Pariisin metro

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Métro de Paris
Sijainti	Pariisi, Ranska
Avattu	19. heinäkuuta 1900
Pituus	245,6 km
Asemia	320
Linjoja	16 (4 rakenteilla, 1 suunnitteilla)
Raideleveys	1 435 mm
Sähköistys	750 V DC virtakisko
Matkoja päivässä	noin 4,5 miljoonaa
Infobox OK

Pariisin metro (ransk. Le chemin de fer métropolitain, Le métro) on Ranskan pääkaupungin Pariisin metrojunajärjestelmä. Pariisin metron suurimpia asemia ovat esim. Châtelet (Châtelet Les Halles), République, Nation, Montparnasse Bienvenüe, Gare du Nord, Gare Saint-Lazare, Gare de Lyon, Charles de Gaulle Étoile ja Denfert Rochereau.

Pariisin metro koostuu kuudestatoista linjasta. Numeroin 1–14 nimettyjen päälinjojen lisäksi on olemassa lyhyet linjat 3bis ja 7bis, jotka lähtevät eräiltä linjojen 3 ja 7 väliasemilta. Lisäksi linja 13 haarautuu pohjoisessa kahtia ja linja 7 etelässä. Pariisin metro kuuluu Euroopan suurimpiin metroverkostoihin: sen pituus on 218 kilometriä ja siihen kuuluu yli 300 asemaa. Joka päivä sen sisällä tehdään yli 9 miljoonaa metrojunamatkaa.

Pariisin metro on Lontoon (1863), Chicagon (1892), Glasgow'n (1896) ja Budapestin (1896) metrojen jälkeen maailman viidenneksi vanhin. Ensimmäinen linja (Porte de Vincennes – Porte Maillot) otettiin käyttöön 19. heinäkuuta maailmannäyttelyn vuonna 1900 pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen. Alun perin metrosta suunniteltiin kuusilinjaista, mutta jo vuonna 1913 se käsitti kymmenen linjaa. Linja 14 on uusin ja täysin automatisoitu.

Pariisin metroasemia osoittaa METRO-merkki tai joskus pelkkä M-kirjain. Hector Guimardin suunnittelemat art nouveau -tyyliset metroasemien sisäänkäynnit ovat erittäin tunnettuja. Näistä sisäänkäynneistä on jäljellä 86.^[1] Metroverkostoa täydentävät vielä RER-lähijunat (ransk. Réseau Express Régional).

Linja	Pääteasemat	Asemien lukumäärä	Avattu	Viimeisin laajennus	Pituus (km)[2]
	La Défense – Château de Vincennes	25	1900	1992	16,5
	Porte Dauphine – Nation	25	1900	1903	12
	Pont de Levallois-Bécon – Gallieni	25	1904	1971	12
	Gambetta – Porte des Lilas	4	1921	1971	1,3
	Porte de Clignancourt – Bagneux Lucie Aubrac	29	1908	2022	13,9
	Place d'Italie – Bobigny-Pablo Picasso	22	1906	1985	14,5
	Charles de Gaulle Étoile – Nation	28	1900	1942	13,5
	Villejuif-Louis Aragon / Mairie d'Ivry – La Courneuve 8 Mai 1945	38	1910	1987	22,5
	Louis Blanc – Pré-Saint-Gervais	8	1911	1967	3
	Balard – Créteil Pointe du Lac	38	1913	2011	23,4
	Pont de Sèvres – Mairie de Montreuil	37	1922	1937	20
	Boulogne-Pont de Saint-Cloud – Gare d'Austerlitz	23	1913	1981	12
	Châtelet – Rosny Bois Perrier	13	1935	2024	11,7
	Mairie d'Issy – Mairie d'aubervilliers	31	1910	2022	15,3
	Châtillon-Montrouge – Asnières-Gennevilliers/Saint Denis-Université	32	1911	2008	21
	Saint-Denis Pleyel– Aeroport d'Orly	20	1998	2024	27.8

