Niilo Tammisalo

Niilo Rudolf Tammisalo (alkuaan Ekbom, 15. lokakuuta 1894 Helsinki – 5. helmikuuta 1982) oli monipuolinen suomalainen urheiluvaikuttaja.

Niilo Tammisalon vanhemmat olivat verhoiluliikkeen omistaja Henrik Ekbom ja Ida Maria Ekbom (o. s. Dahlberg). Perhe asui Helsingissä Kaisaniemen lähellä ja Tammisalo aloitti jalkapallon pelaamisen 10-vuotiaana vuonna 1904 ja hän vietti sitten lähes kaikki vapaa-aikansa Kaisaniemen kentällä. Tammisalo kävi Helsingin Suomalaista normaalilyseota ja oli koulun joukkueessa maalivahtina. Vuonna 1909 hän liittyi Helsingin Jalkapalloklubiin ja toimi joukkueen pallojenhoitajana. Vuonna 1910 Tammisalo oli HJK:n kakkosjoukkueen varamaalivahtina ja vuonna 1911 ykkösjoukkueen maalivahtina. Tammisalo oli mukana HJK:n joukkueessa hankkimassa viisi Suomen mestaruutta, maajoukkueen maalivahdiksi hän pääsi 1919.^[1]

Vuoden 1922 alkupuolella Tammisalo vietti useita kuukausia Englannissa ja pelasi sikäläisissä joukkueissa. Hän asui kaakkois-Lontoon Catfordissa asuneen, Viipurista kotoisin olleen Leo Leivon luona, joka pelasi hyökkääjänä Bromleyn kaupunginosan amatöörijoukkueessa. He pääsivät 25. tammikuuta seuraamaan Queens Park Rangersin ammattilaisjoukkueen harjoituksia ja 28. tammikuuta Tammisalo ja Leivo pääsivät pelaamaan Bromleyn reservijoukkueen kanssa vierasottelun Woolwich Polytechnicia vastaan Tammisalon ollessa maalivahtina ja Leivon oikeana laitahyökkääjänä. Ottelu päättyi tasatulokseen 2-2. Tämän jälkeen he olivat mukana Queens Park Rangersin harjoituksissa ja kävivät seuraamassa katsojina FA Cupin ammattilaisotteluita. Myöhemmin keväällä Tammisalo pääsi mukaan lontoolaisen Dulwich Hamletin amatööriseuran Strollers-nimiseen kolmosjoukkueeseen ja oli mukana kun joukkue kiersi pelaamassa Englannin kanaalin rannikolla voittaen kaikki ottelunsa. Kun Dulwich Hamletin ykkösjoukkueen maalivahti Herbert Coleman loukkaantui keväällä Tammisaloa harkittiin hänen paikalleen mutta koska hän ei ollut jäämässä Englantiin pidemmäksi aikaa Colemanin paikalle tuli reservijoukkueen maalivahti Claude Longhurst ja Tammisalosta tehtiin reservijoukkueen maalivahti. Tammisalo pelasi Dulwich Hamletin reservijoukkueessa 4-6 ottelua. Viimeisen ottelunsa Englannissa hän pelasi 6. toukokuuta 1922 Oxford Cityä vastaan ja saman päivän iltana Tammisalo lähti sitten Englannista takaisin Suomeen HJK:n maalivahdiksi.^[1]

Tammisalo pelasi jalkapalloa maalivahtina Helsingin Jalkapalloklubissa 1911–1926. Hän toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana 1938–1939 ja 1946. Hänen on mainittu olleen ensimmäinen suomalaismaalivahti, joka osasi nyrkkeillä pallon pois maalilta. Hän pelasi myös koko uransa ajan silmälasit päässä, koska piilolaseja vasta kehitettiin siihen aikaan.

Pelaajauransa päätettyään Tammisalo keskittyi valmennukseen, koulutukseen ja järjestötyöhön. Hän kirjoitti jalkapallon opaskirjoja. Hän oli myös monipuolinen palloilumies. Sen lisäksi, että hän oli pelannut maajoukkuetasolla jalkapalloa, jääpalloa ja jääkiekkoa, hän oli myös kansainvälinen erotuomari kyseisissä lajeissa. Hän toimi valmentaja- ja erotuomarikouluttajana Suomen Palloliitossa vuosina 1922–1947. Tammisalo oli Tampereen Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja, kapteeni ja valmentaja, sekä yksi seuran perustajista. Siviiliammatiltaan Tammisalo oli voimistelun lehtori ja urheilunopettaja Helsingin yliopiston voimistelulaitoksessa.

• Helsingin Jalkapalloklubi 1911–1926
• Tampereen Ilves 1931–1934

• Suomen mestaruus 1911, 1912, 1917, 1918, 1919, 1923 ja 1925 (HJK)
• 29 A-maaottelua 1919–1926

• Suomen mestaruus 1921, 1923, 1924 ja 1928 (HJK)
• 7 maaottelua

• Suomen mestaruus 1929 (HJK) ja 1931 (TaPa)
• 1 SM-pronssi (Ilves)
• 1 A-maaottelu

• 2 Suomen mestaruutta, 1936 ja 1937 (Ilves)
• 1 SM-hopea, 1935 (Ilves)

• Jalkapallotaito: miten opin pelaamaan ja opetan jalkapalloa, 1938. 352 sivua
• Jääpallotaito, Mantere 1949. 300 sivua

• Suomen Palloliiton hallituksen jäsen 1917–1919
• Tampereen Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja 1931–1935
• Suomen Koripalloliiton ensimmäinen puheenjohtaja 1939–1943
• HJK:n puheenjohtaja 1946
• HJK:n hallituksen jäsen 1914–1928, 1941–1946

• Valinta Suomen koripallon Hall of Fameen 2019^[2]
• Suomen Koripalloliiton kunniajäsen
• Valinta Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen 1993
• HJK:n hall of fame
• Palloliiton ainaisjäsen
• Palloliiton Kultainen ansiomerkki

• Jalkapallon Pikkujättiläinen, WSOY 2003, ISBN 951-0-27037-7
• Ilves.com: Historiikki (Arkistoitu – Internet Archive)
• Helsingin jalkapalloklubi 1907–1957, Laatupaino Oy 1957,