Ryysyrannan Jooseppi

Ryysyrannan Jooseppi.
Kirjailija	Ilmari Kianto
Kansitaiteilija	Toivo Vikstedt
Kieli	suomi
Genre	romaani
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	1924
Sivumäärä	389
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Ryysyrannan Jooseppi on Ilmari Kiannon romaani vuodelta 1924. Se kertoo köyhän torpparin Jooseppi Kenkkusen ja tämän perheen elämästä kuvitteellisessa Rämsänrannan Petkelkylässä Kainuussa. Ryysyranta on Kenkkusten torpan nimi. Ilmari Kianto aloitti Ryysyrannan Joosepin kirjoituksen syksyllä 1923. Käsikirjoitus toimitettiin Otavalle 17.3.1924, ja samana vuonna kirja julkaistiin. Kirjan tarinan taustalla on todellinen henkilö, Jooseppi Kyllönen, joka asui Suomussalmella Pesiöjärven rannalla.^[1]

Ryysyrannan Joosepin esikuvana pidetyn Jooseppi Kyllösen (1886–1933) vanhemmat olivat Suomussalmen Pesiökylän Pesiöjärven rannalla Keinänen-nimistä uudistilaa pitänyt Pekka Kyllönen ja Liisa Maria Räisänen. Jooseppi Kyllönen oli naimisissa kiertokoulun opettajan tyttären Valpuri Sofia Seppäsen kanssa ja heillä oli 10 lasta. Kyllönen asui 1920-luvulla Kauhala-nimisessä torpassa Pesiöjärven rannalla. Jooseppi Kyllönen on haudattu Pesiöjärven Kirkkosaaren saarihautausmaan pohjoisrannalle merkitsemättömään paikkaan.^[2] Kyllösen veljenpojan pojantytär on europarlamentaarikko Merja Kyllönen.^[3]

Kianto tutustui Kyllöseen kun tämä poikkesi useita kertoja Turjanlinnaan soutaessaan tai hiihtäessään talon sivuitse. Syksyllä 1923 Kianto kävi Kauhalan torpassa tutustumassa lähemmin Kyllösen elämään ja alkoi sitten vaikutelmiensa perusteella kirjoittaa kirjaansa. Kiannon mukaan lähes kaikilla kirjan henkilöillä oli vastineensa todellisuudessa: muun muassa Karihtaniemen väki oli Kiannon naapureita Vuonanniemestä, ja nimismies Carolus Koskelinin esikuvana oli Tornion kruununvouti Ilmari Forstadius. Kianto muisteli, että Kyllönen oli kirjan ilmestyttyä uhannut haastaa hänet käräjille mutta leppyi sitten ja jatkoi vierailujaan Turjanlinnassa.^[4]

Romaanin tapahtumat sijoittuvat kieltolain aikaiseen Suomeen, Rämsänrannan köyhään kuntaan. Kirjan päähenkilö on vähävarainen, perheellinen mies nimeltä Jooseppi Kenkkunen. Hän yrittää elättää perhettään halkotöillä, mutta kunnan typötyhjän kassan vuoksi työn tulokset eivät juurikaan poi'i rahaa.

Talvella Jooseppi ryhtyy vaikean rahatilanteen vuoksi valmistamaan pontikkaa ja myymään sitä pimeästi eteenpäin muille Rämsänrannan kunnan kurjuudessa eläville asukkaille. Tämän ohella Jooseppi käy matkaa taittaessaan lähipitäjissä kylässä ja saa monenlaista aikaan, kuten riitelee juopuneena vanhan heilansa, naapuripitäjän emännän kanssa. Jooseppi viettää veljellisen ryyppyillan kaupungin uuden nimismiehen kanssa ja elo näyttää jo kirkkaammalta, kunnes talon lypsylehmä kuolee aamulla epäonnistuneeseen synnytykseen. Kunta lupaa tilalle korvaavan lehmän ja ennen pitkää Jooseppi sen myös saakin, mutta uusi lehmä on vastahakoinen kaikkeen yhteistyöhön.

Jooseppi käy maamiesseuran talolla paikallisissa juhlissa, joissa kommunistiagentti tarjoaa hänelle hyvävaraista paikkaa punaisten riveissä, mutta hän kuitenkin jättäytyy pois nähtyään pahaenteisen unen kyseisen sopimuksen petollisesta luonteesta.

