Jacques Fath

Jacques Fath (6. syyskuuta 1912 Maisons-Laffitte, Ranska – 13. marraskuuta 1954 Pariisi, Ranska)^[1] oli ranskalainen muotisuunnittelija.^[2]

Häntä pidetään yhtenä kolmesta toisen maailmansodan jälkeiseen haute coutureen 1940-luvun lopulla eniten vaikuttaneesta suunnittelijasta Christian Diorin ja Pierre Balmainin ohella. Fathin muotisuunnitelmat edustivat sitä sodanjälkeistä glamouria, jota muutkin tekivät, mutta hänen asenteensa liiketoimintaan sekä ymmärryksensä julkisuuden ja markkinoinnin voimasta erottivat hänet ikäistensä joukosta.^[2]

Jacques Fath syntyi lähellä Pariisia taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä oli elsassilais-flaamilainen vakuutusvirkailija André Fath. Isoisä oli menestynyt maisemataiteilija René-Jacques Fath. Isoisoäiti Caroline Fath oli myös taiteilija, joka työskenteli toisinaan muotikuvituksen parissa, mutta suunnittelija ei yrittänyt tukahdutta huhua, että tämä olisi ollut keisarinna Eugénien couturière eli muotitaiteilija. Isoisoisä Georges Fath oli myös kuvittaja ja kirjailija.^[2]

Perheensä rohkaisemana Fath siirtyi liike-elämään ja työskenteli pörssimeklarina kaksi vuotta koulusta valmistuttuaan. Suoritettuaan vuoden asepalveluksen hän ymmärsi, että luovempi ura olisi oikea kutsumus. Hän vietti jonkin aikaa draamakoulussa ja kävi myös piirtämisen ja kaavaleikkauksen iltakursseilla. Tänä aikana Fath tapasi Geneviève Boucher de la Bruyèren, valokuvamallin ja draamaopiskelijatoverin, josta tuli hänen vaimonsa vuonna 1939. Hän mallinsi monia Fathin varhaisia ​​luomuksia ja oli innoittajana sille tyylille, jota Fath käytti muotisuunnitelmissaan.^[2] Heille syntyi vuonna 1943 poika Philippe. Molemmilla aviopuolisoilla oli ollut ennen avioliittoaan suhteita saman sukupuolen kanssa.

Vuoden 1936 lopulla Fath perusti kahden huoneen couture-muotitalon rue de la Boetielle ja esitteli ensimmäisen, vain 20 vaatekappaleen kokoelmansa keväällä 1937. Kokoelma sai hyvän vastaanoton ja auttoi Fathia rakentamaan pysyvän asiakaskunnan, vaikka hän 1930-luvulla eli edelleen kädestä suuhun. Viimeisinä vuosinaan Fath muisteli, kuinka hän usein käytti vaatteesta etumaksuna saatuja rahoja ostaakseen kankaan sen valmistamiseen.^[2]

Jacques Fath palveli armeijassa toisen maailmansodan aikana ja saksalaisille antautumisen jälkeen vuonna 1940, hän jatkoi muotitalonsa johtamista pienessä mittakaavassa. Kerran jo muutettuaan Fath hankki brändilleen pysyvän kodin 1700-luvun rakennuksessa Pierre Premier de Serbie -kadulla. Vuonna 1945 hän loi neljä asumallia Théâtre de la Modelle, muotinukkien kiertävälle näyttelylle, joka esitteli pariisilaisten huippusuunnittelijoiden töitä.^[2]

Viisas liikemies Fath päätti lisätä hajuvesisarjan muotitaloonsa. Hän lanseerasi ensimmäisen tuoksunsa Chasublen vuonna 1945 ja toisen Iris Gris'n vuotta myöhemmin. Ymmärrettyään ne uskomattomat mahdollisuudet mitä liiketoiminman laajentaminen Yhdysvaltoihin merkitsi, hän allekirjoitti sopimuksen newyorkilaisen valmistajan Joseph Halpertin kanssa vuonna 1948. Fath teki sopimuksen kahden kokoelman toimittamisesta vuosittain, joista kukin sisälsi noin kaksikymmentä mallia, joita markkinoitiin suurissa tavarataloissa ympäri maailmaa.^[2]

Hänen suosionsa Amerikassa kasvoi entisestään, kun Rita Hayworth valitsi hänet suunnittelemaan hääpukunsa ja kapionsa (liina- ja alusvaatteet) häihinsä prinssi Aly Khanin kanssa vuonna 1949. Fathilla oli uskollinen seuraaja Hollywoodissa, ja hän suunnitteli puvut useisiin elokuviin sekä Yhdysvalloissa että Yhdysvalloissa. Euroopassa. Hänen Moira Shearerille suunnittelemiaan pukuja kuuluisassa elokuvassa Punaiset kengät (1948) pidetään klassikoina.^[2] Hänen asiakkaitaan olivat myös Ava Gardner, Greta Garbo ja Eva Perón. Yhdessä harvoista jäljellä olevista 1940- ja 1950-luvun maalauksista, joka ei tuhoutunut vuonna 1955, kun Juan Perón syrjäytettiin vallasta. Evita on kuvattu kenraali Perónin vieressä yllään Fathin suunnittelema valkoinen iltapuku. Puku on esillä maalauksen vieressä Museo del Bicentenariossa Buenos Airesissa.^[3]

Vuosi 1950 oli suunnittelijalle tapahtumarikas, hän lanseerasi Canasta parfyymin ja avasi boutiquensa, joka myi edullisempia tuotteita, kuten asusteita, huiveja, solmioita ja sukkia. Chambre Syndicale de la Haute Couture eli Ranskan muotitaiteen keskusjärjestö valitsi hänet yhdeksi viidestä suunnittelijasta, Marie-Louise Carvenin, Jean Dessèsin, Jeanne Paquinin ja Robert Piguetin kanssa muodostamaan yhdistyneen joukon couturièreja eli muotitaiteilijoita. Myöhemmin samana vuonna hän perusti erillisen yrityksen, Parfums Jacques Fathin markkinoimaan kasvavaa tuoksuvalikoimaansa.^[2]

Vuonna 1953 Fath esti muiden suunnittelijoiden samankaltaiset toimet tähdätä laajemmille markkinoille ja teki päätöksen lanseerata valmisvaatemalliston. Jacques Fath Université -sarja on saanut inspiraationsa nopeista ja tehokkaista massatuotantomenetelmistä, joita suunnittelija oli nähnyt Yhdysvalloissa.^[2]

Fathin rakkaus dramatiikkaa kohtaan näkyi hänen vaatteissaan. Hän sai suuren osan inspiraatiostaan ​​historiallisista puvuista, teatterista ja baletista. Nämä vaikutteet näkyvät turnyyrin ja korsetin toistuvana käyttämisenä sekä leikkisissä ja aaltoilevissa linjoissa. Hän viimeisteli puhtaan ja räätälöidyn tiimalasin muodon korostaen sitä syvillä päänteillä, terävillä taskuyksityiskohtilla tai dramaattisilla laskoksilla. Fath kokeili epäsymmetriaa, laskostusta ja volyymia suunnittelemalla valtavia, laajoja hameita sekä päivä- että ilta-asuihin.^[2]

Fathin vuoden 1948 kokoelma oli merkittävä, koska hän hylkäsi kokonaan Christian Diorin lanseeraman New Look -siluetin ja suosi ankaria putkimaisia ​​hameita ja pukuja, jotka oli leikattu vinosti. Hänen kevätmallistonsa vuonna 1950 aiheutti sensaation: puvut, joissa oli syvä päätie ja tärkätty siipikaulus, joka kiinnitettiin rusetilla. Tämä tyyli yhdistettiin aikanaan Playboy-tyttöihin eli pupunkorviin pukeutuneisiin naisiin, joilla oli tiukka korsettiasu. Fath piti hienoista villasta kudotuista tweed- ja jersey-kankaista päiväasuissa, ja usein ne levitettiin suoraan mallinuken päälle kun luotiin uusia malleja. Raskaat satiinit, taftit ja hienot sifongit olivat hänen valintojaan iltapukuihin, ja hän käytti usein turkista dramaattisesti sekä koristeina että kokonaisina vaatteina.^[2]

