Nigel Farage

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nigel Farage
Virallinen muotokuva 2024.
Virallinen muotokuva 2024.
Reform UK:n johtaja
3.6.2024–
Edeltäjä Richard Tice
Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen johtaja
5.10.2016–28.11.2016 (vt.)
Edeltäjä Diane James
Seuraaja Paul Nuttall
5.11.2010–16.9.2016
Edeltäjä Jeffrey Titford (vt.)
Seuraaja Diane James
12.9.2006–27.11.2009
Edeltäjä Roger Knapman
Seuraaja Malcolm Pearson
Euroopan parlamentin jäsen
10.6.1999–31.1.2020
Henkilötiedot
Syntynyt3. huhtikuuta 1964 (ikä 60)
Downe, Kent, Englanti
Puoliso
  • Gráinne Hayes
    (vih. 1988; ero. 1997)
  • Kirsten Mehr (vih. 1999)
Lapset 4
Tiedot
Puolue Reform UK (2024–)
Muut puolueet
Aiheesta muualla
nfarage.com

Nigel Paul Farage (s. 3. huhtikuuta 1964 Kent, Englanti) on brittiläinen poliitikko. Faragen uran pääteema on ollut Britannian ero Euroopan unionista.

Farage oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 1999–2020 ja Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa -europarlamenttiryhmän puheenjohtaja.[1][2] Hän toimi Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen (UKIP) puheenjohtajana vuosina 2006–2009 ja 2010–2016. Keväällä 2019 Farage nousi uuden Brexit Party -puolueen johtajaksi. Hän luopui puolueen johtajuudesta ja jäsenyydestä vuonna 2021[3], mutta palasi Reform UK:ksi nimetyn puolueen johtoon kesäkuussa 2024.[4]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nigel Farage syntyi Downen kylässä Kentissä vuonna 1964.[5][6] Hänen isänsä oli pörssivälittäjä, joka jätti perheen kun Nigel oli viisivuotias. Farage ei mennyt yliopistoon vaan ryhtyi välittäjäksi Lontoon Cityn tavarapörssiin.[6]. Faragen isänpuoleinen suku on alun perin hugenotteja Ranskasta[7].

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Farage oli aluksi konservatiivipuolueessa, mutta erosi siitä, kun pääministeri John Major allekirjoitti Maastrichtin sopimuksen. Vuonna 1993 Farage oli perustamassa UKIP:ia, jonka tavoitteena on irrottaa Britannia Euroopan unionista.[6] Hänet valittiin Euroopan parlamenttiin vuoden 1999 vaaleissa ja oli sen jäsen vuoteen 2020 asti.[6][2]

Vuonna 2005 Farage oli aktiivisesti ajamassa epäluottamusäänestystä entistä Euroopan komission puheenjohtajaa, José Manuel Barrosoa vastaan, jonka vierailu Spiros Latsisin huvijahdilla herätti epäilyksiä eturistiriidasta.[8]

Farage oli ensimmäisen kerran UKIP:in puheenjohtajana 2006–2009. Hän erosi puheenjohtajan tehtävästä 2009, koska pyrki parlamentin alahuoneeseen vuoden 2010 parlamenttivaaleissa, mutta ei tullut valituksi.[6][9] Hänet valittiin jälleen UKIP:in puheenjohtajaksi 2010.[10]

Farage on ottanut etäisyyttä UKIP:in vuoden 2010 vaalimanifestiin, sillä hän ei ollut itse tekemässä sitä, koska ei ollut puolueen puheenjohtaja silloin. Faragen johdolla puolue laati vuonna 2015 uuden manifestin.[11][12]

Farage joutui vuonna 2013 vihaisten mielenosoittajien piirittämäksi Skotlannin-vierailullaan. Mielenosoittajat syyttivät häntä rasismista ja kritisoivat hänen unionimyönteisyyttään, mutta hän pääsi lopulta poistumaan poliisin avulla.[13]

