Srebrenican joukkomurha

Serbit piirittivät Srebrenican heti Bosnian sodan alussa kesällä 1992. Kaupungin puolustus oli kuitenkin sangen vahva ja onnistui vastustamaan piirittäviä serbejä ja jopa laajentamaan hallitsemaansa aluetta. Keväällä 1993 serbien vastahyökkäys kuitenkin käänsi voimasuhteet lopullisesti serbeille edulliseksi. Kaupungista tuli YK:n julistama suoja-alue huhtikuussa 1993. Tällöin serbit etenivät kahden kilometrin päähän kaupungin reunasta ja olivat valloittamaisillaan kaupungin. Bosniakit antautuivat ja luovuttivat aseensa, mutta YK esti serbien marssimisen kaupunkiin. Ihmisiä tallautui Srebrenicassa kuoliaiksi, kun he yrittivät huhtikuun 15. päivän tienoilla 1993 hypätä poistuviin YK:n ajoneuvoihin. Srebrenican suojaksi olisi useiden arvioiden mukaan tarvittu 30 000 sotilasta, joita YK:n pääsihteeri jäsenmailta pyysikin YK:n käyttöön, mutta määrällisesti rauhanturvaajia Srebrenicaan saatiin vain muutama tuhat.^[1] Kaupungissa oli tuohon aikaan piiritettynä noin 40 000 ihmistä. Srebrenican juomavesi- ja elintarviketilanne oli vuonna 1993 huonompi kuin missään muussa saarretussa Bosnian ja Hertsegovinan kaupungissa. Sinne saapui pakolaisia kesällä 1993, kun serbit valtasivat Cerskan.

Bosniakit tekivät sotilaallisia iskuja YK:n julistamalta suoja-alueelta öisin lähistön kyliin, surmaten 50–60 serbiä.^[2] Serbit puolestaan eivät yleensä päästäneet avustuskuljetuksia läpi ja tulittivat kaupunkia kranaatinheittimin. Kaupungissa ei ollut riittävästi ruokaa ja muita tarvikkeita. Liikkumiskielto rajoitti ihmisten toimia. Hollantilaista rauhanturvapataljoonaa arvosteltiin tehtäväänsä sopimattomaksi. Se olikin henkilöstöpulan vaivaama ja lähes kokonaan vailla raskasta aseistusta.

Kun bosniakit yrittivät vapauttaa Sarajevon 15. kesäkuuta 1995, serbit aloittivat kostoksi hyökkäyksen 8. heinäkuuta saarrettua Srebrenican kaupunkia vastaan tehtyään ensin parin päivän tulivalmistelun. Hyökkäyksen alkaessa kuoli heti yksi rauhanturvaaja, tosin Srebrenican bosniakkien surmaamana. Tämä kiristi YK:n rauhanturvaajien ja suoja-alueella olevien bosniakkitaistelijoiden välejä. Serbien hyökkäystä on arveltu kostoksi bosniakkien tekemästä iskusta useampaan Srebrenican läheiseen serbikylään, jossa kuoli ainakin yli 50–60 henkeä. Srebrenica saatettiin luovuttaa tarkoituksella serbeille vaihtokauppana rauhasta.

Kun serbit valtasivat kaupungin, vangiksi otetut taisteluikäiset miehet teloitettiin ja erotettiin. Bosniakkeja kuljetettiin busseilla yhtenäiselle bosniakkialueelle, ja osa alkoi kävellä kohti Tuzlaa. Osa bosniakkimiehistä livahti Žepaan, jonka serbit myös pian valtasivat.

Murhien jälkeen serbit palasivat paikalle, kaivoivat alkuperäisen joukkohaudan auki ja siirsivät uhrien ruumiita pienempiin joukkohautoihin kymmenien kilometrien päähän toisistaan. Osia ruumiista myös revittiin palasiksi ja nämä päätyivät eri joukkohautoihin. Serbien tavoitteena oli hävittää todisteet suuremman kokoluokan joukkosurmasta.^[3]

EU-jäsenehdokkaaksi pyrkivän Serbian parlamentti hyväksyi maaliskuun lopussa 2010 äänestyksen ja kiivaan keskustelun jälkeen päätöslauselman, jossa se tuomitsi Srebrenican joukkomurhan. Parlamentti ei kuitenkaan määritellyt murhia kansanmurhaksi.^[4][5] Parlamentti korosti Ratko Mladićin löytämisen ja pidättämisen tärkeyttä. Mladić pidätettiin toukokuussa 2011.

Syksyllä 2005 Bosnian serbihallituksen asettama komissio totesi, että noin 25 000 Bosnian serbiä osallistui verilöylyyn suoraan tai epäsuorasti. Suoraan osallisia oli noin 19 500, joihin lukeutuu muun muassa Bosnian serbiarmeijan sotilaita sekä puolustus- ja sisäministeriön henkilökuntaa.

Uhrien tunnistamista vaikeutti esim. se, että moni uhri oltiin teloitettu ampumalla päähän, mutta pää saattoi löytyä toisesta joukkohaudasta. DNA-näytteiden ottaminen on kuitenkin helpottanut uhrien tunnistamista ja mahdollistanut heidän maallisten jäänteidensä palauttamisen omaisille, jotka puolestaan voivat tämän jälkeen pitää hautajaiset.^[3]

Uhrien määräksi ilmoitetaan usein yli 8000.^[6][7] Toistaiseksi tunnistettuja uhreja on 8373.^[8]

Vuodesta 2003 asti on järjestetty vuosittainen muistojumalanpalvelus ja joukkohautajaiset tunnistetuille joukkomurhan uhreille Srebrenican joukkomurhan muistolle omistetussa keskuksessa Potočarissa.^[9]

Vuonna 2024 YK äänesti julkilausumasta, jonka nojalla 11. kesäkuuta on kansainvälinen Srebrenican kansanmurhan muistopäivä. Serbia ja Venäjä vastustivat julkilausumaa.^[7]

YK:n päätöslauselmaehdotus heinäkuussa 2015 siitä, että Srebrenican joukkomurha julistetaan kansanmurhaksi, kaatui Venäjän vetoon. Lisäksi Kiina pidättäytyi äänestyksestä. Venäjän edustajan mukaan kansanmurha-lauselma oli riitaisa ja poliittinen, ja asetti vain Bosnian serbit sotarikolliseksi, ja loi jännitteitä alueelle. Serbian presidentti kiitti Venäjää.^[10] Venäjä on Serbian tukijamaa.

YK:n alainen entisen Jugoslavian kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) on määritellyt verilöylyn kansanmurhaksi.^[11]

Srebrenican joukkomurhan kieltäjiin kuuluvat mm. Serbitasavallan presidentti Milorad Dodik ja Serbian presidentti Tomislav Nikolić.^[12][13]

•  
  Srebrenica-Potočari Memorial Center.
•  
  Osa Potočarissa olevasta muurista, johon on kirjattu uhrien nimet.
•  
  610 tunnistetun bosniakin hautajaiset 2005.
•  
  505 tunnistetun bosniakin hautajaiset 2006.
•  
  465 tunnistetun bosniakin hautajaiset 2007.
•  
  775 tunnistetun bosniakin hautajaiset 2010.

• skorpionit, Srebrenican joukkomurhaan osaa ottanut puolisotilaallinen järjestö.

• Pekka Visuri: Kosovon sota. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-801-X.
• Marita Vihervuori: Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta
• Roy Gutman: Kansanmurhan todistaja
• Yrjö Lautela ja Jyrki Palo: Jugoslavia - kansakunta, jota ei ollut

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Srebrenican joukkomurha Wikimedia Commonsissa