Kargilin konflikti

Kargilin konflikti (myös Kargilin sota) oli vuonna 1999 käyty ”minisota” Intian ja Pakistanin välillä. Se sai alkunsa vuosikymmeniä kestäneestä Kashmirin konfliktista. Valtiot sotivat pääosin maiden välisen tulitaukolinjan lähellä vuoristossa. Lähellä on mm. Kargilin kaupunki. Yhteenotto alkoi, kun Pakistan solutti huhti-toukokuussa vuoristossa joukkojaan Intian puolelle. Intia löi hyökkääjät takaisin kesä-heinäkuussa. Raskain asein vuoristossa käydyt taistelut olivat ankaria ja vaativat ainakin 900, jopa noin 5000 kuollutta. Sota loppui, kun Yhdysvallat pyysi Pakistania vetäytymään. Kargilin taistelut olivat ensimmäinen kerta historiassa, kun kaksi ydinasevaltiota sotivat keskenään suoraan^[1]

Intia ja Pakistan ovat riidelleet vuodesta 1946 lähtien Kashmirista. Kashmirin alue on jaettu Intian, Pakistanin ja Kiinan kesken. Intia hallitsee Kashmirin pääosaa, Srinagarin laaksoa. Pakistan haluaa koko Kashmirin itselleen, koska suurin osa siellä asuvista on muslimeja. Myös Intia haluaa koko Kashmirin itselleen. Molemmin puolin vastustajan kanssa neuvottelua Kahsmirin alueesta pidetään heikkoutena.

Pakistan koetti vallata Kashmirin vuonna 1965, mutta hävisi siitä aiheutuneen sodan. Vuonna 1972 saatiin maiden välille tulitaukosopimus. Tästä huolimatta Intia miehitti 1980-luvulla Siachenin jäätikön, jota Pakistan piti omanaan. Niinpä Pakistan koetti vallata jäätikön moneen otteeseen 80- ja 90-luvuilla. Intia ja Pakistan kokeilivat kumpikin ydinasetta vuonna 1998.

Kargilin alueella on Srinagarista Lehiin vievä valtatie 1D (nykyinen valtatie 1A). Se vie Siachenin jäätikölle, jota Intia valvoo. Koska tulitaukolinja kulki lähellä tätä valtatietä, Intia koetti talvella 1998 vallata sen lähellä olevia pakistanilaisten miehittämiä vuoria kahdesti. Tämä ei onnistunut ja Pakistan päätti aloittaa vastaoperaationsa.

Pakistan aloitti operaatio ”Badrin”, jonka tavoite oli katkaista huoltotie Siachenin jäätikölle. Tarkoitus oli painostaa Intiaa vetäytymään sieltä ja myös neuvottelemaan Kashmirin asemasta^[2].

Niinpä Pakistan siirsi islamistitaistelijoita ja joukkojaan Intian puolelle Kargilissa. Maa väitti kaikkia joukkoja alussa islamistitaistelijoiksi. Joukot koostuivat pääosin kevyistä NLI-pataljoonista, jotka eivät tuolloin vielä olleet varsinaisen Pakistanin armeijan osasia. Yleensä sekä Intian että Pakistanin joukot jättivät kylmän, lumisen vuoriston asemat talveksi ja miehittivät ne taas kesällä. Pakistanin armeija käytti tätä hyväkseen ja Pakistanin taistelijat miehittivät talvella hylättyjä Intian asemia vuoristossa huhtikuussa 1999. Nämä olivat Drassin, Kargilin ja Batalikin pohjoispuolella.

