SF-paraati

SF-paraati
Elokuvan juliste.
Ohjaaja	Yrjö Norta
Käsikirjoittaja	Tapio Piha Toivo Särkkä (ei alkuteksteissä)
Tuottaja	T. J. Särkkä
Säveltäjä	Georg Malmstén
Kuvaaja	Theodor Luts
Leikkaaja	Yrjö Norta
Lavastaja	Antero Suonio
Pääosat	Tauno Palo Ansa Ikonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta	12. toukokuuta 1940
Kesto	86 minuuttia
Alkuperäiskieli	Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

SF-paraati on vuonna 1940 valmistunut Yrjö Nortan ohjaama suomalainen musiikkielokuva. Elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 1940, kaksi kuukautta talvisodan päättymisestä. Kyseessä on lennokas musiikkikomedia, jolle oli tilaus raskaan sodan jälkimainingeissa. Elokuva oli kuvattu ennen sotaa kesällä 1939. Tarinassa viitataan esimerkiksi Helsingissä vuonna 1940 pidettäviksi suunniteltuihin olympialaisiin.^[1]

SF-paraatin musiikkikappaleet on säveltänyt Georg Malmstén. Elokuvan tunnuskappale ”Nuoruuden sävel” ja tarttuva iskelmä ”Potkut sain” on myöhemmin tunnettu ikivihreinä.

Ansa Koskeli on matkaopas, jonka johdolla esitellään kesän 1939 Helsinkiä. Musiikkia harrastava taksinkuljettaja Tanu Paalu on iskenyt häneen silmänsä. Ansaan on ihastunut myös hänen kollegansa Jopi Rintee. Mies varastaa suudelman Ansalta, mistä neito suivaantuu pahan kerran. Kolmantena Ansaan ihastuneena on hänen esimiehensä johtaja Anger, joka ahdistelee häntä eräänä iltana, mistä Ansa suuttuu. Eräällä turistikierroksella Ansa löytää maasta turistin kadottaman rannerenkaan. Tunnollinen opas laittaa sen talteen, mutta väärään paikkaan: omaan ranteeseensa. Kun korunsa hukannut rouva huomaa helyn Ansan ranteessa, hän on oitis vaatimassa potkuja tälle.

Jopi on tietoinen Ansan viattomuudesta, mutta haluaa kostaa Ansan viileän suhtautumisen hänen taannoiseen lähestymisyritykseensä ja valehtelee johtaja Angerille, ettei tiedä asiasta mitään. Ansa saa potkut, mutta saa uuden työpaikan kioskin myyjänä. Kioskilla hän tapaa Tanun ja alkaa vähitellen lämmetä miehelle. Myös Tanulla on epäonnea työasioissa: hänen taksinsa (avomallinen punainen luksusauto Opel Admiral, vuosimalli 1939^[2]) pannaan ajokieltoon, ja hän menettää myös soittajanpaikkansa ravintolassa.

Tanun mielessä alkaa syntyä uusi iskelmä, johon Ansa kirjoittaa sanat. Syntyy ”Nuoruuden sävel”, jonka Ansa ja Tauno esittävät radiossa. Asiakaspulasta kärsivän ravintola Sensation johtajat haluavat Tanun ja Ansan houkuttelemaan asiakkaita uuden suosikki-iskelmän avulla. Asiakkaat ihastuvat Tanun ja Ansan eritahtiseen esitykseen, mutta johtajat pitävät sitä fiaskona ja antavat parille saman tien potkut. Nuoruuden sävelen oikeasta sävellajista kehkeytyy riita, joka johtaa Ansa ja Tanun välirikkoon.

Jopin omaatuntoa alkaa kolkuttaa, ja hän selvittää koruskandaalin johtaja Angerille, joka haluaa palkata Ansan takaisin. Ansa suostuu. Tanu puolestaan pääsee jatkamaan kuljettajan ammattiaan. Mutta ravintola Sensatioon on iskenyt jälleen asiakaskato. Ansaa ja Tanua aletaan etsiä kiireesti. Kun heidät on vihdoin saatu ravintolan lavalle, he esittävät ”Nuoruuden säveltä” edelleen dissonanssissa. Yleisö on riemuissaan. Ennen pitkää suosikkipari löytää konsonanssin, ja elokuvan loppu on tanssi- ja lauluspektaakkelia.

Sivujuonena SF-paraatissa seurataan kivennapalaista Toppo Tattia, joka saapuu Helsinkiin etsimään veljeään Aku Ruususta. Ansan äiti Siiri Koskeli ja Aku muodostavat elokuvan subrettiparin.

SF-paraatin musiikkikappaleet on säveltänyt Georg Malmstén. Siinä esitetään muun muassa aikansa tarttuva iskelmä ”Pot-pot-pot-pot-potkut sain...”, jonka on sanoittanut R. R. Ryynänen salanimellä Reino Ranta. Elokuvan johtomusiikki on ”Nuoruuden sävel”. Se alkaa soida ennen alkutekstejä, ja itse alkutekstien kohdalla musiikki on sovitettu kulloinkin esillä olevan nimen logiikkaan. Runsas puolet SF-paraatista kuluu tilanteisiin, joissa Tanu hakee oikeaa muotoa ”Nuoruuden sävelelle”.^[3]

Petri Nevalainen kirjoittaa kirjassaan Kaikkien aikojen Tauno Palo: ”SF-paraatissa mielenkiinnon herättää myös tietoisuus siitä, että Malmsténin iskelmät yhdistävät elokuvassa eri yhteiskuntaluokkia ja ammatteja: suusta suuhun kiertävät iskusävelmät toimivat monta vuosisataa vanhojen kaanon-laulujen tavoin.”^[4]

Ansa Ikonen ja Tauno Palo esittivät elokuvan sävelmiä myöhemmin yhteiskiertueillaan ja levyttivät niitä 1970-luvulla.

