KOM-teatteri

teatteri Helsingissä

KOM-teatteri on vuonna 1971 Helsingissä perustettu teatteri, joka sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa. Ennen perustamistaan se vaikutti vuoden ajan itsenäisenä ryhmänä Svenska Teaternin sisällä. KOM-teatteri on toiminut myös musiikkiryhmänä ja se kuuluu Suomessa 1970-luvulla vaikuttaneen poliittisen laululiikkeen merkittävimpiin nimiin yhdessä Agit Propin kanssa.

KOM-teatteri Helsingin Ullanlinnassa.

KOM-teatteri on julkaissut yhteensä 12 studioalbumia. Niistä tunnetuimpia ovat 1970-luvun alkupuoliskolla tehdyt levytykset, jotka sisältävät poliittisia- ja työväenlauluja. Myöhemmät albumit koostuvat lähinnä teatterimusiikista.

Historia

muokkaa

KOM-teatteri perustettiin alun perin kiertäväksi teatteriksi ja sen yhtenä päämääränä oli tavoittaa laitosteatterin ulkopuolelle jäävä yleisö. Vakituiset tilat KOM-teatteri hankki vuonna 1978. Nykyiset tilat Helsingin Kapteeninkadulla ovat olleet käytössä vuodesta 1984.[1] Teatterinjohtajana toimi vuosina 1979–2014 Pekka Milonoff. Elokuussa 2014 teatterinjohtajana aloitti näyttelijä Juho Milonoff, aisaparinaan ohjaaja Lauri Maijala, jonka kanssa he yhdessä vastasivat teatterin taiteellisesta linjasta loppuvuoteen 2018 asti, jolloin Lauri Maijala siirtyi ohjaajaksi Helsingin kaupunginteatteriin. Tämän jälkeen KOM-teatterin teatterinjohtajana toimi Juho Milonoff. Vuoden 2021 alusta KOM-teatterin taiteellinen johtaja on Lauri Maijala. Vuoden 2024 alussa taiteellisena johtajana aloittaa Susanna Airaksinen.[2]

KOM-teatterilla on kaksi näyttämöä: varsinainen teatterisali, jossa on noin 300 paikkaa sekä elokuussa 2018 uudistettu KOM-aula eli aulanäyttämö. Aulanäyttämön ohjelmisto koostuu konserteista, näytelmistä ja erilaisista keskusteluilloista. Teatterisalin ohjelmistossa on vuosien varrella ollut klassikkonäytelmiä, romaanien näytelmäsovituksia sekä uusia kotimaisia näytelmiä ja esityksiä. KOM-teatteri on esittänyt muun muassa Anton Tšehovin, Bertolt Brechtin ja Väinö Linnan tuotantoa. Lisäksi ohjelmistoon on kuulunut useita Kaj Chydeniuksen tuottamia musiikkinäytelmiä ja Reko Lundanin kirjoittamia ja ohjaamia näytelmiä. 1970-luvun tunnettuja KOM-teatterilaisia ovat muun muassa Kaisa Korhonen, Sulevi Peltola, Rea Mauranen, Erkki Saarela, Heikki Kinnunen, Tapio Aarre-Ahtio ja Sinikka Sokka.[3][4]

Vuonna 1999 Suomen teatterit ry valitsi KOM-teatterin vuoden teatteriksi. Järjestön mukaan vuoden teatteriksi nostetaan suomalainen esittävän taiteen toimija, "joka on erityisen ansioitunut toiminnassaan tuottamalla elämyksiä yleisölleen, toimimalla viihtyisänä työyhteisönä henkilökunnalleen, edistämällä paikkakuntansa kulttuurielämää tai toteuttamalla muuta erityisen merkittävää tehtävää toimintaympäristössään."[5]

Estradilla: KOM-teatteri 35 v on televisio-ohjelma, joka sai ensiesityksensä Yle TV2:n Estradilla-sarjassa joulukuussa 2007. Ohjelma on kooste Helsingin Kulttuuritalolla 14.–15. tammikuuta 2006 järjestetyistä Porvari valvoo -nimisistä juhlakonserteista. Niissä esitettiin lauluja ja näytelmäkatkelmia KOM-teatterin 35-vuotiselta taipaleelta. Taltiointi oli tarkoitettu alun perin teatterin omaan käyttöön, mutta kun Helsingin Sanomat julkaisi mittavan ja ylistävän arvion juhlakonserteista, herätti se myös Yleisradion kiinnostuksen.[6] Tuotannon ohjasi Erkki Pohjanheimo.[7][8]

