Juonikuvaukset(1)

Saksalaisia tai kolmannen valtakunnan riveissä taistelleita sotavankeja, joita ei oltu vapautettu vuoden 1946 loppuun mennessä, kutsuttiin nimellä Spätheimkehrer ("myöhään palanneet"). Kotiuttamisprosessi venyi aina vuoteen 1955 asti, jolloin alkoi niin sanottu Heimkehr der Zehntausend ("kymmenen tuhannen paluu"). Monien vankien kohtalo on yhä epäselvä – virallisesti heidän katsotaan kadonneen taistelukentällä. Joka tapauksessa siihen mennessä, kun "ei-vihamielisesti" natseihin suhtautunut itärintaman sotakirjeenvaihtaja Heinz G. Konsalik julkaisi Stalingradin lääkärin (1956), aihe oli jo menneisyyttä. Nyt alkoi myytin rakentaminen – ja tarinoita venäläisten vankileirien julmuuksista riitti, samoin kuin uskomattoman kauniista ja täysin käsittämättömistä venäläisnaisista... Vuonna 1958 sai Saksassa ensiesityksensä kaksi venäläisillä vankileireillä olleista saksalaisista kertovaa elokuvaa, joista molemmat olivat melko yllättäviä ja varsin erityisiä omalla tavallaan: Wolfgang Liebeneinerin erikoisen melankolinen melodraama Taiga sekä Géza Radványin uskalias, hieman film noiriin vivahtava ja ainakin melko klaustrofobinen Stalingradin lääkäri, jonka lähtökohtana on vankileiriltä palanneen miehen pettymyksestä kuvotukseen kallistuva näkökulma. Tämä on todellinen helmi, joka on takuulla auteur-verrokkiensa arvoinen – riippumattoman modernistin taidonnäyte, jollaisia ei Saksan liittotasavallassa tuohon aikaan juuri nähty, ja elokuva, joka todellakin ansaitsee kansainvälisten kriitikoiden uudelleenarvioinnin. (OM) (Midnight Sun Film Festival)

(lisää)