Matkapuhelin

Matkapuhelin on puhetta ja tekstiviestejä lähettävä ja vastaanottava radiopuhelin. Matkapuhelinta kutsutaan yleisesti kännykäksi, joka on Nokian vuonna 1989 rekisteröimä tuotemerkki^[1].

Suurin osa matkapuhelimista on nykyisin niin sanottuja älypuhelimia, joilla voi myös käyttää Internetiä ja matkapuhelimelle suunniteltuja tietokoneohjelmia. Älypuhelimissa on monia muitakin toimintoja, kuten kamera ja radio. Alun perin matkatöihin kehitetty matkapuhelin on korvannut Suomessa yksityishenkilöiden osalta lähes kokonaan puhelinverkkoon kiinteästi kytkettävän lankapuhelimen, jota käytetään nykyisin lähinnä työpaikoilla.

Matkapuhelin lähettää mikroaaltosäteilyä kaikkiin ilmansuuntiin puhelujen ja internetiä käyttävien tietokoneohjelmien aikana sekä käyttäjälle näkymättömien toimintojen, kuten GPS-sijaintitoiminnon tai Wifi- ja Bluetooth-valmiustilojen ollessa päällä. Pieni osa säteilystä saavuttaa lähimmän 2G-, 3G-, 4G- tai 5G-tukiaseman, joka muuntaa säteilyyn koodatun mobiilidatan valokuidusta rakennettuun runkoverkkoon^[2] syötettäviksi valopulsseiksi.

Matkapuhelin tarvitsee, toisin kuin lankapuhelin, varastoitua sähköenergiaa toimiakseen: tätä varten matkapuhelimessa on ladattava akku.

Maailmassa oli noin 4,6 miljardia matkapuhelinliittymää vuoden 2009 lopussa Kansainvälisen televiestintäliiton ITU arvion mukaan^[3], ja matkapuhelimen käyttäjiä arvioitiin olevan yli neljä miljardia.

Matkapuhelimen käyttö yleistyi Suomessa etenkin 1990-luvun jälkipuoliskolla ja matkapuhelinliittymien määrä yli kymmenkertaistui vuosina 1995–2017^[4]. Suomessa ei tilastoitu aiemmin yksittäisten kuluttajien puhelimenomistusta, mutta yli puolessa kotitalouksia oli vähintään yksi matkapuhelin vuonna 1997, ja vuonna 2000 tällaisten talouksien osuus oli jo 85 prosenttia^[5].

Suomessa oli vuoden 1994 lopussa yhteensä 675 565 matkapuhelinliittymää autoradiopuhelimet mukaan luettuina. Ne jakautuivat seuraavan taulukon mukaisesti:^[6]

Matkapuhelinliittymät Suomessa 31.12.1994^[6]

Liittymän tyyppi	Finnet-yhtiöt	Telecom Finland	Yhteensä
ARP	-	19 171	19 171
NMT-450	-	186 780	186 780
NMT-900	-	352 228	352 228
AutoNet	7 231	-	7 231
GSM	48 612 (Radiolinja)	61 543	110 155

Telen mukaan vuonna 1994 matkapuhelinten käyttäjistä 75 % oli yrityksiä ja ammatinharjoittajia. Tilanne oli kuitenkin muuttumassa, sillä 2/3 uusista asiakkaista oli yksityishenkilöitä. Samana vuonna uusista matkapuhelimista yli 90 % oli käsipuhelimia. Uusista GSM-puhelimista käsipuhelinten osuus oli melkein 100 %.^[7]

Vuonna 2005 jo lähes puolet kotitalouksista oli sellaisia, jossa kaikki puhelut hoidettiin kännykällä^[8], ja kahden vuoden kuluttua enää alle viidessä prosentissa talouksia oli lankapuhelin^[9].

