Icomos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

International Council on Monuments and Sites (Icomos) on kansainvälinen asiantuntijajärjestö, jonka toimintaan kuuluu kulttuuriperintöön kuuluvien kohteiden konservointi ja suojelu. Se perustettiin vuonna 1965 Venetsian julistuksen seurauksena ja antaa asiantuntija-apua Unescon maailmanperintöluetteloon.

Icomosiin kuuluu noin 9 500 jäsentä, ja sen jäseniin kuuluu arkkitehteja, historioitsijoita, arkeologeja, taidehistorioitsijoita, maantieteilijöitä, antropologeja, insinöörejä ja kaupunkisuunnittelijoita.[1] Icomosilla on kansalliset osastonsa yli 110 maassa. [2] Kansalliset osastot luovat omat toimintaperiaatteensa Icomosin tavoitteiden ja säännösten mukaan.[3]

Icomosin Suomen osasto, ICOMOS Suomi, perustettiin vuonna 1967 opetusministeriön aloitteesta. Perustajajäseninä oli Maija Kairamo, Pekka Kärki ja Antero Sinisalo. Aluksi toiminta oli Rakennustaiteen Seuran yhteydessä. Toiminta on jatkunut itsenäisenä yhdistyksenä 1988 lähtien.[4]

Icomosin päättävä elin on kolmen vuoden välein kokoontuva yleiskokous, johon voi osallistua järjestön kaikki jäsenet. Se valitsee 12 jäsenisen toimeenpanevan komitean, jonka apuna toimii kerran vuodessa kokoontuva kansallisten osastojen ja tieteellisten komiteoiden puheenjohtajien muodostama neuvoa-antava komitea. Icomosin toiminta- ja dokumentointikeskus on Pariisissa. Keskuksessa on saatavilla kaikki maailmanperintöluetteloon liittyvät asiakirjat, ja siellä on myös suuri kirjasto.[5]

Kansainväliset tieteelliset komiteat auttavat yleiskokousta kehittämään tavoitteet rakennussuojelulle, restauroinnille ja kulttuurimuistomerkkien hoidolle.[5] Icomosin alaisuudessa on 31 kansainvälistä tieteellistä komiteaa.[6] Lisäksi Icomosilla on eri teemoihin erikoistuneita työryhmiä.[7] Icomos auttaa Unescon maailmanperintökomiteaa päättämään uusista kohteista maailmanperintöluetteloon.[5]

Icomos järjestää myös tieteellisiä kokouksia ja julkaisee lehtiä, joiden tarkoituksena on löytää rakennussuojelun ongelmia, mahdollisuuksia ja tavoitteita sekä koota alan tutkimustuloksia. Icomosin julkaisuja ovat Icomos News -jäsentiedote, ja Icomos Scientific Journal, joka on tilauspohjainen tieteellinen aikakauslehti.[5]

  1. About Icomos Icomos. Viitattu 31.8.2024. (englanniksi)
  2. Icomos National Committees Icomos. Viitattu 31.8.2024. (englanniksi)
  3. Icomos National Committees Icomos. Viitattu 31.8.2024. (englanniksi)
  4. Kovanen, Kirsi ym: Rakennussuojelu ajassa : pohdintoja rakennetun ympäristön suojelusta, s. 7. ICOMOS Suomen osasto r.y., 2014.
  5. a b c d Icomos (International Council on Monuments and Sites) Museovirasto. Viitattu 3.2.2010.
  6. International Scientific Committees Goals Icomos. Viitattu 31.8.2024.
  7. Groups Icomos. Viitattu 31.8.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]