaan. Sulkava tuli itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1630.

Edellisen kirkon tilanahtauden vuoksi Sulkavan pitäjänkokous teki päätöksen uuden kirkon rakennustöiden käynnistämisestä 9. marraskuuta 1817. Työt alkoivat syksyllä 1821. Piirustukset laadittiin Suomen intendenttikonttorissa sen päällikön Charles Bassin johdolla ja käytännön mukaan ne vahvisti itse keisari. Kirkon rakentajaksi valittiin savitaipalelainen Matti Salonen. Rakennustyötä valvoi seurakunnan kirkkoväärti ja läheisen Tiittalan kartanon isäntä Karl J. Reiher avustajanaan seurakunnan lukkari Henrik Sederholm. Saarnatuolin teko “hyvin kuivatusta honkapuusta” annettiin kirkkonikkari Mandelinin urakaksi. Kirkko valmistui syksyllä 1822. Tuntemattomasta syystä kirkon vihkiminen viivästyi vuoteen 1832.

Bassin piirustusten perusteella kirkosta piti tulla uusklassista tyyliä noudattava laakeakattoinen kirkko. Rakennusmestari Salonen kuitenkin mukaili piirustuksia oman tyylinsä mukaan. Tarkkaa tietoa kirkon alkuperäisestä ulkoasusta ole säilynyt. Rakennusmestarin alun perin luoma keskiosan tornimainen kattorakennelma alkoi painua jo 1830-luvulla ja uhkasi romahtaa kirkon sisään. Korjaustyöt aloitettiin vuonna 1852. Joensuulaisen kirkkorakennusmestari J. Tolpon johdolla, saksalaissyntyisen E. Lohrmanin ja A. E. Granstedtin uusien piirustusten mukaisesti. Kirkon yläosa korotettiin ja kupolista tehtiin kahdeksankulmainen. Korjaustyöt saatiin päätökseen syksyllä 1853. Nykymuodossaan kirkko on tasavartinen kaksoisristikirkko, jonka keskellä on umpinainen kupoli. Keskiosan kupolia kannatteleva kirkon osa muodostaa suuren korkean tilan, johon ristisakarat liittyvät kylkiäisinä. Ulkoseinien lisäksi keskuskupolia kannattelee neljä paksua pylvästä.

Kirkon esineistöön ja kalustukseen kuuluvat uuden saarnastuolin lisäksi mahdollisesti aikaisemmasta kirkosta tuotu saarnatuoli, joka toimi lukkarintuolina ennen urkujen aikaa vuoteen 1892. Kirkon penkkien päissä on sorvatut kynttilänjalat. Kirkossa olivat myös Pistolekorsien haarniska ja vaakuna, joista haarniska siirrettiin 1859 Keisarilliseen Aleksanterin-yliopistoon mistä se siirtyi kansallismuseoon. Vaakuna päätyi Olavinlinnaan. Kirkon alttarilla on kolmen alttaritaulun sarja, joista kaksi suurinta ovat 1850-luvun tienoilla hankittuja venäläisiä taidejäljennöksiä tunnetuista teoksista: espanjalaisen mestari Murillon Pyhä Perhe ja Leonardo da Vincin Pyhä ehtoollinen. Ylimpänä olevan taulun Jeesuksen ruumis otetaan ristiltä lahjoitti kirkkoon Partalaa 1848–1870 isännöinyt kunniaporvari Adolf Andrae vaimoineen.^[1][2] Kirkon 175-vuotisjuhlan yhteydessä otettiin esille ja kunnostettiin kaksi kellotapulissa edellisistä kirkoista säilynyttä vanhaa kynttiläkruunua. Kruunut ovat esillä kirkon luoteisen sisäänkäynnin eteisessä. Ensimmäiset kirkkoon hankitut 9-äänikertaiset urut olivat B. A. Thulen rakentamat. Nykyiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan rakentamat. Niissä on mekaaninen koneisto ja 33 äänikertaa.