Kirjan loppupuoliskolla hän kohtaa entistä rankempia vastoinkäymisiä, joiden huipuksi hän jää vielä kaiken lisäksi kiinni pontikankeitosta. Käräjiltä pelkällä ehdonalaisella vankeustuomiolla selvittyään elämä kuitenkin jatkuu toiveekkaampana, kunnes katovuodet koittavat ja vanha ja raihnainen Jooseppi kuolee kaatamansa petäjän alle. Tarinan loppu saa kuitenkin naiivin säväyksen, kun hän tajuttomuuteen vaipuneena vielä näkee viimeisen unensa, jossa ihmettelee maailman menoa taivaanporttien tuolla puolen.^[5]

Sekä selkärepussa että rumassa kontinröttelössä oli nyt tavaraa ja oli sitä Joosepissa itsessäänkin - mahdotonta olisi ollut kenenkään tuosta kyssäniskaisesta, ruumiinrakenteeltaan muutenkin särmikkäästä miehen jässikästä keksiä, mistä paikasta ryysyjen alta korpirojupullon kaula tai kylki pullisti esiin – ihmiskunta oli tottunut Ryysyrannan Joosepissa näkemään eriskummallisen olennon, jota likelle ei mielellään mennyt, vaikka oli nautinto kuunnella hänen iloista, intohimoista puheenporinaansa. Itse luonto oli varustanut Joosepin yksinkertaisella itsepuolustuskeinolla kaikkea inhimillistä vastaan - Ryysyrannan Joosepilla oli näet oma kansallistuoksunsa, tämä hilpeä korvenpeikko oli eräänlainen näätä, jota ei poliisin rouvakaan hevillä suvainnut hienoihin huoneisiinsa. Mutta kaikki ne, joiden kanssa miekkonen syventyi asioihin, saivat luvan kiltisti kärsiä ja totta puhuen tuolla "Petkelkylän haisunäädällä" oli kyky jonkun verran hillitä poistyöntyvää uhoansa silloin kuin hänet ystävänä vastaanotettiin. Metka mies, ovela kummitus.^[5]

Jooseppi Kenkkunen – kirjan päähenkilö ja antisankari, jonka tekemisiä kirjassa pääosin kuvataan. Asuu Ryysyranta-nimisessä torpassa Petkeljärven rannalla.

Kaisa-Reetta – Joosepin vaimo ja kuuden lapsen äiti. Saa kirjan edetessä vielä kaksi lasta lisää, joista toinen kuolee.

Ämmä – Kaisa-Reetan temperamenttinen äiti.

Kusti – naapurin pitäjän, Karihtaniemen hidaspuheinen isäntä.

Amanta – Karihtaniemen emäntä ja Joosepin entinen heila.

Carolus "Kalle" Koskelin – Rämsänrannan kunnan uusi kansanläheinen ja suvaitsevainen nimismies, jonka kanssa Jooseppi ystävystyy.

Pekka Pirhonen – Rämsänrannan virkaintoinen poliisikonstaapeli, joka lopulta saa vihiä Joosepin pontikankeitosta.

Pahka-Pekka – Joosepin ystävä, joka lopussa piilottaa hänen pontikankeittotarvikkeensa ja siten pelastaa Joosepin käräjillä.

Kommunistiagentti – venäläisaksentilla puhuva tuntematon mies, joka tarjoaa Joosepille paikkaa puna-armeijan riveissä. ^[5]

Kirjailija vetoaa jo alkulauseessa hiukan pateettisesti lukijaan ja antaa ymmärtää, minkä vuoksi hän on romaaninsa kirjoittanut:

"Elä värise, oi kärsivä ihminen, elämän kurjuutta, vaan jos jaksat oman sielusi pohjattomassa murheessa, käy sisään Suomen kansan majaan ja näe hänen köyhyytensä, viheliäisyytensä ja saamattomuutensa! Arvostele, jos osaat, mutta älä päättele väärin, moni vieras ennen sinua on tehnyt harhalaskelman ja jälkeesi tulee tuhansia, jotka nenäänsä pidellen pakenevat ja tiuskaisevat: se on hävytöntä, miten ihminen elää! ja samalla sen unhoittavat ja palaavat parempiosaisten luo..."