Noin 87 prosenttia suomalaisista omisti älypuhelimen vuonna 2021^[10]. DNA:n teettämän kyselyn mukaan 5-6-vuotiaista suomalaista jo 87 prosenttia omisti matkapuhelimen vuonna 2022 ja 7-vuotiaista 100 prosenttia. Kysely ei ollut satunnaistettu, vaan se tehtiin digitaalisen kuluttajapaneelin jäsenten keskuudessa. Osa lasten matkapuhelimista on peräisin puhelinyhtiöiden tekemistä hyväntekeväisyyslahjoituksista.^[11]

Yleensä myös kouluikäiset lapset omistavat Suomessa matkapuhelimen. MTV:n kuluttajapaneeliin osallistuvien vanhempien ensimmäistä luokkaa käyvistä lapsista jo noin 74 prosentilla oli matkapuhelin vuonna 2017^[12].

Radiopuhelimia on käytetty pitkään 1900-luvulta lähtien ensin erilaisina kokeiluina ja myöhemmin etenkin toisessa maailmansodassa. Historian ensimmäiset matkapuhelimet täyttivät auton tavarasäiliön eivätkä olleet helposti kannettavissa. Siviilikäyttöön matkapuhelimet saatiin laajemmin 1950-luvulta lähtien, kädessäpidettäviä matkapuhelimia oli saatavilla vuodesta 1973 alkaen.

Vuonna 1960 avattiin Ruotsissa maailman ensimmäinen osittain automatisoitu autoradiopuhelinjärjestelmä MTA. Autoradiopuhelimet perustuivat vielä putkiradiotekniikkaan ja releisiin. Puhelimen autoon asennettava laitteisto painoi tuolloin yhteensä 40 kiloa. Vuonna 1962 esiteltiin modernisoitu versio MTB, joka perustui transistoritekniikkaan. Vuonna 1971 julkaistua MTD-versiota myytiin huomattavasti enemmän kuin aikaisempaa. Suomessa avattiin vuonna 1971 käsivälitteinen valtakunnallinen Autoradiopuhelin (ARP) -verkko, jolla oli noin 11 000 käyttäjää vuonna 1976 ja 35 000 viimeisenä toimintavuonna 1986.

Motorolan tutkijaa ja johtajaa Martin Cooperia pidetään ensimmäisen käytännöllisen kädessäpidettävän matkapuhelimen eli käsipuhelimen kehittäjänä. Motorola ja Bell Labs olivat käyneet kovaa keskinäistä kilpajuoksua matkapuhelimen kehittämisessä. Lopulta 3. huhtikuuta 1973 Cooper soitti kilpailijalleen, Bell Labsin Joel S. Engelille raskaalla, mutta kädessä pidettävällä matkapuhelimellaan, jota myöhemmin valmistettiin nimellä Motorola DynaTAC.^[13] DynaTAC ei vielä tuolloin ollut kaupallinen tuote, vaan se ilmestyi markkinoille vasta vuonna 1984.^[14]

Suomalainen Salora valmisti maailman ensimmäisen kaupallisen kannettavan matkapuhelimen vuonna 1974^[15]. Kyseessä oli Suomen ARP-verkossa toimiva SRP-24, joka painoi viisi kiloa ja jonka akku kesti noin työpäivän. Laitteen ansiosta Salorasta tuli Suomessa matkapuhelinten markkinajohtaja.^[16]

Maailman ensimmäinen automaattinen matkapuhelinverkko avattiin Japanissa vuonna 1979. NTT oli rakentanut ensimmäisen sukupolven (1G) matkapuhelinverkon Tokion kaupunkialueelle. Viidessä vuodessa verkko laajeni kattamaan koko Japanin väestön. Vuonna 1981 avattiin samantyyppinen pohjoismainen NMT-verkko Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Saudi-Arabia oli tosin ehtinyt avata oman NMT-450 verkkonsa kaupalliseen käyttöön jo kuukautta ennen Pohjoismaita.

NMT oli maailman ensimmäinen matkapuhelinverkko, joka mahdollisti puhelimen käyttämisen ulkomailla eli verkkovierailun (roaming).

