Samuel Johnson (7. syyskuuta 1709 / 18. syyskuuta 1709[a] Lichfield13. joulukuuta 1784) oli englantilainen kirjailija, esseisti, runoilija, elämäkertakirjoittaja ja kriitikko. Hän laati vuonna 1755 painetun englannin kielen sanakirjan A Dictionary of the English Language.[1]

Joshua Reynolds, Samuel Johnson, 1772.

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Samuel Johnsonin isä oli kirjakauppias, joka oli tunnettu sekä kirjallisista harrastuksistaan että raskasmielisyydestään. Nuori Samuel opiskeli Oxfordin yliopistossa puolitoista vuotta, minkä jälkeen hän joutui taloudellisista syistä keskeyttämään opintonsa. Opiskeluaika vanhoillisessa Oxfordissa lujitti Johnsonin kotoa perittyä aatemaailmaa, jossa tory-puolueella ja valtionkirkolla oli keskeinen merkitys. Vuonna 1737 Johnson muutti Lontooseen.[2]

Työura

muokkaa

Johnson oli Lontoon kirjallisten piirien keskeinen hahmo 1700-luvulla. Vuonna 1747 hän sai eräältä kustantajayhtymältä tehtäväkseen laatia suuren englannin kielen sanakirjan. Työstä luvattiin kokonaisuudessaan 1 775 punnan palkkio. Johnsonilta kului sanakirjan kirjoittamiseen kahdeksan vuotta. Kirja julkaistiin kahdessa osassa, ja se teki kirjoittajastaan kuuluisan. Johnson työskenteli myös toimittajana ensin The Rambler -nimisessä aikakauslehdessä vuosina 1750–1752 ja sitten The Idler -nimisessä aikakauslehdessä vuosina 1759–1760. Vuonna 1762 Johnson sai Yrjö III:lta 300 punnan vuotuisen eläkkeen, joka turvasi hänen toimeentulonsa. Hän perusti vuonna 1764 Literary Clubin, jonka jäseniä olivat muiden muassa Oliver Goldsmith, Joshua Reynolds, David Garrick, Edmund Burke, Adam Smith ja James Boswell.[3][2]

Boswell ja Johnson matkustivat yhdessä 1773 Skotlantiin ja Hebrideille, jota Johnson kuvasi teoksessa Journey to the Western Isles of Scotland (1775). Boswell kirjoitti Johnsonista niin tarkan ja elävän kuvauksen, että siitä on myöhemmin voitu päätellä, että Johnsonia vaivasi kroonisen masennuksen lisäksi Touretten oireyhtymä.[4]

Monet Johnsonin lauseista elävät sitaatteina:

»When a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford (suomeksi: Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikki, mitä elämä voi tarjota.)»

Huomautuksia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. A Dictionary of the English Language. Archive.org. (englanniksi)
  2. a b Svanström, Ragnar: Kansojen historia. Osa 16. Valistuksen aika, s. 63-72. WSOY, 1983. ISBN 951-0-09744-6
  3. The A-Z of Samuel Johnson 30.3.2005. BBC. (englanniksi)
  4. Sutherland, John: Say it again, Sam The Observer. 10.8.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Boswell, James: Tohtori Johnsonin elämä. ((The Life of Samuel Johnson, 1791.) Roger Ingpenin toimittamasta täydellisestä laitoksesta valikoinut ja suomentanut Jouko Linturi) Helsinki: Tammi, 1970.
  • Hirn, Yrjö: Tri Johnson ja James Boswell. Kuvaus Englannin oloista ja erikoisuuksista. ((Dr Johnson och James Boswell. En bok om engelskt liv och lynne, 1922.) Suomentanut Raoul af Hällström) Helsinki: Otava, 1923.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.