Jacques Fath kuoli Pariisissa 42-vuotiaana leukemiaan 13. marraskuuta 1954. Tauti oli diagnosoitu kaksi vuotta aiemmin. Muotitalo Fath sulkeutui vuonna 1957 ja sen toimintaa johti hänen leskensä Geneviève Boucher de la Bruyère, joka esitteli ensimmäisen kokoelmansa muotitalolle vuonna 1955. Hän työskenteli kolmen miehensä entisen työtoverin kanssa: Catherine Brivet'n (työskenteli Paul Poiret'lle, Jean Patoulle, Pierre Balmainille, Coco Chanelille ja Cristóbal Balenciagalle), Pierrey Metthey'n ja Suzanne Renoult'n (kangasasiantuntija, työskenteli Lucien Lelongille, Elsa Schiaparellille ja Gaston Worthille). Yrityksen haute couture -toiminnan päätyttyä se aloitti liiketoiminnan, joka tuotti hajuvesiä, käsineitä, sukkahousuja ja muita asusteita.^[2]

Muotitalo Fath lanseerattiin uudelleen vuonna 1992 valmisvaate- ja resort-kokoelmilla Tom van Lingenin luovan ohjauksen alaisuudessa, ja sen omisti Altus Finance, osa Credit Lyonnais'ta. Vuonna 1994 tuotemerkkien myynti nousi noin 10 miljoonaan dollariin. Groupe Emmanuelle Khanh osti yrityksen vuonna 1997 ja Lingenin tilalle tuli Elena Nazaroff. Vuotta myöhemmin Nazaroff korvattiin Octavio Pizarrolla.

Vuonna 2001 Mounir Moufarrige ja François Barthes (EK Financesin omistaja, joka tunnettiin aiemmin nimellä Groupe Emmanuelle Khanh) perustivat France Luxury Groupin, johon Jacques Fath tuli mukaan Emmanuelle Khanhin, Jean-Louis Scherrerin ja Harelin brändien rinnalle. Helmikuussa 2002 Lizzy Disney nimitettiin Jacques Fathin pääsuunnittelijaksi. Alain Dumenil osti enemmistön konsernista marraskuussa 2002 ja joulukuussa hän osti 100 % yrityksestä. Disneyn ja yrityksen tiet erosivat vuonna 2003. Vuonna 2004 France Luxury Group nimettiin uudelleen Alliance Designers Groupiksi. Vuonna 2007 aloitettiin suunnitelmat Jacques Fathin lanseeraamisesta lisävarustesarjana ja Laurence Dumenil nimitettiin luovaksi suunnittelijaksi, linja lanseerattiin vuonna 2010, mutta lopetettiin myöhemmin.

Yritys on valmistanut useita tuoksuja, kuten Chasuble (1945), Iris Gris (1946), Green Water (1947), Canasta (1950), Fath de Fath (1953), Fath's Love (1968), Expression (1977), Pour L'Homme (1998), Yin (1999), Yang (1999), Red Shoes (2018). Green Water ja Fath de Fath muotoiltiin uudelleen ja julkaistiin uudelleen vuonna 1993. Vuonna 2018 Iris Gris julkaistiin uudelleen nimellä L'Iris de Fath.

Tuoksujen lisensiointilupa oli L'Oréalin hallussa vuodesta 1964 vuoteen 1992 asti. Altus Finance osti tuoksuluvat vuonna 1993. Tammikuussa 1998 Star Fragrance International hankki hajuvesilisenssin. Vuonna 2008 Panouage Group hankki hajuvesilisenssin ja aloitti tuoksujen valmistuksen Jacques Fath -nimellä.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jacques Fath Wikimedia Commonsissa