Matkapuhelimet olivat vielä 1980-luvulla niin kalliita, että niitä käyttivät lähinnä varakkaat yrittäjät. Esimerkiksi vuoden 1987 Mobira Cityman maksoi kokonaiset 24 000 markkaa, mikä vastaa vuoden 2018 rahassa rahanarvokertoimella korjattuna yli 7 400 euroa.

Motorola oli matkapuhelintekniikan uranuurtaja, joka vaikutti suuresti matkapuhelimien kehittymiseen malleillaan Motorola MicroTAC, jossa oli kansi näppäimistön suojana, ja erityisesti vuoden 1996 mallillaan Motorola StarTAC, joka oli ensimmäinen suuren yleisön suosion saanut matkapuhelin.^[17]

Yhdysvaltain ensimmäinen 1G-verkko oli nimeltään Advanced Mobile Phone System (AMPS)^[18] ja se avattiin Chicagossa vuonna 1983^[19]. Useat muutkin maat avasivat omia matkapuhelinverkkojaan 1980-luvulla.

Suomessa paikalliset puhelinyhtiöt avasivat AutoNet-matkapuhelinverkon vuonna 1989. Se merkitsi Suomessa myös kilpailun alkamista matkapuhelinmarkkinoilla, sillä aiemmin niitä oli hallinnut yksinään Posti- ja telelaitos ARP, NMT 450- ja NMT 900 -verkoillaan.^[20]

Ensimmäisen yhä käytössä olevan toisen sukupolven (2G) verkon avasi kaupalliseen käyttöön vuonna 1991 suomalainen Radiolinja, joka on sittemmin sulautunut osaksi Elisaa. Tuolloin käyttöön otettiin digitaaliset GSM-matkapuhelinverkot.

Vuonna 2001 japanilainen NTT avasi ensimmäisen kaupallisen WCDMA-standardiin perustuvan kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelinverkon.^[21]

3G-verkkojen perusominaisuuksia ovat nopeat datayhteydet, jotka on toteutettu HSPA-perheen HSDPA ja HSUPA-tekniikoilla. Näitä kutsutaan vaihtelevasti nimillä 3.5G, 3G+ ja turbo 3G. Datansiirtonopeuksia on ennestään nopeuttanut LTE-tekniikka, jota on kutsuttu myös nimellä 3.9G.

3G:n jälkeen ovat tulleet neljännen ja viidennen sukupolven 4G- ja 5G-verkot.

Kuudennen sukupolven (6G) verkot ovat kehityksen alla ja niiden arvioidaan tulevan vuoden 2030 aikoihin tai hieman aikaisemmin.^[22]

Matkapuhelimen perustyyppi on nykyään GSM-puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää sekä vastaanottaa tekstiviestejä. Uudemmissa malleissa puhelin voi valita useammasta eri taajuusalueesta, jolloin kyseessä on kaksi-, kolmi- tai jopa nelitaajuuspuhelin. Yksinkertaista matkapuhelimen Internet-selailua varten kehitettiin WAP-puhelimet, kuten Nokia 7110 vuodelta 1999, joka perustui paljolti Nokia 6150:n tekniikkaan.

Seuraavana kehitysvaiheena olivat GPRS-matkapuhelimet, joiden pakettikytkentäinen tietoliikenneratkaisu mahdollisti puhelukanavan varaavaa piirikytkentäistä datasiirtoa joustavamman ratkaisun tiedonsiirrolle esimerkiksi WAP:ia varten. Manner-Suomeen kolmelle televerkko-operaattorille valmistuivat GPRS-verkot keskikesäksi 2001 ja ne olivat maanlaajuiset niin kuin GSM-verkot muutoinkin.

