Madeiran historia

Ensimmäinen historiallisesti luotettava lähde eurooppalaisten vierailusta Madeiralla on portugalilaisten saapuminen 1400-luvun alkupuolella. Madeirasta on kuitenkin myös huomattavasti vanhempia mutta epävarmoja viittauksia heti ajanlaskun alusta lähtien. Roomalainen kirjailija Plinius mainitsi teksteissään Purppurasaaret, jolla on hyvinkin voitu sijaintinsa puolesta viitata Madeiraan. Arabien on väitetty löytäneen saaren jo 1000-luvulla ja nimenneen sen El Ghanemiksi ja myös viikinkien vierailun mahdollisuutta on pohdittu. Rikkaan englantilaisen aatelisneidon Anne d'Arfetin kerrotaan rakastuneen köyhään Robert Machimiin 1300-luvulla Englannissa ja paenneen tämän kanssa pakkoavioliittoaan Ranskaan. Heitä kuljettaneen laivan kerrotaan kuitenkin joutuneen ankaraan myrskyyn, jonka seurauksena se ajautui pois kurssilta ja haaksirikkoutui nykyisen Machicon kaupungin edustalle. Kaupungin onkin arveltu saaneen nimensä Robert Machimin mukaan. 1300-luvulla Madeira kuitenkin todennäköisesti jo tunnettiin, sillä se esiintyy jo vuodelta 1351 peräisin olevassa italialaisessa kartassa. Kartassa Madeira esiintyy nimellä Isola di Lolegname (puusaari), jonka lisäksi siinä näkyvät myös Porto Santo sekä Desertassaaret nykyisillä nimillään.^[1]

Madeiran saariryhmän virallinen kirjoitettu historia alkoi kuitenkin vuonna 1418, kun portugalilaisen prinssin Henrik Purjehtijan palveluksessa purjehtineet João Gonçalves Zarco ja Tristão Vaz Teixeira joutuivat myrskyn vuoksi pois kurssilta ollessaan matkalla tutkimaan Guinean rannikkoa. He ajautuivat saarelle, joka sai nimekseen Porto Santo eli Pyhä satama.^[2][3] Seuraavana vuonna alueelle järjestettiin tutkimusmatka. Italialainen aatelismies Bartolomeu Perestrello sai tehtäväkseen asuttaa Porto Santon ja Zarco ja Teixeira lähetettiin tutkimaan Madeiraa. Portugalin kuningas Juhana ensimmäinen julisti Madeiran Portugalin provinssiksi ja antoi sen prinssi Henrikille.^[2] 1440-luvulla Zarco ja Teixera saivat Madeiran palkinnoksi löydöstään.^[3] Madeiran saari jaettiin kahtia luoteesta kaakkoon ja rajalinja kulki Ponta do Tristãosta Ponta da Oliveiraan.^[3] Zarco sai itselleen eteläosan ja siellä sijaitsevan pääkylä Funchalin. Teixeira sai itselleen saaren pohjoisosan ja asettui itse Machicoon. Perestrello sai hallittavakseen Porto Santon.^[1]

Saaret olivat löydettäessä täysin asumattomia ja Madeiran rikas kasvillisuus ja maaperä tekivät portugalilaisiin vaikutuksen. Madeiran asuttaminen alkoi 1420-luvulla.^[3] Uudisasukkaat joutuivat kuitenkin raivaamaan saarta peittävää paksua metsää polttamalla saadakseen tilaa viljelyksilleen. Tulen kerrotaan karanneen käsistä liekkimereksi, jota portugalilaisten täytyi paeta laivoihinsa kahdeksi päiväksi.^[2] Uudisasukkaat toivat saarelle Italiasta sokeriruo'on ja Kreetalta viiniköynnöksen. Madeiralla oli pian suuria sokeriruokoviljelmiä, joissa käytettiin työvoimana Afrikasta 1450-luvulta lähtien^[3] tuotuja orjia.^[1]. Saaren kasteluongelmat ratkaistiin orjien rakentamilla levadoilla, jotka kuljettivat vettä sateisesta pohjoisosasta saaren kuivaan eteläosaan.^[4]

