John Steinbeck

John Steinbeck syntyi 27. helmikuuta 1902 Salinasissa, Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltiossa. Hän oli perheen neljästä lapsesta kolmas, mutta hänen siskonsa Beth ja Esther olivat niin paljon häntä vanhempia, että nuorin lapsi Mary oli Johnille kaikkein läheisin.^[2] Hänen äitinsä Olive Hamilton Steinbeck oli irlantilaisten maahanmuuttajien tytär, joka oli jättänyt vanhempiensa kotitilan 15-vuotiaana kouluttautuakseen opettajaksi.^[3] Hän opetti koulussa lukemista, kirjoittamista, aritmetiikkaa ja musiikkia. Steinbeck muisti äitinsä henkilönä, joka oli usein energinen ja rakasti hauskanpitoa. Steinbeckin isä, John Steinbeck vanhempi, oli puolestaan Montereyn piirikunnan rahastonhoitaja. Isä oli hiljainen mies.^[4] Steinbeckin mukaan hänen isänsä ei ollut koskaan tuntenut varsinaista intohimoa saavuttaa elämällään mitään suurta, minkä vuoksi hän oli syvästi pettynyt itseensä.^[5]

Salinas oli Steinbeckin lapsuudessa hyvin pieni, noin 2 500 asukkaan paikkakunta. Alueella asui suuri määrä eurooppalaisia maahanmuuttajia, jotka olivat pääosin maanviljelijöitä. Steinbeckit asuivat viktoriaanisessa talossa, joka sijaitsi osoitteessa 132 Central Avenue.^[2] Steinbeckien kodissa arvostettiin kirjallisuutta, ja äiti Olive rohkaisi lapsia lukemaan. Lapset saivat usein syntymäpäivälahjaksi kirjoja. Lapsuudessaan John Steinbeck luki Raamattua, H. C. Andersenin satuja sekä monia klassikkoromaaneja ja runoja. Skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin teokset olivat Steinbeckin suosikkeja. Erityisen vahvan vaikutuksen nuoreen Steinbeckiin teki kuitenkin Sir Thomas Maloryn teos Le Morte d’Arthur, joka hänen omien sanojensa mukaan saattoi avata hänen intohimonsa englannin kieltä kohtaan.^[6] Perheen isällä oli tapana viedä lapset useasti maaseudulle oppimaan luonnosta. Nämä retket olivat nuorelle Steinbeckille hyvin tärkeitä, ja myöhemmin hän inspiroitui näistä muistoista kirjoittaessaan romaania Eedenistä itään, joka sijoittuu Salinasin laaksoon.^[5]

Steinbeckit omistivat myös kesämökin Salinasin lähellä Pacific Grovessa, joka sijaitsi Montereynlahden kallioisella rannikolla. John ja hänen siskonsa Mary leikkivät kesäisin vuorovesialtaissa ja jahtasivat toisiaan rannikon kukkuloilla. John myös istutti pienen m��nnyn heidän mökkinsä viereen ja teeskenteli, että se oli hänen veljensä.^[7]

Myös Salinasin kadut tarjosivat lapsille eräänlaisia seikkailuja. Kun Steinbeck lähestyi nuoruusikää, hänellä oli tovereineen tapana ryhtyä kiusantekoon. Pojat alkoivat polttaa salaa tupakkaa ja vakoilivat erästä yksin asunutta miestä, joka käyttäytyi kummallisesti. Aikuisena Steinbeck ymmärsi, että mies oli mieleltään sairas, mutta lapsuudessaan hän ja hänen ystävänsä ajattelivat, että tämän täytyi piilotella kotonaan kulta-aarretta. Toisinaan Steinbeckin äiti kuuli poikien kujeista, jolloin hän totesi: ”hänestä tulee joko nero tai ei mitään.”^[7]

Saavuttaessaan teini-iän Steinbeck kasvoi pitkäksi mutta hoikaksi nuoreksi mieheksi, joka tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja ujoksi ihmisten ympärillä. Lukio oli Steinbeckille yksitoikkoinen ja ankea kokemus.^[8] Toisaalta yhdeksännellä luokalla Steinbeckin englanninopettaja Miss Cupp ihaili hänen tekstejään ja kehotti häntä jatkamaan kirjoittamista. Steinbeck oli kiitollinen siitä, että löysi jotain, missä oli todella hyvä, ja teki päätöksensä ryhtyä kirjailijaksi.^[9]