Seuraavat kehitysvaihe GPRS:ää nopeamman EGPRS:n eli EDGE:n myötä olivat kamerapuhelimet, joista alkoi kehittyä multimediapuhelimia. Kun tietoliikenne ja puhe alkoivat siirtyä 3G-verkossa, tuli musiikin ja musiikkivideoiden lataaminen mielekkääksi. Multimediapuhelimen vei melko pitkälle Sony Ericsson, jossa ruotsalaisen puhelinyritys Ericssonin kumppanina oli japanilainen viihde-elektroniikkayritys Sony. Samaan aikaan, kun mediapuhelimet yleistyivät, alettiin edullisempiin malleihin lisätä viihdytykseksi FM- eli ULA-radio, vaikkei puhelimissa ollut 3G:tä eikä kameraa. 2010-luvun alusta älypuhelimet ottivat markkinoilla entistä suuremman roolin ja lopulta valtasivat ne niin kutsutuilta peruspuhelimilta. Älypuhelimia myytiin peruspuhelimia enemmän ensimmäistä kertaa vuonna 2013.^[23]

Matkapuhelinten määrän moninkertaistuttua alkoivat laitteet erota toisistaan niihin liittyvien ominaisuuksien perusteella. Tavallisia, pääasiassa vain puheluiden soittamiseen tarkoitettuja puhelimia on kutsuttu peruspuhelimiksi, kuten esimerkiksi Nokian 1000-sarja. Halvan hinnan avulla niitä pyrittiin markkinoimaan kehitysmaihin. Samankaltaisia, tosin ominaisuuksiltaan monipuolisempia, olivat Nokian 2000- ja 3000-sarjat.

Kamerapuhelimiksi sanotaan matkapuhelimia, joissa on digitaalikamera. Digitaalikamera sisältyy hyvin moniin tavallisiin puhelimiin, mutta kameran tarkkuus on parantunut VGA:sta useiden miljoonien pikselien kameroihin. Samalla myös videoleikkeet ovat kehittyneet näiden myötä.

Multimediapuhelimiksi sanottiin matkapuhelimia, joissa oli yleensä digitaalikamera sekä riittävästi sisäänrakennettua tai SD-muistia musiikki- tai videotiedostojen tallentamiseen. Sonyn kautta viihde-elektroniikan kokemusta hankkinut Sony Ericsson sekä Nokia toivat 2000-vuosikymmenen puolivälissä markkinoille runsaasti tämän tyyppisiä laitteita. Näitä olivat mm. Nokia N93, Sony Ericsson K750 ja Sony Ericsson K800. 2010-luvun puolivälissä käytännössä halvimmatkin älypuhelimet oli varustettu monipuolisilla multimediatoiminnoilla, joten nimitys on jäänyt vähitellen pois käytöstä.

Älypuhelimiksi kutsutaan sellaisia matkapuhelimia, joille on ominaista saatavilla oleva laaja valikoima monipuolisia sovelluksia, mediantoisto sekä nopeat Internet-yhteydet matkapuhelin- tai WLAN-verkkojen avulla.

Aikaisemmin matkapuhelimissa ei ollut monia tyyppejä samalla perustekniikalla. Varhaiset matkapuhelimet olivat ajoneuvoon kiinteästi asennettavia kokonaisuuksia, jotka käsittivät yleensä radio-osan ja kojelautaan asennetun luurin. NMT-puhelimien myötä puhelimen saattoi ottaa autosta mukaansa, salkkumallinen puhelin sisälsi radion, akun ja luurin. Vasta kädessäpidettävien matkapuhelimien yleistyttyä muotoilu loi toisistaan eroavia tyyppejä. Matkapuhelimia oli suorakaiteen muotoisia ja läppätyyppisiä, missä näppäimistöjä suojasi aukikäännettävä kansi. Ulosvedettävä antenni oli pakollinen ominaisuus USAssa, sillä käyttäjät vaativat sen. Monissa TV-sarjoissa ja elokuvissa kuvattiin tarkasti, miten sankari veti antennin ulos ja vastasi puheluun.

