Ilkka Saraviita

Ilkka Juhani Saraviita (13. elokuuta 1940 Helsinki – 25. joulukuuta 2013 Helsinki)^[1] oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi Lapin yliopiston julkisoikeuden professorina vuosina 1981–2008.

Saraviita suoritti oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1964 ja oikeustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1972. Saraviita toimi ensin apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, kunnes Urho Kekkonen nimitti hänet yhdeksi Lapin yliopiston ensimmäisistä professoreista. Lapin yliopistossa hän toimi myös kahdesti oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina yhteensä lähes 20 vuoden ajan sekä yliopiston hallituksen jäsenenä. Lisäksi Saraviita toimi useissa muissa luottamustehtävissä, kuten Suomen Demokraattisten Lakimiesten puheenjohtajana vuonna 1979^[2] ja professoriliiton Lapin paikallisosaston puheenjohtajana, ja hänet palkittiin useilla valtiollisilla ansiomerkeillä.^[3][4]

Saraviita oli erikoistunut valtiosääntöoikeuteen sekä perustuslaki- ja perusoikeuskysymyksiin. Hänen väitöskirjansa käsitteli lakiehdotusten lepäämään jättämistä, ja hänen muihin merkittäviin teoksiinsa kuuluvat Suomen perustuslain kommentaariteos Perustuslaki 2000 (2000) ja Suomen valtiosäännön englanninkielinen esittely Constitutional Law (2004).^[3] Saraviita kuului 1900-luvun jälkipuolella eduskunnan perustuslakivaliokunnan eniten kuulemiin asiantuntijoihin yhdessä Mikael Hidénin ja Antero Jyrängin kanssa, joita yhdessä kutsuttiin eduskunnassa "Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi". Hän oli perustuslakivaliokunnan toiseksi eniten käyttämä asiantuntija ajanjaksolla 1945–2002, ja kaikkiaan hän antoi valiokunnalle yhteensä 467 lausuntoa.^[5]