Baruj Benacerraf

Benacerraf syntyi vuonna 1920 Caracasissa Venezuelassa, ja hänen vanhempansa olivat afrikkalaisia sefardijuutalaisia. Abraham Benacerraf oli Marokosta kotoisin ollut tekstiilikauppias ja Henrietta Lasry oli kotoisin Algeriasta.^[1] Benacerrafit muuttivat Pariisiin, kun Baruj oli viisivuotias. Abraham Benacerraf pystyi Pariisista hoitamaan yritystään ja hankkimaan tekstiilejä Venezuelaan myytäväksi. Baruj Benacerraf oli nuorena usein astman vuoksi poissa koulusta, ja myöhemmin hän kertoi sen olleen todennäköisesti syynä kiinnostukseensa immunologiasta.^[2]

Benacerrafit jättivät Ranskan 1939, kun Euroopan poliittinen ilmapiiri oli alkanut kärjistyä. He asuivat hetken Venezuelassa mutta muuttivat pian Yhdysvaltoihin.^[1] Baruj Benacerraf kävi lukion loppuun New Yorkissa ja jatkoi sitten yliopisto-opiskeluihin.^[3] Hän valmistui 1942 Columbian yliopistosta biologian kandidaatiksi. Tämän jälkeen Benacerraf halusi lukea lääketiedettä, mutta hän ei meinannut päästä sisään mihinkään yliopistoon. Lopulta hänet hyväksyttiin Virginia Commonwealth Universityn lääketieteen kouluun, jossa hänen ystävänsä isä oli hallintotehtävissä.^[2]

Benacerraf aloitti 1942 Virginian lääketieteellisessä, mutta parin kuukauden opiskelujen jälkeen hänet värvättiin armeijaan.^[1] Sota-ajan nopeutetun ohjelman ansiosta Benacerraf suoritti lääketieteen opintonsa kolmessa vuodessa.^[3] Vuonna 1943 hän oli saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden ja mennyt naimisiin Annette Dreyfusin kanssa. He tapasivat Columbian yliopistossa, ja Dreyfus oli Benacerrafin tavoin paennut toista maailmansotaa Yhdysvaltoihin. Dreyfus oli vuonna 1965 Nobelilla palkitun ranskalaisen Jacques Monod’n sisarentytär. Baruj ja Annette Benacerraf saivat yhden tyttären, Berylin, joka on radiologi ja Harvardin professori.^[2]

Valmistumisen jälkeen Benacerraf suoritti harjoittelun Queensin yleissairaalassa, ja sen jälkeen hän oli Yhdysvaltain armeijan palveluksessa Berliinissä, Pariisissa ja Nancyssä.^[2] Benacerrafin asepalvelus loppui 1947, ja hän palasi Yhdysvaltoihin.^[1]

Benacerraf ei halunnut toimia lääkärinä vaan oli kiinnostunut heti valmistuttuaan lääketieteellisestä tutkimuksesta. Hän aloitti helmikuussa 1948 tutkimustyöt Columbia University College of Physicians and Surgeonsissa. Benacerraf ei ehtinyt toimia siellä kauan, sillä hänen isänsä sai halvauksen seuraavana vuonna. Hän halusi muuttaa tämän jälkeen lähemmäksi perhettään ja sai tutkijan paikan pariisilaisesta Broussais’n sairaalasta. Benacerraf työskenteli Pariisissa italialaisen Guido Biozzin kanssa, ja he tutkivat fagosyytteja.^[1]

Ulkomaalaisena Benacerrafin mahdollisuudet edetä Ranskan akateemisessa maailmassa olivat heikot, joten hän palasi Yhdysvaltoihin 1956 ja sai paikan New Yorkin yliopistosta (NYU).^[2] Hän aloitti NYU:ssa patologian dosenttina ja tutki monia immunologisia ongelmia. Samaan aikaan hän aloitti myös yhteistyön Rockefeller-yliopistossa Gerald Edelmanin kanssa. He tutkivat immuunivasteen geneettistä taustaa, ja näiden tutkimusten ansiosta Edelman sai 1972 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon ja Benacerraf 1980.^[1] Benacerraf oli kiinnostunut immunologian ja perinnöllisyystieteen välisestä yhteydestä tutkittuaan marsujen vasta-ainejärjestelmää. Hän oli päätellyt, että geenit vaikuttivat immuunijärjestelmän toimintaan huomattuaan, että osa marsuista vastasivat tiettyyn antigeeniin, kun osa taas ei.^[4] Benacerraf pystyi osoittamaan, että immuunivasteeseen vaikutti geeni, jota hän kutsui Ir-geeniksi (immune response).^[1] Vuoteen 1970 mennessä Benacerraf oli löytänyt useita Ir-geenejä aiemmin huonosti tunnetusta MHC-geeniperheestä, jonka George Snell oli löytänyt 1960-luvulla.^[4]

Benacerraf jätti 1966 NYU:n.^[2] Hän oli vuodet 1968–1970 Allergioiden ja tartuntatautien kansallisen instituutin johdossa. Hän erosi tehtävästä, kun hän sai paikan Harvard Medical Schoolin professorina ja patologian osaston johtajana. Benacerraf valittiin 1980 Bostonin Dana–Farber Cancer Instituten johtajaksi, ja hän eläköityi 1991.^[1]

Baruj ja Annette Benacerraf kuolivat samana vuonna. Annette kuoli 3. kesäkuuta 2011 ja Baruj 2. elokuuta. Baruj kuoli keuhkokuumeeseen kotonaan Bostonin Jamaica Plainin kaupunginosassa.^[2]

Benacerraf jakoi 1980 Nobel-palkinnon Jean Dausset’n ja George Snellin kanssa immuunijärjestelmään liittyvistä tutkimuksista. Benacerrafin merkitys tunnustettiin erityisesti yksilön immuunivasteeseen vaikuttavien geenien löytämisestä. Nykyään geenien vaikutus biologisiin prosesseihin on yleisesti tiedossa, mutta Benacerrafin löydökset 1960-luvulla olivat poikkeuksellisia omana aikanaan.^[2] Hänen tutkimuksillaan on ollut suuri käytännön vaikutus. Sen avulla on pystytty selvittämään, miksi joillain yksilöillä on suurempi todennäköisyys saada autoimmuunisairaus, kuten MS-tauti tai nivelreuma.^[1][2]

Nobelin lisäksi Benacerraf sai useita muitakin tunnustuksia. Hänet palkittiin 1990 National Medal of Sciencella ja hänet valittiin Ranskan Kunnialegioonan upseeriksi. Lisäksi hän sai useiden tiedejärjestöjen palkintoja ja kymmenen yliopiston kunnia-arvonimen.^[1]

• Carey, Charles W.: American Scientists, s. 22–23. New York: Facts on File, 2006. ISBN 0-8160-5499-1 Google-kirjat (viitattu 16.8.2012). (englanniksi)
• Gellene, Denis: Baruj Benacerraf, Nobel Winner in Medicine, Dies at 90 NYTimes.com. 2.8.2011. The New York Times Company. Viitattu 16.8.2012. (englanniksi)
• Newton, David E.: Latinos in Science, Math, and Professions, s. 27–30. New York: Facts on File, 2007. ISBN 978-0-8160-6385-7 Google-kirjat (viitattu 16.8.2012). (englanniksi)
• Satija, Neena & Feeney, Mark: Baruj Benacerraf, 90; shared 1980 Nobel Prize Boston.com. 3.8.2011. Viitattu 16.8.2012. (englanniksi)

• Benacerrafin Nobel-omaelämäkerta (englanniksi)