Kurtisaani

Kreikkalainen kurtisaani vastaanottaa asiakastaan. Attikalainen punakuvioinen ruukku, maalattu Ateenassa noin 460 eaa.–450 eaa.

Japanilainen oiran-kurtisaani Hokusain teoksessa.

Kurtisaani on ylhäisöpiireissä liikkuva prostituoitu tai rakastajatar.

Kurtisaaneja on ollut jo antiikin Kreikassa sekä keskiaikaisessa Intiassa ja Japanissa. Kreikassa kurtisaaneja vastasivat hetairat, Intiassa pyhät devadasit ja Japanissa oiranit ja tayūt. Euroopassa kurtisaanit (ransk. courtesan, ‘hovinainen’) yhdistetään Italian, Ranskan ja Englannin hoveihin, joissa oli rahaa, aikaa ja kiinnostusta nauttia heidän taidoistaan. Kurtisaanit tarjosivat seuraansa kuitenkin muillekin varakkaille miehille.^[1]

Useimmat kurtisaanit aloittivat uransa köyhinä tyttöinä, jotka ryhtyivät alalle parantaakseen asemaansa. Jotkut heistä nousivat varakkaiksi. Kurtisaanit oli koulutettu herättämään miesten huomio ja miellyttämään heitä. Kurtisaanit olivat kauniita ja hyvätapaisia, he pukeutuivat huolellisesti ja laittoivat hiuksensa, ja he osasivat laulaa, soittaa ja tanssia sekä keskustella henkevästi. Toisin kuin tavallisilla prostituoiduilla, kurtisaanilla oli tavallisesti vain yksi mies, joka ylläpiti hänen ylellistä elämäntapaansa.^[1]

1500-luvun kurtisaanit liikkuivat renessanssin ajan paavien moraaliltaan höltyneissä hoveissa. Monet paavit pitivät rakastajattaria ja saivat aviottomia lapsia. Nämä naiset olivat sekä kauniita että henkevän älykkäitä, ja heidän oli pystyttävä tarjoamaan miehille myös hengen nautintoja. Renessanssiajan kurtisaanit elivät paheellista ja ylellistä elämää, omistivat komeita taloja ja järjestivät loisteliaita päivällisiä.^[2]

Ranskassa 1600-luvulla elänyt kurtisaani Ninon de l'Enclos yhdistetään vielä nykyäänkin hienostuneisuuteen ja aistillisuuteen. Hän oli aikakauden ensimmäisiä kurtisaaneja, eikä tällainen elämäntapa ollut tuolloin kovin hyväksytty. Kirjailija Molière oli yksi hänen ystävistään. Hän avasi Pariisiin salongin, jossa vieraili kaupungin arvovaltaisinta väkeä. Emäntä viihdytti heitä tanssimalla ja luuttua soittamalla. Sanotaan, että Ninonia ei niinkään kiinnostanut rikkauden tai ylellisyyden tavoittelu, vaan se vaikutusvalta, jonka kauneus ja charmi saavat aikaan. Hän sai monia seuraajia, ja paheksunta kurtisaaneja kohtaan vaimeni.^[2]

Ranskan kuningas Ludvig XV:n rakastajatar Madame de Pompadour oli syntyjään porvariluokkaan kuulunut Jeanne-Antoinette Poisson. Oltuaan jonkin aikaa naimisissa hän päätti, ettei porvarillinen avioliitto ollut sitä, jota hän elämältään halusi. Hän sai vuonna 1745 kutsun kuninkaan naamiaisiin ja sai siellä kuninkaan rakastumaan itseensä. Tämä oli poikkeuksellista, sillä muut kuninkaan rakastajattaret olivat aatelisia. Madame de Pompadourilla oli kyky kohottaa alakuloisen kuninkaan mielialaa, ja hän vaikutti myös tämän tekemiin päätöksiin. Hän vietti loisteliasta ja tuhlailevaa elämää, joka herätti suuttumusta kansan keskuudessa. Kansan viha alkoi suuntautua myös kuninkaaseen, mikä enteili Ludvig XVI:n ajan vallankumousta.^[2]

Belle époquen vuosina 1900-luvun taitteessa moni tunnettu kurtisaani tanssi Folies Bergèressä. Tuon ajan kurtisaaneista kuuluisimpia olivat Caroline Otero ja Mata Hari.^[1]

Salaperäistä kurtisaanihahmoa sellaisena kuin se kirjallisuudessa ja taiteessa tunnetaan voidaan perustellusti pitää romantisoituna ja osin perusteettomana tulkintana.^[3]

Yksi tunnetuimmista kaunokirjallisista salaperäisen kurtisaanihahmon kuvauksista on Alexandre Dumas nuoremman Kamelianainen. Hänet kuvataan kuitenkin hyväsydämisenä naisena, vastakohtana monille muille kurtisaanikuvauksille.^[2]

Uskonnoissa kurtisaanit on usein nähty esimerkkinä katumuksesta, kuten kristinuskossa Magdalan Maria, tai vaarallisista viettelijänkyvyistään, joilla he houkuttelevat miehet pois uskonnon harjoittamisesta.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurtisaani Wikimedia Commonsissa