Ensimmäinen linja avattiin ilman sen kummempia seremonioita 19. heinäkuuta 1900 Pariisin maailmannäyttelyä varten. Linjasto kasvoi nopeasti ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Laajennuksia esikaupunkeihin tehtiin 1930-luvulla. Verkosta tuli lähes täysimittainen toisen maailmansodan jälkeen. Metrossa otettiin käyttöön uusia junia kapasiteetin lisäämiseksi. Tulevaisuuden suunnitelmia rajoitti moni tekijä verkossa, kuten asemien lyhyt väli. Ratkaisuna perustettiin toinen verkko, RER, jota alettiin kehittää 1960-luvulla. 1990-luvulla avattiin automaattilinja 14 helpottamaan RER-linja A:n ruuhkaa.

Nimi "Métro" oli lyhennetty nimi verkon alkuperäisen ylläpitäjän Compagnie du chemin de fer métropolitain de Paris nimestä. Nykyään Régie Autonome des Transports Parisiens ylläpitää metroa. Nimestä métro tuli niin suosittu, että se lainattiin useimpiin kieliin tarkoittamaan maanalaista rautatietä. Nykyään metro on käytetyin nimi maanalaisesta rautatiestä.

Junat kulkevat yleensä noin kello 05.00–01.00 joka päivä. Viimeinen juna saapuu pääteasemalle aina aikataulujen mukaisesti klo 01.15. Kuitenkin perjantain, lauantain ja pyhäpäivän vastaisina öinä liikenne jatkuu vielä tunnin pidempään, joten silloin viimeinen juna saapuu pääteasemalle kello 02.15. Yleensä uudenvuodenyönä sekä monien juhlien aikana metroliikenne jatkuu läpi yön.

Lipun junaan voi ostaa kioskista tai lipunmyyntiautomaateista. Laitureille pääsee automaattiporttien läpi antamalla laitteelle lippunsa. Tarkastettuaan lipun laite sylkäisee sen takaisin matkustajalle. Metron normaali lippu on "T+". Se on voimassa 90 minuuttia ja se tarkoitettu vain yhdelle yhdensuuntaiselle matkalle. Lippua voi käyttää metron lisäksi myös raitiovaunuissa ja busseissa. Lippu maksaa kaksi euroa. Kymmenen lipun sarjalippu Carnet maksaa alle viisitoista euroa. Tarjolla on myös viikon tai kuukauden ajan voimassa oleva kausilippu, Carte Orange. Lisäksi on tarjolla vuoden ajan voimassa oleva Intégrale (Imagine R opiskelijoille). Jos tarkoituksena on tehdä pikavisiitti Pariisiin, tarjolla on Paris Visite eli yhden, kahden, kolmen tai viiden päivän turistilippu. Pariisin metrossa voi käyttää myös Navigo Cardia, RFID:hen perustuvaa älykorttia. Se on korvaamassa Carte Orangen.

Pariisin metrojärjestelmässä on noin 215 kilometriä rataa sekä 300 yksittäistä asemaa. Asemien keskimääräinen välimatka on noin 562 metriä. Junat pysähtyvät kaikilla asemilla. Junien keskinopeus on 35 km/h ja suurin sallittu nopeus 70 km/h lukuun ottamatta automaattilinjaa 14, jossa se on 80 km/h. Junat kulkevat oikealla puolella. Raiteen leveys on sama kuin Ranskan rautateiden raiteiden leveys. Junien profiili on kuitenkin pienempi kuin SNCF:n tavallisten junien. Junissa on kolmesta kuuteen vaunua. Vaunumäärä on aina vakio samalla linjalla. Virta juniin saadaan virtakiskosta, josta tulee 750 voltin tasavirtaa (vrt. Helsingin metro).

Pariisin alueella metrolinjat kulkevat suurimmaksi osaksi maan alla. Poikkeuksina ovat lähinnä keskikaupunkia kehämäisesti kiertävät linjat 2 ja 6, jotka osittain kulkevat kehämäisten ns. keskimmäisten bulevardien yläpuolella pitkiä siltamaisia rakenteita pitkin. Linjojen jatkeet kaupungin ulkopuolella kulkevat myös osittain maan päällä vanhoja rautatielinjauksia noudattaen.

