Degu

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Degu
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Jyrsijät Rodentia
Osalahko:	Piikkisikamaiset Hystricognathi
Heimo:	Degut Octodontidae
Suku:	Octodon
Laji:	degus
Kaksiosainen nimi
Octodon degus (Molina, 1782)
Katso myös
Degu Wikispeciesissä   Degu Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Degu eli torvimyyrä (Octodon degus)^[2] on pienen rotan kokoinen jyrsijä, jota pidetään myös lemmikkinä.

Aikuisen yksilön paino on noin 170–300 grammaa^[3] ja sukupuolet ovat hyvin samankokoisia. Lajin pituus on 20–30 cm. Noin puolet yksilön pituudesta on häntää, jonka päässä on tuuhea tupsu. Häntä on alta harmaa ja päältä musta. Degulla on pyöreähköt, harmaat korvat, suuret tummat silmät ja hopeanharmaat varpaat. Silmien ympärillä on vaaleampaa karvaa, sekä vatsa on selkää vaaleampi. Yleisimmin degu on väriltään ruskea agouti, eli sen karva on kaksiväristä (juuresta mustaa, päältä ruskeaa). Lemmikkilinjaan on viime vuosina ilmestynyt myös muita värimuunnoksia, mm. harmaa grey agouti ja kuviollinen white marked. Degun poskihampaat muistuttavat muodoltaan kahdeksikkoa; siitä latinankielinen nimi 'Octodon'.

Monista jyrsijöistä poiketen degut ovat päiväeläimiä, vaikkakin usein aktiivisimmillaan aamupäivästä ja illansuussa. Luonnonvaraiset degut elävät jopa sadan yksilön yhteisöissä muutaman kilometrin korkeudella merenpinnasta Andien vuoristoilla Chilessä. Ne kaivavat maahan laajoja tunneliverkostoja, joissa on useita onkaloita. Kaikki yhteisön degut osallistuvat vuorotellen kaivutöihin. Ne viettävät ison osan ajastaan maanpinnalla, etsien ruokaa ja kiipeillen puissa.

Degut ovat hyvin älykkäitä ja seurallisia. Niillä on hyvä muisti ja ne voivat oppia jopa käyttämään puutikkuja työkaluinaan saadakseen ruokaa. Häntäänsä degu käyttää tasapainotteluun ja kommunikointiin. Vaaran uhatessa degu kykenee pudottamaan hännästään nahan, ja turvaan päästyään se kaluaa itse poikki jäljelle jääneen rangan. Tämä on degulle hyvin kivuliasta, verta tulee paljon eikä tilalle kasva uutta häntää. Degu voi kuitenkin jatkaa elämäänsä katkenneella hännällä, joskin tasapainottelu voi tuottaa aluksi ongelmia.

Degujen ääntely on hyvin monipuolista. Terävä, lyhyt ja korkea 'tsik' on varoitusääni, sekä ilmeisesti uroksille myös jonkinlainen reviirinilmoitusääni. Tyytyväinen degu kujertaa matalasti, varsinkin kun laumatoverit rapsuttelevat toisiaan. Hermostuneena degu voi narskutella hampaitaan korvat luimussa, ja vihaisena se pitää murisevia ja vinkuvia ääniä. Narskuttelua tosin esiintyy myös degun ollessa tyytyväisessä, rauhallisessa tilassa.

Degut ovat vielä varsin tuoreita lemmikkieläimiä, ensimmäiset lemmikkidegut olivat 1970-luvulla Eurooppaan diabetestutkimuksen koe-eläimiksi tuotujen yksilöiden jälkeläisiä. Lemmikkidegujen määrä on kuitenkin viime vuosina noussut. Ne ovat yleisesti ottaen vaativampia lemmikkejä kuin jyrsijät yleensä, tarkan ruokavalionsa ja suuren elintilan tarpeensa vuoksi.

