Dracula

Dracula on irlantilaisen kirjailijan Bram Stokerin luoma vampyyrihahmo. Ensimmäisen kerran Dracula esiintyy Stokerin vuonna 1897 julkaistussa romaanissa Dracula, ja hahmoa on sen jälkeen käytetty hyvin useasti etenkin elokuvissa.

Dracula on kreivi, jonka koti on transilvanialainen linna. Hän elää ihmisverellä, jota hän imee uhreistaan. Hän on kuolematon, ellei häntä surmata lyömällä seivästä sydämen läpi. Hän on myös hyvin vahva ja hän voi muuttaa muotoaan. Draculan kuva ei näy peilissä, eikä hän luo varjoa. Hänellä on myös joitain heikkouksia: hän ei esimerkiksi kestä päivänvaloa, joka on koitunut hänen kuolemakseen vuoden 1922 ensimmäisestä Dracula-elokuvasta alkaen. Alkuperäiseltä luonteeltaan Dracula on säälimätön ja tunteeton, mutta uudemmat sovitukset ovat tehneet hänestä aiempaa inhimillisemmän.

Draculan hahmo perustuu aiempaan hirviö- ja vampyyrikirjallisuuteen, ja se sai nimensä ja innoitusta 1400-luvulla eläneestä Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjästä, joka tunnettiin myös nimellä Vlad Dracula.

Pääartikkeli: Dracula (romaani)

Draculan hahmon loi irlantilainen Bram Stoker vuonna 1897 julkaistussa kauhuromaanissaan Dracula. Romaanin nimihenkilö on kuolematon transilvanialainen vampyyri, joka väijyy viattomia uhreja imeäkseen heistä verta. Romaani on kirjoitettu sen päähenkilöiden päiväkirjamerkintöjen muodossa. Stokerin romaanista tuli kokonaisen kirjallisuus- ja elokuvagenren perusteos.^[1]

Stoker hyödynsi romaaniinsa useita lähteitä ja teki paljon taustatyötä. Hän luki kirjoja ihmissusista, hirviöistä, mesmerismistä ja paholaisista sekä teki muistioita erilaisista asioista, kuten päänseudun vammoista. Hän tunsi myös aiempaa vampyyrifiktiota ja otti siitä vaikutteita.^[2] Stokerin arvellaan ottaneen hahmoon innoitusta myös 1400-luvulla eläneeltä Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjästä, joka seivästytti tuhansia ihmisiä ja tunnettiin liikanimellä Dracula.^[1][3] Draculan nimen ja muutaman ruhtinas Vlad III:een liittyvän historiallisen faktan Stoker löysi William Wilkinsonin vuonna 1820 julkaistusta kirjasta, joka käsitteli Valakiaa ja Moldovaa. Päähenkilönsä ulkoiset piirteet hän otti Sabine Baring-Gouldin ihmissusia käsittelevästä kirjasta, goottilaisen fiktion rikolliskuvauksista ja aiemmasta vampyyrifiktiosta.^[4]

Wilkinsonin kirjan alaviitteessä kuvailtiin Dracula-nimen merkitystä: ”Dracula tarkoittaa valakian kielellä paholaista. Valakialaisilla oli silloin tapana antaa tämä sukunimi kenelle tahansa ihmiselle, joka herätti huomiota joko rohkeudellaan, julmilla teoillaan tai viekkaudellaan.”^[5]

Stokerin Dracula on romaanissa tarkkaan kuvattu. Dracula on pitkä, laiha ja kalpea. Hänellä on ohut kotkannenä ja kaarevat sieraimet. Hänen hiuksensa ovat tuuheat, ohimoita lukuun ottamatta. Hänellä on punaiset silmät ja valtavat, melkein yhteenkasvaneet kulmakarvat. Hänen suunsa on jäykkä ja julma, huulensa punertavat ja hampaansa terävät ja huulten päälle työntyvät. Hänen korvansa ovat hyvin teräväkärkiset ja kalpeat. Draculan kädet ovat karheat ja leveät, sormet lyhyet ja paksut, kämmenet karvaiset ja kynnet pitkät ja terävät. Draculan hengitys haisee pahalta. Hän puhuu erinomaista englantia, mutta erikoisella korostuksella. Hän pukeutuu kokonaan mustaan.^[6]

