Magnus Bratten

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Magnus Karl Bratten (1918 − 3. lokakuuta 1971[1]) oli norjalaisen ammatillisen keskusjärjestön LO:n (Landsorganisasjonen i Norge) toimitsija ja myöhemmin Norjan lähetystösihteeri ja sotilasattasea Helsingissä. Hänellä oli aktiivinen rooli Norjan suomalaisten avulla harjoittamassa tiedustelutoiminnassa Neuvostoliittoa vastaan 1950-luvulla.[2][3]

Nuorena Bratten toimi aktiivisesti Norjan työväenliikkeessä. Hän opiskeli kielitiedettä ja historiaa ja työskenteli keskusjärjestö LO:ssa 1945-1949.[4][5] 1950-luvun alussa hän sai tarjouksen työskennellä Norjan lähetystössä Suomessa, vaikkei hänellä ollut diplomaatin koulutusta tai taustaa. Brattenista tuli lähetystösihteeri (kansainvälisten asioiden sihteeri) Helsinkiin; hänen keskeiset tehtävänsä liittyivät tiedusteluun.[4][3][2] Hänen edeltäjänsä oli Norjan talous- ja sosiaaliasioiden lähettiläs Joachim (Jack) Helle, jonka tehtävä oli alkanut 1948 ja jonka viimeinen raportti on päivätty 24. maaliskuuta 1949. Samaan aikaan Norja allekirjoitti liittymissopimuksen Naton kanssa.[6][7] Hellellä oli hyvät suhteet Kalle Lehmukseen, jonka koodinimi oli yksinkertaisesti L.[8]

Brattenin tehtäväkenttä tiedustelun parissa oli moninainen, yksi osa sitä olivat suomalaisten entisten kaukopartiomiesten tekemien vakoilumatkojen organisointiin liittyvät tehtävät. Bratten esimerkiksi otti matkalta palaavia vastaan ainakin Paavo Suorannan kotona käyttäen peitenimeä Kalle[9] ja tapasi tiedusteluun liittyviä henkilöitä myös hotelleissa. Kuopiossa hotelli Atlaksessa tapasivat 20. elokuuta 1953 norjalaiset Bratten ja Leif Eikanger, Ruotsista Arvid Johansson sekä Michael Smithin nimellä hotelliin kirjautunut britti. Samassa hotellissa yöpyi tuolloin myös kaksi entistä kaukopartiomiestä.[10][11] Brattenin tavoin ammattiyhdistystaustainen Kalle Lehmus oli hänen keskeisiä, edeltäjältä "perittyjä" kontaktejaan Suomen tiedustelujohtoon.[12]

Bratten poistui Suomesta pikaisesti 1955 sen jälkeen, kun hänen asuntoonsa Helsingissä oli murtauduttu.[4][13] Tällöin katkesi hänen yhteydenpitonsa mm. Suorantaan. Brattenin organisoima toiminta päättyi Suomen ja Norjan tiedustelujohtojen epäviralliseen sopimukseen.[14] Hänen seuraajakseen lähetystössä tuli sotilasasiamiehen nimekkeellä komentaja Arne Ekeland, joka jatkoi yhteydenpitoa hänen kontakteihinsa kuten Lehmukseen.[15][12]

Brattenin osuus Norjan ja Naton tiedustelutoiminnassa tuli laajempaan julkisuuteen Odd Isungsetin ja Morten Jentoftin kirjassa Verkebyllen: om menneskeskjebner og agenter i kald krig vuonna 1995.[16] Brattenin lapsenlapsi Magnus Bratten teki vuonna 2011 radiodokumentin Morfar var spion, jossa haastateltiin mm. Brattenin tytärtä.[17][18]

Suomessa toiminnasta oli kerrottu lähetettyjen vakoilijoiden näkökulmasta Esa Anttalan (oik. Urpo Lempiäinen) jo vuonna 1977 ilmestyneessä kirjassa Yli rautaesiripun, jonka päähenkilönä ja tiedonlähteenä oli Arvo A. Juvonen. Toimintaan osallistumisestaan on 1990-luvulla kertonut mm. Seppo Hänninen.[19]

Magnus Bratten ei käsitellyt julkisesti osuuttaan tiedustelutoiminnassa ja salasi sen enimmäkseen myös perheeltään.[4] Hän kuoli lokakuussa 1971.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bjørnsson, Iben: Norse brothers: Social Democratic anti-Communism in Norden 1945-1962. (väitöskirja, Københavns Universitet, Humanistisk Fakultet, version: preprint) Copenhagen: University of Copenhagen, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Bratten, Magnus Torvald & Martinsen Wettre, Silje: Morfar var spion i Finland nrk.no. 2011. Viitattu 30.10.2021.
  • Helin, Satu: Naisia, autoja ja piilopirttejä – Norjalainen vakoili CIA:n laskuun kylmän sodan Suomessa 2.7.2017. Yle Uutiset. Viitattu 13.1.2022.
  • Isungset, Odd & Jentoft, Morten: Verkebyllen : om menneskeskjebner og agenter i kald krig. Oslo: Tiden Norsk, 1995. (norjaksi)
  • Lehmus, Jussi & Lehtinen, Lasse: Salaista sotaa: Mannerheimin demari Kalle Lehmus. Jyväskylä: Docendo, 2021. ISBN 978-952-382-111-8
  • LO’s presse og informasjonskontor: Protokoll over forhandlinger i representantskapsmøte 23.—24. november 1971, s. 6. Landsorganisasjonen i Norge, 1972. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.10.2021). (norjaksi)
  • Pohjonen, Juha: Maanpetturin tie: Maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945–1972 tuomitut. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16994-7
  • Tasala, Markku: Operaatio Uppsala. Revontuli, 2001. ISBN 952-5170-23-3
  • Turunen, Pekka: Salaisen sodan asiamies: Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-7066-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Protokoll over forhandlinger i representantskapsmøte 23.—24. november 1971
  2. ↑ a b Pohjonen 2000, 241
  3. ↑ a b Turunen 2006, 160
  4. ↑ a b c d Bratten & Martinsen 2011
  5. ↑ Bjørnsson 2012, 87
  6. ↑ Bjørnsson 2012, 86
  7. ↑ Lehmus & Lehtinen 2021, 228-229
  8. ↑ Lehmus & Lehtinen 2021, 228
  9. ↑ Turunen 2006, 172
  10. ↑ Pohjonen 2000, 266
  11. ↑ Turunen 2006, 189
  12. ↑ a b Lehmus & Lehtinen 2021, 236-237
  13. ↑ Turunen 2006, 225
  14. ↑ Lehmus & Lehtinen 2021, 236
  15. ↑ Turunen 2006, 226
  16. ↑ Isungset & Jentoft 1995, 41-50
  17. ↑ Morfar var spion 5.10.2013. NK Radio. Viitattu 13.1.2022. (norjaksi)
  18. ↑ Helin, Satu: Naisia, autoja ja piilopirttejä – Norjalainen vakoili CIA:n laskuun kylmän sodan Suomessa 2.7.2017. Yle Uutiset. Viitattu 13.1.2022.
  19. ↑ Holma, Petteri: Kolmenkymmenenkahdeksan vuoden yksinäisyys: Seppo Hänninen vakoili Neuvostoliittoa norjalaisten laskuun 1951 - avovaimo sai kuulla siitä 1989. Lapin kansa, 3.1.1999, s. 9.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Magnus_Bratten&oldid=22008416”