Verner Viikla

Verner August Viikla
Henkilötiedot
Muut nimet	Verner August Viklund
Syntynyt	27. maaliskuuta 1895 Oulu
Kuollut	18. joulukuuta 1941 (46 vuotta) Karmalampi (Viena)
Ammatti	opiskelija
Jääkäri
Liittymispäivämäärä	13. tammikuuta 1916
Komppania	2. komppania
Taistelut jääkäriaikana	Asemasota Misse-joella, Asemasota Riianlahden rannikkoasemissa, Aa-joen talvitaistelut
Korkein arvo jääkäriaikana	Hilfsgruppenführer
Palasi Suomeen	25. helmikuuta 1918
Arvo Suomeen tultaessa	vänrikki
Korkein sotilasarvo	eversti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Verner August Viikla (vuoteen 1940 Viklund; 27. maaliskuuta 1895 Oulu – 18. joulukuuta 1941 Karmalampi) oli suomalainen jääkärieversti ja Mannerheim-ristin ritari. Hän oli sotilasoppinsa Saksassa saanut jääkäri, joka osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Saksan riveissä ja myöhemmin Suomen sisällissotaan Valkoisessa Armeijassa. Talvisodassa hän toimi esikuntapäällikkönä ja jatkosodan alussa divisioonankomentajana. Viikla ampui itsensä komentopaikassaan Karmalammella 18. joulukuuta 1941.^{[1][2][3] [4]}

Viklundin vanhemmat olivat tehtaanjohtaja Karl August Viklund ja Matilda Sofia Höijer. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Aino-Esteri Vuorjoen kanssa.^[1][2]

Viklund kirjoitti ylioppilaaksi Oulun reaalilyseosta vuonna 1914 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla vuosina 1914–1915. Hän suoritti Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1924–1926.^[1][2]

Viklund liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Polangenissa vuonna 1917 järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).^[1][2]

Viklund saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan adjutantiksi 4. jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Rotanpesällä ja Viipurissa.^[1][2]

Viklund palveli sisällissodan jälkeen adjutanttina 4. jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, jonka nimi vaihdettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoonaksi. Hänet siirrettiin 31. tammikuuta 1919 alkaen sihteeriksi Sotaministeriön yleiseen sota-asiaintoimistoon. Sotaministeriöstä hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1919 Kaartin jääkäripataljoonaan, missä hän toimi aluksi adjutanttina ja 9. elokuuta 1919 lähtien 1. komppanian päällikkönä. Viipuriin rykmenttiin Viklund siirrettiin 6. huhtikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin komppanianpäälliköksi 1. komppaniaan. Viipurin rykmentistä hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Reserviupseerikouluun 30. toukokuuta 1923. Viklund erosi armeijasta 30. tammikuuta 1924 ja siirtyi 12. helmikuuta 1924 alkaen Rajavartiolaitoksen palvelukseen ja hänet sijoitettiin komentajan apulaiseksi Lapin rajavartiostoon. Sisäasiainministeriöön rajavartiostojen tarkastajan apulaiseksi hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1927, mistä hänet siirrettiin 26. tammikuuta 1932 rajavartiostojen päällikön apulaiseksi.^[1][2]

Viklund osallistui talvisotaan Pohjois-Suomen Ryhmän esikuntapäällikkönä ja osallistui taisteluihin Suomussalmella ja Kuhmossa. Välirauhan aikana hän toimi 15. divisioonan komentajana ja myöhemmin Rajavartiostojen väliaikaisena päällikkönä sekä 11. divisioonan komentajana. Lokakuussa 1940 hän vaihtoi sukunimensä Viklundista Viiklaksi.^[5] Perä-Pohjolan sotilasläänin komentajana hän toimi ennen jatkosodan syttymistä.^[2]

Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin hyökkäysvaiheessa pohjoissuomalaisista kootun 6. divisioonan komentajaksi ja osallistui saksalaisten XXXVI armeijakunnan mukana operaatio Polar Fuchsiin (napakettu), jonka tarkoitus oli katkaista Muurmannin rautatie Kantalahden alueella.^[2] Operaatio ei kuitenkaan saavuttanut tavoitteitaan ja aiheutti paljon tappioita. Kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo päättikin suomalaisten osalta yllättäen keskeyttää etenemisyritykset ilman mitään selittelyjä. Taustalla oli Yhdysvaltain painostus marsalkka Mannerheimin suuntaan.

Viikla ampui itsensä 18. joulukuuta 1941 klo 0.35 komentopaikassaan Karmalammella.^[6] Hän ei koskaan saanut tietää hänelle aiotusta ylennyksestä kenraalimajuriksi eikä Mannerheim-rististä, jotka myönnettiin hänelle postuumisti, mutta nimityspäiväksi kirjattiin 15. joulukuuta 1941.^[2] Sotasensuurin vuoksi julkisuuteen annettiin aluksi väärä tieto, että Viikla olisi kaatunut komentopaikallaan. Itsemurhan syyksi on usein oletettu pettymys huonoon sotamenestykseen, mutta Viiklan elämäkerran kirjoittaneen Martin Anderssonin mukaan syynä oli se, että saksalaiset vaativat Viiklan komentamaa 6. divisioonaa jatkamaan hyökkäystä, vaikka Viikla ei halunnut uhrata enempää miehiään.^[7] 6. divisioona ohjattiin aluksi Sallan suunnalle, mutta kun eteneminen myöhemmin pysäytettiin Verman linjalle ja, kun Kuusamon - Kiestingin suunnalla oli päästy edullisiin asemiin, päätettiin siirtää painopistettä sinne. Mm. JR 12:n I ja III pataljoona siirrettiin suomalaiseen III armeijakuntaan jo siellä olleen II pataljoonan lisäksi. Marraskuun hyökkäyksessä oli JR 12 kokonaisuudessaan ensi kertaa mukana.^lähde?

Viklund voitti SVUL:n Oulun piirin pikajuoksumestaruuden 100m matkalla vuonna 1915 ja oli toinen 400m matkalla. Viikla oli Jääkäriprikaatin ja SVUL:n Vaasan piirin mestari 100 m:n juoksussa vuonna 1920 ja 3. divisioonan mestari 100 ja 200 m:n juoksuissa vuonna 1922.^[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 1. kesäkuuta 1917 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 30. toukokuuta 1918 Kapteeni 25. helmikuuta 1920 Majuri 6. joulukuuta 1925 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1928 Eversti 16. toukokuuta 1934 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 6. joulukuuta 1927		Mannerheim-risti 2. lk. Vapaudenristi 1. lk. tammenlehvien kera Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki Vapaudenristi 2. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan 1. lk. Rautaristi Saksan 2. lk. Rautaristi Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron Kotkaristi ritarikunnan 3. lk. ansioristi Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Alasuutari, Päivi: Kirja vaietusta Mannerheim-ristin ritarista. Kaleva, 14.7.2019, s. 34-35. Kaleva Media.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Anonyymi: Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Tuompo, W. E., Päiväkirjani päämajasta 1941–1944, WSOY: Porvoo 1968.

• Korvessa kajahti yöllinen laukaus – totuus Mannerheim-ristin ritarin traagisesta kuolemasta salattiin vuosikausiksi