Luonteeltaan Stokerin Dracula on yksiselitteisen paha: viattomia uhreja saalistava mutta uhreihinsa hypnoottisesti vetoava hirviö, jolla ei ole sydäntä eikä omaatuntoa. Stoker ei kerro tarkasti sitä, miten Draculasta tuli vampyyri, mutta hänen kerrotaan oppineen yliluonnolliset voimansa Scholomancen koulussa. Dracula on potentiaalisesti kuolematon, hän elää ihmisten verellä, ja hänellä on 20 miehen voimat. Hän voi muuttaa muotoaan sudeksi tai lepakoksi, ja hän voi ilmestyä sumuna tai pölynä. Hänen kuvansa ei näy peilissä, eikä hän luo varjoa. Draculan uhrit voivat muuttua itsekin vampyyreiksi, ja hän pystyy muuttamaan vainajia käskyläisikseen ja ennustamaan näiden avulla. Dracula kykenee hallitsemaan luonnonvoimia sekä kommunikoimaan eläinten kanssa ja komentamaan niitä.^[7]

Draculan heikkous on päivänvalo. Stokerin romaanissa päivänvalo heikentää Draculaa, mutta hän voi kuitenkin liikkua päivisinkin ulkona. Draculan pitää nukkua oman maansa mullassa. Hän pääsee virtaavan veden yli vain vuoroveden vaihtuessa ja voi astua taloon vain kutsuttuna. Hänet voidaan torjua valkosipulin ja kristillisten symbolien, kuten ristin, krusifiksin ja vihkiveden avulla. Dracula voidaan tuhota ja tappaa lyömällä seiväs hänen sydämensä läpi ja katkaisemalla hänen kaulansa.^[8]

Draculan hahmo on kehittynyt Stokerin romaanin jälkeen elokuvien ja kirjojen pohjalta eri tavoin. Elokuvat ovat tuoneet alun perin säälimättömään ja tunteettomaan hahmoon inhimillisyyttä ja monipuolisuutta. Aikojen kuluessa Draculan ja häntä aluksi vain vähän innoittaneen Vlad III:n yhteys on myös vahvistunut, mikä on antanut Draculalle juuret ja menneisyyden.^[9]

Elokuva Nosferatu (1922) esitteli ensimmäisenä tavan, jossa vampyyri voidaan tuhota auringovalolla; tämä on nykyisin yleinen juoniaihe Dracula-fiktiossa.^[10] Draculan käyttämä korkeakauluksinen viitta otettiin ensimmäisenä käyttöön lontoolaisissa 1920-luvun teatterisovituksissa.^[11] Jo varhaisten teatteri- ja elokuvaversioiden myötä Dracula alkoi muuttua hirviöstä tyylikkääksi ja vietteleväksi herrasmieheksi.^[12] Unkarilaissyntyisen näyttelijän Bela Lugosin dramaattinen ja eroottinen tapa esittää Draculaa vaikutti hänen jälkeensäkin hahmoa esittäneisiin.^[13] Christopher Leen seitsemässä Dracula-elokuvassa hahmo sai jälleen hirviömäistä ja uhkaavaa luonnetta.^[14]

Dracula on filmatuin kauhuhahmo ja Sherlock Holmesin jälkeen elokuvissa useimmin esiintynyt fiktiivinen hahmo. Dracula-hahmo on esiintynyt vuoteen 2015 mennessä yli 400 elokuvassa tai televisiosarjassa.^[15]

Ensimmäinen elokuvasovitus Drakula tehtiin Neuvostoliitossa vuonna 1920, mutta yhtään kopiota elokuvasta ei ole säilynyt.^[16] Koko elokuvan olemassaolokaan ei ole varmaa. Myös seuraavana vuonna Unkarissa tehty Drakula halála ('Drakulan kuolema') on hävinnyt, mutta sen juoni on säilynyt siitä tehdyssä kirjassa. Elokuva ei ole Stokerin Draculan suora filmatisointi, vaikka sillä onkin romaanin kanssa selkeitä yhteyksiä.^[17]

Ensimmäinen varsinainen säilynyt Dracula-filmatisointi on saksalainen F. W. Murnaun mykkäelokuva Nosferatu (1922). Elokuvan tarina seuraa Stokerin kirjan juonta, ja ainoastaan nimet on vaihdettu. Koska Murnau teki elokuvan ilman Stokerin lesken lupaa, elokuvan kaikki kopiot tuomittiin hävitettäväksi. Joitain kopioita kuitenkin säilyi, ja elokuvaa pidetään nykyään kauhuelokuvan klassikkona.^[18]

Tod Browningin ohjaama Dracula – vanha vampyyri (1931) oli ensimmäinen virallinen Dracula-filmatisointi. Sen pääosassa oli Bela Lugosi, ja elokuvasta tuli suurmenestys. Christopher Lee esitti Draculaa vuodesta 1958 alkaen kahdeksassa eri elokuvassa, joista brittiläisen Hammer Film Productions -yhtiön tuottamia oli seitsemän.^[19]

