Rutto

Rutto
Paiseruttoa sairastavan potilaan reisi.
Ala	tartuntataudit
Syyt	Yersinia pestis -bakteeri
Oireet	paiseet, kuume ym. (paiserutto) verinen yskä (keuhkorutto) verenpurkaukset (verirutto)
Esiintyvyys	entisaikoina suuria pandemioita, nykyisin paikallisia epidemioita
Kuolleisuus	hoitamaton paiserutto 30–60 %,[1] keuhkorutto 95 %, verirutto 100 %[2]
Ehkäisy	hygienia, antibiootit, rokote
Hoito	tetrasykliinit
Luokitus
ICD-10	A20.a
ICD-9	020
MedlinePlus	000596
MeSH	D010930
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Rutto on tarttuva kuumetauti, jonka aiheuttaa Yersinia pestis -bakteeri. Tauti on yleinen jyrsijöillä ja leviää niistä kirppujen välityksellä ihmiseen. Rutto on esiintynyt ihmisillä useasti laajoina pandemioina ja epidemioina, joista tunnetuin on 1300-luvun musta surma. Rutto esiintyy paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona. Hoitamaton rutto saattaa johtaa kuolemaan.

Suomenkielinen sana rutto on taudinnimenä lyhentynyt muoto nopeasti leviävää tautia tarkoittavasta vanhasta sanasta ruttotauti. Adjektiivin rutto merkitys oli ’nopea, ripeä; äkkipikainen’. Sanan etäisempi alkuperä on tuntematon, mutta sitä on arveltu germaaniseksi lainaksi.^[3]

Rutto voi esiintyä kolmessa muodossa: paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona.^[4] Paiserutto tarttuu kirpun puremasta. Muutaman päivän kuluttua potilaassa kehittyy kova kuume, johon liittyy usein kouristuksia, oksentelua, huimausta, valonarkuutta ja kipua raajoissa.^[5] Päivä tai kaksi kuumeen alkamisen jälkeen bakteeri menee imusolmukkeisiin ja aiheuttaa niissä tulehduksen ja turvotuksen.^[4][5] Keuhkorutossa bakteeri menee keuhkoihin ja aiheuttaa veristä yskää. Verirutossa bakteeri pääsee verenkiertoon ja aiheuttaa kuoleman tyypillisesti runsaassa vuorokaudessa.^[4][2][5] Verirutossa bakteeri aiheuttaa verenpurkauksia, jotka näkyvät tummina läiskinä iholla.^[6]

Hoitamattomana kuolleisuus on paiserutossa 30–60 %, keuhkorutossa 95 % ja verirutossa 100 %.^[1][2]

Ruttobakteeri selviytyy monessa isäntälajissa, eikä mikään muu bakteeri pysty käyttämään hyväkseen yhtä monta nisäkäslajia. Linnut ja matelijat eivät ruttoon sairastu. Rutto on pääasiassa jyrsijöiden tauti, ja sitä on luonnossa tavattu 203 jyrsijälajilla. Kaikki isäntälajit elävät pesissä, joissa on runsaasti kirppuja. Hyvä vastustuskyky ruttoa vastaan on kesyillä freteillä, arohillereillä, mustakarhuilla, mäyrillä, pesukarhuilla ja monilla koiraeläimillä. Näillä rutto on hyvin lievä tauti. Ruton isäntäeläimet voidaan jakaa ylläpitäjiin ja levittäjiin. Ylläpitävillä lajeilla rutto johtaa vain harvoin kuolemaan. Tärkeitä ylläpitäjiä ovat hiiret, gerbiilit ja myyrät. Keski-Aasiassa tärkeimmät ylläpitävät lajit ovat isogerbiili ja himalajanmurmeli. Ruttoa levittävillä lajeilla kuolleisuus on suuri, ja ne siirtävät taudin läheisyydessään eläviin lajeihin ennen kuolemaansa.^[7] Ihmiseen rutto tarttuu useimmin mustarotan ja isorotan kirpuista. Rutto saadaan usein myös koiran kirpuista.^[8]

Ruttobakteeri lisääntyy Xenopsylla cheopis -kirpun suolistossa ja muodostaa sinne tukoksen. Kun kirppu puree rottaa tai ihmistä, se saman tien oksentaa imemänsä veren ja osan bakteereista takaisin haavaan tai joskus suoraan uhrin verenkiertoon.^[9] Paiserutto tarttuu ihmisestä toiseen vain suorassa kosketuksessa, mutta keuhkorutto tarttuu myös ilman kautta pisaratartuntana.^[1]

Rutto alkaa rottapopulaatiossa ruttobakteeria kantavien kirppujen puremien levittämänä. 10–14 vuorokauden kuluttua epidemian alkamisesta rottia on kuollut niin paljon, että nälkäiset kirput alkavat etsiä ihmisistä uutta isäntää. Ne purevat ihmistä ja tartuttavat paiseruton. Taudin itämisaika on 3–5 vuorokautta, jolloin oireita ei ilmene. Alettuaan oireet kestävät 3–5 vuorokautta. Tautia kantavien kirppujen saapumisen ja ensimmäisten ihmisten kuolemien välillä kuluu keskimäärin 24 vuorokautta. Nopeasti eteneväksi epidemiaksi rutto kehittyi mustan surman kohdalla noin viikossa siitä kun sitä oli paikkakunnalla havaittu.^[10]