Varhaisimpien linjojen suuntaukset kulkevat usein katujen alla niiden suuntaisesti. Esimerkiksi linja yksi noudattaa hyvin pitkälti Champs-Élyséesin ja Rue de Rivolin linjausta, koska tunnelit oli helpompi rakentaa katujen kuin rakennusten alle. Uudempien linjojen tunnelit ovat syvemmällä maan alla ja ne kulkevat usein rakennuskorttelienkin ali.

Eri linjat eivät yleensä kulje samoja raiteita pitkin. Paikoitellen kaksi linjaa kulkee muutaman kilometrinkin lähes vierekkäin samansuuntaisesti, mutta sellaisissakin tapauksissa kummallakin on oma tunnelinsa. Vaihtoasemilla matkustajat voivat joutua kulkemaan pitkiäkin matkoja tunneleissa siirtyäkseen yhden linjan asemalaiturilta toiselle.

Vaunuissa voi olla joko teräspyörät ("MF", matériel fer) tai kumirenkaat ("MP", matériel pneu). Alla on lueteltu Pariisin metrossa nykyisin käytettävät junamallit. Eri versiot on numeroitu suunnitteluvuoden mukaan, ei valmistusvuoden.

• Ei enää käytössä
  • M1: käytössä 1900–1931.
  • Sprague-Thomson: käytössä 1908–1983.
  • MA 51: käytössä linjoilla 10 ja 13 vuoteen 1994 asti.
  • MP 55: käytössä linjalla 11 vuosina 1956–1999, korvattu MP 59:llä.
  • MP 59: käytössä 1963–2024 linjoilla 4 ja 11, korvattu MP 14 junilla.
  • Zébulon: prototyyppi MF 67, jota käytettiin kuljettajien koulutukseen vuosina 1968–2010. Sitä ei koskaan käytetty matkustajaliikenteessä.
• Ei vielä käytössä
  • MF 19: tarkoitettu korvaamaan MF 67-, MF 77- ja MF 88 - junat linjoilla 3, 3 bis, 7, 7 bis, 8, 10, 12 ja 13.

• Kumirenkaat
  • MP 73: linja 6
  • MP 14 CA: linjat 14 ja 4
  • MP 14 CC: linja 11
  • MP 89 CA: linja 4
  • MP 89 CC: linja 6
  • MP 05: linjat 1 ja 4

• Teräspyörät
  • MF 67: linjat 2, 3, 5, 9, 10 ja 12 sekä lyhennettynä versiona linjalla 3bis
  • MF 77: linjat 7, 8 ja 13
  • MF 88: linja 7bis
  • MF 2000: linjat 2, 5 ja 9

• 
  MP59
• 
  MP73
• 
  MP89
• 
  MF67
• 
  MF77
• 
  MF88
• 
  MF2000
• 
  MP 14

Pariisin kaupunki ja olemassa olevat rautatieyhtiöt ajattelivat jo vuonna 1845 metron rakentamista kaupungin keskustaan. Rautatieyhtiöt halusivat laajentaa olemassa olevia linjojaan maan alle, mutta Pariisi tahtoi uuden ja itsenäisen verkon. Erimielisyys jatkui vuodesta 1856 vuoteen 1890. Sinä aikana Pariisin väkiluku kasvoi voimakkaasti ja liikenne lisääntyi massiivisesti. Hankala tilanne laittoi vauhtia rakentajiin ja antoi kaupungille tilaisuuden toteuttaa visionsa.