Madeiran taloudellinen merkitys kasvoi arvokkaan sokerikaupan myötä ja portugalilaiset saivatkin pian haltuunsa Euroopan sokerimonopolin.^[1] Vuosina 1450–1470 Madeira oli huomattava viljantuotannon keskus ja viljaa vietiin muun muassa Manner-Portugaliin sekä Portugalin Afrikassa sijaitseviin kauppakeskuksiin.^[1] Sokerinviljely oli kuitenkin huomattavasti kannattavampaa ja vuonna 1485 saaria vaivasi viljan puutteen vuoksi nälänhätä. Azoreista tulikin alueen vilja-aitta ja Madeira pystyi keskittymään arvokkaaseen sokerintuotantoon.^[2] Madeiralla oli 1400-luvun lopulla jo yli 80 sokeritehdasta, jotka tuottivat noin 1 200 tonnia sokeria vuodessa.^[1] Funchalista ja Machicosta kehittyi vaurauden seurauksena kukoistavia kaupunkeja.^[2]

Madeira oli tärkeä välietappi, jossa purjelaivat pysähtyivät täydentämään ruoka- ja vesivarastojaan ennen Atlantin valtameren ylittämistä. Kristoffer Kolumbus purjehti 1470-luvun lopulla Funchalin satamaan aikomuksenaan ostaa sokeria Portugaliin. Kolumbuksen kerrotaan menneen naimisiin Porto Santon kuvernöörin Bartolomeu Perestrellon tyttären Felipa Monizin kanssa naimisiin ja saaneen tämän kanssa lapsen.^[3]. Vaimo ja poika kuitenkin kuolivat.^[5] Kolumbus kävi Madeiralla myöhemmin kolmannen matkansa aikana vuonna 1498.^[5] 1400-luvun lopulla Euroopasta virtasi Madeiralle lisää asukkaita. Monet heistä olivat kauppiaita, jotka toivat mukanaan lisää investointeja ja vaurastuttivat saarta.^[3]

Kuningas Emanuel I antoi Funchalille kaupunkioikeudet vuonna 1508, ja hänen pyynnöstään paavi Leo X myönsi saarelle oman piispanistuimen. Madeiralla oli tähän aikaan noin 20 000 asukasta, joista arviolta 5 000 asui Funchalissa. Maine Madeiran hyvinvoinnista levisi ja houkutteli saaristoon merirosvoja.^[1]. Madeira kärsi pahimman merirosvohyökkäyksensä vuonna 1566, kun yli tuhannen hengen merirosvojoukko hyökkäsi Funchaliin ranskalaisen merirosvon Bertrand de Montluchin johdolla. Madeiran kuvernööri sekä lähes 300 muuta madeiralaista menetti henkensä ja koko saari ehdittiin ryöstää ennen avun saapumista. Myös Montluch itse menehtyi hyökkäyksessä saamiinsa vammoihin.^[1][3] Osa Santa Clara nimisen luostarin nunnista onnistui pakenemaan vuorten yli paikkaan, jota kutsutaan nykyisin nimellä Curral das Freiras eli Nunnien laakso.^[3]

Sokerintuotanto kukoisti 1450-luvulta lähtien, kunnes se 1500-luvun alkupuolella kääntyi laskuun.^[2] Madeira menetti 1500-luvulla valta-asemansa sokeriruo'on tuottajana Brasilialle, jossa sitä voitiin tuottaa halvemmalla. Myös huono lannoitus ja ilmastolliset syyt vaikuttivat sokerituotannon romahtamiseen. Sokeriruoko oli myös kuluttanut Madeiran maaperää, jonka seurauksena useilla viljelmillä alettiin viljellä vähemmän vaativaa viiniköynnöstä. Madeira sai kuitenkin vielä 1500-luvun lopulla sokerista lähes seitsemän kertaa enemmän tuloja kuin viinistä. Madeira oli vuodesta 1580 vuoteen 1640 muun Portugalin tavoin Espanjan hallinnassa. Portugalin nuori kuningas Sebastian I oli kuollut taistelussa ja Espanjan kuningas Filip II ja käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti Portugalin hallintaansa. Espanjalaisaikana saarelle rakennettiin linnoituksia ja Madeiralta kaadettuja puita käytettiin vuonna 1588 Englantiin lähetetyn voittamattoman armadan laivoissa.^[1].