Joukot saattoivat saapua asemiinsa Pakistanin jatkuvan kovan tykkitulen suojaamina. 3. toukokuuta vuonna 1999 tulitaukolinjan eteläpuolella olleet paimentolaiset huomasivat, että Kargiliin tunkeutui vierasta sotaväkeä^[3]. Kun Intian armeijan 60-henkinen partio saapui paikalle, pakistanilaiset sieppasivat viisi sotilasta ja kiduttivat nämä kuoliaaksi kesäkuun alussa. Myös seuraava Intian joukko-osasto epäonnistui tehtävässään ja kärsi tappion.^[4]

Intialaiset ajattelivat alussa tunkeutujien olevan islamistisissejä, mutta hyökkäyksen laajuus näytti pian toiselta. Pakistan tulitti Intian ammusvarikkoa. 10. toukokuuta kymmeniä-satoja pakistanilaisia tunkeutui tulitaukolinjan yli. Pakistanin joukot etenivät vuoristossa jopa 20 km tulitaukolinjasta laskien. Pakistan saattoi nyt uhata Siachenin jäätikölle johtavaa tietä^[5]. Intia pommitti Pakistanin asemia ilmasta. Suuri maaston korkeus ja sää huononsivat pommitusten tehoa. Jotkut helikopterit eivät nouseet Pakistanin asemien tasalle. Pakistan vastasi pommittamalla valtatietä 1D ilmasta. Pakistanilla oli edullisen asemat ylempänä vuoristoa kuin Intian asemat. Intian joukot kärsivät suuria tappioita Pakistanin tykkitulessa. Pakistan uhkasi saartaa tykistön avulla Lehin kaupungin. Intia menetti ilmataisteluissa muutamia lentokoneita. Pakistanilaisia tunkeutuijia oli huipussaan joidenkin tietojen mukaan vain 1000, toisten jopa 5000.

Intia kokosi Kargiliin noin 30000 miestä. 3. kesäkuuta alkoi toden teolla Intian armeijan operaatio ”Vijay”. 6. kesäkuuta Intia valtasi kaksi avainasemaa. Tästä alkoi Intian voittojen sarja. Kesä- heinäkuussa Intia valtasi monia Pakistanin miehittämiä kukkuloita ja muita alueita. Intian joukot etenivät hitaasti. Taistelut olivat verisiä ja raskailla aseilla tulitettiin usein. Ainakin satoja sotilaita kuoli puolin ja toisin ja yli tuhat haavoittui molemmin puolin. Navaz Sharifin mukaan pakistanilaisa kuoli jopa 2000–4000. Intialaisia kuoli noin 500. Pakistanilaisten mukaan intialaisa saattoi kuolla jopa 1600. Maat alkoivat neuvotella konfliktista toden teolla kesäkuussa. Pakistan oli joutunut pahoin alakynteen ja kärsinyt suuret tappiot. Pakistan alkoi vetää joukkojaan heinäkuussa. Sota päättyi 26. heinäkuuta 1999. Konflikti saatiin päättymään vasta Yhdysvaltojen puututtua tapahtumien kulkuun.

Sekä Intia että Pakistan julistautuivat virallisesti sodan voittajiksi. Tällöin jännittyneisyys maiden välisellä rajaseudulla kiristyi entisestään.^[6]

Intiassa juhlittiin voittoa. Pörssikurssit nousivat siellä sodan jälkeen. Intia lisäsi sodan seurauksena puolustusbudjettia ja varustelua. Maassa kyseltiin, miksi maan tiedustelu ei ollut päässyt vihille Pakistanin suunnitelmista. Intian tiedustelu järjestettiin uudelleen.

Pakistanissa talous heikkeni sodan takia ja Pakistanin armeijan taistelumoraali kärsi tappion takia. Myöhemmin vallan kaapannut kenraali Musharraf piti sotaa voittona. Moni muu armeijan upseeri ja oppositio pitivät Kargilin sotaa erittäin pahana virheenä. Musharrafia edeltäneen armeijan päällikön Ali Kuli Khan Khattakin mukaan Kargilin sota oli pahempi takaisku kuin Itä-Pakistanin menetys aikoinaan. Khattakin mukaan operaation ajatus, suunnittelu ja toteutus epäonnistuivat, ja siinä kuoli liian monta sotilasta^[7].