Kiitotie

Kiitotie (engl. runway) on maalentopaikalle määritetty suorakaiteen muotoinen alue, joka on kunnostettu ilma-alusten laskua ja lentoonlähtöä varten.^[1] Kiitotiet voivat olla kestopäällysteisiä (usein asfaltti tai betoni) tai päällystämättömiä (sora, nurmi tai hiekka).

Yleiskielessä kiitotiestä käytetään usein myös nimitystä kiitorata.^[2] Ilmailussa käytetään kuitenkin termiä kiitotie.^[1]

Kiitoteitä pyritään rakentamaan lentokentille niin, että lentokoneet voivat lentoonlähdössä ja laskeutumisessa käyttää hyväksi vastatuulta kiitotien nousu- ja laskusuuntaa tarpeen mukaan vaihtaen. Vastatuuli on myötätuulta parempi erityisesti siksi, että lentokoneen siipien kantavuus kasvaa koneen ja ilman välisen nopeuseron (koneen ilmanopeus) kasvaessa, ja vastatuuleen koneen ilmanopeus on suurempi kuin myötätuuleen. Muita kiitoteiden suuntaa rajoittavia tekijöitä ovat muun muassa meluvaikutukset, joita nousevat ja laskevat lentokoneet aiheuttavat lähellä sijaitseville asutuskeskuksille.^lähde?

Kiitotiearkkitehtuureissa tyypillisiä sijoittelumalleja ovat:

• yksi kiitotie
• kaksi risteävää kiitotietä
• rinnakkaiset kiitotiet

Kiitotien sivussa on yleensä rullausteitä, joita pitkin lentokoneet siirtyvät terminaalirakennukselta kiitotielle ja toisin päin. Rullausteiden rakentamisessa voidaan säästää, jos lentokenttä on sen verran harvaan liikennöity, että kiitotien suuntaisen rullaustien sijasta koneet voivat käyttää rullaukseen kiitotietä (esimerkiksi ennen lentoonlähtöä ajavat kiitotielle keskivaiheilta, sitten kiitotien toiseen päähän ja kääntyvät siellä).^lähde?

Kiitoteiden ja lentoasematerminaalin keskinäinen sijainti on merkittävä suunnitteluongelma pyrittäessä minimoimaan rullausaikoja, joiden polttoaineenkulutus on merkittävä.^lähde?

Kiitotien pituus ja leveys vaihtelevat pienimpien kenttien 240 metriä pitkistä ja 8 metriä leveistä aina kansainvälisten kenttien 4 800 metriä pitkiin ja 80 metriä leveisiin. Yhdysvalloissa ja Kanadassa mitat ilmoitetaan jalkoina. Kiitotien pituuteen vaikuttavat liikennöivien koneiden tarpeiden lisäksi merkittävästi paikalliset olosuhteet, sillä lentokoneen ilmassa pysymiseen tarvitsemaan nosteeseen vaikuttaa nopeuden lisäksi myös muun muassa ilmanpaine. Vuoriston ohuessa ilmassa koneet tarvitsevat pidemmän kiitotien kuin merenpinnan tasolla. Pisin siviililentokentän kiitotie (5 500 m) on Bamdan kentällä Tiibetissä. Yhdysvaltalaisessa lentotukikohdassa Area 51:llä on käytöstä poistettu kuuden mailin (9 656 m) kiitotie, jota tosin ei ole ilmeisesti milloinkaan käytetty kokonaisuudessaan.

Airbus A380:n (A380-863F) lentoonlähdössä maksimipainolla kiitotien pituusvaatimus on 10 050 jalkaa eli 3 063 metriä. Boeing 747-8F -rahtikoneen lentoonlähdössä maksimipainolla kiitotien pituusvaatimus on 10 700 jalkaa eli 3 261 metriä. Laskeutumisessa Airbus A380:n kiitotien pituusvaatimus on 6 750 jalkaa eli 2 057 metriä. Boeing 747-8F -rahtikoneen kiitotien pituusvaatimus laskeutumisessa on 7 850 jalkaa eli 2 393 metriä. Näissä laskeutumisessa tarvittavien kiitotien pituuksissa ei ole otettu huomioon kiitotien märkyyttä, joka vaikuttaa laskeutumisessa tarvittavaan pituuteen.^[3]

Kiitotiet numeroidaan kompassisuunnan mukaisesti; numeron muodostaa asteluvun kaksi ensimmäistä numeroa. Jos kiitotien kompassisuunta on esimerkiksi 172 astetta, numero on 17. Koska kiitotietä voidaan käyttää molempiin suuntiin, kummallakin suunnalla on oma numeronsa. Koska toinen suunta on siis 180 astetta suurempi, esimerkiksi edellisessä tilanteessa (172+180=352), suunta on 35. Kiitotien tunnus on näiden yhdistelmä eli 17/35. Jos suunta on alle sadan asteen, ensimmäinen numero on nolla (esimerkiksi 04/22). Pohjois-Amerikassa siviilikentillä nollaa ei merkitä, jolloin vastaava merkintä olisi 4/22.

Mikäli lentoasemalla on kaksi samansuuntaista kiitotietä rinnakkain, numeroiden lisäksi käytetään myös kirjaimia, esimerkiksi 18L (L = left = vasen) ja 18R (R = right = oikea). Jos saman suuntaisia kiitoteitä on kolme, käytetään lisäksi C-kirjainta (C=center=keskimmäinen). Muutamalla suurimmalla kentillä saman suuntaisia kiitoteitä on useampia , jolloin yli menevät kiitotiet erotellaan ensimmäisestä kolmesta numeroimalla ne tarkoitukselliseti 10 astetta väärin. Esimerkiksi 18L, 18C, 18R ja 19 voivat olla todellisuudessa neljä täsmälleen yhdensuuntaista kiitotietä.

Koska numero annetaan kompassisuunnan mukaan, Kanadassa ilmenee ongelmia, sillä sen alueella sijaitsee magneettinen pohjoisnapa. Niinpä pohjois-Kanadassa kiitotiet numeroidaan karttapohjoisen mukaan.^[4]

Lentokentällä kiitotien opasteena toimii valotaulu, jolle kiitotien numero on kirjoitettu valkoisilla numeroilla punaiselle taustalle. Kiitotiet merkitään myös sen pintaan tehtävillä valkoisilla maalauksilla ^[5]

Vaikka kentällä olisi useita kiitoteitä, niistä käytetään kerrallaan yleensä vain muutamaa. Näitä nimitetään aktiivisiksi kiitoteiksi. Aktiivisen kiitotien valinnassa tärkein kriteeri on yleensä tuulen suunta, sillä lentoonlähtöjen ja laskujen tulisi tapahtua vastatuuleen. Valintaan voivat vaikuttaa myös muut tekijät, kuten melumääräykset.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiitotie Wikimedia Commonsissa

• Kiitotie 1, 2 vai 3? Näin lentokoneelle määräytyy oikea kiitotie Helsinki-Vantaalla Finavia. 5.7.2018. Viitattu 17.2.2020.
• Lentokoneiden katselupaikat - kalliot ja näköalatasanteet – Helsinki Stadissa.fi. Viitattu 17.2.2020.
• Aatsalo, Johanna: Helsinki-Vantaalla ei voida säästellä kiitotien päällysteen paksuudessa Rakennuslehti. 10.10.2017. Viitattu 17.2.2020.