Espanjalaisvallan jälkeen Portugalin valtaistuimelle nousi Juhana IV vuonna 1640. Madeiran talous oli 1600-luvulla riippuvainen viinin viennistä sekä merenkulun tuomista tuloista. 1670-luvulla Madeiran väkiluku oli kohonnut noin 50 000:een, josta noin viidesosa eli 10 000 ihmistä asui Funchalissa. Madeira oli joutua 1660-luvulla myötäjäislahjaksi Englannille, kun Englannin kuningas Kaarle II meni vuonna 1662 naimisiin Portugalin Katariina Braganzalaisen kanssa. Morsiamen myötäjäisiin kerrotaan liittyneen salainen sopimus, jonka mukaan Portugali olisi antanut Englannille lisäksi vielä Madeiran, mikäli Kaarle ei olisi ollut tyytyväinen myötäjäisiinsä.^[1]. Erään version mukaan Madeira säilyi Portugalin hallussa, koska sopimuksen laatinut madeiralainen kirjuri jätti saaren tarkoituksellisesti pois sopimuspaperista.^[4]. Englantilaisen kauppiaiden vaikutus Madeiralla kasvoi 1600-luvun lopulta lähtien.^[6] Siirtolaisuus Brasiliaan kasvoi 1700-luvulla, sillä Madeira alkoi olla liikakansoitettu ajan olosuhteisiin nähden. Tästä huolimatta Madeiran väkiluku jatkoi kasvuaan. 1700-luvun puolivälissä asukkaita oli jo 75 000.^[1]. Englantilainen kapteeni James Cook täydensi varastojaan Funchalin satamassa ensimmäisen maailmanympäripurjehduksensa aikana vuonna 1768.^[3]

Vuonna 1803 Madeiralla nousi ennennäkemättömän suuri tulva, joka aiheutti suurta hävitystä varsinkin Funchalissa. Tulvavesi tuhosi siltoja ja taloja, ja ainakin 600 ihmistä kuoli. Britit miehittivät Madeiran kahdesti 1800-luvun alussa Napoleonin sotien aikana. Ensimmäinen miehitys kesti vuodesta 1801 vuoteen 1802. Britit miehittivät saaren uudestaan vuonna 1807 jääden sinne vuoteen 1814 asti, jonka jälkeen monet saarella asemissa olleista 4 000 brittisotilaasta^[7] jäi asumaan saarelle pysyvästi ja meni naimisiin paikallisten naisten kanssa. Monia englantilaisia oli muuttanut Madeiralle jo 1700-luvulla lähinnä viininviljelijöiksi ja Napoleonin sotien aikana ja niiden jälkeen heitä saapui lisää.^[1] Napoleonia Saint Helenan saarelle kuljettanut alus kävi vuonna 1815 Funchalin satamassa. Ainoa henkilö joka sai luvan vierailla laivassa oli englantilainen konsuli Henry Veitch. Veitch kuitenkin erotettiin tapaamisen johdosta hetkeksi virastaan, sillä hän oli erehdyksissään kutsunut Napoleonia tittelillä "Your Majesty". Jotkut sotien jälkeen Madeiralle saapuneista brittikauppiaista perustivat merkittäviä kauppiassukuja, kuten alkujaan liikekumppaneita olleet Charles Blandy ja Thomas Slap Leacock.^[7]