Keväällä 2013 Like-kustantamo julkaisi Anneli Ollikaisen ja Katri Tanskasen toimittaman KOM-kirjan, jossa KOM-teatterin vuosikymmenistä kirjoittavat toimittaja Anneli Ollikainen, teatterintutkija Katri Tanskanen, Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn johtaja Hanna Helavuori ja teatterikriitikko Maria Säkö.

Elokuussa 2018 Yle tuotti dokumenttiohjelman Veriruusut: Vaieta ei voi, jossa seurataan KOM-teatterin Veriruusut-näytelmän työryhmän matkaa Tampereen teatterikesään. Veriruusut-näytelmä perustuu kirjailija Anneli Kannon romaaniin, josta Lauri Maijala dramatisoi ja ohjasi näytelmän KOM-teatteriin keväällä 2018. Elokuussa 2018 näytelmä esitettiin Tampereen teatterikesän pääohjelmistossa.

Vuonna 2021 KOM-teatteri vietti 50-vuotisjuhlavuottaan.

Näyttelijät

muokkaa

Vuonna 2018 KOM-teatterissa olivat kiinnitettynä näyttelijät Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Eeva Soivio [9] Tunnettu pitkäaikainen näyttelijä Marja Packalén jäi eläkkeelle keväällä 2012. Näyttelijä Pekka Valkeejärvi oli osa KOM-teatterin ensamblea kuolemaansa asti. KOM-teatterin näyttelijöinä ovat työskennelleet muun muassa Kati Outinen, Ona Kamu, Vieno Saaristo, Pauli Poranen, Laura Malmivaara, Hannu-Pekka Björkman, Tiina Lymi, Sari Mällinen, Kari Hietalahti, Jani Volanen ja Eero Aho.

Entisiä näyttelijöitä

muokkaa

Tuotanto vuosina 1971-2001

muokkaa

Diskografia

muokkaa
 
KOM-teatterin kuoro (vas. Sulevi Peltola, Vesa Repo, Rea Mauranen, Riitta-Liisa Helminen, Marja-Leena Kouki, Pekka Milonoff ja Erkki Saarela sekä rummuissa Ari Valtonen) esiintymässä Messuhallissa vuonna 1974. Katsomon eturivissä istuu Urho Kekkonen.

Albumit

muokkaa

Singlet

muokkaa

EP-levyt

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. KOM-teatterin historiaa KOM-teatteri. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 7.2.2008.
  2. Susanna Airaksinen on KOM-teatterin uusi johtaja kom-teatteri.fi.
  3. Näytelmät KOM-teatteri. Arkistoitu 6.5.2008. Viitattu 7.2.2008.
  4. Vaihto vilkasta maan teattereissa. Helsingin Sanomat, 2.2.1971, s. 15. Näköislehti (maksullinen).
  5. Suomen Teatterit | Kilpailut suomenteatterit.fi.
  6. "Paljon terveisiä porvarille", Helsingin Sanomat, 16.1.2006.
  7. "Porvari ei enää nuku", Seura 51-52/2007.
  8. Anna 51-52/2007
  9. Ensemble KOM-teatteri. Arkistoitu 26.10.2017. Viitattu 5.12.2014.
  10. a b c d e f Näyttelijät muuttavat. Iso haavi Helsingissä, muualla hiljaisempaa. Helsingin Sanomat, 29.1.1975, s. 15. Näköislehti (maksullinen).
  11. a b Työtilaisuudet sopimuksia tärkeämpiä teattereiden kiinnityskierroksella. Helsingin Sanomat, 15.2.1991, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  12. a b Kiinnitykset loppusuoralla: Pienissä teattereissa vilkkain näyttelijävaihto. Helsingin Sanomat, 2.2.1983, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  13. a b c d Teatterin korttipakka sekoittuu. Helsingin Sanomat, 1.2.1981, s. 19. Näköislehti (maksullinen).