Kun John Steinbeck oli tehnyt päätöksensä kirjailijaksi ryhtymisestä, hän käytti lähes kaiken vapaa-aikansa huoneessaan kirjoittaen tarinoita. Hän kävi pitkillä kävelyillä pohtien tarinoidensa juonia, ja toisinaan hän lähti öisin kävelyille, jos jokin idea piti hänet hereillä.^[9] Silloin kun hänen isänsä oli työmatkoilla, hän käytti tämän työhuonetta kirjoittamiseen. Kirjoittamiseen Steinbeck käytti isänsä vanhojen tilikirjojen marginaaleja, sillä nahkakantisia vihkoja oli helppo kantaa mukana.^[10]

Nuoruudessaan Steinbeck oli pysynyt terveenä, mutta keväällä 1917 hän sairastui keuhkokuumeeseen ollessaan 15-vuotias. Koska antibiootteja ei ollut vielä kehitetty, keuhkokuume oli usein tappava. Lääkärin kehottamana hänen vanhempansa veivät hänet etelämpänä sijaitsevalle maatilalle, missä ilmasto oli lämpimämpi. Viimein lääkäri teki reiän hänen rintakehäänsä, jolloin nesteen täyttämä keuhko saatiin kuivumaan. Steinbeckin tila alkoi hiljalleen parantua, mutta hän vietti yhdeksän viikkoa vuoteenomana. Hän lihaksensa muuttuivat tänä aikana niin heikoiksi, ettei hän pystynyt kävelemään. Keuhkokuume jätti pysyvän jäljen John Steinbeckiin, sillä koko loppuelämänsä ajan häntä vaivasi vahva sairastumisen pelko.^[11] Aina sairastuessaan hän oli varma siitä, että keuhkokuume oli palannut, ja hän vihasi sitä, kun joutui olemaan sairaiden ihmisten lähettyvillä.^[12]

Samaan aikaan, kun Steinbeck taisteli keuhkokuumetta vastaan, ensimmäisen maailmansodan uhka levisi myös Yhdysvaltoihin. Vuonna 1914 Serbian ja Itävalta-Unkarin välillä alkanut konflikti oli laajentunut suursodaksi Euroopassa, mutta vuoteen 1917 asti Yhdysvallat oli säilyttänyt puolueettomuutensa. Tammikuussa 1917 Saksan keisarikunta kuitenkin antoi julistuksen, jonka mukaan kaikki Britanniaan suuntaavat merialukset upotettaisiin, mukaan lukien amerikkalaiset alukset. Presidentti Woodrow Wilsonin johdolla Yhdysvallat julisti sodan Saksalle 6. huhtikuuta.^[13] Steinbeck itse oli vain muutamaa vuotta liian nuori lähteäkseen sotimaan, mutta sotaponnistelut ulottuivat myös kotirintamalla yhteiskunnan kaikille aloille.^[14]

John Steinbeck valmistui lukiosta vuonna 1919 ja lähti opiskelemaan Stanfordin yliopistoon. Hänen äitinsä toivoi, että poika keskittyisi opintoihinsa ja valitsisi itselleen kirjoittamisen sijaan lakimiehen uran, mutta nuori Steinbeck oli jo tehnyt päätöksensä kirjailijaksi ryhtymisestä.^[14]

Steinbeck aloitti opiskelunsa Stanfordin yliopistossa syksyllä 1919, mutta päätti hyvin nopeasti, ettei yliopistotutkinnosta ollut kirjailijanuralla mitään hyötyä. Samalla, kun muut opiskelijat lukivat tutkintoonsa kuuluvia kursseja, Steinbeck opiskeli aineita, jotka häntä kiinnostivat tai jotka auttaisivat häntä myöhemmin hänen urallaan. Näihin aineisiin kuuluivat kirjallisuus, historia ja klassinen kreikka. Hänen onnistui myös vakuuttaa yliopiston väelle, että nämä päästäisivät hänet seuraamaan lääketieteen opiskelijoiden kanssa ruumiinavauksia oppiakseen ihmisen anatomiaa. Steinbeckin arvosanat olivat pääosin B:tä, mutta paikoin myös A:ta tai C:tä. Yliopiston kirjanpidossa näkyy, että John Steinbeck ei aina suorittanut kaikkia kurssitöitä ja että hän jätti osan kursseista kesken sen vuoksi, ettei hän meinannut päästä niistä läpi. Jos hän ei nähnyt opettajien antamia töitä hyödyllisinä, hän jätti ne usein tekemättä.^[15]

