Alexander Goehr
Alexander Goehr (10. elokuuta 1932 Berliini – 26. elokuuta 2024[1]) oli brittiläinen säveltäjä. Hän on Walter Goehrin poika ja muutti syntymäänsä seuranneena vuonna Englantiin.Hän opiskeli Richard Hallin johdolla Royal Manchester College of Musicissa, jossa hän perusti New Music Manchester Groupin Harrison Birtwistlen, Peter Maxwell Daviesin ja John Ogdonin kanssa. Hän täydensi opintojaan Olivier Messiaenin ja Yvonne Loriod'n johdolla Pariisissa. 1960-luvun alussa hän työskenteli BBC:n palveluksessa ja perusti Music Theatre Ensemblen. 1960-luvun lopusta saakka Goehr on opettanut New England Conservatoryssa (Boston), Yalen yliopistossa ja Leeds College of Musicissa. Vuonna 1975 hän otti vastaan Cambridgen yliopiston professorin viran. Lisäksi hän on tehnyt opetustyötä Kiinassa ja saanut kaksi residenssiä Tanglewoodissa.[2]
Goehrin työssä säveltäjänä tapahtui käännekohta samoihin aikoihin kun hänestä tuli Cambridgen professori. Psalm IV (1976) merkitsi toisen maailmansodan jälkeisen sarjallisuuden hylkäämistä. Säveltäjä alkoi yhdistää omaa harmonista kieltään historialliseen käytäntöön, jossa lisättiin nuotteihin basso continuo. Sinfonista muotoa hän on tutkiskellut muiden muassa teoksissaan Sinfonia (1979), Symphony with Chaconne (1985–6) ja Eve Dreams in Paradise (1987–8). Hän on luonut myös lukuisia kunnianhimoisia vokaaliteoksia. Tyypillisiä niissä ovat olleet aihevalinnat, jotka toimivat sosiopoliittisiin aiheisiin viittaavina allegorioina. Näihin töihin kuuluvat The Death of Moses (1992), kantaatti Babylon the Great is Fallen (1979) ja ooppera Behold the Sun (1985). Kaikki vokaaliteokset eivät ole luonteeltaan yhteiskunnallisia; Goehrin vokaaliteoksia vailla yhteiskunnallista aihepiiriä ovat Messiaen-vaikutteinen kantaatti Sing, Ariel (1989–90) ja italialaisen renessanssin äänimaailmoja tavoitteleva ooppera Arianna (1995). Oopperansa Kantan & Damask Drum (1997–8) tuotantojen (Dortmund, Lontoo) jälkeen Goehr omistautui lähes pelkästään kamarimusiikille.[2]
Goehrilla on ollut läheinen yhteistyösuhde Oliver Knussenin kanssa. Knussen on kantaesittänyt ja levyttänyt monia Goehrin teoksista. Muita hänen teostensa esittäjiä ovat olleet muiden muassa BBC:n sinfoniaorkesteri, Tabea Zimmermann, Leonard Slatkin, BBC:n filharmonikot, H. K. Gruber, Jacqueline du Pré, Daniel Barenboim, New Philharmonia Orchestra, Bernard Haitink, Lontoon filharmoninen orkesteri, Bostonin sinfoniaorkesteri, Seiji Ozawa, Bambergin sinfoniaorkesteri, Lahav Shani, Hong Kong Sinfonietta, London Sinfonietta, Peter Serkin, Huw Watkins, Scharoun Ensemble Berlin, Ensemble Modern ja Nash Ensemble.[2]
Goehr on British Composer Awardin saaja, Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian kunniajäsen ja vuodesta 2019 elinikäisten saavutustensa ansiosta Royal Philharmonic Societyn kunniajäsen. Hänen käsikirjoitusarkistoaan kuratoi Berliinin taideakatemia.[2]
Muun muassa musiikkifilosofiaan erikoistunut[3] Lydia Goehr on Alexander Goehrin tytär.[4]
