Vetolujuus
Vetolujuudella on kappaleen lujuusominaisuus, jolla tarkoitetaan kappaleen kykyä vastustaa vastakkaisiin suuntiin vetävää voimaa. Kappaleen vetoluujuudella on erilaisia raja-arvoja. Voiman ylittäessä kappaleen murtoluujuuden kappale murtuu ja hajoaa kappaleiksi. Myötölujuuden ylittyessä kappale myötää muttei vielä murru. Alle myötölujuuden rasituksessa kappaleessa tapahtuu vain elastisia muutoksia. Myötörajan ylityttyä tapahtuu plastisia muutoksia.
Arkikielessä vetolujuutta saatetaan käyttää murtolujuuden synonyyminä. Suurin sallittu vetolujuus on yleensä puolet todellisesta vetolujuuden kestävyydestä, mutta esimerkiksi köydet vanhetessaan haurastuvat eivätkä kestä enää kaksinkertaista voimaa.
Vetolujuus on kullekin materiaalille ominainen suure ja sen suuruuteen vaikuttaa esimerkiksi aineen kiderakenne. Vetosuunta vaikuttaa tietyillä aineilla vetolujuuteen.
Mittaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vetolujuutta mitataan erityisesti tätä varten suunnitelluilla laitteilla ja eri materiaaleille, kuten esimerkiksi köysille ja vaijereille on omanlaisensa mittalaitteet. Vetämällä kappaletta päistään vastakkaisiin suuntiin kunnes kappale katkeaa saadaan selville sen murtolujuus.[1] Mittaamalla vedon aikaista voimaa ja kappaleen venymää saadaan jännitys-venymäkäyrä, jonka maksimikohta osoittaa materiaalin vetolujuuden.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ JimD - Köydet ja kettingit