Domus Aurea

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Domus Aurean maanalaisia holveja.

Domus Aurea (latinaa, ”kultainen talo”) on keisari Neron Rooman keskustaan rakennuttama yksityispalatsi, joka valmistui vuonna 68, mutta hylättiin heti keisarin kuoltua jo samana vuonna. Sen suunnittelivat arkkitehdit Severus ja Celer.[1] Palatsi rakennettiin Neron Rooman ydinkeskustasta itselleen pakkolunastamille maille. Rakennuksen sisäänkäynnin edustalla seisoi rakennuttajansa jättiläismäinen pronssipatsas eli niin sanottu Neron kolossi. Palatsin alueella oli keinotekoinen järvi, jonka paikalle myöhemmin rakennettiin Colosseum. Areena sai kutsumanimensä keisari Neron patsaan mukaan, jonka jalusta on edelleen nähtävissä amfiteatterin edessä. Laajoissa puutarhoissa pidettiin eksoottisia eläimiä.

Muutettuaan palatsiinsa Neron kerrotaan lausuneen: ”vihdoinkin voin asua kuin ihmisen kuuluu”. Neron tehtyä itsemurhan vihatun palatsin maat luovutettiin takaisin Rooman kansalle. Hadrianus puratti eteishallin ja rakensi sen paikalle Venuksen ja Rooman temppelin. Trajanus rakennutti kylpylänsä päärakennuksen paikalle. Muisto palatsista unohtui, kunnes renessanssiaikana Domus Aurean maanalaiset säilyneet holvit, kuten kahdeksankulmainen kupolisali, löydettiin sattumalta. Laokoon-veistosryhmän, joka on roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuteoksesta, väitettiin löytyneen holveihin hautautuneena. Huoneiden seinien vielä löydettäessä tuoreet freskot innoittivat Rafaelia tekemään Vatikaanin palatsiin samankaltaisia taideteoksia.

  1. Castren, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 419. Otava, 2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]