20. huhtikuuta 1896 Pariisin kaupunki hyväksyi Fulgence Bienvenüen projektin, mikä oli vain kaupungin palvelemiseksi. Monet pariisilaiset olivat huolestuneita siitä, että linjojen jatkaminen teollisuusesikaupunkeihin vähentäisi kaupungin turvallisuutta. Niinpä Pariisi kielsi linjojen rakentamisen esikaupunkeihin ja antoi vielä takuuksi sen, että metrojunat kulkivat oikealla, toisin kuin esikaupunkiratojen junat, jotka kulkivat vasemmalla. Ensimmäinen linja Maillot-Vincennes avattiin 19. heinäkuuta 1900 Pariisin maailmannäyttelyn aikana. Hector Guimard suunnitteli asemien sisäänkäynnit art nouveau -tyylisiksi. Kuuluisia art nouveau -tyylisiä sisäänkäyntejä on jäljellä vielä 86. Fulgence Bienvenüen projektin tuloksena syntyi yhdeksän linjaa, nykyiset linjat 1–9. Vuonna 1920 käytännössä kaikki projektin linjat olivat valmiita. Linja 1 suunniteltiin itä-länsisuuntaiseksi ja linja 4 pohjois-eteläsuuntaiseksi. Suunniteltiin myös kaksi kehälinjaa, 2 Nord (2 pohjoinen) ja 2 Sud (2 eteläinen), mutta linja 2 Sud yhdistettiin linjaan viisi vuonna 1905. Linja 3 oli itä-länsisuuntainen linja sekä linja viisi oli pohjois-eteläsuuntainen. Bienvenüe suunnitteli myös kehälinjan, joka yhdistäisi kolme pääasemaa. Väli Invalides–Boulevard Saint-Germain ehdittiin avata, mutta sen jälkeen suunnitelma hylättiin.

31. tammikuuta 1904 myönnettiin toimilupa yritykselle Société du chemin de fer électrique souterrain Nord-Sud de Paris. Se olisi vastuussa kolmesta rakennelmasta:

• Linja A liittäisi Montmartren ja Montparnassen linjan 4 vaihtoehtona
• Linja B palvelisi Pariisin luoteisosaa menemällä Saint-Lazaresta Porte de Clichyyn ja Porte de Saint-Oueniin
• Linja C palvelisi Pariisin lounaisosaa yhdistämällä Montparnassen Porte de Vanvesiin

Linja A otettiin käyttöön lopulta 4. marraskuuta 1910, sen jälkeen kun avausta oli lykätty tammikuussa sattuneen tulvan takia. Linja B avattiin 26. helmikuuta 1911. Linjan C rakentamista lykättiin liian korkeiden rakennuskustannusten vuoksi. Yhtiö käytti junia, jotka olivat yhteensopivia Pariisin metron kanssa. Yhtiö erosi kuitenkin kilpailijastaan asemiensa hienoudella. Nord-Sudista ei kuitenkaan tullut koskaan kannattavaa ja yhtiöllä oli konkurssi lähellä. Vuoden 1930 lopulla Pariisin metroyhtiö osti Nord-Sudin. Linjasta A tuli metrolinja 12 ja linjasta B tuli metrolinja 13.

Fulgence Bienvenüen projekti valmistui 1920-luvulla. Pariisin kaupunki suunnitteli kolme uutta linjaa ja laajennuksia olemassa oleviin linjoihin lähiöitä varten huolimatta kaupunkilaisten voimakkaasta vastuksesta. Suunniteltu linja C rakennettaisiin linjaksi 14, joka alkujaan kulki reittiä Invalides–Porte de Vanves. Se ei siis ollut sama kuin nykyinen linja 14. Linjaa oli tarkoitus jatkaa myös pohjoiseen ja yhdistää se linjaan Invalides–Duroc. Ruuhkautunut funikulaari Bellevilleen olisi suunnitelmien mukaan korvattu linjalla 11. Suunnitelman mukaan olisi siis tehty uudet linjat 10, 11 ja 14.

Vielä 1930-luvulla metrolinjat päättyivät yleensä Pariisin rajalle. Vasta myöhemmin niitä on jatkettu esikaupunkeihin. Ensimmäisenä näin pidennettiin linjaa 9, jota vuonna 1934 jatkettiin Boulogne-Billancourtiin. Toinen maailmansota pakotti viranomaiset lopettamaan laajennukset. Vuoteen 1949 mennessä oli jatkettu kahdeksan linjaa. Linja 1 oli jatkettu lännessä Neuillyyn ja idässä Vincennesiin, linja 3 oli jatkettu Levallois-Perretiin, linja 5 Pantiniin, linja 7 Ivryyn, linja 8 Charentoniin, linja 9 Boulogne-Billancourtiin ja linja 11 Les Lilasiin sekä linja 12 Issy-les-Moulineauxiin. 23. maaliskuuta 1948 CMP eli Pariisin metroyhtiö ja STCRP eli Pariisin busseja ja raitiovaunuja liikennöinyt yhtiö yhdistyivät. Fuusioituneen yhtiön nimeksi tuli Régie Autonome des Transports Parisiens (RATP).