Viinankeittopuuhissaan Jooseppi sanoo nousuhumalan liikuttamana: "Me pieneläjät.. me maailman hylkylapset ja synnyinmaamme Suomen sontarengit... näinpä me, Jumal-avita, täällä salojen siimeksessä tuppivyötä heilutamme... eikö myö ollakaan mitään människäisiä vaan oikeita ihmisiä..". Näin Kianto vaatii henkilöilleen ymmärtämystä ja olemassaolon oikeutta parempiosaisten rinnalla. Samalla kun hän osoittaa heidän elämänsä raskauden, olosuhteiden paineen ylivoimaisuuden, hän myös näyttää heidän rajoituksensa ja ahtautensa: kun Jooseppi ja hänen kaltaisensa eivät pysty nousemaan elintasossa eikä tiedossa 'herrojen' rinnalle, he nurinkurisesti ylpeilevät sillä, etteivät ole herroja.

'Herrojen' ja 'kansan' suhde, omistavien ja omistamattomien välinen kitka, on Ryysyrannan Joosepissa, yhtenä keskeisenä ongelmana. Siinä on myös asetettu näkyviin selvä kritiikin kohde: kieltolaki. Teoksessa sekä yhteiskunta että päähenkilöt ovat väärässä – yhteiskunta jättäessään kehittymättömät ihmiset avutta ja opastuksetta, päähenkilöt linnoittautuessaan ennakkoluuloihinsa ja kaunaansa.^[6]

Kertoja on heterodiegeettinen, tarinasta ulkopuolinen tarkkailija, joka suhtautuu Joosepin tekoihin pääosin myönteisesti.

Kertomuksessa ei tehdä pikkutarkkoja havainnointeja, vaan tarinassa siirrytään joka luvussa ikään kuin uuteen tapahtumaan. Voimakas luonto ja köyhyyden syiden esilletuonti, kriittisesti ylhäältä kuvatut henkilöt ja monikerroksinen dramaattisuus tekevät kielen ohella Kiannon kansankuvauksesta täysin omaleimaista. .^[7]

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomussalmen Rämsänrannan Petkelkylään. Tämän kuvitteellisen paikan Kianto sijoitti Suomussalmen korpimaille, johon myös Kiannon toinen tunnettu teos, Punainen viiva, sijoittuu. Miljöö on perinteistä kieltolain aikaista maalais-Suomea. Kirjassa on vahvasti esillä myös sen tapahtuma-aika, eli 1919–1932 vallinnut kieltolaki. Kieltolain vuoksi rutiköyhä Jooseppi hankkii rahaa perheelleen keittämällä ja myymällä pontikkaa. Jopa paikallinen nimismies on Joosepin asiakkaana ja suhtautuu häneen empaattisesti.^[5]

"Ryysyrannan Jooseppi" -teos on kiistämättä kirjallisuushistoriamme tunnetuimpia ryysyköyhälistön kuvauksia ja sitä pidetään toisena Kiannon pääteoksista "Punaisen viivan" ohella. "Ryysyrannan Jooseppi" on yksi huomattavimpia tutkielmia suomalaisesta köyhyydestä ja sen syistä.

Kirjasta on tehty paljon erilaisia teatterisovituksia, esimerkiksi Kajaanin kaupunginteatteri, Anjalankosken teatteri ja Suomussalmelainen Retikka-teatteri ovat tehneet omat sovituksensa "Ryysyrannan Joosepista".

"Ryysyrannan Jooseppi" on käännetty ainakin ruotsiksi ("Jooseppi från Ryysyranta"), venäjäksi ("Suhoi zakon"), tšekiksi ("Kdo je bez viny"), saksaksi ("Jooseppi") sekä viroksi ("Räbalaranna Jooseppi")

Roland af Hällström ohjasi romaanin pohjalta vuonna 1955 elokuvan Ryysyrannan Jooseppi. Elokuvassa Jooseppia esittää Heimo Lepistö, ja kertojan roolissa on Ilmari Kianto itse. Kymmeniä pikkuosia näytelleelle Lepistölle rooli oli ensimmäinen varsinainen elokuvapääosa, ja se toi hänelle parhaan miespääosan Jussi-palkinnon.^[8]

• ”Ryysyrannasta maailman parhaaseen kylään”. Kajaanin kaupunginkirjasto (Arkistoitu – Internet Archive).
• Ilmari Kianto : In Memoriam : Ryysyrannan Jooseppi, Suomen Kuvalehti, 01.07.1933, nro 27, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot