Aigospotamoin taistelu

peloponnesolaissodan taistelu

Aigospotamoin taistelu oli peloponnesolaissodan viimeinen suuri taistelu. Se käytiin vuonna 405 eaa. Hellespontoksella eli nykyisessä Dardanellien salmessa lähellä Aigospotamoita. Taistelussa Lysandroksen johtama Spartan laivasto kukisti Ateenan laivaston.[1][2]

Aigospotamoin taistelu
Osa peloponnesolaissotia
Kreikkalainen kolmisoutu
Kreikkalainen kolmisoutu
Päivämäärä:

405 eaa.

Paikka:

Aigospotamoi, Hellespontos, nykyinen Turkki

Lopputulos:

Spartan voitto

Osapuolet

Sparta

Ateena

Komentajat

Lysandros

6 kenraalia

Vahvuudet

180 kaleeria[1]

170 kaleeria[1]

Tappiot

Vähäiset

160 alusta
Tuhansia merimiehiä

Peloponnesolaissodan taistelut
SybotaPoteidaiaNaupaktosKhalkisPlataiaTanagraOlpaiPylosSfakteriaDelionMegaraAmfipolisMantineiaSyrakusaSymeKynossemaKyzikosNotionArginusaiAigospotamoi

Tausta

muokkaa

Kun Sparta oli kärsinyt tappion ateenalaista laivastoa vastaan Arginusain taistelussa, nimittivät spartalaiset Lysandroksen taas laivastonsa komentajaksi. Lysandros oli aikaisemmin voittanut laivastollaan ateenalaiset. Spartan lakien mukaan sama henkilö ei saanut toimia laivaston komentajana eli nauarkkina (nauarkhos) yhden vuoden ajan. Spartalaiset ratkaisivat tämän rajoituksen nimittämällä Lysandroksen laivaston varapäälliköksi, vaikka hänen tiedettiinkin olevan laivaston todellinen johtaja.[1]

Lysandros tunsi jo ennestään persialaisen satraapin Kyyroksen, joka oli Persian kuninkaan poika. Kyyros oli aikaisemminkin avustanut spartalaisia rahallisesti ja nytkin Lysandros sai häneltä varoja uuden laivaston varustamiseen. Kun Kyyros määrättiin palaamaan takaisin isänsä luokse, nimitti hän Lysandroksen uudeksi satraapiksi. Persialaisten tuella Lysandros varusti uuden laivaston.[2]

Laivastot saapuvat Hellespontokselle

muokkaa

Tehtyään ensin hyökkäyksiä Ateenalle kuuluvia saaria kohtaan Egeanmerellä Lysandros suuntasi laivastonsa kohti Hellespontosta ja perusti siellä tukikohdan Abydokseen. Hän valtasi myös tärkeän Lampsakoksen kaupungin. Nyt Lysandros pystyi estämään elintärkeän viljan tuonnin Mustaltamereltä Ateenaan. Ateenalaisten oli pakko toimia heti.[1]

Ateenalaisia johti kuusi strategia. Heidän johtamansa laivasto saapui pian Hellespontokselle ja perusti tukikohtansa Aigospotamoihin. Tukikohta oli kuitenkin salmen toisella puolella, liian kaukana vihollisesta, mutta lähempänä ei ollut hyvää satamaa. Laivaston huoltamisesta tuli hankalaa. Ateenalaiset purjehtivat joka päivä Lysandroksen tukikohdan edustalle, mutta Lysandros ei halunnut vielä aloittaa taistelua.[1]

Ateenalaisten tukikohtaan saapui pian ateenalainen luopio Alkibiades, joka väitti pystyvänsä auttamaan maanmiehiänsä. Alkibiades kertoi että hän pystyisi saamaan eräät traakialaiset kuninkaat auttamaan ateenalaisia. Ateenalaiset eivät kuitenkaan luottaneet Alkibiadekseen.

Taistelu

muokkaa

Lysandros kävi taisteluun viidentenä päivänä ateenalaisten saapumisesta. Taistelusta on kaksi erilaista kertomusta, mutta kummassakin lopputulos on sama: ateenalaiset kärsivät murskatappion. Vain kahdeksan laivaa selvisi takaisin Ateenaan. Seurauksena oli, että ateenalaisten ylivalta mureni nopeasti. Lysandros osoitti voittoaan purjehtimalla joukkoineen Ateenan satamaan.[1]

Toisen kertomuksen on kirjannut Diodoros Sisilialainen. Hän kertoo että taistelun aikana ateenalaisia johti Filokles, joka purjehti Lysandroksen tukikohdan edustalle 30 laivan kanssa. Lysandros kukisti tämän pienen laivaston ja sai muut ateenalaiset yllätettyä, kun heidän laivansa vielä olivat kuivalla maalla.

Toisen tarinankertojan Ksenofonin mukaan koko ateenalainen laivasto purjehti spartalaisten tukikohdan edustalle. Spartalaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet taisteluun ja ateenalaiset palasivat tyhjin toimin omaan tukikohtaansa. Spartalaiset hyökkäsivät salakavalasti, kun ateenalaiset lähtivät keräämään ruokaa.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g Rasmus Kjærbye Petersen: Spartalaiset merellä. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 16, s. 54–59. Bonnier. ISSN 0806-5209
  2. a b Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 175–177. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3