Macquariensaari

Macquariensaari sijaitsee noin 1  500 kilometriä Tasmaniasta kaakkoon ja 1 100 kilometriä Uudesta-Seelannista lounaaseen.^[2] 11 kilometriä saaresta pohjoiseen sijaitsevat Bishopin ja Clerkin pikkusaaret.^[3] Eteläpuolella 37 kilometrin päässä ovat puolestaan Judge- ja toinen Clerksaari. Saaren pituus on 34 kilometriä ja sen leveys on 2–5 kilometriä.^[2] Sen pinta-ala on noin 123 km².^[4] Korkein kohta Mount hamilton on 433:n metrin korkeudella merenpinnasta. Suurin osa saarta on tasannetta 200–300:n metrin korkeudella. Tasannetta reunustavat rannikon jyrkät kalliot.^[2]

Saari on Tyynenmeren ja Australian laattojen välissä sijaitsevallamerestä kohoavalla Macquarienselänteellä. Saari on noussut merenpinnan yläpuolelle noin 700 000 vuotta sitten ja sen maanpinta kohoaa yhä.^[2] Macquariensaari on maapallon ainut paikka, jossa Maan vaipan kiviainesta kohoaa edelleen merenpinnan yläpuolelle.^[3] Pinnanmuotoihin ovat vaikuttaneet esimerkiksi tuuli- ja vesieroosio. Jäätikköjä saarella ei sen sijaan ole ollut.^[2]

Macquariensaari on puuton. Sillä esiintyviä kasvilajeja ovat esimerkiksi Poa foliosa, Stilbocarpa polaris, Pleurophyllum hookeri, Agrostis magellanica, Festuca contracta, Azorella macquariensis, Corybas dienemus, Puccinellia macquariensis sekä monet sammalet.^[2]

Saarella lisääntyviä hyljelajeja ovat etelänmerinorsu, uudenseelanninmerikarhu, kergueleninmerikarhu ja uudenamsterdaminhylje. Pingviinilajeja ovat endeeminen macquarienpingviini, keisaripingviini, valkokulmapingviini ja kalliotöyhtöpingviini. Muita lintulajeja ovat esimerkiksi jättiläisalbatrossi, harmaapääalbatrossi, mustakulma-albatrossi, etelännokialbatrossi, tummamyrskyliitäjä ja isomyrskyliitäjä. Saarella aikanaan eläneet lentokyvyttömät uudenseelanninviherkaijan alalaji Cyanorhamphus novaezalandiae erythrotis ja itkuluhtakanan alalaji Gallirallus philippensis macquariensis ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten saapumisen jälkeen^[2]

Ihmisten mukana saarelle tuli myös jäniksiä, kissoja, rottia, hiiriä ja vekaluhtakanoja.^[2] Tulokaslajeja pyrittiin sittemmin hävittämään, mikä osoittautui hankalaksi. Esimerkiksi kissojen metsästys johti jänisten lisääntymiseen ja jänisten hävittäminen sai kissat saalistamaan enemmän saaren lintuja.^[4] Vuonna 2007 aloitettiin 25-miljoonan dollarin hanke tuholaislajien hävittämiseksi ja saari julistettiin lopulta niistä vapaiksi vuonna 2014.^[5]

Macquariensaaren löysi australialainen hylkeenmetsästäjä Frederick Hasselborough vuonna 1810. Hasselborough nimesi saaren Uuden Etelä-Walesin kuvernööri Lachlan Macquarien mukaan. Hasselborough mainitsi nähneensä karille ajaneen "muinaisen" veneen. On mahdollista, että vene oli polynesialainen.^[4]

Saarelle ei perustettu vakituista ihmisasutusta, mutta siitä tuli huomattava hylkeenmetsästyksen keskus.^[4] Hylkeitä pyydettiin nahkojen ja niistä saatavan öljyn takia ja metsästys verotti niiden kantoja saarella huomattavasti.^[2] George F. Ainsworthin johtama vuosien 1911–1914 johtama naparetkikunta perusti väliaikaisen sää- ja yhteysaseman saarelle. Tutkimusretkikunta kartoitti myös saaren biologiaa ja geologiaa.^[2] Vuonna 1933 Macquariensaaresta tehtiin luonnonsuojelualue^[4] ja vuonna 1947 saaren pohjoiskärkeen perustettiin uusi tutkimusasema. Sittemmin saarella on vieraillut useita kasvi- ja eläintieteilijöitä.^[4]

Macquariensaari liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1997.^[3]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Macquariensaari Wikimedia Commonsissa