Taudin tapettua koko rottayhdyskunnan kirppu voi elää niiden pimeissä ja kosteissa pesissä jopa vuoden ajan, kunnes seuraava rottayhdyskunta muuttaa niihin. Näin tauti voi säilyä endeemisenä pitkänkin aikaa ja aiheuttaa syklisesti toistuvia epidemioita. Ihmisissä epidemiat toistuvat 2–20 vuoden välein koko pandemian ajan.^[11]

Ruttokirput pystyvät elämään myös viljalla. Näin ne pystyvät säilymään hengissä ja levittämään tautia myös pitkien merimatkojen yli viljarahdin mukana, vaikka kaikki laivan rotat olisivat ehtineet kuolla ruttoon.^[12]

Rutto riehuu etenkin lämpiminä vuodenaikoina. Talvisin epidemia laantuu etenkin viileillä seuduilla, sillä kirput vähenevät ja ruttobakteerin lisääntyminen hidastuu.^[13] Kuivassa ilmastossa ruttokirppu ei selviä, joten tautia ei esiinny autiomaissa tai vuoristoseuduilla.^[2]

Ruton leviämistä Euroopassa hidastaa nykyisin parantunut hygienia. Paiserutto on hoidettavissa, jos lääkitys aloitetaan ajoissa. Verirutossa kuolleisuus hoidettuna on 50 prosenttia. Lääkkeenä käytetään tetrasykliinejä. Myös infektoituneen lähipiirille antibioottia annetaan estolääkitykseksi. Ruttoon on kehitetty rokote, mutta sillä on vakavia sivuvaikutuksia, eivätkä vasta-aineet kestä elimistössä kuin 1–2 vuotta.^[14]

Ruttobakteerista voi kehittyä lääkeresistentti kanta. Madagaskarilta löydettiin yksi tapaus multiresistentistä ruttobakteerimuodosta vuonna 1995.^[15]

Koska rutto on jyrsijöiden tauti, se on luultavasti ollut olemassa jo kauan ennen kuin se levisi ihmiseen.^[16] Nykyisten ruttokantojen esi-isäksi on molekyylikellon avulla määritelty bakteeri, joka eli 5 000–7 000 vuotta sitten.^[17] Ruttobakteerin DNA:ta on löydetty 4 800 vuotta sitten Euraasiassa kuolleiden ihmisten luista. Tuolloin sillä ei vielä ollut geeniä, jonka ansiosta se olisi voinut selviytyä kirpun sisällä ja levitä sen avulla.^[18] Pronssikautinen ruttobakteeri ei myöskään ollut yhtä tappava kuin myöhemmät kannat, eikä se aiheuttanut paiseita sairastuneessa. Nykyinen erittäin tappava ruttobakteeri on kehittynyt ilmeisesti noin 3 000 vuotta sitten.^[19]

Hyvin vanhoissa lähteissä viitataan kulkutauteihin, mutta ei kuvailla niitä yksityiskohtaisemmin. Vanhan testamentin Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (4–6) ja Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa (5) kerrotaan 1100-luvulla eaa. käydystä filistealaisten ja israeliittien sodasta, jonka jälkeen filistealaiset kärsivät hiiristä ja karmeasta kulkutaudista, joka aiheutti ilmeisesti paiseita heidän nivusiinsa. Koska paiserutto on ainoa kulkutauti, joka aiheuttaa tällaisia paiseita, kuvauksessa ilmeisesti viitattiin juuri siihen.^[16]

Hellenistisestä maailmasta tunnetaan viimeistään 400-luvulta eaa. mainintoja rutosta ja epidemioista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.^[20] Ateenan rutto 2 500 vuotta sitten ja Antoninuksen rutto vuosina 165–180 olivat mahdollisesti ruttobakteerin aiheuttamia.^[18] Kiinasta ensimmäinen maininta rutosta löytyy vasta 600-luvulta jaa. ja Intiasta 1000-luvulta.^[21]

Ensimmäinen ruttopandemia oli Justinianuksen rutto, joka alkoi tuhoisana epidemiana Konstantinopolissa vuonna 542.^[22] Tauti oli tullut egyptiläiseen Pelusiumin satamakaupunkiin idästä Punaisenmeren yli, ja sieltä se aloitti leviämisensä Välimeren alueelle.^[23] Tauti aiheutti kolmen vuosisadan aikana useita epidemioita Bysantin valtakunnan alueella, ja se saattoi surmata jopa puolet valtakunnan väestöstä.^[24] Pandemia jatkui Euroopassa vuoteen 767 asti.^[25]

