Tarkkanäköinen esikoisteos on häviävien kohtausten kollaasi
Outoja kaloja on oivaltava proosateos, jossa pienillä mutta tarkoilla elementeillä rakennetaan elämänkokoisia kohtauksia.
Kohtaamisia, eroja, suhteita, jatkoja, kosketuksia, hitaasti riisutut farkut, post-it-lappuja, addiktioita, katseita, hellittelynimiä, vittunaamoja, outoja kaloja. Amanda Palon hurmaava esikoisteos piirtää miniatyyrejä, joissa muutamalla lauseella hahmotellaan kokonaisia draamoja, muutaman rivin pienoiselämäkertoja ja yhden sivun romanttisia tragedioita.
Amanda Palo on näyttelijä, teatterintekijä ja feministi. Hänen esikoisnäytelmänsä oli seksuaaliväkivaltaa käsittelevä monologi Kilari, joka kiersi Suomessa ja Venäjällä kahden vuoden ajan. Outoja kaloja on Palon esikoisteos.
En muista koskaan ennen lukeneeni näin lyhyttä proosaa, kuvatekstin tai postikortin (tai tämän ajan läpi katsottuna somepostauksen) mittaista. Aluksi ajattelin, että nämä ovat liian lyhyitä: eivät riitä jotenkin. Mutta sitten kirja vei mukanaan ja tykästyin lyhyeen muotoon. Sopii kärsimättömälle lukijalle. Osa tuokiokuvista oli vangitsevia ja lumoavia, toiset taas jäivät (itselleni) tyngiksi tai väkinäisemmiksi. Kokonaisuutena kirja oli omintakeinen ja raikas.
nautin tästä analyyttisesta pikkukirjasta. tuntui että sivuja olisi ollut paljon enemmän kuin 95. uskon että tulen lukemaan tämän uudelleen ja merkitsemään muistiin asioita. lyhytproosa on genrenä vieras mulle, mutta viihdyin hyvin. tunnistin paljon. kaunis ja aivan upea kansi.
Ah, pidin tästä! Terävä ja melankolinen, haikea ja tarkka. Ehkä saan sanottua jotain enemmän hieman myöhemmin, mutta nyt jään vain makustelemaan lopputunnelmaa.
Lyhytproosa kiinnostaa. Tämä ei ehkä avautunut tavalla, jolla olisin toivonut. En oikein oivaltanut suuria, mutta maalatut kuvat olivat jokatapauksessa kauniita.
Tarkkanäköinen nimenomaan. Kaunis, elämänmakuinen, kirkas, kipeän osuvalla tavalla hauska. Muutamaa vähän irralliselta tuntuvaa hetkikuvausta lukuunottamatta nautin tästä todella paljon.
Tässä kirjassa oli jokin erityisen hyvä kohta, jonka ajattelin kirjoittaa talteen tänne, jahka olen lukenut koko kirjan. Olisi kannattanut toimia heti :D
Myöhempi lisäys: tässä kirjassa taidettiin puhua nelinkertaisesta tomaattikastikkeesta eli sellaisesta, johon tulee tomaatteja neljässä eri muodossa (pyreenä, murskana, kokonaisina ja aurinkokuivattuina). Kokeilin sitä, ja olipa muuten hyvää <3
Illansivussa luettavia lyhyitä kuvia. Perinteisen juoni- tai avainnovellin kanssa näillä ei ole tekemistä, vaan välillä käydään lähempänä proosarunoa. Lastuja, raapaleita, tuokiokuvia, henkilötutkielmia, whatever you call them.
Seassa joitakin queertekstejä, hittejä ja huteja. Ei kannata lukea isoina annoksina!
Kirja oli kuin stereotyyppisen kalliolaisen mukasyvällisillisiä Instagram-kuvatekstejä. Tietääkseni tämä ei ollut ironisesti kirjoitettu, mutta siinä tapauksessa olisin ainakin säästynyt puistatuksen tunteilta, joita äärimmäisen teennäinen kokonaisuus aiheutti.
Osa teksteistä oli toooodella hyviä. Jotkut taas tuntuivat hätäisiltä, huonosti editoiduilta tai väkinäisiltä. Parhaimmillaan kirja oli tarkkanäköinen ja vilpitön.
Näin joitain vuosia sitten Palon Kilari-monologin, joka oli aihepiirissään ja kerronnassaan pysäyttävä. Outoja kaloja -esikoiskirjan kerronnassa oli tunnistettavissa samaa vimmaa ja samaa vereslihaisuutta kuin monologissa.
Palon tapa loihtia pienillä huomioilla ja viittauksilla esiin ympäristöjä, ihmissuhdehistorioita ja syvälle yksilön historiaan porautuvia traumoja oli ehdottomasti kirjan parasta antia. Teoksen kollaasimaisuus on sekä vahvuus että heikkous; Osa teksteistä ovat todella laadukkaita helmiä, kun taas toiset jäävät etäämmälle. Kaiken kaikkiaan Palo on kuitenkin taidokas ja omaääninen kirjoittaja, joten jatkossa taidan haalia häneltä tulevat teokset lukulistalleni.