Sulkavan nykyinen kirkko on järjestyksessä kolmas itsenäisen pitäjän kirkko. Sulkavan pitäjänkokouksen pöytäkirjassa 6. kesäkuuta 1753 lukee, että pitäjäläiset purkivat vuonna 1653 rakennetun kirkkonsa ja alkoivat rakentaa tilalle uutta. Ensimmäinen kirkko Sulkavalle oli rakennettu Iitlahden neljänneskunnan käyttöön. Ensimmäisestä kirkosta on säilynyt tieto maanmittari Lars Röösin maakirjakartassa vuodelta 1644, josta ilmenee, että kirkko sijaitsi noin 300 metrin päässä nykyiseltä kirkon paikalta. Uusi kirkko rakennettiin Lokinniemeen, jossa myöhemmätkin kirkot ovat sijainneet. Oletetaan, että kirkko oli aikakauden tyylin mukainen suorakaiteen muotoinen, yksinkertainen puukirkko. Kirkon kuori oli samalla paikalla kuin nykyinen Pistolekorsien sukuhaudan päälle rakennettu hautakammio, muu osa sijaitsi hautakammiosta länteen. Kirkon irtaimistoon kuului Heikki Hintsasen ja vaimonsa Birgitta Haataisen vuonna 1662 lahjoitettama kattokruunu, joka on edelleen Sulkavan kirkossa. Lisäksi kirkossa oli Pistolekors-suvun vaakuna ja haarniska.^[3]

Vuonna 1753 rakennettiin uusi kirkko entisen paikalle Lokinniemeen. Päätös kirkon rakentamisesta syntyi pitäjänkokouksessa 15. heinäkuuta 1752. Uusi kirkko oli muodoltaan ristikirkko. Kirkon pinta-ala oli 265–270 m², jolloin ristinsakaroiden mitta lienee ollut 16–17 metriä. Seurakunnan alue oli tuona aikana jakautunut kahteen valtakuntaan Turun rauhan rajan erotettua pitäjän itäiset kylät osaksi Venäjää. Uuden kirkon rakentamisesta vastasi mikkeliläinen rakennusmestari August Sorsa. Työssä oli mukana pitäjän kantatilojen toimittamina 37 rakennusmiestä. Kirkossa oli paanukatto ja kaksi ovea. Pääovi aukesi länteen ja toinen ovi etelään. Ensin kirkko tervattiin, mutta myöhemmin vuonna 1779 punamullattiin. Kirkkoon hankittiin kuparinen, sisältä tinattu kastemalja. Kustaa III:n sodan aikana venäläiset veivät kirkosta kynttilänjalkoja, kastemaljan ja kirkkotekstiileitä, kirkkolaivan, pikareita ja muuta esineistöä. Näistä kastemalja onnistuttiin hankkimaan taikaisin ja se palvelee edelleen Sulkavan nykyisessä kirkossa. Seurakunnan väkiluvun kasvaessa uusikin kirkko kävi ahtaaksi. "Lehterille tehtiin lisäpenkkejä sotilaille paremman järjestyksen aikaansaamiseksi" vuonna 1777.^[1]

Sulkavan kolmanteen kirkkoon rakennettiin kellotapuli, mutta vuonna 1768 sen todettiin olevan sortumaisillaan. Viivytysten jälkeen uutta tapulia päästiin rakentamaan vuonna 1770. Rakennustyöstä vastasi pälkäneläinen rakennusmestari, jonka henkilöllisyydestä ei ole täyttä varmuutta. Kyseessä oli joko Tuomas Hägert tai hänen kisällinsä Matti Petrell. Kellotapuli uudistettiin vuonna 1847 korjausten yhteydessä, jolloin se sai kahdeksankulmaisen muotonsa ja paanukaton. Korjauksista vastasi savitaipalelainen rakennusmestari Taavetti Rahikainen. Kirkonkellot ovat vuodelta 1810. Nykyinen kellotapuli on tiettävästi Sulkavan vanhin rakennus. Kellotapulin paanukatto uusittiin 2009. Tuolloin uusittiin myös tapulin katolla 162 vuotta ollut risti.^[4]

Pitkään jatkunut kirkon lattian alle hautaaminen lopetettiin vuonna 1822. Nykyisen kirkon rakentamisen yhteydessä rakennettiin edellisen kirkon paikalle vanhan kirkon hirsistä kahdeksankulmainen hautaholvi, johon siirrettiin Pistolekorsin sukuhaudan vainajat.

• Seppänen, Paavo: Sulkavan historia I: Sulkava vuoteen 1860. Sulkava: Sulkavan kunta, 1999. ISBN 951-98270-0-5

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sulkavan kirkko Wikimedia Commonsissa

• Sulkavan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
• Sulkavan kirkon historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)