1800-luvun kuluessa Madeirasta kehittyi suosittu matkailu- ja lomakohde. Alun perin saarille saapui kaukaisista siirtomaista siirtomaavirkailijoita lepäämään saaren lauhkeammassa ilmastossa. 1800-luvun puolivälistä lähtien matkailusta alkoi kehittyä yksi Madeiran tärkeimmistä liiketoimista. Brittien perässä saarille saapui vähitellen ihmisiä muistakin eurooppalaisvaltioista heidän joukossaan esimerkiksi auringonpalvojia ja keuhkotautipotilaita. Lomailijat edustivat kuitenkin vielä pitkälle 1900-luvulle ylempää keskiluokkaa.^[7] Madeiran kuvernöörinä toimineen José Silvestre Ribeiron aikana (1846-1852) rakennettiin teitä, pantiin alulle Funchalin sähkövalaistus sekä toteutettiin yhteiskunnallisia uudistuksia.^[1] Vuonna 1852 riehunut kolera tappoi arviolta 7 000 ihmistä ja samana vuonna home tuhosi saaren viiniköynnökset, jonka seurauksena arviolta 90 % sadosta menetettiin. Yhdysvalloista vahingossa tuotu viinikirva saastutti ja tuhosi loput viiniköynnökset 1870-luvun alussa. Vaikka niiden tilalle istutettiinkin pian uusia lajikkeita, ei viljelmiä pystytty vielä palauttamaan täysin ennalleen ja 1800-luvun lopulla monien täytyikin lähteä saarelta.^[3]. Vuonna 1900 saatiin kuitenkin jo ennätyssatoja ja saaren maataloustuotantoa monipuolistettiin istuttamalla lisäksi banaaneita, joilla on vielä nykyäänkin suuri merkitys viennin kannalta.^[8]

Vuonna 1905 saksalainen yhtiö tarjoutui rakentamaan Madeiralle sairaaloita, parantolan sekä kehittää saaresta uudenaikaisen lomakohteen, mikäli se saisi vastaavasti ottaa haltuunsa kaikki saaren liiketoimet. Portugalin hallitus suostui aluksi ehdotelmaan, mutta ei ottanut huomioon Ison-Britannian mielipidettä.^[8] Lisäksi Saksan kolonialististen tavoitteiden tultua ilmi ehdotuksesta lopulta kieltäydyttiin.^[6] Ensimmäisen maailmansodan alussa saksalainen omaisuus saarella takavarikoitiin. Saksa julisti Portugalille sodan vuonna 1916 kun se oli takavarikoinut Lissabonin satamassa olleita saksalaisaluksia.^[8] Samana vuonna saksalainen sukellusvene teki yllätyshyökkäyksen Funchaliin ja upotti satamassa kolme ranskalaisalusta sekä pommitti kaupunkia. Vuonna 1917 saksalaiset sukellusalukset pommittivat Funchalia uudestaan tuhoten kaupungissa rakennuksia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen taloudellinen tilanne Madeiralla oli huono.^[1].

Portugalista lähettiin 1930-luvun alussa satoja poliittisia vankeja Madeiralle, Azoreille ja Kap Verdelle tarkoituksena eristää heidät maan politiikasta. Madeiralle karkotettujen 300 hengen joukossa oli korkea-arvoisia Salazaria vastustaneita sotilashenkilöitä, kuten kenraali Sousa Dias. Dias ja muita karkotettuja oli lietsomassa vuoden 1931 alussa tapahtunutta yleislakkoa, joka puhkesi leivänhinnan nousun, sekä kahden suuren madeiralaispankin konkurssin vuoksi.^[9] Konkurssit olivat vieneet tuhansien madeiralaisten säästöt. Portugalista lähetettiin saarelle sotajoukkoja, mutta osa joukoista liittyi kapinallisiin, joita johti kenraali Sousa Dias. Gibraltarilta lähetettiin saarelle brittiläisiä sotilaita suojelemaan hotelleihin majoittuneita ulkomaalaisia. Portugalista lähetettiin lisää joukkoja ja kapina lopulta kukistettiin. Toisille myönnettiin turvapaikka Isosta-Britanniasta, mutta useimmat Dias mukaan lukien joutuivat antautumaan portugalilaisille.^[6] Portugali jäi toisessa maailmansodassa puolueettomaksi ja Madeira säästyi sotatoimilta. Madeiralle tuli poliittisia pakolaisia ja Iso-Britannia evakuoi sodan aikana Gibraltarin siirtokunnastaan noin 2 000 siviilihenkilöä Madeiralle.^[1]