Toisen ruttopandemian ensimmäinen ja tuhoisin epidemia oli musta surma 1346–1353.^[25] Myös Kiinan Hebein provinssissa oli 1330-luvulla tuhoisa kulkutauti, mutta ei ole varmaa, oliko se ruttoa.^[26] Toinen ruttopandemia syntyi mahdollisesti kahdesta syystä. Suuria osia Euraasiasta valloittaneet mongolit olivat hevosilla liikkuvia sotureita, jotka muodostivat sotilaallisen ja hallinnollisen verkoston koko Keski-Aasian välille. He saattoivat tuoda tautia kantavat jyrsijät Kiinasta aroja pitkin lännemmäs 1300-luvun alkuun mennessä. Toinen syy pandemian alulle saattoi olla 1200-luvun puolivälissä alkanut ilmastonmuutos, joka aiheutti Saharasta puhaltamaan kääntyneiden tuulien myötä Keski-Aasian lämpenemisen ja kuivumisen ja pakotti jyrsijät liikkeelle.^[27] Mustan surman jälkeen tuli uusia epidemioita, ja koko pandemia kesti vuosiin 1650–1722 asti.^[25] Esimerkiksi laajalti Itä- ja Pohjois-Euroopassa viimeinen suuri ruttoepidemia koettiin suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1708–1712^lähde?.

Kolmas ruttopandemia riehui lähinnä Kiinassa ja Intiassa 1800-luvulla, mutta se saatiin pysäytettyä.^[25] Vuonna 2010 julkaistun geenitutkimuksen mukaan kaikki kolme tunnettua ruttopandemiaa, mukaan lukien musta surma, olisivat syntyneet Kiinassa. Länteen musta surma olisi kulkeutunut silkkitietä pitkin.^[28]

Kolmannen ja toistaiseksi viimeisen ruttopandemian jälkeen rutto on ollut kotoperäisenä ja aina läsnä olevana uhkana suuressa osassa maailmaa. Aasiassa ruttoa tavattiin eniten vuosina 1954–1980. Intiassa ruttoa tavattiin joka vuosi välillä 1954–1967, ja epidemia koettiin vielä vuonna 1994. Vietnamissa sota lisäsi ruton esiintymistä 1960- ja 1970-luvuilla, mutta maassa ei enää nykyisin tavata ruttoa. Nepalin ja Kiinan rajalla koettiin pieni epidemia vuonna 2004. Perussa ja Yhdysvalloissa ruttoa on esiintynyt melkein vuosittain 1954–2015, mutta muualla Amerikoissa tautia ei enää juurikaan tavata. Afrikassa ruttotapausten ja ruton saastuttamien maiden määrä on viime vuosikymmeninä kuitenkin ollut kasvussa.^[29] Madagaskar on nykyisin eniten rutosta kärsivä maa maailmassa. Saarella on vuosittain toistuvia ruttoepidemioita, kuten talven 2014–2015 epidemia, jossa kuoli useita kymmeniä ihmisiä.^[30]

Ruttotapausten vähäisyyttä nykyisin selittää terveydenhuollon kehittyminen, jyrsijöiden seuranta, ihmisten koulutus sekä vähäiset kontaktit ihmisten ja sairaiden jyrsijöiden välillä.^[31] Koska ruttobakteeri kiertää jatkuvasti luonnonvaraisissa jyrsijöissä ja kykenee säilymään maaperässä kymmeniä vuosia, ruttoa ei voida koskaan tuhota kokonaan.^[32]

Nykyisen ilmastonmuutoksen vaikutus ruttoepidemioiden esiintymiseen riippuu siitä, aiheuttaako lämpeneminen aavikoitumista vai vihertymistä. Metsäkato ja arojen laajeneminen laajentaisi jyrsijöiden elinaluetta ja levittäisi ruttoa, mutta toisaalta ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu ja sademäärien kasvu ovat saaneet esimerkiksi Sahelin vihertämään viime vuosikymmeninä, ja myös lämpötilan nousu on haitaksi ruttokirpuille.^[33]

• Benedictow, Ole J.: The Black Death 1346–1353: The Complete History. The Boydell Press, 2004. ISBN 1-84383-214-3 (englanniksi)
• Gottfried, Robert S.: The Black Death. Hale, Robert, 1983. ISBN 0 7090 1299 3 (englanniksi)
• Heikura, Pekka T.: Musta surma (pdf) Tieteessä tapahtuu. 8/2003. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 12.9.2015.
• Herlihy, David: The Black Death and the Transformation of the West. Harvard University Press, 1997 (perustuu 1985 kirjoitettuihin esseisiin). ISBN 0-674-07613-3 (englanniksi)
• Huldén, Lena & Huldén, Larry & Heliövaara, Kari: Rutto. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1456-5

• Marjomaa R. & Nurmiainen J. & Weiss H. (toim.): Ilmestyskirjan ratsastajat: sota, nälkä, taudit ja kuolema historiassa. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-065-1 erit. s. 209–235.
• Boccaccio Giovanni: Decamerone. Suomentanut Lahti, Ilmari & Hokkanen, Vilho. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1647-6

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rutto.

• Wallius, Anniina: DNA-tutkimukset osoittavat: musta surma piilotteli Euroopassa vuosisatoja Yle Uutiset. 31.1.2016. Viitattu 29.2.2020.