Särkkä tilasi SF-paraatin alkuperäiskäsikirjoituksen maisteri Tapio Pihalta. Jo käsikirjoitusvaiheessa Pihan mielessä kangasteli tietty näyttelijäkaarti, ja hän nimesi roolihenkilöt osittain heidän mukaansa. Elokuvan mainonnassa käytetty luonnehdinta ”Helsingin kattojen yllä ja alla” viittaa René Clairin varhaiseen äänielokuvaan Pariisin kattojen alla (1930).^[5]

Ansa Ikonen oli kuvausten aikana raskaana. Kesän 1939 kuluessa se alkoi näkyä, mutta ohjaaja Norta ei tästä piitannut. Tästä syntyi eripuraa Ikosen ja Nortan välille. Ikonen mainitsee Nortan ainoana ohjaajana, jonka kanssa hänellä elokuvaurallaan oli vaikeuksia.^[6]

Sen lisäksi, että SF-paraatin pääosanäyttelijät ovat 1930-luvun lopun suosikkeja, myös pienissä sivuosissa ja avustajatason osissa vilahtelee tunnettuja nimiä, esimerkiksi Verna Piponius ja Rauha Rentola turisteina, Laila Jokimo tanssiravintolan yleisönä, Sylvi Salonen konekirjoittajana ja Jalmari Rinne oopperalaulajana.

SF-paraati oli yksi monista ennen talvisotaa valmistuneista suomalaisista elokuvista, joiden ensi-ilta lykättiin, ja ne esitettiin vasta välirauhan aikana. Sen oli määrä saada ensi-iltansa vuosikymmenen viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta 1939, mutta sodan takia ensiesitys siirtyi seuraavaan kevääseen. Lokakuun 1939 lopussa Suomen Filmiteollisuus mainosti SF-paraatia elokuvaksi modernista Helsingistä. Tutut suosikkinäyttelijät haluttiin esitellä katsojille uudesta näkökulmasta ”hauskan ja elegantin revyyelokuvan tähtinä”, jotka ”laulavat ja tanssivat elämäniloa vaikeisiin aikoihin”.^[7]

Kaupallisesti SF-paraati menestyi melko hyvin; se keräsi katsojia hieman ensi-iltavuotensa keskiarvoa enemmän. Vuoden 1945 loppuun mennessä elokuvan oli nähnyt 411 844 maksanutta katsojaa.^[7]

Televisiossa SF-paraati esitettiin ensi kerran 22. kesäkuuta 1973. Elokuva on julkaistu myös DVD:nä.

SF-paraati sai aikalaiskriitikoilta melko myönteisen vastaanoton. Elokuvan nokkeluutta ja kepeyttä kiiteltiin. Ilta-Sanomien kriitikko antoi tunnustusta Lutsin tavalle kuvata Helsinkiä. Kriitikko piti kappaletta ”huolettomana kevätparaatina”, jonka ”moniaita tunnelmakohtauksia” olisi tosin voinut lyhentää. Uuden Suomen kriitikko nosti esiin Malmsténin keväisen nuorekkaan musiikin. Hän huomautti myös ajankohdasta: ”– – jos yleisö suhtautuu elokuvaan pidättyvämmin kuin tavallisesti, ei se johdu siitä, että se olisi ikävä, vaan siitä, että ajat ovat toiset kuin silloin, kun filmiä ruvettiin tekemään.” SF-paraatin näyttelijöitä kehuttiin kautta linjan. Kaarlo Angerkoski kuoli pian kuvausten päätyttyä, ja hänet mainittiin ”armoitettuna koomikkona”, jonka kuolema oli suuri menetys taiteelle.^[8]

Vuonna 1983 Ilta-Sanomien kriitikko nosti SF-paraatin ”kotimaisen elokuvan ensimmäiseksi varsinaiseksi musikaaliksi”.^[8] Eräiden asiantuntijoiden mielestä saman kunnian voi yhtä hyvin antaa elokuvalle Meidän poikamme merellä (1933).^[9] Vuonna 1994 puolestaan arvioitiin: ”--- elämänilon raikkaana ylistyksenä SF-paraati on edelleen lyömätön kotimainen klassikko”.^[8] Myöhemmissä arvioissa SF-paraatia on pidetty aikansa eläneenä eskapistisena hupailuna (Tv-maailma 28/2011).^[10] Kriitikko Arto Pajukallio mainitsee elokuvan aihelmiksi musiikki-ilottelun, matkailumainoksen ja yhtiön tähtien suosion pönkityksen.^[1]

• Nevalainen, Petri: Kaikkien aikojen Tauno Palo. Helsinki: Ajatus, 2007.
• Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-1582-5.