Kaarlo Kaira

Kaira kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1906. Hän suoritti ensin filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1908 ja maisterin tutkinnon vuonna 1910, ja ryhtyi sitten opiskelemaan oikeustiedettä, suorittaen molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon vuonna 1913 ja saaden varatuomarin arvon vuonna 1915. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1932 väitöskirjallaan Valtiosopimusten tekemisestä Suomen oikeuden mukaan, jota on pidetty sotienvälisen ajan merkittävimpänä valtiosääntöoikeudellisena monografiana^[2]. Hän myös teki opintomatkoja Ranskaan, Englantiin, Alankomaihin ja Ruotsiin.^[3]

Kaira nimitettiin vuonna 1933 Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden dosentiksi ja vuotta myöhemmin valtio-oikeuden professorin virkaan, joka muutettiin vuonna 1944 valtiosääntöoikeuden ynnä kansainvälisen oikeuden professorin viraksi. Hän toimi lainopillisen tiedekunnan varadekaanina vuosina 1936–1944 ja yliopiston tilintarkastajana vuosina 1941–1945. Kaira nimitettiin sotasyyllisyysoikeuden jäseneksi vuosina 1945–1946 ja Haagin pysyvän välitystuomioistuimen jäseneksi vuodesta 1939 alkaen. Hän toimi myös useissa muissa asiantuntija- ja edustustehtävissä, mukaan lukien useiden valtion komiteoiden jäsenenä ja perustuslakivaliokunnan asiantuntijana.^[3]

Kaira omisti Hyvinkäällä sijaitsevan Kytäjän kartanon yhdessä arkkitehti ja pääjohtaja Väinö Vähäkallion kanssa vuosina 1928–1932, kunnes Vähäkallio osti Kairalta tämän osuuden.

Kairan oikeustieteellinen tutkimus käsitteli etenkin valtiosääntöoikeutta. Hänen kansainvälisen oikeuden ja valtionsisäisen oikeuden suhdetta koskevat tutkimuksensa väitöskirjassaan ja teoksessaan Valtiosopimuksista, niiden tekemisestä ja oikeudellisesta vaikutuksesta (1932) loivat teoreettisen perustan Suomessa omaksutulle dualistiselle käsitykselle näiden oikeusjärjestysten suhteesta.^[2] Lisäksi Kaira kehitti omaisuuden suojan rajoitusten arvioinnissa ennen vuoden 1995 peruoikeusuudistusta käytetyn "normaali, kohtuullinen, järkevä" -testin, jonka mukaan omaisuuden käyttärajoituksesta voitiin säätää tavallisella lailla, jos rajoitus ei loukannut omistajan oikeutta omaisuutensa normaalin, kohtuulliseen ja järkevään käyttämiseen.^[4]

Kaira toimi elämänsä aikana lukuisissa luottamustoimissa. Hän toimi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin toimitusjohtajana 1917–1919, johtokunnan jäsenenä 1920–1926 ja hallintoneuvoston puheenjohtajana 1927–1945 sekä Helsingin suomalaisen säästöpankin hallituksen puheenjohtaja 1946–1956. Hän toimi Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesyhdistyksen puheenjohtajana 1943–1947, Henkisen työn keskusliiton hallituksen jäsenenä 1944–1946, Suomen Lakimiesliiton, jonka perustamisessa hän oli myös mukana, hallituksen puheenjohtajana 1946–1952 ja liiton puheenjohtajana 1953–1963 sekä Akavan hallituksen jäsenenä 1950–1953. Hän oli moninkertainen edustaja kirkolliskokouksessa ja toimi Kristillisen kulttuurin liiton hallituksen jäsenenä 1948–1954. Lisäksi hän toimi Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen puheenjohtajana 1938–1945, Helsinki-seuran johtokunnan puheenjohtajana 1947–1951 ja Veronmaksajain keskusliiton puheenjohtajana 1954–1965.^[3]

Kaira valittiin kunniajäseneksi Unkarin lakimiesyhdistyksessä vuonna 1938, Suomalaisessa Lakimiesyhdistyksessä vuonna 1948, Suomen Lakimiesliitossa vuonna 1963 ja Veronmaksajain Keskusliitossa vuonna 1965 sekä Akavan kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1956. Hän sai Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkin vuonna 1930 ja Suomen Leijonan 1. luokan komentajamerkin vuonna 1948.^[3]