Farage ilmoitti parlamenttivaalin 2015 jälkeen eroavansa puheenjohtajan tehtävistä, mutta puolueen johtoryhmä ei hyväksynyt eroa.[14] Hän ilmoitti jälleen heinäkuussa 2016 eroavansa puolueen johdosta.[15] Saman vuoden marraskuussa puheenjohtajuus siirtyi puolueen jäsenäänestyksen voittaneelle Paul Nuttallille.[16] Farage erosi puolueesta kokonaan joulukuussa 2018 vastalauseena puolueen pakkomielteiselle suhtautumiselle islamiin ja katuaktivismiin sekä äärioikeistolaisaktivisti Tommy Robinsonin nimittämiselle puolueen neuvonantajaksi.[17]

Farage asettui maaliskuussa 2019 uuden, Britannian EU-eroa eli Brexitiä tavoittelevan Brexit Party -puolueen johtajaksi. Hän johti puolueensa vuoden 2019 eurovaaleihin[18], joissa Brexit Party sai lähes 30 prosentin äänisaaliin ja 29 edustajaa europarlamenttiin.[19] Farage ei asettunut ehdolle vuoden 2019 parlamenttivaaleissa vaan ilmoitti keskittyvänsä kampanjoimaan puolueen muiden jäsenten puolesta.[20] Vuonna 2021 Farage erosi puolueesta ja puoluejohtajan asemasta ja kertoi jättävänsä puoluepolitiikan.[3]

Farage teki paluun puoluepolitiikkaan kesäkuussa 2024 asettumalla Reform UK:ksi nimetyn entisen puolueensa parlamenttivaaliehdokkaaksi. Samalla hän nousi takaisin puolueen johtajaksi.[4] Farage tuli valituksi parlamenttiin ensimmäistä kertaa vuoden 2024 vaaleissa hänen voitettuaan konservatiivien ehdokkaan Clactonissa Essexissä..[21]

Näkemyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Farage tunnetaan suorapuheisena ja terävänä EU-kriitikkona. Yhdistyneen kuningaskunnan vielä kuuluessa EU:hun Farage sanoi, että EU:ta täytyy yrittää muuttaa sisältäpäin.[6][2] Farage sanoo rakastavansa Eurooppaa, mutta ei halua, että Euroopan unioni "samanlaistaa" Euroopan.[9]

Farage kehotti vuonna 2014 länttä lopettamaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin Ukraina-politiikan arvostelun ja keskittämään voimavarat islamistiterroristien lyömiseen.[22] Vuonna 2024 Farage sanoi Naton ja EU:n itälaajentumisen provosoineen Venäjää hyökkäämään Ukrainaan.[23]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Farage on ollut kahdesti naimisissa, ja hänellä on neljä lasta. Hän solmi toisen avioliittonsa 1999 saksalaisen Kirsten Mehrin kanssa. Farage oli 21-vuotiaana auto-onnettomuudessa ja vuonna 2010 lento-onnettomuudessa, ja hän on sairastanut kivessyövän. Hän pitää kriketistä ja vierailee usein ensimmäisen maailmansodan taistelupaikoilla ystäväryhmänsä kanssa.[6]