Erityisen ahkerasti Steinbeck työskenteli kuitenkin professori Edith Mirrieleesin luovan kirjoittamisen kursseilla. Mirrielees opetti Steinbeckia kirjoittamaan tarinoita, jotka olivat ”tosia” siinä mielessä, että ne näyttivät todellisia tunteita ja konflikteja. Professori käytti paljon aikaa Steinbeckin kirjoitusten lukemiseen, muttei koskaan antanut hänelle A:ta, sillä hän uskoi, että tämä pystyisi aina kirjoittamaan vielä paremmin.^[16]

Steinbeck ei yliopistoaikanaan viihtynyt juhlissa tai tansseissa. Hän liittyi jäseneksi vain yhteen järjestöön, yliopiston englannin kielen kerhoon. Kerhon tapaamisissa hän luki tarinoitaan kerholle, ja hän ystävystyi siellä muiden kirjailijanuraa suunnittelevien opiskelijoiden kanssa. Vaikka Steinbeck oli usein hiljainen ja ujo, hän nautti silti suuresti käytännön pilojen järjestämisestä. Kerran hän järjesti koulun kappelin kellot soittamaan juomalaulua "How Dry I Am" varhain aamulla. Hän jäi tapauksesta kiinni kehuskeltuaan asiasta muille opiskelijoille ja sai dekaanilta ankarat nuhteet.^[17]

Steinbeckin vanhemmat vaativat, että poika auttaisi opintojensa maksamisessa, minkä vuoksi hän piti silloin tällöin vapaata opinnoistaan ansaitakseen rahaa. Hän työskenteli pääosin paikallisessa sokeriyrityksessä, joka kasvatti juurikkaita ja jalosti niistä omalla tehtaallaan sokeria.^[18] Maanviljely oli Kaliforniassa tärkeä elinkeino, ja valtaosa maatiloista oli suuria kokonaisuuksia, joille maanomistajat palkkasivat väkeä viljelemään maata. Näistä maatyöläisistä monet olivat maahanmuuttajia, jotka kulkivat suuria matkoja töiden perässä.^[19]

Sokeritiloilla työskennellessään Steinbeck ystävystyi monien meksikolaisten, japanilaisten ja filippiiniläisten kanssa. Hän oppi myös tuntemaan monia kodittomia kulkureita, jotka siirtyivät maatilalta toiselle koko omaisuus selässään ja liikkuivat ympäri rannikkoa tehden matalapalkkaista työtä.^[20] Tällaisen eriarvoisuuden näkeminen raivostutti keskiluokkaisessa perheessä kasvanutta Steinbeckia. Talvena, jona John Steinbeck täytti 20 vuotta, hän työskenteli myös ruoppaajana kuivattamassa soita Salinasin ympäristössä. Samalla hän keräsi materiaalia kirjoituksiinsa puhumalla työtovereidensa kanssa ja kuuntelemalla heidän kertomuksiaan.^[21]

Vuoteen 1925 mennessä Steinbeck oli päättänyt, että oli viettänyt riittävästi aikaa opiskeluiden parissa, ja hän tunsi olevansa valmis omistautumaan täysin kirjoittamiselle. Stanfordissa hän oli julkaissut yhden runon ja kaksi novellia yliopiston kirjallisuuslehdessä. Kesällä 1925 Steinbeck teki töitä hotellin siivoojana lähellä Tahoejärveä. Tämä Kalifornian ja Nevadan rajalla sijaitseva paikka on nykyään suosittu lomakohde, mutta oli silloin metsän peittämää ja asumatonta aluetta. Marraskuuhun mennessä John Steinbeck oli säästänyt riittävästi rahaa lähteäkseen New Yorkiin, joka oli monien taiteilijoiden ja kirjailijoiden kotikaupunki. Hän matkusti rahtilaivan kyydissä Kalifornian ja Meksikon rannikkoa etelään ja sieltä Panaman kanavan läpi Karibianmerelle, missä laiva pysähtyi useilla saarilla.^[22]

Kylmä ja harmaa Manhattan myöhään syksyllä oli jonkinlainen järkytys nuorelle kirjailijalle. Vuonna 1953 Steinbeck muisteli New York Times Magazinelle hetkeä, jolloin hän oli nähnyt kaupungin ensimmäistä kertaa, sanoen: ”siinä [kaupungissa] oli jotain hirvittävää — miten sen korkeat rakennukset kuvastuivat vasten taivasta ja miten valot loistivat putoavan lumen läpi.”^[22] Steinbeckin sisko Beth oli naimisissa ja asui kaupungissa East Riverin toisella puolella Brooklynissa.^[23] Bethin aviomies hankki Steinbeckille työpaikan Madison Square Gardenin rakennustyömaalta. Steinbeckin tarkoituksena oli käyttää päivät työntekoon ja kirjoittaa iltaisin, mutta työ osoittautui niin raskaaksi, ettei hänellä päivän jälkeen ollut enää voimia kirjoittamiseen.^[24] Steinbeck oli ollut työssä vain muutamia viikkoja, kun eräs toinen työntekijä lipsahti rakennustelineellä ja kuoli pudottuaan korkealta. Tapahtuma koitui John Steinbeckin rakennustyöläisuran lopuksi, ja vielä samana päivänä hän otti lopputilin ja erosi työstään.^[25]

Tämän jälkeen Steinbeck työskenteli toimittajana. Hänen enonsa Joe Hamilton oli ammatiltaan mainosliikkeen johtaja, ja hänellä oli suhteita sanomalehtiin. Hamilton onnistui taivuttelemaan New York Americanin toimituksessa työskentelevät tuttunsa palkkaamaan nuoren Steinbeckin, mutta toimittajan työ soveltui tälle huonosti. Kun lehti lähetti hänet kauemmas Brooklyniin tai Queensiin, hän usein eksyi matkallaan. Tasainen toimeentulo kuitenkin mahdollisti sen, että Steinbeck pääsi muuttamaan Manhattanille taiteilija Mahlon Blainen luo, jonka hän oli tavannut laivamatkallaan New Yorkiin.^[25]

Asiat menivät jonkin aikaa hyvin; Steinbeck seurusteli erään tanssijan kanssa, ja koko New York alkoi vihdoin vaikuttaa paremmalta. Pian Steinbeck kuitenkin sai potkut New York Americanin toimituksesta, ja hänen tyttöystävänsä jätti hänet mennäkseen naimisiin varakkaan pankkiirin kanssa. Syvästi lannistunut Steinbeck alkoi keskittyä entistä enemmän kirjoittamiseen. Hän lähetti kirjoittamiaan tarinoita eri lehdille, muttei silti saanut niitä julkaistua. Ystävänsä Mahlon Blainen kehotuksesta Steinbeck lähetti tarinoitaan myös kirjankustantajille ja innostui suuresti, kun newyorkilainen kirjankustantamo Robert M. McBride & Company ilmaisi kiinnostuksensa niiden julkaisemiseen. Kustannustoimittajan mukaan tarinat voitaisiin julkaista kirjana, jos Steinbeck kirjoittaisi vielä muutamia uusia tarinoita. Julkaiseminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä tarinoista kiinnostunut kustannustoimittaja oli jättänyt työnsä ennen kuin Steinbeck oli ehtinyt saada uudet tarinat valmiiksi, eikä uusi kustannustoimittaja suostunut edes vilkaisemaan hänen tekstejään. Pettymys oli kirjailijalle niin voimakas, että hän menetti malttinsa ja alkoi huutaa toimittajalle, jolloin toimituksen turvamiehet joutuivat saattamaan hänet ulos rakennuksesta.^[26]

Steinbeck sai kuulla, että hän voisi työskennellä rahtialuksessa siitä hyvästä, että pääsisi New Yorkista takaisin Kaliforniaan, hän tarttui heti mahdollisuuteen. Hän saapui perille kesällä 1926 ja tunsi olonsa optimistiseksi päästyään pois New Yorkista. Hän sai töitä talonmiehenä Tahoejärven lähellä sijaitsevasta lomakodista. Lomakodin omistama perhe lähti samana syksynä, mutta he pyysivät Steinbeckia jäämään sinne talven yli pitämään huolta talosta. Steinbeckille tarjous oli hieno mahdollisuus saada omaa aikaa yksinoloon ja kirjoittamiseen.^[27] Hän vietti talonmiehen pienessä hirsimökissä kaksi talvea seuranaan ainoastaan kaksi airedalenterrieriä. Hän kirjoitti käsin ja luki tekstiään välillä ääneen kuunnellakseen sen ”sointia”.^[28]

Steinbeckin esikoisromaani, Cup of Gold, valmistui tammikuussa 1928. Romaani kertoo walesiläisen kaappari Henry Morganin elämästä ja siitä, kuinka hän uhraa koko elämänsä aarteiden jahtaamiseen ja tajuaa lopulta, miten turhaa se kaikki lopulta oli. Steinbeck lähetti käsin kirjoitetun tekstin opiskelutoverilleen Kate Beswickille, joka kirjoitti sen puhtaaksi, korjasi Steinbeckin kielivirheet ja jakoi tekstin kappaleisiin. Steinbeckille hänen teostensa tekniset yksityiskohdat, kuten pisteiden ja pilkkujen paikat, eivät olleet oleellisia, vaan hän jätti päätöksenteon niistä muille.^[29]