Yllätyin tästä todella iloisesti. Lainasin Outoja kaloja kirjastosta hetken mielijohteesta, kannen houkuttelemana, ja luulin sen olevan runoutta. Lyhyt ja ytimekäs, paljon sanova ja vielä enemmän sanomatta jättävä proosa oli kuitenkin huumaavaa lukea, tykkäsin tästä todella paljon.
Parhaimmillaan tekstit olivat nerokkaita: sekä tarkkailija että tarkkailtava maailma vaikuttivat vinksahtaneilta ja ihmeellisen kiinnostavilta. Toisaalta osa teksteistä tuntui hyvin luonnosmaisilta, siltä että ne voisi kirjoittaa vielä kerran tai toisenkin tai jättää pois. Ainekset olivat herkullisia mutta paikoin kehittelyn tarpeessa. Pidin katseen tematiikasta ja kerronnasta joka sisälsi jotenkin näyttämöllistä ajattelua. Joistain teksteistä tuli mieleen Daniil Harms.
”Katselet kirkon ohi lentävää naakkaparvea ja muistat, kuinka kuulit joskus, että naakat kirkon läheisyydessä ennustavat kuolemaa. Linnut vievät kuolleiden sieluja. Mietit kuinka kauan kuluu kunnes naakat löytävät sinut.”
En uskonu, että tulisin tykkäämään tästä kirjasta mikä sattumalla tuli vastaan täälä goodreadsin ehdotetuissa ja jonka sattumalta löysin kirjaston hyllyltä muistamatta aluksi, että olin lisännyt tämän mun ”want to read” kohtaan. Oon ilonen, että löysin tämän koska WAU.
Näin lyhyen kirjan olisi voinut lukea yhdeltä istumalta, mutta se ei kannattanut, sillä kirja olisi mennyt ihan hukkaan. Kirja piti lukea rauhassa, antaen aikaa sen jokaiselle, kokoaan suuremmalle tarinalle. Ilahduin kovasti lukiessani tarinoiden inspiraation lähteenä toimineen mm. kovasti ihailemani Kae Tempest ja Hannah Gadsby.
"Minä en kestä hiljaisuutta laisinkaan. Puheensorinan puuttuminen antaa liikaa tilaa päässäni olevalle metelillä. Siksi katson aina kannettavalta tietokoneeltani jotakin, yleensä jotain kepeää, jotain missä on naururaita tai sitten jotain tosi-tv-sarjaa, jossa paistaa aurinko ja ihmisten ongelmat liittyvät aina muihin ihmisiin, ei koskaan toimeentuloon."
Tarkkanäköinen, henkilökohtainen, lyhyistä tarina-aihioista koostuva teos, jonka tarinoiden aiheet liikkuvat ihmissuhteiden ja olemassaolon liepeillä. Teos on kirjoitettu taitavasti ja teksti on oivaltavaa, mutta itselleni oli vaikeaa, että tarinat olivat niin lyhyitä ja vaihtuivat niin usein. Kiinnyin muutamaan tarina-aihioon ja olisin toivonut voivani lukea niistä lisää. Tämä toimii varmasti paremmin luettuna kuin äänikirjana.
Ajattaa samaistumaan heikkoihin hetkiin, kiusaantuneisuuteen julkisissa liikennevälineissä ja vessoissa, edustavuuden esittämisen kummallisiin koreografioihin. Välissä se onnistuu, mutta aina kyllä ei, ja silloin jäi vähän tyhjin käsin. Tuntuu, että teos onnistuu parhaiten kun katkelma on kohtausmainen, kehojen liikkeen kautta mielenliikkeet valottava — vaikka saatan kyllä lukea liikaa tätä kirjoittajan teatterintekemisen taustaa vasten. Listamuoto puhuttelee lähes aina mutta tässä ei, joko aivan lyhyet kiteytykset tai muutaman sivun kaaret loppukäänteellä tuntuivat toimivammilta. Suosikki oli Kastike (s. 75) joka kuvasi ruuanlaitonaikaista itseään muistuttelemisen hiljaista monologia ja nyhverrykseen vesittyvää täydellisyyden tavoittelua juuri oikein
"Hän tupruttelee tupakkaansa kadun toisella puolella ja seuraa ihmisiä ikkunan takaa. Outoja, väriseviä, nauravia kaloja liian lähellä toisiaan. Hän, kuten jokainen täällä, on vain hädässä oleva liukas eliö, joka ei ole vielä sattunut kuolemaan."
Ihan erilaista, mitä oon tottunut lukemaan. Hämmentävää, vähän kutkuttavaa, yllättävää. Joistain teksteistä en saanut otetta ennen kuin se jo loppui. Joidenkin nerokkuus oli juuri lyhyt muoto ja kaiken muuttava viimeinen virke. Tämä kannatti ehdottomasti lukea.
Niin terävää tekstiä, että tuli melkein huono olo. Minuudesta ja maailmasta, yksilöstä ja yhteisöstä. Sukupuolesta ja parisuhteista. Häpeästä ja ahdistuksesta ja mielenterveydestä. Alkuun tarinat tuntuivat vähän irrallisilta. Kappaleiden yhtenäinen sävy ja toistuvat teemat kuitenkin tekivät kirjasta kokonaisen. Hieno.
Tämä olisi hienoa lukea joskus uudestaan, uskon että toisella lukukerralla tästä saisi vielä paljon enemmän irti.