Metroverkko oli kasvanut paljon 1960-luvulle tultaessa. Kuitenkin junien teknologia oli vanhentunutta. Se johti siihen, että RATP päätti laajentamisen sijaan uudistaa metroa. MP51-junan kumirenkainen prototyyppi rakennettiin. Vanhojen Sprague-junien korvaaminen aloitettiin malleilla MP55 ja MP59, joista MP59 on vieläkin käytössä linjoilla 4 ja 11. Uusien junien ja opastimien johdosta junat pystyivät kulkemaan tiheämmin ja luotettavammin. Pariisin väestö kasvoi voimakkaasti 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Autoistuminen alkoi ja asuinalueita rakennettiin yhä kauemmaksi keskustasta. Autoistumisesta huolimatta Pariisin metro oli raskaasti kuormittunut erityisesti ruuhka-aikaan. Lisäksi asemien lyhyet välimatkat tekivät metrolla liikkumisesta hidasta.

Samassa yhteydessä päätettiin myös yhdistää linjat 13 ja silloinen linja 14, jotta Gare Saint-Lazaren ja Montparnassen välille saataisiin nopea yhteys. Uusi yhdistetty linja 13 otettiin käyttöön 9. marraskuuta 1976. Nykyisin se kulkee kaupungin läpi Châtillonista Saint Denisiin saakka.

Lokakuussa 1998 linja 14 vihittiin käyttöön. Linja 14 oli ensimmäinen kuljettajaton linja Pariisin metrossa. Aluksi sen pääteasemina olivat Madeleine ja Bibliothéque, mutta myöhemmin sitä on molemmista päistä jatkettu niin, että se nykyisin ulottuu Saint-Denis'n Pleyelistä Pariisin läpi Orlyn lentoasemalle. Se oli ensimmäinen uusi metrolinja, RER-linjoja lukuun ottamatta, 63 vuoteen. Hanke oli tunnettu suunnittelun aikana nimellä Météor (Métro Est-Ouest Rapide). Se oli ensimmäinen linja, jolle asennettiin laiturin reunoille lasiseinät lisäämään laiturilla olevien turvallisuutta tai vaikeuttamaan itsemurhia. Tämän metrolinjan asemat ovat yli kilometrin päässä toisistaan ja useilla asemilla on vaihtoyhteys muuhun linjaan.

Vuosien 2007 ja 2011 välisenä aikana linja 1 muutettiin kuljettajattomaksi ja kaikille asemille asennettiin laituriovet. Rataa liikennöitiin sekä kuljettajien kuljettamilla junilla ja ilman kuljettajaa kulkevilla junilla, kunnes viimeiset kuljettajattomat MP 05 -junat toimitettiin helmikuussa 2013. Linjan 4 automatisontityöt valmistuivat 13. tammikuuta 2022, ja viimeinen ei-automaattinen juna poistettiin linjalta 17. joulukuuta 2023,^[3] RATP aikoo automatisoida linjan 13 vuoteen 2035 mennessä.^[4] Linjat 15–18, jotka rakennetaan osana Grand Paris Expressiä rakennetaan automaattimetroiksi.

Lähiöihin on avattu useita laajennuksia viime vuosina. Linjaa 8 jatkettiin Pointe du Laciin vuonna 2011, linjaa 12 jatkettiin Aubervilliersiin vuonna 2012, linjaa 4 jatkettiin Mairie de Montrougeen vuonna 2013, linjaa 14 jatkettiin 5,8 km Mairie de Saint-Oueniin joulukuussa 2020 ja linjaa 4 jatkettiin Bagneuxiin tammikuussa 2022.