Kun romaani oli valmis, Steinbeck erosi työstään talonmiehenä kevään tullen ja meni töihin Kalifornian osavaltion omistuksessa olleelle kalankasvattamolle. Työnkuvaan kuului kalojen ruokinta ja oppaana toimiminen vierailijoille. Eräänä heinäkuisena päivänä laitokselle saapui kaksi sisarusta, Carol ja Idell Henning, jotka työskentelivät San Franciscossa. Steinbeck tunsi välittömästi viehätystä Carolia kohtaan, ja vei hänet treffeille. Kun Carol myöhemmin palasi San Franciscoon, Steinbeck vietti useita päiviä poistumatta vuoteestaan. Samoihin aikoihin Steinbeckin esimies kalankasvattamolla alkoi tulla tyytymättömäksi siihen, että tämä käytti töissä liikaa aikaa kirjoituksiensa pohtimiseen. Kesän loppupuolella Steinbeck erotettiin töistään sen jälkeen, kun eräs osavaltion omistuksessa ollut auto vahingoittui. Kirjailija muutti nopeasti San Franciscoon voidakseen olla lähempänä Carolia.^[30]

Lauantai-iltoina John ja Carol tekivät kävelyitä kaupungin rannoilla. Toisinaan he menivät myös elokuviin tai söivät halvoissa ravintoloissa. San Franciscossa Steinbeck oli töissä säkkikangastehtaalla, jossa hän kuljetti ympäriinsä raskaita juutti- ja hamppukuormia. Kuten aiemmin New Yorkissa, raskas työ sai hänet väsymään, ja kirjoittaminen pysähtyi. Samalla hänellä oli vaikeuksia löytää kustantajaa esikoisromaanilleen. Lokakuussa 1928 Steinbeck alkoi vähitellen käydä yhä lannistuneemmaksi ja kirjoitti vanhalle opiskelukaverilleen Kate Beswickille, että jos kirjoittaminen ei edistyisi jouluun mennessä, hän hylkäisi haaveensa. Uutisesta huolestuneena Beswick lähetti Steinbeckille viisikymmentä dollaria tukeakseen nuorta kirjailijaa, sillä hän halusi ystävänsä menestyvän ja uskoi, että Steinbeckilla oli taitoa, jota ei pitänyt antaa mennä hukkaan.^[31]

Kate Beswickin lahjoituksen ansiosta Steinbeck pystyi eroamaan työstään. Kulujen vähentämiseksi hän muutti perheensä kesämökille Pacific Groveen ja alkoi käyttää kaiken aikansa kirjoittamiseen. Myös Steinbeckin isä tuli poikansa avuksi ja lainasi tälle kaksikymmentä dollaria kuukaudessa. Isän mukaan John pystyi maksamaan takaisin myöhemmin, kunhan hän olisi ansainnut rahaa kirjoillaan. Menestymisen paine alkoi käydä kovaksi nyt, kun sekä hänen oma isänsä että Kate Beswick odottivat suuria. John myös toivoi, että olisi voinut pyytää Carolia vaimokseen, mutta pelkäsi, että julkaisematon kirjailija olisi kehno aviomies.^[31]

Vuoden 1929 alussa Robert M. McBride & Company – sama kirjankustantamo, joka oli hylännyt hänen teoksensa aiemmin – halusi nyt julkaista hänen esikoisromaaninsa Cup of Gold. Steinbeckin newyorkilainen ystävä Mahlon Blaine lupasi kuvittaa kirjan kannen ottamatta työstään palkkiota. Kun Cup of Gold julkaistiin elokuussa 1929, John ja Carol olivat jo kihloissa.^[32] Kirjaa myytiin vain 1 553 kappaletta, ja se sai pääosin vähättelevää ja negatiivista kritiikkiä tyhjänpäiväisenä historiallisena merirosvoromaanina. Steinbeckille maksettiin romaanista vain 250 dollaria ennakkoa.^[33] John ja Carol menivät naimisiin 14. tammikuuta 1930. Vaikka Steinbeckin isä maksoi heille nyt viisikymmentä dollaria kuukaudessa, avioparilla oli siitä huolimatta taloudellisia vaikeuksia, ja he muuttivat halvasta asunnosta toiseen. Carolin oli vaikeaa löytää työtä, sillä suuri lama oli alkanut Yhdysvalloissa.^[32]

