J. E. Sunila

Sunila oli maalaisliiton varhaisille poliitikoille tyypillisesti maanviljelijän poika Pohjois-Pohjanmaalta, mutta epätyypillisen korkeasti koulutettu. Vuonna 1895 Oulun Lyseosta ylioppilaaksi päässyt Sunila valmistui agronomiksi Mustialan maanviljelysopistosta vuonna 1898 sekä yliopiston maanviljelystaloudelliselta osastolta (nykyään Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta) sen ensimmäisenä kandidaattina vuonna 1904 ja väitteli sieltä ensimmäisenä tohtorina 1907.^[6]

Sunila toimi maanviljelystalouden dosenttina 1910–1923 ja 1929–1933 sekä vt. professorina 1914 ja 1929–1931. Jäätyään toiseksi hakiessaan vakinaista professorinvirkaa vuonna 1910 Sunila keskittyi ensisijaisesti luomaan uraa maanviljelyshallituksessa (vuodesta 1917 maataloushallitus), jonka maanviljelystaloudellisen osaston johtoon hänet nimitettiin 1915. Sunilan tieteellisen, poliittisen ja virkamiesuran tärkein tavoite oli liiketaloudellisen näkökulman edistäminen maanviljelyksessä tuotannon lisäämiseksi. Hän kuitenkin uskoi pientilavaltaisuuden olevan yhteiskunnan kannalta suurtiloja parempi ratkaisu tasoittavien sosiaalisten vaikutustensa vuoksi.^[6]

Sunila valittiin ensi kertaa eduskuntaan maalaisliiton listalta vuonna 1922 lähes 47-vuotiaana, mutta sen jälkeen hänen uransa eteni nopeasti. Jo samana syksynä hänestä tuli maatalousministeri Kyösti Kallion hallitukseen ja seuraavana vuonna maataloushallituksen pääjohtaja. Santeri Alkion vetäydyttyä eduskunnasta 1922 Sunilasta tuli Kyösti Kallion ohella toinen maalaisliiton vahva mies 1920-luvulla. Sunila kannatti maalaisliitossa tuottaja-agrarismia Viipurin läänin maaherra Lauri Kristian Relanderin – joka myös oli maanviljelysopin tohtori – tukemana. Siinä politiikan huomio keskittyi pääasiassa vain maanviljelyksen tehostamiseen ja maalaisliitto pelkistyi maataloustuottajien etujärjestöksi. Päätavoitteensa siinsi elintarvikeomavaraisuuden saavuttaminen.^[6] Elintarvikkeiden tuotanto saavutti Suomessa kulutuksen vasta 1950-luvulla.^lähde?

Kilpaileva näkemys maalaisliitosta koko maaseudun laajaperäisen kehittämisen ajajana, koko maalaisväestön puolustajana ja tietyssä mielessä yleisdemokraattisena puolueena henkilöityi vastaavasti Kallioon. Tämä johti puolueessa valtataisteluun ja sisäiseen jakoon, joka kärjistyi vuoden 1925 presidentinvaalin alla. Kallio ja Sunila ohitettiin lopulta molemmat puolueen presidenttiehdokasta valittaessa, mutta presidentiksi valittu Relander oli Sunilan linjalla. Henkilöriitaa pahensi Sunilan epäsovitteleva luonne. Jako Kallion ja Sunilan linjan kannattajiin hallitsi maalaisliittoa noin vuosikymmenen, mutta tätä linjariitaa on hankala sovittaa vasemmisto-oikeisto-akselille. Sunila suhtautui maalaisliittoa profiloineeseen aitosuomalaisuuteen pidättyvämmin kuin Kallio.^[6]

Relander järjesti Sunilan pääministeriksi joulukuussa 1927, jolloin tämä kokosi pelkästään maalaisliittolaisista muodostuneen vähemmistöhallituksen, joka istui vuoden päivät. Tänä aikana pääministeri ja presidentti kuitenkin riitaantuivat ja menettivät keskinäisen luottamuksensa.^[6] Sunilan hallitus kaatui kuuluisaksi tulleella tavalla revonlahtelaisen räätäli Kyösti Vaskurin kohtaamaa poliittista syrjintää koskeneeseen SDP:n välikysymykseen.

Sunila, jonka terveys alkoi horjua, jäi eduskunnasta pois yhden vaalikauden ajaksi, mutta palasi 1929. Kesällä 1930 hänestä tuli lyhyeksi aikaa eduskunnan puhemies kun Paavo Virkkunen siirtyi ministeriksi. Terveysongelmat pakottivat Sunilan luopumaan presidenttiyden tavoittelusta, ja Kalliosta tuli maalaisliiton ehdokas seuraaviin vaaleihin. Presidentiksi valittu P. E. Svinhufvud kuitenkin kutsui Sunilan takaisin pääministeriksi maaliskuussa 1931.^[6]

Sunilan II hallitus joutui toimimaan jatkuvasti syvenevän talouslaman vaikeissa oloissa. Pulaohjelman toteutus epäonnistui, ja tuhansien velkaantuneiden maanviljelijöiden taloudellinen ahdinko kanavoitui pulaliikkeiden kannatukseksi, mikä rokotti etenkin hallitusvastuussa kärvistellyttä maalaisliittoa. Sunilan hallitus myös kumosi kansanäänestyksen jälkeen kieltolain ja perusti valtion alkoholimonopolin hankkiakseen lisätuloja valtiolle. Mäntsälän kapinan aikana hallitus kieltäytyi eroamasta. Se kuitenkin erosi joulukuussa 1932, kun presidentti Svinhufvud kieltäytyi antamasta eduskunnalle velkaantuneiden ahdinkoa helpottamaan tarkoitettua lakia korkosäännöstelystä, joka hänen mielestään olisi ollut maan taloudelle haitallinen.^[6]

Sunila jäi pois seuraavista eduskuntavaaleista ja vetäytyi politiikasta. Reistailevan terveytensä vuoksi hän oli aika ajoin virkavapaalla myös maataloushallituksen johdosta, kunnes kuoli 61-vuotiaana Helsingissä.^[6]

• Rantala, Tuomas: Agrarismin aallonharjalla: J. E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä. (Väitöskirja) Turku: Turun yliopisto, 2023. ISBN 978-951-29-9508-0 Teoksen verkkoversio.

• J. E. Sunila Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• J. E. Sunila Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.