Nokia oli jo 1990-luvulla maailmanlaajuisesti merkittävä valmistaja ja sen tuotteet hallitsivat aikakautensa muotoilutrendejä matkapuhelimissa. Nokia ryhtyi pienentämään suorakaiteen muotoisia puhelimiaan, ensimmäinen ”käsikapula” oli Nokia 1011, joka oli varsin kookas. Se oli ensimmäinen massatuotettu GSM-puhelin. Sitä seurasivat 2010 ja Nokia 2110, joista varsinkin jälkimmäinen ”ventti-kymppi” oli menestys, ja muotoilijansa Frank Nuovon yksi parhaista töistä. Puhelimien taidokkaat vaihtokuoret, muun muassa puujäljitelmä, olivat suuri menestys. Nokia 2110 -puhelinta myytiin myös Mobira 5000- ja Philips-/Technophone-nimillä hieman erilaiseksi muotoiltuna, muun muassa näyttö oli erilainen.

Näitä seurasivat 1630 ja 8110 eli ”banaani” ja tuloksena oli yhdellä kädellä läppää kääntämättä käytettävä suklaapatukkapuhelin. 1630 oli maailman ensimmäinen puhelin, johon oli tarjolla aurinkokennolla varustettu akku, ja 8110:n akut olivat edistyksellisiä litium-akkuja.

Pian näiden jälkeen Nokia toi markkinoille 5110-puhelimen, jossa kuoret olivat helposti vaihdettavissa ilman työkaluja, sekä 6110-mallin, joka oli edellisen luksusmalli, sekä pian sen jälkeen kaksitaajuuspuhelin 6150:n, joka toimi sekä GSM 900 että GSM 1800 -verkoissa. 6110:n erikoisuus oli kuoren valon suunnan mukaan muuttuva väri.

Näitä seurasi 7110, jossa oli ”peukalopyörä” ja 6200-sarja sisäisillä antenneilla ja sittemmin Bluetooth-ominaisuuksilla.

Varsinaisia erikoisuuksia olivat pienet puhelimet 8210 ja kromattu 8850, joka ei ollut varsinainen myyntimenestys heikohkon toiminnallisuuden takia, sekä titaanikuorinen 8920. Samoihin aikoihin Nokia toi markkinoille Communicator-tuoteperheen, joka on kehittynyt alun suuresta ja kömpelöstä mallista yhdeksi markkinoiden myydyimmäksi malliksi, ja jonka muotoilu on koko ajan seurannut samaa linjaa.

Sittemmin Nokialla on ollut useita markkinoita haastavia malleja, vedenpitäviä, mutta 7280 ja 7380 erottuvat massasta, koska niissä ei ole perinteistä näppäimistöä vaan valintakiekko.

Erityisesti Samsung toi vuosituhannen alkuvuosina Aasian markkinoille uusia läppäpuhelimia, jotka olivat kooltaan pieniä ja paksuja. Niitä alettiin kutsua simpukkapuhelimiksi. Nokia myöhästyi tästä muodista ja menetti sen vuoksi markkinaosuuttaan kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä. Simpukkapuhelimeen on usein helpompi vastata vaikkapa sormikkaat kädessä, sillä ne on yleensä suunniteltu niin, että kun läppä avataan, aukeaa myös linja.

2010-luvun alussa myytiin Euroopassa älypuhelimia jo enemmän kuin peruspuhelimia.^[24] Älypuhelimien muotoilu ja ulkonäkö muistuttavat eri valmistajilla huomattavasti toisiaan. Tyypillinen nykyaikainen älypuhelin on alle yhden senttimetrin paksuinen suorakaiteen muotoinen laatta ja sen näyttöruutu peittää laitteen etupuolen lähes kokonaan.