Vuonna 1935 Steinbeck liittyi kommunistiseen League of American Writers -järjestöön.^[34] Vuonna 1939 hän tuki eräiden muiden kulttuuri-ihmisten tavoin Terijoen hallitusta ja siten Neuvostoliiton talvisotaa Suomea vastaan.^[35][36] Myöhemmin hänen väitettiin luopuneen vasemmistolaisuudesta.^[37][38]

• Taivaan laitumet. ((Pastures of Heaven, 1932.) Suomentanut Liisa-Maria Piila) Tammi, 1965.
• Punainen poni. ((The Red Pony, 1933.) Suomentanut Veli Sundell) Karisto, 1960.
• Tuntemattomalle jumalalle. ((To a God Unknown, 1933.) Suomentanut Marjatta Kapari) Tammi, 1982.
• Ystävyyden talo. ((Tortilla Flat, 1935.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1950.
• Taipumaton tahto. ((In Dubious Battle, 1936.) Suomentanut Kai Kaila) Tammi, 1964.
• Hiiriä ja ihmisiä. ((Of Mice and Men, 1937.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1963.
• Pitkä laakso: Novelleja. ((The long valley, 1938.) Suomentanut Tuomas Anhava ym) Tammi, 1962.
• Vihan hedelmät. (The Grapes of Wrath, 1939.) Suomentanut Alex Matson (1944) / Raimo Salminen (2016) Tammi, 1944/2016.
• Routakuun aika. ((The Moon is Down, 1942.) Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen) Suuri suomalainen kirjakerho, 1989.
• Hyvien ihmisten juhla. ((Cannery Row, 1945.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1951.
• Helmi. ((The Pearl, 1947.) Suomentanut Alex Matson) Tammi, 1949.
• Oikutteleva bussi. ((The Wayward Bus, 1947.) Suomentanut Alex Matson) Tammi, 1948.
• Matkalla Neuvostoliitossa. ((A Russian Journal, 1948.) Valokuvat Robert Capa. Suomentanut Olli Mäkinen) Tammi, 2002.
• Eedenistä itään. ((East of Eden, 1952.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1953.
• Torstai on toivoa täynnä. ((Sweet Thursday, 1954.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1955.
• Päivä kuninkaana. ((The Short Reign of Pippin IV, 1952.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1957.
• Tyytymättömyyden talvi. ((The Winter of our Discontent, 1961.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1961.
• Matka Charleyn kanssa: Amerikkaa etsimässä. ((Travels with Charley: In Search of America, 1962.) Suomentanut Liisa-Maria Piila) Tammi, 1963.
• Amerikka ja amerikkalaiset. ((America and Americans, 1966.) Suomentanut Jouko Linturi) Tammi, 1967.

• Cup of Gold: A Life of Sir Henry Morgan, Buccaneer, With Occasional Reference to History (1929)
• Forgotten Village (1941)
• Sea of Cortez: A Leisurely Journal of Travel and Research (1941) Edward F. Rickettsin kanssa
• Bombs Away: The Story of a Bomber Team (1942)
• Burning Bright: A Play in Story Form (1950)
• Log from the Sea of Cortez (1951)
• Once There Was A War (1958)
• Journal of a Novel: The East of Eden Letters (1969)
• Viva Zapata! the Original Screenplay (1975)
• The Acts of King Arthur and His Noble Knights (1976)
• Working Days: The Journals of the Grapes of Wrath 1938–1941 (1989)
• The Harvest Gypsies: On the Road to the Grapes of Wrath (1936)

• French, Warren: John Steinbeck. Indianapolis: Bobbs-Merrill, 1975. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• McCarthy, Paul: John Steinbeck. New York: F. Ungar, 1980. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• O'Connor, Richard: John Steinbeck. New York: McGraw-Hill, 1970. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Reef, Catherine: John Steinbeck. New York: Clarion Books, 1996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Steinbeck, John, IV & Steinbeck, Nancy: The Other Side of Eden: Life with John Steinbeck. Amherst, New York: Prometheus Books, 2001. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

• Zirakzadeh, Cyrus Ernesto – Stow, Simon (toim.): A Political Companion to John Steinbeck. Lexington: University Press of Kentucky, 2013. ISBN 978-0-8131-4202-9

• http://www.steinbeck.org/
• John Steinbeck. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008