Keisaripingviini

Keisaripingviini
Uhanalaisuusluokitus
Silmälläpidettävä [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Pingviinilinnut Sphenisciformes
Heimo:	Pingviinit Spheniscidae
Suku:	Aptenodytes
Laji:	forsteri
Kaksiosainen nimi
Aptenodytes forsteri Gray, 1844
Katso myös
Keisaripingviini Wikispeciesissä   Keisaripingviini Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Keisaripingviini (Aptenodytes forsteri) on suurin pingviinilaji. Lajin nimesi George Robert Gray vuonna 1844 Johann Reinhold Forsterin kunniaksi.

Keisaripingviini voi olla jopa 130 senttimetriä pitkä, mutta yleensä se kasvaa noin 120 senttimetrin pituiseksi. Paino vaihtelee 20—40 kilogramman välillä. Suurin tunnettu yksilö painoi 46 kilogrammaa. Laji on elossa olevista linnuista viidenneksi suurin. Sillä on kaulan sivuilla ja kurkussa samanlaiset oranssinkeltaiset läiskät kuin sen lähisukulaisella kuningaspingviinillä. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Keisaripingviini elää keskimäärin noin 20-vuotiaaksi; vanhimmat tunnetut yksilöt ovat olleet 40-vuotiaita. Poikaskuolleisuus on suuri ensimmäisen elinvuoden aikana, mutta täysikasvuisiksi selviytyneet yksilöt elävät pitkään.

Keisaripingviiniä tavataan ainoastaan Etelämantereella. Se on ainoa lintulaji, joka lisääntyy Etelämantereella talvella. Tiedossa on yli 40 lisääntymisyhdyskuntaa, joiden koko vaihtelee Dion Islandin 200 parista Coulman Islandin 50 000 pariin. Tarkkaa parimäärää ei tunneta, sillä kaukaisimmat yhdyskunnat ovat niin vaikeasti tavoitettavissa, että niitä ei ole voitu takseerata^selvennä. Lajin maailmanpopulaation koko on lähes 600 000 yksilöä.^[2] Laji on silmälläpidettävä ilmastonmuutoksen ja ihmisen lisääntyneen vaikutuksen takia.^[1]

Satelliittikuvista tehtyjen laskentojen perusteella Etelämantereella on huhtikuun 2012 tietojen perusteella 595 000 keisaripingviiniä. Yhteisöjä havaittiin 46, joista seitsemän oli ennestään tuntemattomia. Kyseessä oli ensimmäinen kattava laskelma.^[2][3]

Keisaripingviini saa muiden pingviinien tapaan ravintonsa merestä. Se syö pääasiassa krillejä ja muita äyriäisiä, mutta voi sukeltaa jopa 250 metriin saalistamaan mustekaloja. Laji syö myös kaloja. Syvin mitattu sukellus on ollut 565 metriä. Sukelluksissa keisaripingviini voi olla jopa 22 minuuttia. Normaali sukellusvauhti on 6–9 km/h, mutta ne voivat edetä 19 km/h vauhtia. Lisääntymiskauden aikana keisaripingviinit voivat olla syömättä 2–3 kuukautta, joten ennen lisääntymiskautta ne syövät jatkuvasti kerätäkseen vararasvaa. Ruokakalat ovat yleensä 3–15 cm kokoisia.

Keisaripingviinin lisääntyminen tapahtuu keskitalvella Etelämantereella. Yhdyskunnat sijaitsevat uudella merijäällä, eivät jäävuorilla. Vain kaksi yhdyskuntaa sijaitsee mantereella.^[4] Tällöin voi olla jopa 60 astetta pakkasta ja tuulla 80 km/h (22,25 m/s), ja myrskytuuli voi olla peräti 180 km/h. Pysyäkseen lämpiminä keisaripingviinit kerääntyvät jopa 6 000 yksilön lisääntymisyhdyskunniksi. Ne kerääntyvät pesimään pian uuden merijään muodostuttua syksyllä (huhti–toukokuussa). Pingviinit lisääntyvät touko- tai kesäkuussa. Pingviinit ovat pariuskollisia, mutta jos toinen puolisoista on kuollut, toinen voi ottaa uuden puolison.

Naaras munii yhden munan, jonka se vierittää koiraalle haudottavaksi. Muna on suhteellisen pieni, se painaa noin 465 grammaa. Yleensä luovutus tapahtuu pian muninnan jälkeen, mutta joskus naaraat saattavat istua tuntikausia munan päällä, sillä ne eivät halua vaarantaa arvokasta ainoaa munaa. Itse luovutustapahtuma voi olla kohtalokas, sillä jos koiras ei onnistu ottamaan munaa tarpeeksi nopeasti ihopoimuunsa, se jäätyy ja lisääntyminen epäonnistuu. Jos muna menetetään, naaras voi munia seuraavan kerran vasta vuoden päästä, sillä naaraan palatessa mereltä on aivan liian myöhäistä yrittää uudelleen. Naaras siis lähtee merelle kalaisille vesille syömään ja viettää siellä talven. Koiras hautoo munaa jalkojensa päällä ihopoimun suojassa yhdeksän viikkoa. Koiras paastoaa koko hautomisajan, minkä takia se nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, sillä nukkuessa sen energiankulutus on alimmillaan.

Tavallisesti naaras palaa ennen poikasen kuoriutumista, mutta jos poikanen syntyy aikaisemmin, koiras ruokkii sitä oksentamalla ruokatorvestaan rahkamaista ainetta. Naaras palaa koiraan luo noin kahden kuukauden kuluttua ja löytää kumppaninsa tämän kutsuhuudon perusteella satojen muiden isien joukosta. Se alkaa ruokkia poikasta oksentaen vatsaan varastoimaansa osittain sulanutta kalaa, mustekalaa ja krilliä. Koiras on usein vastahakoinen luovuttamaan hoivaamaansa poikasta naaraalle, mutta pian se vuorostaan lähtee merelle syömään 3-4 viikon ajaksi. Vastakuoriutunut poikanen painaa 120–160 grammaa ja on 15 senttimetrin pituinen. Muutaman viikon kuluttua koiras palaa perheensä luo ja kumpikin emo hoitaa poikasta. Pari kuukautta kuoriutumisen jälkeen, säiden alkaessa kylmetä, poikaset kerääntyvät tiiviiksi parveksi lämmönhukan vähentämiseksi, ja emot jatkavat niiden ruokkimista. Parvea vartioi muutama aikuinen. Emot tunnistavat poikasensa äänestä, joka voi kuulua yli kilometrin päähän. Lopulta emot ja poikanen lähtevät merelle ja viettävät siellä loppukesän. Lisääntyvät yksilöt aloittavat syksyllä taas vaelluksensa lisääntymispaikalle ja nuoret lisääntymiskyvyttömät yksilöt jäävät mereen jäänreunan läheisyyteen. Lisääntymiskykyisiä keisaripingviinit ovat 4–8-vuotiaina.

Keisaripingviinin suurimpia uhkaajia ovat miekkavalas, merileopardi ja hait, poikasia ja sairaita yksilöitä saalistavat myös isokihu ja isomyrskyliitäjät. Myös Antarktikselle tuodut ja villiintyneet koirat olivat niiden uhkana, mutta nyttemmin ne on poistettu alueelta.

• Love, John: Pingviinit. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26623-X