Nykyisin matkapuhelimissa ja erityisesti älypuhelimissa niihin asennetun käyttöjärjestelmän merkitys on huomattava. Aikaisemmin kuluttaja ei yleensä tiennyt mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa oli eikä sillä ollut vaikutusta valintoihin laitetta ostettaessa. Nykyisin aivan halvimpia peruspuhelimia lukuun ottamatta kuluttaja valitsee laitteen ostaessaan käyttöjärjestelmien ja niiden ympärille rakennettujen ekosysteemien välillä. Ekosysteemi käsittää käyttöjärjestelmän ohella muun muassa sen tukemat sovellukset ja sovelluskaupat, joissa sovelluksia on mahdollisuus selata ja hankkia. Nykyisin yleisimpiä älypuhelimien käyttöjärjestelmiä ovat Android, iOS ja Windows Phone. Sovellukset eivät ole keskenään yhteensopivia käyttöjärjestelmien välillä. Sovelluksista yleensä onkin oma versio kullekin käyttöjärjestelmälle erikseen.

Nykyään käytetyin matkapuhelinteknologia on GSM. Se tunnetaan niin sanottuna toisen sukupolven (2G) teknologiana. Sitä ennen Suomessa oli käytössä ensimmäisen sukupolven analoginen NMT-tekniikka. Matkapuhelimilla toimivassa tiedonsiirrossa nykyään yleisin tekniikka on GPRS, joka mahdollistaa huomattavasti aiempaa nopeamman ja halvemman tiedonsiirron matkapuhelimiin. GPRS on niin sanottua 2,5. sukupolvea, eli 2,5G. Seuraavasta sukupolvesta, eli 3G, on olemassa useampia kilpailevia standardeja, joista yleisimmät ovat Euroopassa suosittu UMTS ja Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Korean tasavallassa suosittu CDMA2000. Neljännen sukupolven standardeja (4G) ovat muun muassa LTE ja erityisesti sen kehittyneempi versio LTE-Advanced.

Analogisten matkapuhelinverkkojen käytössä on ollut vuosikymmenten mittaan useita eri taajuusalueita. Pohjoismaisen NMT-verkon käytössä oli aluksi 450 MHz:n taajuus, jonka rinnalle saatiin myöhemmin 900 MHz taajuus. Vanhan verkon kapasiteetti ei kyennyt enää vastaamaan kasvaneeseen kysyntään ja uusia käyttäjiä ohjattiin 900 MHz:n verkkoon. NMT-puhelimet eivät kyenneet vaihtamaan näiden taajuuksien välillä. Digitaalisten matkapuhelinverkkojen taajuudet vaihtelevat alueittain.

GSM-taajuusalueista oli aluksi käytössä 900 MHz:n taajuus ja myöhemmin myös 1 800 MHz. Muualla on käytössä 850 MHz:n ja 1 900 MHz:n taajuudet. Puhelimia jaotellaan myös sen perusteella kuinka monella taajuudella ne kykenevät toimimaan. Kaksitaajuuspuhelimet käyttävät kahta taajuusaluetta kun taas kolmitaajuuspuhelimet toimivat kolmella taajuusalueella. Tämä laajentaa puhelimen käyttömahdollisuuksia liikuttaessa paikasta toiseen, kun eri verkkojen väliset sopimukset kattavat kaikki kaksi tai kolme verkkoa.

Pääartikkeli: WAP

WAP on avoin maailmanlaajuinen standardi kokonaisvaltaisten langattomien ratkaisujen kehittämiseen, esimerkiksi tiedonsiirtoon matkapuhelimen ja Internetin tai tietokonesovellusten välillä. WAP-tekniikan avulla oli mahdollisuus kehittää monipuolisia vuorovaikutteisia ja reaaliaikaisia langattomia palveluja, kuten langattomia pankkipalveluja ja Internet-pohjaisia uutispalveluja, joita voidaan käyttää matkapuhelimilla ja muilla langattomilla laitteilla. 2010-luvulla operaattorit ovat vähitellen lakkauttaneet wap-palvelut tarjoten vastaavia palveluita muilla alustoilla.

