Aspazija

Aspazija, oikealta nimeltään Elza Johanna Emilija Lizete Pliekšāne (o.s. Rozenberga), (16. maaliskuuta 1865 – 5. marraskuuta 1943) oli latvialainen runoilija ja näytelmäkirjailija. Häntä pidetään myös Latvian feminismin perustajana.^[1]

Aspazija syntyi ja vietti lapsuutensa lähellä Jelgavaa. Hänen vanhempansa olivat varakkaita maanviljelijöitä ja heillä oli varaa lähettää tytär opiskelemaan nykyistä lukiotutkintoa vastaavat opinnot Jelgavaan. Aspazija oli aktiivinen aikansa nuorisojärjestöissä. Hän lopetti opintonsa yllättäen vain vähän ennen valmistumistaan. Vuonna 1886 hän avioitui Wilhelm Max Valterin kanssa.

Aluksi Aspazija kiinnostui saksalaisesta kirjallisuudesta ja alkoi kirjoittaa omia tekstejä. Sanomalehti Dienas Lapa julkaisi hänen ensimmäiset tekstinsä vuonna 1887.^[2] Avioliitto päättyi eroon vuonna 1891 ja kaksi seuraavaa vuotta Aspazija työskenteli kotiopettajana Jaunsvirlaukassa. Riikaan hän muutti vuonna 1893 ja kaupungin teatteri otti heti häneltä kaksi näytelmää esitettäväkseen.

Näihin aikoihin Aspazija tapasi Janis Pliekšānsin eli Rainisin. Rainis oli journalisti, runoilija, juristi ja latvialaismielisen vasemmistolaisen Jaunā strāvan johtaja. Myös Aspazija liittyi tähän järjestöön. Avioliiton Aspazija ja Rainis solmivat vuonna 1897.^[3] Samoihin aikoihin Jauna strāvan toiminta kariutui ja nuoripari muutti Liettuaan, Panevėžysin kaupunkiin. Pian seurasi uusia vaikeuksia; poliittisen toimintansa johdosta Rainis tuomittiin karkotettavaksi Venäjälle vuosiksi 1899–1903. Aspazija seurasi puolisoaan ja sai julkaistuksi ensimmäisen runokokoelmansa. Karkotuksessa aviopari käänsi Goethen tuotantoa latviaksi. ^[4]

Tammikuussa 1905 puhkesi Pietarissa levottomuuksia. Ne johtivat vallankumoukseen. Myös Latviassa oli mellakoita ja 13. tammikuuta moni mieltään osoittanut latvialainen surmattiin. Aspazijan uutta näytelmää "Vaidelote" esitettiin tuolloin Riiassa ja yleisö tulkitsi sen kehotukseksi murskata tsaarinvalta. Vanha hallinto iski takaisin ja monia poliittisesti aktiivisia henkilöitä pidätettiin 1905–1906. Aspazija ja Rainis siirtyivät maanpakoon Sveitsiin. Siellä he asuivat Castagnolassa vuodet 1905–1920. ^[4]

Palattuaan kotimaahansa Aspazija osallistui aktiivisesti naisasialiikkeeseen. Hän liittyi Latvian sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen ja hänet valittiin kansanedustajaksi. Rainis kuoli vuonna 1929. Tämän jälkeen Aspazija vetäytyi julkisuudesta. Hän asui joko kaupunkiasunnossa Riiassa tai kesäasunnollaan Dubuitissa.

Aspazijan ensimmäiset teokset edustivat realismia. Useimmat hänen töistään edustavat uusromantiikkaa, ja ne käsittelevät menneisyyttä ja siihen liittyviä romanttisia tapahtumia. Osa hänen näytelmistään herätti keskustelua, sillä niiden katsottiin hyökkäävän aikansa patriarkaalista yhteiskunnallista järjestystä vastaan. Kohua herättäneet näytelmät olivat hyvin feministisiä: niissä vaadittiin naisille enemmän osaa julkisessa elämässä.^[3]

Sveitsissä vietettyjen vuosien aikana kirjoitetuissa runokokoelmissa ei juurikaan ole yhteiskunnallisuutta. Ne keskittyvät kirjoittajansa sisäisiin tuntemuksiin.

• http://www.atmina.unesco.lv/page/79 (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.latvia.eu/mindpower-meet-rainis-and-aspazija (Arkistoitu – Internet Archive)