Kauluspekari
| Kauluspekari | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Pekarit Tayassuidae |
| Suku: | Pecari |
| Laji: | tajacu |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Kauluspekari (Pecari tajacu) on pekarien heimoon kuuluva amerikkalainen sorkkaeläin.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauluspekarin säkäkorkeus on noin 50 cm ja paino 14–35 kiloa. Pituutta eläimelle kertyy parhaimmillaan metri, jonka lisäksi häntää 2–6 cm. Kauluspekarin karkea karva on tummanharmaa lukuun ottamatta kaulan ympärillä olevaa valkoista rengasta, josta laji on saanut nimensä. Eläimen paino on kahden varpaan varassa; lisäksi takajaloissa on kolmannen varpaan surkastuma.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauluspekari on yöaktiivinen, reviiriään puolustava laumaeläin. Se on pääasiassa kasvinsyöjä, mutta syö myös selkärangattomia ja pieniä selkärankaisia. Kauluspekari on vankeudessa elänyt 24-vuotiaaksi ja luonnossa 16 vuotta. Pahnueen koko on tavallisesti kaksi tai kolme. Tiineysaika 4–5 kuukautta ja porsaiden vieroitus tapahtuu 7–10 viikon ikäisinä. Sukukypsyyden saavuttaa ensin naaras 9 kuukauden iässä ja uros kaksi kuukautta myöhemmin.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauluspekaria esiintyy laajalla alueella Yhdysvaltain eteläosista (Arizona, Texas ja New Mexico) Keski-Amerikan kautta Etelä-Amerikkaan Argentiinan pohjoisosiin asti. Se on luokiteltu elinvoimaiseksi. Kauluspekari on hyvin sopeutuva laji, ja se voi elää monenlaisissa ympäristöissä trooppisista sademetsistä puoliaavikoille ja kuiviin kaktuspensaikoihin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Gongora, J., Reyna-Hurtado, R., Beck, H., Taber, A., Altrichter, M. & Keuroghlian, A.: Pecari tajacu IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Beer, Amy-Jane; Morris, P.: Maailman nisäkkäitä, s. 132. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21835-7