Matkapuhelin voi toimia myös maksulaitteena. Tätä käyttöä kutsutaan mobiilimaksamiseksi. Vuodesta 2010 lähtien useat uudet matkapuhelinmallit on varustettu NFC-sirulla, jolloin matkapuhelimella voidaan maksaa esimerkiksi julkisen liikenteen matkalippu. Aiemmin tämä on tapahtunut tilaamalla se tekstiviestinä puhelimeen, NFC-sirulla se tapahtuu viemällä puhelin lähelle maksulaitetta. NFC-ominaisuutta voi hyödyntää myös matkakortin tietojen tarkistamiseen asentamalla älypuhelimeensa siihen tarkoitettu sovellus.

Matkapuhelimien valmistuksessa käytetään robotteja ja automaattisia tuotantolinjoja. Suomalaiset JOT Automation ja Elektrobit olivat maailman johtavia matkapuhelinten valmistuksessa käytettävien koneiden tuottajia. Suomi oli vielä 2000-luvun alkuun saakka yksi merkittävistä matkapuhelimien valmistusmaista. Nykyään matkapuhelimien valmistus on siirtynyt pääasiassa Itä-Aasian maihin.

Pääartikkeli: Matkapuhelimien säteilyn terveysvaikutukset

Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on määrännyt asetuksella, että Suomessa myytävien matkapuhelinten SAR-arvo saa olla enintään kaksi wattia kilolle.^[25]

Sveitsin kansanterveyslaitos julkaisi vuonna 2018 tutkimuksen, jonka mukaan matkapuhelimeen puhuminen heikentää teini-ikäisten visuaalista muistia. Vaikutus oli selvin niillä tutkimukseen osallistuneilla, jotka pitivät puhelinta oikealla korvalla. Tämän ajatellaan selittyvän sillä, että oikea aivopuolisko vastaa visuaalisesta hahmottamisesta. Tutkimusta pidetään luotettavana, koska käyttötiedot kerättiin suoraan operaattoreilta.^[26]

Maailman terveysjärjestön alainen Maailman syöpätutkimuksen kattojärjestö IARC (The International Agency for Research on Cancer) varoitti vuonna 2011, että matkapuhelimen käyttö voi aiheuttaa syöpää. Perusteluna oli langattomien puhelinten käyttöön yhdistetty kohonnut aivosyöpäriski. Syöpävaarallisuusluokittelussa matkapuhelinsäteily luokitellaan luokkaan 2B^[27], mahdollisesti syöpää aiheuttavat aineet. Luokkaan 2b kuuluvat aineet, joista on vain vähän näyttöä karsinogeenisyydestä eläimille ja ei riittävää näyttöä karsinogeenisyydestä ihmisille, tai vain vähän näyttöä karsinogeenisyydestä ihmisille ja ei riittävää näyttöä karsinogeenisyydestä eläimille.

Nykyisten tutkimusten seuranta-ajat eivät ole riittävän pitkiä osoittamaan mahdollista syöpäriskiä kokonaisuudessaan, koska syövän kehittyminen kestää vähintään kymmenen, joskus kaksi- tai kolmekinkymmentä vuotta.^lähde?

Australian Uuden Etelä-Walesin osavaltio esitteli joulukuussa 2019 ensimmäisenä maailmassa käyttöön otettavan laitteen, joka havaitsee käsitteleekö auton kuljettaja matkapuhelinta. Tekoäly havaitsee kameran kuvasta, käytetäänkö puhelinta kielletyllä tavalla. Sallittu on vain handsfreen käyttö. Tarkoituksena on vähentää liikennekuolemia kolmanneksella.^[28]

Suomessakin matkapuhelimen käyttö on kuljettajan osalta sallittu autoa ajettaessa vain handsfree-apulaitteen avulla.^[29]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Itsenäinen ja irrallinen aihe: erotettava erilliseksi artikkeliksi

Perushintaisilla puhelinnumeroilla viitataan kaikkiin muihin numeroihin kuin lisämaksullisiin palvelunumeroihin^[30]. Perushintaiset puhelut voivat olla kuitenkin erillishinnoiteltuja, mikä tarkoittaa sitä, että ne eivät kuulu soittajan mahdollisesti hankkimaan puhepakettiin^[31]

Suomessa on käytössä eräitä ilmaisnumeroita eli ilmaispalvelunumeroita. Niihin soitetut puhelut maksetaan kokonaisuudessaan vastaanottajan toimesta.^[32] Ilmaisnumeroita ovat 0800- ja 116-alkuiset puhelinnumerot.