1970-luvulla Draculaa esittivät esimerkiksi Jack Palance (1973), Louis Jourdan (1973) ja Frank Langella (1979). Francis Ford Coppolan ohjaama Bram Stokerin Dracula (1992) yhdistää Draculan ja Vlad Seivästäjän ja noudattelee loppupuolellaan Stokerin romaanin juonta. Draculaa elokuvassa esittää Gary Oldman.^[20] Coppolan elokuva on toistaiseksi viimeinen kaupallisesti ja kriittisesti menestynyt Dracula-filmatisointi. Vuonna 2004 julkaistu Van Helsing tosin menestyi myös hyvin.^[21] Siinä Draculaa näyttelee Richard Roxburgh.^[22]

Tunnetuimpia Dracula-aiheisia komedioita ovat Rakkautta ensi puraisulla (1979) ja Mel Brooksin Dracula – verevä vainaja (1995).^[23]

Dracula on esiintynyt lukuisissa kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä. Kim Newmanin kirjasarja Anno Dracula (1992–2013) tarjoaa Stokerin kirjalle vaihtoehtoisen lopun. Fred Saberhagenin kirjasarja vuosilta 1975–2002 samastaa kreivi Draculan ja Vlad Seivästäjän. Draculasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Dan Simmons (Yön lapset, 1992) ja Elizabeth Kostova (Historiantutkija, 2005). Jatko-osia Stokerin romaanille ovat kirjoittaneet esimerkiksi Freda Warrington (Dracula the Undead, 1997) sekä Ian Holt ja Dacre Stoker (Dracula the Un-dead, 2009).^[24] Romaanin henkilön Mina Harkerin ja Draculan suhteen näkökulmasta on myös kirjoitettu useita kirjoja. Dracula on esiintynyt lisäksi lastenkirjoissa, kuten Martin Waddellin Little Dracula -sarjassa (1986–).^[25]

Dracula-aiheisista sarjakuvista tunnetuimpia ovat Marvelin Tomb of Dracula (1972–1979) ja Dracula Lives! (1970-luvun puolivälissä). Marvelin sarjakuvissa erityisesti Draculan historiaa kuvataan yksityiskohtaisesti.^[26] Sarjakuvien Dracula-kuva muistuttaa kirjallisuuden ja elokuvien Dracula-kuvaa hahmon paha/inhimillinen-kaksijakoisuuden suhteen.^[27]

Kreivi Dracula on myös suosittu lauta-, rooli- ja tietokonepelien hahmo. Tietokonepeleistä tunnetuimpia on Konami-yhtiön Castlevania-pelisarja (1986–), johon kuuluu jo yli 40 eri peliä. Myös esimerkiksi Coppolan 1992 ilmestyneen elokuvan pohjalta tehtiin videopelit, ja vuonna 2000 ilmestynyt peli Dracula: Resurrection sai neljä jatko-osaa.^[28] Dracula-aiheisiin lautapeleihin kuuluu esimerkiksi Games Workshopin vuonna 1987 julkaisema Fury of Dracula.

Draculaa hyödynnetään matkailuvetonaulana hänen tarinaansa liittyvissä paikoissa Britanniassa ja Romaniassa. Whitbyn kaupungissa Englannissa järjestetään Dracula-aiheisia kävelykierroksia ja goottiaiheinen fanitapaaminen kaksi kertaa vuodessa. Jotkut Dracula-turistit vierailevat myös Lontoossa, vaikka kaupunki ei olekaan romaanissa yhtä tärkeässä osassa kuin Whitby. Romaniassa Dracula-turismiin yhdistyy Vlad Seivästäjä -aiheinen matkailu. Suosittu Dracula-kohde Romaniassa on Branin linna, koska se muistuttaa Stokerin kuvaamaa linnaa ja sijaitsee oikeassa paikassa.^[29] Dracula-turismi on nykyisin tärkeä osa Romanian matkailuelinkeinoa. Siihen on kuitenkin suhtauduttu maassa ristiriitaisesti, sillä sen on pelätty vaarantavan Romanian kulttuurin ja imagon, eivätkä kaikki pidä maan kansallissankari Vladin yhdistämisestä vampyyrihirviöön.^[30]

• Hovi, Tuomas: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula. (Kirjokansi, 71) Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISSN 2323-7392 ISBN 978-952-222-577-1

• Stoker, Bram: Kammoittava kreivi. (Dracula, 1897.) Suomentanut Risto Kalliomaa. Hämeenlinna: Otava, 1952.
• Stoker, Bram: Dracula. (Dracula, 1897.) Suomentanut Jarkko Laine. Helsinki: Otava, 1977 (2. painos 1992). ISBN 951-1-04405-2

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dracula Wikimedia Commonsissa

• McMillan, Eric: Fear of what we are. (englanniksi)