Kesäkuussa 2023 Farage kertoi, että hänen henkilökohtainen ja yhtiönsä pankkitili Britanniassa on suljettu. Myöskään toiset suuret pankit eivät sallineet varojen siirtoja. Myös muiden oikeiston johtajien kuten Reform UK:n johtaja Richard Ticen ja Free Speech Unionin perustaja Toby Youngin tilejä on suljettu tai rajoitettu. Farage sanoi, että hänen on ehkä muutettava pois Britanniasta, jos hänelle ei myönnetä pankkitiliä.[24] Coutts-pankki oli asiaa tiedusteltaessa paljastanut Faragen tilitietoja BBC:lle ja Financial Timesille ja väittänyt sen johtuvan säännöstä, että asiakkaalla pitää olla miljoona puntaa varoja tai lainoja pankista.[25] Sulkemisen arveltiin johtuneen poliittisista syistä.[26]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nigel Farage Euroopan parlamentti. Viitattu 11.3.2017.
  2. ↑ a b c Nigel Farage | Facts, Biography, & Brexit | Britannica www.britannica.com. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b Nigel Farage quits as Reform UK leader in step back from party politics The Guardian. 7.3.2021. Viitattu 1.3.2023. (englanti)
  4. ↑ a b Brexitin äänekäs kannattaja Nigel Farage asettuu ehdolle parlamenttivaaleissa Aamulehti. 3.6.2024. Viitattu 6.6.2024.
  5. ↑ Durkin, Martin: My six months with normal Nigel Farage 30.3.2014. The Telegraph. Viitattu 4.3.2017. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g Goldsmith, Rosie: Profile: Nigel Farage, UKIP leader 4.12.2012. BBC. Viitattu 30.12.2014. (englanniksi)
  7. ↑ Meltzer, Tom: Is Nigel Farage a racist?. The Guardian, 10 May 2013. London. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28 April 2014. Arkistoitu 30 July 2013.
  8. ↑ Barroso rebuffs yacht questions 25.5.2005. BBC. Viitattu 29.12.2014. (englanniksi)
  9. ↑ a b Parkinson, Justin: Profile: UKIP leader Nigel Farage 2.4.2014. BBC. Viitattu 30.12.2014. (englanniksi)
  10. ↑ Branigan, Tania: Nigel Farage wins Ukip leadership contest 13.9.2006. The Guardian. Viitattu 30.12.2014. (englanniksi)
  11. ↑ Mason, Rowena: Nigel Farage disowns Ukip's entire 2010 election manifesto 24.1.2014. The Guardian. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Ukip manifesto 2015: Nigel Farage's election policies The Week 6.5.2015
  13. ↑ Johnson, Simon: Nigel Farage barricaded in Scottish pub and rescued by police riot van 16.5.2013. The Telegraph. Viitattu 29.12.2014. (englanniksi)
  14. ↑ Mason, Rowena: Nigel Farage withdraws resignation as Ukip leader 11.5.2015. The Guardian. Viitattu 12.5.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Nigel Farage eroaa Ukipin johdosta iltalehti.fi. 4.7.2016. Viitattu 4.7.2016.
  16. ↑ Paul Nuttall elected as UKIP leader 28.11.2016. BBC. Viitattu 4.3.2017. (englanniksi)
  17. ↑ Huusko, Jukka: Brexitiä lietsonut Nigel Farage erosi perustamastaan Ukip-puolueesta (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 5.12.2018. Viitattu 5.12.2018.
  18. ↑ Nigel Farage back in frontline politics as Brexit Party leader BBC News. 22.3.2019. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  19. ↑ Brexit Party storms to victory in EU elections smashing Tories and Labour in historic win for Nigel Farage The Sun. 27.5.2019. Viitattu 7.12.2019. (englanniksi)
  20. ↑ General election 2019: Brexit Party will not stand in Tory seats BBC News. 11.11.2019. Viitattu 7.12.2019. (englanniksi)
  21. ↑ Becky Morton: Farage elected MP for first time as Reform wins four seats BBC News. 5.7.2024. BBC. Viitattu 5.7.2024. (englanniksi)
  22. ↑ Graham, Georgia: Nigel Farage: Stop opposing Vladmir Putin in Ukraine and join forces to defeat Islamic terrorists 16.9.2014. The Telegraph. Viitattu 29.12.2014. (englanniksi)
  23. ↑ Brittipoliitikko laukoi Putinista kohulausunnon – Raivo repesi Iltalehti. 22.6.2014. Viitattu 22.6.2024.
  24. ↑ Tony Diver: Nigel Farage says he may have to leave UK after bank closes his accounts The Telegraph. 29.6.2023. Viitattu 6.7.2023.
  25. ↑ Zak Garner Purkis: ‘I visited Farage's bank and even staff seem baffled that his account was closed' Express. 5.7.2023. Viitattu 6.7.2023.
  26. ↑ Nigel Farage: Banks warned against closing accounts 4.7.2023. BBC. Viitattu 6.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nigel Farage Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nigel_Farage&oldid=22616113”