Suuntanumerolla ja numerosarjalla 04 tai 050 alkaviin numeroihin soitetut puhelut ovat edullisimpia matkapuhelimesta soitettavia puheluita. Niistä perittävä kokonaishinta on halvimmillaan vain neljä euroa kuussa.^[33] Prepaid-liittymistä soitettuina ne maksavat 6,6 senttiä minuutilta^[34].

Matkapuhelimella soitetut niin sanotut asiointipuhelut sekä niihin kuluva jonotusaika eivät sisälly soittajan mahdolliseen puhepakettiin, minkä vuoksi niitä kutsutaan erityismaksullisiksi matkapuheluiksi.^[31] Erityismaksullisista matkapuheluista ja niiden jonotusajasta peritään niin sanottu matkapuhelinmaksu. Matkapuhelinmaksu riippuu jonotuksen ja puhelun yhteiskestosta siten, että jokaiselta alkavalta minuutilta veloitetaan noin 17 senttiä. Asiointipuheluja ovat kaikki puhelut, jotka soitetaan sellaiseen numeroon, joka ei ala suuntanumerolla tai numerosarjalla 04 tai 050. Asiointipuhelut jakautuvat valtakunnallisiin tilaajanumeroihin sekä lisämaksullisiin palvelunumeroihin soitettuihin puheluihin, joista jälkimmäiset ovat kalleimpia.^{[35][36][37][38]}

Yritysnumeroihin eli valtakunnallisiin tilaajanumeroihin soitetut matkapuhelut poikkeavat suuntanumerollisiin lankapuhelinnumeroihin sekä 04- ja 050-alkuisiin matkapuhelinnumeroihin soitetuista puheluista siten, että odotusajasta ennen puhelun alkamista peritään sama minuuttihinta kuin itse puhelusta^[39]. Esimerkiksi Kelan 020-alkuiset palvelunumerot ovat jonotusmaksullisia valtakunnallisia tilaajanumeroita^[40].

Aiemmin yritys saattoi periä maksun yritysnumeroon soittamisesta. Monet organisaatiot vaihtoivat puhelinnumerokseen yritysnumeron, koska teleyhtiöt antavat valtakunnallisten tilaajanumeroiden omistajille alennusta puheluista. Yritysnumeroon soittaminen saattoi tulla kalliiksi. Vuodesta 2024 alkaen maksua ei ole enää voinut periä.^{[41][42][43][44]}

Lisämaksullisiin palvelunumeroihin (engl. premium rate number) soitetusta puheluista peritään puhelinyhtiölle menevän minuuttiperusteisen matkapuhelinmaksun lisäksi vielä minuuttiperusteinen palvelumaksu, jota ei peritä kuitenkaan jonotusajasta. Lisämaksulliset palvelunumerot alkavat numerosarjalla 0100-, 0200-, 0300-, 060-, 070- tai 0900 ja niiden minuuttihinta pitää ilmoittaa lain mukaan ennen puhelun yhdistämistä.^[45][46][47]

Lisämaksullisen palvelunumeron omistaja päättää soittajalta veloitettavan lisämaksun tasosta^[48]. Esimerkiksi 1,2 minuutin mittaisesta puhelusta saattaa muodostua yli 8 euron lasku^[31].

• Autopuhelin
• Kamerapuhelin
• Matkapuhelinnumerot Suomessa

• Kettunen, Niko & Paukku, Timo: Kännykkä. Lyhyt historia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2014. ISBN 978-952-222-537-5

• Kopomaa, Timo: Kännykkäyhteiskunnan synty. Tihentyvä arki, tiivistyvä kaupunki. Helsinki: Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-789-7

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Matkapuhelin Wikimedia Commonsissa