Kirjuri

Kirjuri on henkilö, joka hoitaa kirjoitustöitä ja sitä vastaavia töitä.^[1] Kirjurin ammatilla viitataan etenkin aikaan ennen kirjapainon keksimistä, jolloin käsikirjoitukset täytyi vielä kopioida käsin.^[2] Kirjurin työhön on historian aikana kuulunut käsikirjoitusten kopioimisen lisäksi myös muun muassa erilaisten lakidokumenttien laatimista sekä seinäkaiverrusten ja -maalausten piirtämistä.

Kirjurin kynä saattoi olla materiaaliltaan ruokoa, sulkaa tai metallia. Muste valui onton kynän sisältä sen kärkeen. Metallinen kynä oli kestävä ja tarkka etenkin ohuiden viivojen piirtämisessä, mutta sulkakynä ja ruokokynä voitiin leikata kirjurin toiveiden mukaiseksi. Kynän leikkaamisen lisäksi kirjuri saattoi käyttää kynäveistään raaputtamaan tekemänsä virheet pois. Kirjoitusjäljen laatu riippui paljon pergamentin laadusta.^[3]

Babyloniassa kirjurin koulutukseen kuului sumerin ja akkadin kielten kirjoittaminen nuolenpääkirjoituksella sekä kirjeiden, sopimusten ja tilikirjojen käytäntöjen opettelu. Kirjureita suojeli jumalatar Nisaba, myöhemmin jumala Nabu, jonka symboli oli ruo’osta leikattu piirrin, jolla nuolenpäämerkkejä kirjoitettiin pehmeisiin savitauluihin.^[4]

Muinaisessa Egyptissä kirjurin ammatti oli arvostettu ja tarjosi taitavalle kirjurille uralla etenemisen mahdollisuuksia. Kirjuri käytti kivistä tai puista palettia, jolla oli punainen ja musta mustekivi, nahkainen kassi tai astia vedelle, sekä kokoelma ruokokyniä. Väripigmentit saatiin erilaisista mineraaleista, joita sekoitettiin sideaineisiin. Värin kirjuri levitti siveltimillä. Paperi valmistettiin papyruksesta. Jotkut kirjurit erikoistuivat piirtämiseen. Seinäkirjoituksia tehteässä nuorempi piirtäjä teki seinälle luonnoksen punaokralla ja vanhempi piirtäjä viimeisteli sen mustalla värillä. Piirtäjät käyttivät 18 × 18 -ruudukkoa asemoidakseen piirrostensa osat. Lopuksi kuvat veistettiin kohokuviksi ja maalattiin.^[5]

Kirjurinuralle lähtivät Egyptissä yleensä vain kirjurien pojat, joskus myös tyttäret. Kirjurit kävivät kirjurikoulun, jossa he opettelivat lukemaan ja kirjoittamaan hieroglyfejä ja hieraattista kirjoitusta. Oppilaat harjoittelivat papyruksilla, vanhoilla astioilla tai kalkkikiven palasilla. Kirjurikoulu kesti neljästä viiteen vuotta.^[6]

Entisaikojen juutalaiset kirjurit kirjoittivat esimerkiksi Toora-kääröjä, tefillin-kirjoituksia, mezuzoja ja avioerosopimuksia. Tooraa kopioivat kirjurit käyttivät oppaanaan kirjaa nimeltä Tikkun Soferim, jossa oli Tooran tekstin lisäksi ohjeet esimerkiksi kirjainten koristeluun ja osioiden välistyksiin. Toora-kirjurin oli otettava rituaalinen kylpy ennen työn aloittamista. Talmudisena aikana kirjureille maksettiin huonosti, jotta he eivät rikastuisi ja lopettaisi tärkeää työtään. Juutalaisen lain mukaan kirjurin palkan maksoi se osapuoli, joka hyötyi kaupasta enemmän.^[7]

Rooman valtakunnan myöhäisaikana ja keskiajan alussa kirjurin työ muuttui maallisesta työstä munkkien työksi. Parhaat kirjurit olivat luultavasti varhaisteini-ikäisiä poikia, sillä työssä vaadittiin erinomaista näköä sekä kykyä kestää hyvin tylsää ja yksitoikkoista uurastamista ilman että kirjoitusjälki heikkeni väsymyksen johdosta.^[3]

Luostarien kirjurit työskentelivät koko valoisan ajan aamusta iltaan kopioiden luostarin kirjastonhoitajalta saamiaan tekstejä mekaanisesti ilman omaa älyllistä panosta. Koska kirjurien ei edes tarvinnut ymmärtää kopioimaansa tekstiä tai osata sen kieltä kunnolla, kopioihin tuli paljon virheitä. Joskus kirjurit myös tietoisesti korvasivat itselleen tuntemattoman sanan tutummalla mutta väärällä sanalla. Tauolta palaava kirjuri saattoi jatkaa kopiointia väärästä paikasta, jolloin kokonaisia lauseita tai kappaleita jäi kopioimatta.^[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirjuri Wikimedia Commonsissa