2010-luvulla käynnistettiin laajennusprojekti Grand Paris Express, jonka mukaisesti rakennetaan neljä uutta täysin automaattista metrolinjaa sekä laajennetaan linjoja 11 ja 14 (yhteensä 68 asemaa). Linja 19 lisättiin suunnitelmiin vuonna 2023:

• Linja 11, Mairie des Lilas – Rosny-Bois-Perrier ja Rosny-Bois-Perrier-Noisy-Champs ensimmäinen osuus avattu 13. Kesäkuuta 2024 toinen osuus avataan 2030-luvulla
• Linja 14, Mairie de saint-Ouen – Saint Denis-Pleyel ja Olympiades – Aeroport d'Orly, avattu 24. kesäkuuta 2024
• Linja 15, Noisy-Champs – La Défense – Champigny-Centre, ensimmäinen osuus valmistunee 2025, viimeinen 2031
• Linja 16, Saint Denis-Pleyel – Noisy-Champs, ensimmäinen osuus valmistunee 2026, viimeinen 2028
• Linja 17, Le Mesnil-Amelot – Saint Denis-Pleyel, ensimmäinen osuus valmistunee 2026, viimeinen 2030
• Linja 18, Versailles-Chantiers – Aéroport d'Orly, ensimmäinen osuus valmistunee 2026, viimeinen 2030.
• Linja 19, Nanterre–La Folie – Aéroport Charles de Gaulle 2 TGV, (rakennuspäätöstä ei vielä tehty). valmistunee vuoteen 2040 mennessä.^[5]

Nämä linjat sijaitsevat kokonaisuudessaan esikaupunkialueella Pariisin virallisten rajojen ulkopuolella. Linja 15 muodostaa täyden kierroksen Pariisin ympäri ja valmistuessaan siitä tulee maailman kolmanneksi pisin metrotunneli.^lähde?

Rakenteilla olevien hankkeiden lisäksi on ehdotettu myös seuraavia laajennuksia:

• Linjan 1 jatkaminen Château de Vincennesistä Val de Fontenayhin, (jossa se tarjoaisi vaihtoyhteyden RER verkostoon ja tulevaan linjaan 15) vuonna 2035.^[6]
• Linjan 3 jatkaminen Bécon-les-Bruyèresiin.
• Linjan 5 jatkaminen Place de Rungisiin (etelässä) ja Drancyyn (pohjoisessa) sekä uusi väliasema (Bobigny–La Folie).
• Linjan 7 jatkaminen Mairie de Drancyyn.
• Linjan 9 jatkaminen Montreuil–Hôpitaliin.
• Linjan 10 jatkaminen Boulogne–Pont de Saint-Cloudista Saint-Cloudiin.
• Linjan 10 jatkaminen Gare d'Austerlitzista Ivry–Place Gambetaan tai jopa Les Ardoinesiin,^lähde? jälkimmäinen linjaus tarjoaisi yhteyden RER juniin ja tulevaan linjaan 15 (2030–2035).
• Linjan 11 jatkaminen Noisy–Champsiin osana Grand Paris Expressiä.
• Linjan 12 jatkaminen reiteille Meudon-sur-Seine (etelässä) ja La Courneuve–6 (pohjoisessa).
• Linjan 13 Saint-Denis-Université-haaran jatkaminen Stains la Cerisaieen ja Les Courtilles'n haara Port de Gennevilliersiin.
• Linjan 17 jatkaminen etelään Nanterre–La Folieen, jota suunnitellaan valmistuvaksi 2030 luvulla osana Grand Paris Expressiä.
• Linjan 18 jatkaminen pohjoiseen Nanterre–La Folieen, jota suunnitellaan valmistuvaksi 2030 luvulla osana Grand Paris Expressiä.
• Linjojen 3bis ja 7bis yhdistäminen uudeksi linjaksi.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Paris Métro

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pariisin metro Wikimedia Commonsissa

• Metrokartta
• Pariisin metroasemat ja linjat kartalla
• Kirja: Lorànt Deutsch; Metronom, Frankrikes historia till rytmen av Paris metro, ISBN 978-91-87969-04-1