MolybdeeniTeknetiumRutenium
Mn

Tc

Re  
 
 


Yleistä
Nimi Teknetium
Tunnus Tc
Järjestysluku 43
Luokka Siirtymämetalli
Lohko d
Ryhmä 7, siirtymäalkuaine
Jakso 5
Tiheys11 · 103 kg/m3
VäriHopeanharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1937, Carlo Perrier ja Emilio Segrè[1]
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)(98)
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)135 (183) pm
Kovalenttisäde156 pm
Orbitaalirakenne[Kr] 4d6 5s1
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 14, 1
Hapetusluvut+II, +IV, +Vi, +VII
KiderakenneHeksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste2 430 K (2 157 °C)
Kiehumispiste4 538 K (4 265 °C)
Moolitilavuus8,63 · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö660 kJ/mol
Sulamislämpö24 kJ/mol
Höyrynpaine0,0229 Pa 3 300 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,9 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus6,7 × 106 S/m
Lämmönjohtavuus50,6 W/(m·K)
CAS-numero7440-26-8
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Teknetium (lat. technetium) on hopeanharmaa metalli, joka näyttää platinalta. Teknetiumin kemiallinen merkki on Tc ja järjestysluku 43. Teknetiumin elektronegatiivisuus on 1,9 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 699 kJ/mol. Tämä kemiallisesti reniumin kaltainen alkuaine liukenee typpihappoon, kuningasveteen ja väkevään rikkihappoon, muttei suolahappoon. Teräksen korroosionkestävyyttä voidaan lisätä merkittävästi teknetiumkäsittelyllä, jossa käytetään ammo­niumteknetaattia (NH4TcO4). Sitä suoritettaessa on varottava teknetiumin erittäin suurta radioaktiivisuutta, mikä pakottaa käyttämään suljettuja järjestelmiä.

Historia

muokkaa

Alkuaineen löytäjinä pidetään Carlo Perrieriä ja Emilio Segrèä, jotka eristivät alkuaineen molybdeeni-foliosta pommitettuaan sitä deuterium-ioneilla Palermon yliopistossa vuonna 1937. Teknetium on ensimmäinen alkuaine, jota ihminen on tuottanut keinotekoisesti.[1] Siksi sille annetun nimen runkona on kreikan kielen sana technètos (suom. keinotekoinen).

Teknetiumia on kuitenkin myöhemmin löydetty luonnosta muun muassa uraanikaivoksista, joissa sitä syntyy hyvin pieniä määriä uraani-238:n spontaanin fission tuloksena, sekä eräistä jättiläistähdistä. Koska minkään teknetiumin isotoopin puoliintumisaika ei ylitä 4,2 miljoonaa vuotta (98Tc), teknetiumin löytäminen useita miljardeja vuosia vanhojen tähtien spektristä auttoi varmistamaan teorian raskaiden alkuaineiden syntymisestä tähdissä.[2][3]

Teknetiumin metastabiili isotooppi 99 (teknetium-99m) on yleisin isotooppilääketieteessä käytetty gammasäteilyä lähettävä isotooppi.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Facta-tietosanakirja 2006, s. 778
  2. Merrill, P. W.: Technetium in the stars. Science, 1952, s. 479–489. doi:10.1126/science.115.2992.479 Bibcode:1952Sci...115..479. (englanniksi)
  3. Eric Scerri: In Your Element: Tales of technetium Nature Chemistry 1. 2009. doi:10.1038/nchem.271 (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa