Erich von Falkenhayn
Erich von Falkenhayn (11. syyskuuta 1861 – 8. huhtikuuta 1922) oli kenraali ja Saksan kenttäarmeijan päällikkö ensimmäisessä maailmansodassa. Hän johti muun muassa Verdunin taistelua.
Falkenhayn teki pitkän uran sotilaana. Hän palveli muun muassa Kiinassa boksarikapinan aikana. Vuonna 1913 hän nousi Preussin sotaministeriksi, minkä takia hän oli merkittävä tekijä ensimmäisen maailmansodan synnyssä.
Falkenhayn korvasi Helmuth Johannes Ludwig von Moltken Marnejoen taistelun jälkeen esikuntapäällikkönä. Schlieffen-suunnitelman epäonnistuttua Falkenhayn yritti kukistaa ranskalaiset ja brittiläiset niin kutsutulla ”kilvalla merelle”. Britit pysäyttivät saksalaiset vasta Ypresin taistelussa.
Falkenhayn piti hyökkäävämmästä taktiikasta läntisellä rintamalla ja teki vain pieniä kampanjoita Venäjää vastaan toivoen, että Venäjä suostuisi erilliseen aselepoon. Tämä johti konfliktiin Paul von Hindenburgin ja Erich Ludendorffin kanssa. Lopulta Falkenhayn sai aikaan massiivisen näännytystaistelun Verdunissa, jossa kuoli satojatuhansia sotilaita. Falkenhayn uskoi ”vuodattavansa ranskalaisten veren kuiviin”, jolloin miestappioiden määrä saisi Euroopan johtajat päättämään sodan tai menetykset olisivat suuremmat Ranskalle kuin Saksalle. Suunnitelman epäonnistuttua Hindenburg korvasi Falkenhaynin esikuntapäällikkönä.
Sodan loppuvaiheissa Falkenhayn palveli Saksan armeijaa vielä Transilvaniassa, Palestiinassa ja Valko-Venäjällä. Vuonna 1919 hän jäi eläkkeelle armeijasta ja vetäytyi tilalleen, jossa kirjoitti useita kirjoja sodasta ja strategiasta sekä omaelämäkerran.