Miehitys
Miehitys on toimenpide, jossa valtion armeija valloittaa toisen valtion alueen tai sen osan ja ottaa sen hallintaansa. Miehitys tehdään usein osana sodankäyntiä, toisinaan se myös aloittaa tai päättää sodan. Miehityksen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua sodankäynnin tuloksena, vaan historia tuntee myös tapauksia, joissa valtio on miehittänyt toisen valtion alueita ilman sotaa (esimerkiksi Turkin vallattua osan Kyproksesta.)
Miehitystä on säännelty useilla kansainvälisillä sopimuksilla, mutta sopimuksia rikotaan käytännössä usein ja niiden soveltuvuus saatetaan kiistää. Tärkeimmät sopimukset ovat sodankäyntiä koskeva Haagin yleissopimus (1907) ja Geneven sopimus siviilien suojelemisesta sodan aikana (1949).
Miehitys on väliaikainen toimi, jonka aikana alueen asukkaat säilyttävät aiemman kansalaisuutensa ja oikeusasemansa. Miehittävällä valtiolla ei ole oikeutta liittää miehitettyä aluetta omaan alueeseensa ainakaan ennen rauhan solmimista. Miehittäjän on pyrittävä palauttamaan ja säilyttämään järjestys ja turvallisuus miehitetyllä alueella. Se voi korvata alueen hallintoviranomaiset miehitysviranomaisilla, mutta tuomioistuimet saavat jatkaa toimintaansa.[1]
Miehityshallinto
muokkaa- Pääartikkeli: Miehityshallinto
Miehityshallinto on miehittävän osapuolen miehitetylle alueelle muodostamaa hallintoa, jota miehittävä osapuoli hyödyntää alueen hallitsemisessa. Jos miehitys koskee vain valtion osaa, puhutaan miehitysvyöhykkeestä.
Sotilashallinto
muokkaa| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- Pääartikkeli: Sotilashallinto
Miehitetyn alueen hallinto nimitetään aluksi sotilashallinnoksi, esimerkiksi Itä-Karjalan sotilashallinto.
Sotilashallinto on hallintoa, missä yleensä miehittävän valtion armeija ryhtyy hallitsemaan valloittamaansa aluetta vetäytyvän valtion aluehallinnon väistyttyä. Sotilashallinnossa päätöksenteko kuuluu aluetta miehittävien sotilasosastojen komentajalle, joka voi valtuuttaa toisen toimimaan hallintoasioissa puolestaan. Sotilashallintoa voi seurata rintaman edetessä miehittäjän siviilihallinto.
Esimerkkejä sotilashallinnoista
muokkaaSyksyllä 1941 perustettiin suomalaisten joukkojen etenemisen johdosta Itä-Karjalan sotilashallinto. Myös monia Suomen Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle luovuttamia, mutta kesällä 1941 takaisin vallattuja alueita jäi hallitsemaan ylipäällikön alaisuudessa päämajan sotilashallinto-osasto kesä-heinakuuhun 1944 siihen saakka, kun suomalaiset joukot olivat vetäytyneet.
Toisessa maailmansodassa liikkuvaa rintamaa lähellä oli Wehrmachtin sotilashallinto, mikä vähitellen luovutti joukkojen edetessä yhä syvemmälle Neuvostoliittoon hallintoa Alfred Rosenbergin johtaman itäministeriön alaisille valtakunnankuvernementeille, joista muodostui miehityssiviilihallinto.
Miehityssiviilihallinto
muokkaa- Pääartikkeli: Siviilihallinto
Siviilihallinto tarkoittaa sotilashallinnon, joskus myös kirkkohallinnon vastakohtaa. Toisen määritelmän mukaan siviilihallintoon kuuluvat ne hallinnon alat, jotka eivät kuulu sotilashallintoon tai kirkolliseen hallintoon.
Sodankäynnissä siviilihallinto on miehityshallinto, joka perustetaan sen jälkeen kun alueelle on ensin perustettu sotilashallinto ja sotajoukot ovat siirtyneet eteenpäin. Isovihan aikana Suomi joutui Venäjän armeijan miehittämäksi. Venäläinen miehityssiviilihallinto toimi Suomessa vuosina 1717-1721.[2] Myös Puolan kenraalikuvernementti (1939-1945) oli tällaista hallintoa.
Esimerkkejä miehitysvyöhykkeistä
muokkaa- Ranskassa oli toisen maailmansodan aikana Saksan miehitysvyöhyke
- Saksassa ja Itävallassa oli toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet
- Korea jaettiin toisen maailmansodan päätteeksi eteläiseen ja Neuvostoliiton pohjoiseen miehitysvyöhykkeeseen
- Kypros jakautui kahtia, kun Turkki miehitti maan pohjoisosan
- Suomi miehitti jatkosodassa Itä-Karjalaa ja muodosti sinne sotilashallinnon
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993, ISBN 951-35-4644-6.
- ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 11-16. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