Portugalissa vuonna 1974 tapahtunut neilikkavallankumous kaatoi Portugalia hallinneen sotilasjuntan. Oikeistolainen puolisotilaallinen FLAMA-järjestö suoritti Madeiralla terrori-iskuja tavoitteenaan saavuttaa itsenäisyys ja täydellinen riippumattomuus Portugalista. Kun Portugali sai vuonna 1976 uuden perustuslain ja Madeiralle määriteltiin autonominen asema, lakkasi järjestö olemasta. Alberto João Jardimin johtama keskustaoikeistolainen Sosiaalidemokraattinen puolue (PSD) voitti vuonna 1976 vaalit Madeiralla ja sai 65 % äänistä.^[9] Jardimista tuli kaksi vuotta myöhemmin presidentti Ornelas Camachon erottua virastaan.^[10] Jardim on ollut Madeiran presidentti vuodesta 1978 lähtien ja valittiin vuonna 2011 jälleen jatkokaudelle.^[11] Vuonna 1986 Madeira liittyi Portugalin mukana Euroopan unioniin.^[1][4] Tämän jälkeen Madeira alkoi saada taloudellista tukea paremman infrastruktuurin ja uusien teiden rakentamiseen sekä sähkönjakelun, sairaanhoidon ja koulutuksen parantamiseen.^[3] Madeiran elintaso onkin noussut autonomian ja EU-jäsenyyden aikana.^[10] Jardim erosi virastaan keväällä 2007 vastalauseena José Sócratesin hallituksen hyväksymälle laille alueiden varainkäytöstä. Hallitus oli neuvottelematta Madeiran kanssa muuttanut Portugalin ja Madeiran yhteisiä lakeja niin, että Madeiralle kuuluva 2 % EU-rahoista jäi Portugalille. Jardim asettui kuitenkin uudestaan ehdolle ja voitti vaalit ylivoimaisesti.^[1]

Madeiraa koettelivat 20. helmikuuta 2010 valtavat rankkasateet, jotka synnyttivät pahoja tulvia ja mutavyöryjä etenkin saaren eteläosassa. Pahimmat tuhot keskittyivät pääkaupunki Funchaliin. 42 ihmistä sai surmansa, noin 120 ihmistä loukkaantui ja yli 200 ihmistä menetti kotinsa myrskyn vuoksi. Kyseessä oli pahin myrsky vuoden 1993 jälkeen, jolloin kahdeksan ihmistä sai surmansa.^[12][13]

•  
  1900-luvun alkupuolelta peräisin oleva postikortti Madeiralta. Kuvassa kahden härän vetämä lasti kivennäisvettä, madeiraviiniä, hedelmiä ja kurpitsoja. Tuotteita ollaan viemässä taustalla näkyvään hotelliin matkailijoille myytäväksi.
•  
  Ihmisiä kantamassa myllystä varastettuja jauhosäkkejä alkuvuoden 1931 tapahtumien aikaan.

• Svensson, Bertil: Matkailijan Madeira. Otava, 2005. ISBN 951119979X
• Kemppainen, Arja: Madeira. Suomalainen Matkaopas, 2009. ISBN 978-952-9715-43-5
• Murphy, Paul: Madeira. Berlitz Publishing, 1998. ISBN 951-31-2415-0
• Insight Guides: Madeira. Insight Guides, 2007. ISBN 9812586636

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Madeiran historia Wikimedia Commonsissa