Häkin koosta riippuen purujen vaihto ja tasojen pyyhkiminen tulisi tehdä noin viikon välein. Toisin kuin monet muut jyrsijät, degut eivät juuri haise. Degun häkin tulisi olla mahdollisimman korkea (vähintään 1 m), ja maapinta-alaa tulisi myös olla reilusti. Asumuksen tulee täyttää minimissään eläinsuojeluasetuksen mukaiset pitopaikan vaatimukset (pinta-ala 0,3 m², korkeus 0,4 m ja lisäpinta-ala ryhmässä pidettävää eläintä kohden 0,15 m²), mutta mitä suurempi asumus, sitä onnellisempi eläin. Myös degujen kaiveluvietti kannattaa huomioida, eli alustamateriaalia tulisi olla paksuhko kerros. Yleisin deguille käytetty pehmike on kutterinpuru. Degut tarvitsevat häkkiinsä paljon virikkeitä ja kiipeilymahdollisuuksia (esim. ruukkuja, tasoja, oksia, pahvia, wc-paperia), etteivät ne tylsisty tai stressaannu. Stressatessaan degu saattaa kolistella kaltereita tai nyppiä karvojaan. Kannattaa myös huomioida, että nuori degu on hyvin pieni, joten häkin pinnojen välinkin tulisi olla pieni (n. 1 cm) ettei eläin pääse karkaamaan asuntoon.

Monet degujen omistajat pitävät häkeissään myös juoksupyörää johon eläin saa purkaa energiaansa. Juoksupyörä ei saa missään nimessä olla liian pieni, vaan halkaisijan on oltava vähintään 28 cm. Paras ja turvallisin ratkaisu on umpinaismallinen juoksupyörä, jossa degu ei voi loukata itseään. Puiset pyörät ovat deguharrastajien suosiossa. Juoksupalloja deguille ei suositella.

Degu on luovutusiässä aikaisintaan 8 viikon iässä, kun sillä on valmiudet eloon ilman emoaan. Degu on luonteeltaan hyvin utelias ja sosiaalinen, joten se tarvitsee ainakin yhden samaa sukupuolta olevan lajitoverin seurakseen virikkeiden lisäksi. Deguilla on myös kova järsimisen tarve, joten puhdasta puuta (esim. omenapuu tai muu myrkytön lehtipuu) tulisi olla häkissä useampi oksa syötäväksi. Eläimen hampaat kasvavat koko eliniän ajan, ja oksien järsiminen pitää hampaat sopivan pitkinä. Degujen häkkiin ei tulisi laittaa mitään muovista, koska degu todennäköisesti ennen pitkää alkaa järsiä sitä ja tuloksena voi olla vakavakin suolitukos. Kiipeilytasojen ym. virikkeiden tulee siis olla joko puisia tai metallisia. Myös kankaiset riipputasot ovat deguille mieluisia.

Degu oppii pian tunnistamaan omistajansa ja muut tutut ihmiset, ja hyvinhoidettuja deguja onkin yleensä helppo käsitellä, vaikkakin vilkkaina eläiminä ne eivät sovellu pienten lasten käsiteltäviksi. Käsittelyä kannattaa tehdä mahdollisimman usein, jotta eläin ja omistaja itse tottuu siihen. Degut kiipeilevät mielellään omistajansa olkapäillä, ja haistelevat uteliaina myös tuntemattomiakin ihmisiä. Degut rakastavat juosta vapaana huoneessa, joten silloin tällöin ne kannattaa päästää jaloittelemaan suljettuun tilaan, valvotusti. Tällöin tulee varmistaa, ettei lattialla ole mitään deguille vaarallista (esim. sähköjohdot) ja etteivät ne pääse karkaamaan. Juoksutusta suositellaan aktiivisille deguille niin usein, kuin vain mahdollista. Jaloittelualueen voi myös rajata tarpeeksi korkealla aitauksella, jota pitkin degut eivät pääse kiipeämään.

Degut peseytyvät hiekassa, joten niille tulee tarjota mahdollisuus hiekkakylpyyn pari-kolme kertaa viikossa. Chinchillahiekka sopii tähän mainiosti. Jokapäiväistä kylpemistä kannattaa välttää, ettei degun iho kuivu. Degun kynnet yleensä kuluvat itsekseen ja pysyvät sopivan pituisina, joten niitä ei tarvitse leikata. Jos ne kuitenkin kasvavat liian pitkiksi, ne voidaan leikata pienillä saksilla. Kynnen sisällä on verisuoni, jota täytyy varoa. Kynsien kulumisen voi kuitenkin varmistaa pitämällä häkissä puisia tasoja ja vaikka saviruukkuja, joihin eläin itse kuluttaa kyntensä.

Oikealla ruokavaliolla degusta saa pitkäikäisen lemmikin. Vankeudessa degun elinikä on 5–10 vuotta, vaikkakin nykyisin paremman hoitotietämyksen myötä keskimääräinen elinikä on kasvussa. Luonnossa elävien degujen ruokavalio on hyvin suppea, mutta lemmikkideguille pyritään antamaan monipuolisempaa ravintoa. Luonnonvaraiset degut syövät pääasiassa kasvien kuoria, mukuloita, heinää sekä sipulikasveja.

Lemmikkidegun ravinnon tärkeimmät kulmakivet ovat hyvälaatuinen heinä ja raikas vesi, joita tulee olla aina tarjolla. Degut myös järsivät lehtipuunoksia mielellään. Näiden lisäksi deguille voidaan antaa erilaisia pellettiseoksia. Yleinen käytäntö on antaa seosta, josta puolet on marsun pellettiä ja puolet chinchillan pellettiä. Eläinkaupoissa on usein myös deguille tarkoitettuja ruokaseoksia, mutta niiden kanssa kannattaa olla tarkkana; useat deguille tarkoitetut ruoat sisältävät mm. melassia ja hedelmiä, joita nimenomaan tulisi välttää. Degun ruoansulatus ei siedä mm. sokereita tai viljaa, joten väärä ruokavalio voi aiheuttaa lemmikille sairauksia ja jopa ennenaikaisen kuoleman.

Rajatun ruokavalionsa vuoksi eläinkaupoissa myytävät jyrsijöiden ”herkkutangot” tai muut välipalat eivät deguille sovi, mutta esimerkiksi kuivattu nokkonen, voikukan ja koivun lehdet, mustikan varvut ja persilja sopivat deguille herkkupaloiksi. Myös silloin tällöin annettu maapähkinä tai auringonkukansiemen ei ole pahaksi, vaikka ne ovatkin melkoisen rasvapitoisia. Pieni määrä rasvaa auttaa pitämään eläimen turkin ja ihon hyvässä kunnossa, mutta päivittäiseen ruokavalioon siemenet ja muut rasvaiset ruoat eivät sovi. Uutta ruokaa degulle kokeiltaessa kannattaa aloittaa pienellä määrällä, ja seurata aiheuttaako uusi ruoka eläimelle ripulia. Degun herkkä vatsa ei välttämättä osaa heti käsitellä uudenlaista ravintoa.

Lemmikkideguilla tavataan sokeritautia ja vanhemmalla iällä harmaakaihia. Molempien epäillään liittyvän vääränlaiseen ruokavalioon, ja myös liian vähäinen liikunta altistaa degun lihomiselle. Myös suolitukokset ja hammasongelmat kuten hammaspiikit ja etuhampaiden katkeamiset/liikakasvut ovat deguilla yleisiä. Vilkkaana eläimenä degu saattaa myös teloa itseään esimerkiksi putoamalla, mutta eläinlääkärin hoitoa tarvitaan harvoin. Riitelyssä tulleet haaverit tai hännänpään irrotessa haavan voi itse puhdistaa desinfiointiaineella (esim. Bacibact tai Septidin). Jos haava alkaa märkiä ja tulehtua, kannattaa ottaa yhteys lähimpään eläinlääkäriin.

• Suomen Gerbiiliyhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)